Ystävän reaktio raskauteen

S

Sanni_

Vasta-alkaja
Olen nyt raskausviikolla 7 ja kävin viime viikolla yksityisellä ultrassa varmistumassa siitä, että kaikki on kunnossa. Masusta löytyi n. 8 millimetriä pitkä ihmisen alku ja sydän hakkasi pontevasti. <3
Ensimmäinen raskauteni siis..

Olen jo joillekkin harvoille valituille kertonut tästä, en vain pysty pitämään salaisuutena, olen niin onnellinen.
Noh, erään ystäväni reaktio hieman järkytti..

Hän kyseli facebookissa kuulumisiani ja päätin sitten hänellekin kertoa raskaudestani ja mitä ultrassa oli näkynyt. Ja "ystäväni" reaktio asiaan?  Kylmä hiljaisuus ja kirjautui ulos naamakirjasta. Ei sanaakaan! Yritin vielä soittaa hänelle, (yritin vakuutella itselleni että tekniikka vaan taas petti, eikä hän nähnyt viestiäni..) mutta ei vastannut puhelimeenkaan! Olin pöyristynyt hänen käytöksestään!
Vaikkakin tiesin, että hekin miehensä kanssa yrittävät lasta, mutta heillä ei vielä ole lykästänyt, johtuen varmaan ystäväni nuorena sairastamasta anoreksiasta..

Seuraavana päivänä häneltä oli viesti facebookissa. Kirjoitti, että hänen oli pitänyt ensin kerätä itsensä, koska aihe oli hänelle niin kipeä jne.. Perässä tuli teennäiset onnittelut sitten..

Tapahtuneesta on nyt kolmisen päivää, enkä ole osannut reagoida mitenkään. En siis ole vastannut mitään hänelle, eikä hän ole voinut edes soittaa minulle.

Onko kellään sattunut kohdalle yhtä outoja reaktioita?
 
 
 
Ei ole kohdalle sattunut vastaavaa, mutta esikoista vuoden yrittäneenä voin ymmärtää ystäväsi tunteita. Jos he ovat jo pidempäänkin yrittäneet ja vauvakuume on kova voi toiselta kuultu raskautumisuutinen olla kova pala. Ite aivan masennuin viimeisinä yrityskuukausina ja olin aivan pohjamudissa ja oli paha olla. Se oli niiiiin sanoinkuvailemattoman vaikeaa aikaa.

Koita olla lojaali ja ymmärtäväinen ystävääsi kohtaan. Pohjimmiltaan hän on varmasti onnellinen puolestasi, luulen vain että hänellä on nyt vaikea tilanne itsellään eikä osaa käsitellä kuulemaansa uutista. Kunhan aikaa hieman kuluu niin tilanne varmastikin laukeaa, toivottavasti.:)
 
Ystäväsi kuitenkin otti lopulta yhteyttä, selitti tilanteen ja onnitteli vaikkakin ehkä teennäisesti. Itse käyttäydyin vähän vastaavanlaisesti kun vauvaa ei kuulunut, ja joka puolelta tuli vauvauutisia, tuntui että kaikki muut lisääntyy paitsi me. Tosiaan, eihän se ollut itseltä pois mutta tuntui silti pahalta ja kyllä sitä joutui kasailemaan itseään ennen kun sai onniteltua. Varmastikaan ystäväsi ei tarkottanut reaktiotaan pahalla ja on loppujen lopuksi iloinen sun puolesta, se vaan ottaa aikansa että hyväksyy oman tilanteen. Ystävä ei varmaan ole rohjennut soittaa sulle jos ajattelee loukanneen sinua, joten sinuna ehkäpä laittaisin jonkun viestin jossa kerrot ymmärtäväsi ystävän reaktion ja kiittelet onnitteluista. Teennäistä ehkä, mutta joskus sitä vaan joutuu olemaan.

Itseäni on ihmetyttänyt joidenkin kavereiden "oho, en ois uskonu että sie alat meistä ekana sikiämään. Aattelin ettette nyt vielä muutamaa vuotee tee."-kommentit. On toki tullu ihan vilpittömät onnittelut perään, mutta jotenkin ärsyttää tommoset. Siis mikä minussa on semmosta että tää on jotenkin maailman suurin ihme olevinaan. Ja miten niin muutamaan vuoteen? Onks kolmekymppisetkin jo liian nuoria saamaan lapsia?
 
Ootte varmasti ihan oikeessa.. Ja kun tuossa laskeskelin, niin he ovatkin yrittäneet lasta jo lähemmäs 11 kuukautta ja minähän pamahin paksuksi jo pari kuukautta siitä, kun jätimme ehkäisyn pois, että ei mikään ihme, kun hänellä vähän sulattelemista..

 
No sitten en kyllä yhtään ihmettele ystäväsi reaktiota. On aivan valtavan raskasta kuukausitolkulla yrittää ja pettyä kerta toisensa jälkeen.:(
Mutta uskon tosiaan, että ystäväsi ei tarkoittanut pahalla, tuossa tilanteessa on vaan niin vaikea olla konkreettisesti onnellinen toisen puolesta, vaikka haluaisikin olla. Se oma taakka on niin painava, ettei sen alla jaksa iloita toisia kohdanneesta onnesta, josta itse vain haaveilee. Ne lapsettomuuden tuomat tunteet on niin jyrääviä ja suuria, ettei millään muulla ole oikein mitään merkitystä siinä vaiheessa.

Mut hei, saathan sinä silti iloita omasta raskaudestasi!=) Yhtyköön ystäväsi onneesi sitten kun on valmis siihen.:)
Toivotaan plussaamista myös sille ystävällesi!!!
 
kannattaa koettaa koota itsensä ja kiittää onnitteluista, vaikka ne teennäisiltä tuntuvatkin. raskausuutinen itsessään on varmasti ollut kova paikka ystävällesi, ei sinänsä se, että kyse on sinun raskausuutisesta.

mä käyttäydyin itse aika samalla tavalla vielä hieman ennen omaa raskautumistani, me yritettiin meinaan neljä vuotta ilman mitään tulosta (ei keskenmenoja, ei tuulimunia tms., ei mitään tietoa, voinko edes raskautua) enkä pahimmillani kestänyt yhtään vauvauutisia enkä vauvojen näkemisiä.
 
kyllähän tuossa se kateus ja katkeruus jyllää voimakkaana,vaikeaa olla onnellinen toisen puolesta vaikka haluaisikin :/ toivottavasti saatte välinne selvitettyä,vastaa hänelle joskoon saisitte juteltua?kuitenkin otti yhteyttä,vaikka moisen tempun ensin tekikii.

Omalla kohalla ekan kanssa sattu juurikin niin kuten tossa eräällä jo kirjottaneella,kauheet ihmettelyt että mites nyt minä semmosia,ei uskos ja etten oo sitä tyyppiä..kyllä muuten loukkas.aina oon tienny lapsia haluavani ja kertonukki siitä ihan avoimesti,mikä lie ihmeellinen yllätys oli sitten..hmph.
kakkosta ootan nyt ja pari läheistä ei edes onnitellu,miulle se "kalahti korvaan" vaikka onhan se yleinen uskomus ettei etukäteen niin pitäs tehäkkään,mut oishan se kuitenki kohteliasta..ja nyt sit tuli ihmettelyä kun 2 vuotta tulee väliä meidän lapsille että mitenhän me pärjätään yms..kiitti vaan luottamuksesta!eiköhän tuota ite tiijetä parhaiten pärjätäänkö vai ei ja johan tuota kokemusta on esikon suhteen millasta se vauva aika on..ja eipähän nuo ruusunpunaset lasit oo koskaan silmillä ollu,ettenkö odottas että rankkaa tulee olemaan.mut on se sen arvosta.
miun sisko oli puhunu vähän katkeraan sävyyn kun ekaa ootin ni sain tietää että sillä oli kestäny vuosia saaha kummatkin muksunsa että johtunee siitä.meillä on molemmat lapset napannu jo ekalla kierrolla.


 
Heti kun kirjoitit ystävälläsi olevan noin pitkä yritys jo takana, "ymmärsin" yskän.Tuossa kohtaa ei välttämättä ole väliä, kuinka pitkän yrityksen jälkeen teillä onnisti... hänellä oli varmaan entistä epäonnistuneempi olo tuolla sekunnilla oman raskautumisen suhteen... Sinulla tottakai oli täysi oikeus iloita omasta alkaneesta raskaudesta :) Kyllä hänkin varmasti pystyy iloitsemaan, vaikka siihen vähän aikaa menisikin. Tietenkään ei ehkä ollut paras tapa hänen toimia sinun uutiset kertoessaan, mutta jollain tavalla se vaan tapahtuu. Hienoa, että hän kuitenkin otti sinuun yhteyttä ja selitti tilannetta. Sinun kannattaa vaikka laittaa hänelle viestiä vielä asiasta...

Itselläni on ollut myös hankalaa vuoden yrittämisen aikana, kun kaikki tuntui raskautuvan. Lisäksi rakas ystäväni tuli raskaaksi toista lastaan muka vahingossa, kun ei ehkäisyäkään käytetty ja hän ei ensimmäiseen kuukauteen kertonut raskaudesta... Hän kertoi, että omien raskautumisongelmien jälkeen esikoista yrittäessään tiesi iloisen uutisen voivan pistää kovasti toisen sydämeen, vaikka vaan haluaisi olla onnellinen toisen puolesta... Itselläni oli huono fiilis siitä, etten viikkoon tai pariin voinut iloita ystäväni puolesta. Hänelle tietysti en sitä tuonut esille, mutta syvällä sisälläni huusin. Mutta uskon ystäväsi asian sulattelun jälkeen olevan täysillä mukana teidän ilossa ja raskauden etenemisessä :) :) Tsemppejä!
 
Ekan lapsen kanssa meni kaveruus poikki yhden kaverin kanssa, ei vaan pidetty enään yhteyttä. Oli itse toivonut lasta kovasti, mutta tuli ero jne. Tokan kohalla pomo ehdotti työkavereita ostamaan mulle kortsuja. Kolmas veti pohjat... Ultrassa selvisi, että joudun keskeyttämään raskauden sikiön suuren turvotuksen vuoksi. Kirjottelin kaverin kanssa fb:ssa ja kerroin että olen raskaana, mutta tuli tällänen tilanne. " ounou. Sano miehelle että ostaa kortsuja, ei sielä tarvi olla kuin kanitehtaalla" oli vastaus johonkin tuohon suuntaan. Tuo ehkä järkytti, en odottanutkaan mitään voivotteluita, sillä ystäväni ei itse halua lapsia missään nimessä.. Jos olisi ollut muu kuin kavereni, jonka heittoihin olen tottunut oisin ehkä kuristanut sen, oma suru oli niin suuri sillä hetkellä.
 
Itsehän vuosia sitten lähes itkin parhaan kaverin vauvauutisesta. Ja en todellakaan ilosta. En tosin kateudesta tai katkeruudestakaan.

Olin vakaasti sitä mieltä että minä en tee ikinä lapsia ja se siinä kai järkytti, että pelkäsin parhaan kaverin katoavan jonnekin vaaleanpunaiseen vauvalandiaan....Maailmaan mitä minä en voisi koskaan ymmärtää.
Pääsin järkytyksestä aikanaan yli ja totuin vauvaankin. Kunnes kaveri ilmoitti toisen olevan tulossa. Olin uudestaan yhtä järkyttynyt. Siitäkin huolimatta että olin jo kertaalleen todennut että ihan sama tyyppi kaverini lapsen saamisen myötäkin oli kuin ennen. Toinen järkytys meni ehkä aavistuksen nopeammin ohi, mutta ei ollut tippaakaan ensimmäistä lievempi.

En olisi varmaan koskaan päättänyt tehdä itse lapsia ilman puskista eteen tullutta vahinkoa. On kyllä ajatusmaailma tämän myötä hiljalleen kääntynyt. :) Puolessa välissä raskautta siis olen nyt.

Mutta oma vapaaehtoinen lapsettomuus- ajatusmaailma ja historia omissa reaktiossa vauvauutisiin on saanut aikaan sen, että en ole ollut loukkaantunut jos joku kaverini ei olekaan kovin onnellinen ollut puolestani.

Lasta itse yrittäneellä syyt ovat toisenlaiset reaktiolle, mutta ymmärrän hyvin nekin. Tietysti olisi mukavinta jos kaikki olisi vilpittömän onnellisia puolesta, mutta aina niin vain ei ole. Aika auttaa useimmiten :)
 
kyllä. ystäväsi on yrittänyt lasta ja toivonut sitä. mutta ei ole vain onnistunut, sitten kun hän kuulee sinulta asiasta totta kai sitä pettyy kun kulmantakaa kerrotaan että me saadaan lapsi. se on kivi suoraan päin sydämeen.
 
Oi, tämä viestisi todella todistaa sen ettei sellaiset ihmiset jotka raskautuvat helposti ymmärrä yhtään miltä sellaisista ihmisistä tuntuu jotka eivät tule raskaaksi tai kärsivät lapsettomuudesta. Toki omista epäonnistumisista huolimatta toivon vilpittömästi ettei muiden tarvi kokea samaa, mutta voisivat ihmiset jotka onnistuvat raskautumaan ymmärtää miten pahalta lapsettomuus tuntuu. Yritä ymmärtää ystävääsi, koska hänkin yrittää ymmärtää sinua. Onnea kuitenkin hienoista ultra kuulumisista!
 
Musta oli aika upeasti tehty ystävältäsi, että hän kokoili itsensä ja selitti käyttäytymistään. Sekin nimittäin on voinut olla hyvin raskasta, että on yleensäkin pystynyt ottamaan uudestaan yhteyttä! Ystäväsi on rohkea, vaikka tietenkin ystävän reaktio harmittaisi ketä tahansa, kun itse on onnensa kukkuloilla..

Meillä tärppäsi heti ensimmäisestä yrityskerrasta, mutta itse ehdin potea vauvakuumetta jo vuosia. Oli kamalaa kuulla kenenkään raskautumisista, ei sille tunteelle mahtanut mitään. Ei vaikka kuinka olisi yrittänyt iloita toisten puolesta. Lapsen kaipuu oli liian isoa. Itkin kun telkkarista tuli vaippamainoksia ja yritin kiertää kaikki leikkikentät ja lastentarhat kaukaa... :/

Kun tulin raskaaksi, päätin etten hehkuta raskautta sosiaalisessa mediassa tai muutenkaan. Ja kerroin raskausuutiset varovaisesti, lapsiasioista harvoin tuttavien kesken kuitenkaan puhutaan, jos lapsia jo ei ole. Eräs tuttavapariskunta kertoikin sitten, ettei kannata ihmetellä jos he eivät hypi riemusta, koska heillä on lapsettomuutta takana... Ja ymmärsin aivan loistavasti heitä!

En nyt tarkoita, ettei raskaudesta saisi iloita, toki saa! Seuraavaa (mahdollista) raskautta aion hehkuttaa kun jäi se iloitseminen vähemmälle ensimmäisen kohdalla. Toivottavasti kuitenkin aloittaja ymmärtää nyt paremmin ystvänsä reaktiota. Vaikka ystäväsi suree omaa lapsettomuuttaan eikä pysty näyttämään että iloitsee puolestanne, ei se tarkoita, että ystäväsi ei oikeasti vilpittömästi olisi onnellinen puolestanne! <3
 
Heippa! Mun täytyy kyllä kertoa että kyllä, omalle kohdalleni on moinen vastaava sattunut.
tosin ei ystävältä vaan omalta siskoltani. Kun ilmoitin olevani raskaana koko perheelleni siskoni kanssa meni välit poikki, yli 8 kk jälkeen uutisesta vaihdoimkme ensimmäistä kertaa edes muutaman sanan. tätä ennen hän ei edes tervehtinyt ei mitään. Lapsen syntymästä ilmoitin kaikille perheenjäsenille samana yönä kun lapsi syntyi, ja häneltä sain todella tylyn vastauksen. Ja vasta kun lapsi oli puolvuotta siskoni pystyi edes olemaan samassa tilassa minun ja lapseni kanssa, ja jopa katsomaan häntä. Emme edelleenkään juttele sen erityisemmin .. Olen päättänyt vain antaa aikaa. Ja kuukausi sitten koin yllätyksen, sillä hän oli laittanut minulle ja minun lapselleni omatekemäänsä omenahilloa toisen siskoni mukana. Kyllä se aika tekee tehtävänsä, minä uskon siihen :)
 
No tuota..viisi vuotta yritettiin ennenkuin hoidoissa tärppäsi.Siitä huolimatta heti onnittelin ystävääni jolla tärppäsi suht nopeasti.Vaikka vitutti ja harmitti ja surutti niin ei silti noi käytöstavat ikinä unohtunut.
 
mun kohdalle on kans osunut tuollanen tilanne: itse tulin raskaaksi käytännössä heti ja eräs ystäväni on yrittänyt vuosikausia ilman onnistumista. Tiesin että aihe on hänelle vaikea, ja mulla kestikin sitten jotain 3 kk ennen kun sain kerättyä itseni ja kerrottua hänelle missä mennään... ei ollu hyvä ratkaisu sekään, olis varmaan ollut parempi kertoa heti ...jonkin aikaa sen jälkeen oli yhteydenpito aika nihkeää eikä siinä kyyneleiltäkään vältytty, mutta nyt on onneksi taas parempi tilanne. Tää aihe on kumminkin niin vaikea ja henkilökohtainen monille, ettei mikään ihme jos tulee kummallisia reaktioita.
 
Esikoista odottaessani meni välit poikki siskoni kanssa. Tiesin, että hekin olivat yrittäneet, mutta meissä siskoksissa on eroja. Esikoista toivottiin siis vuoden verran ennen kuin tärppäsi, mutta minä en siitä "huudellut". Siskoni suuttui ja meuhkasi etten koskaan ole edes puhunut äidiksi haluavani. No ollaan oltu jonkinlaisissa väleissä tässä matkanvarrella, mutta tätä ei taida aikakaan parantaa.
Parhaalle kaverille kerroin tästä toisesta raskaudesta ja sieltä tuli tämä "Oho" reaktio. Ensin vähän tyrmistyin, mutta juteltiin ja hän vain oli tosiaan todella yllättynyt uutisista.
 
Kerroin innoissani parhaalle ystävälleni raskaudestani ja reaktio oli "okei..." Ystäväni tiesi kuitenkin meidän yrittäneen saada pikku kakkonen alulle. En edes keksi mistä/miks tollanen reaktio.
En oo ikinä loukkaantunut mistään niin paljon kuin tästä...Mä en kuitenkaan mikään herkkä oo,että loukkaantuisin mistä vaan helposti. En halua enää edes olla tekemisissä hänen kanssaan. Poistin hänet taannoin myös fb:sta ja sain tänään vasta TEKSTIVIESTIN,jossa hän kirjoitti näin "öö,miks oot poistanu mut sun kavereista fb:stä?"

Pohdin tuossa saunassa ollessani,että vaivaudunko edes vastaamaan,toisaalta tekis mieli lataa kaikki mikä mieltä painaa tätä naista kohtaan. 

Oon nähny tän naisen viimeks -12 kesällä ja sillon hän kertoi olleensa kateellinen/mustasukkainen esikoisestani,lieneeköhän tässäkin raskaudessa hän olleen kateellinen,koska hänen miehensä ei halua perhettä.

Hienosti onneks oon pärjänny ilman tämän entisen ystävän tukeakin :)
 
Hei,
toivottavasti et nyt suutu, ja pyydän että otat myös huomioon sen, että en tiedä teidän taustoja, vastaan nyt vain tämän kirjoituksesi perusteella.
Eli, kyseessä oleva ystäväsi kuulostaa siltä, että hän todella tahtoisi myös lapsen itselleen, eikä nykyisessä suhteessa pysty toteuttamaan tätä haavettaan. Hän oli jo ensimmäisestä lapsestasi kateellinen, jonka pystyi myöntämään. Ei se tilanne varmasti ole muuttunut tässä sinun uudessa raskaudessakaan. Lapsen kaipuu on naisella niin suuri ja kaikkivoittava silloin, jos sitä todella tahtoo, että se menee kaiken muun yli jossain vaiheessa, kun sitä oman pään sisällä pohtii tarpeeksi, että ei sitä varmasti osaa objektiivisesti ajatella ja olla onnellinen toisen puolesta. Silloin, jos sitä ajattelee, ehkä juuri tämä ihminen onnettomine ajatuksineen, olisi kunnon ystävän tarpeessa....
 
No mulla tämä 4. raskaus ja 5. lapsi on aiheuttanut tyrmistyttäviä kommentteja lähes kaikilta läheisiltä. Raskaus ei ollut suunniteltu ja lapsia tosiaan jo neljä: 4v, 3v, ja 1,5v kaksostytöt. Hulinaa on, mutta koen pärjääväni ihan hyvin. Kommentit tosiaan olivat järkyttäviä, osaaottavia, siskoni sanoi että jos raskaus olisi ollut suunniteltu hän epäilisi jo mielenterveyttäni. Siiis MITÄ?  Eikö yleensä ole tapana onnitella uudesta elämänalusta, jos ei muuten niin ainakin kohteliaisuudesta... Mua alko niin ärsyttämään, että ajattelin etten informoi voinnistani tai raskaudesta kenellekään enää. Itse miehen kanssa ollaan onnellisia, ja abortti ei tosiaan tullut kysymykseen. (vahinkolaukauksen jälkeen kyllä jälkiehkäsypillerin oitn, mutta siitä huolimatta tulin raskaaksi) Mutta on sitä ennenkin ollut isoja perheitä, ja jos itse ei sellaista halua, ei tarkoita etteikö joku muu voisi haluta. Mulle lapset ei ole mikään rasite, vaan ääretön onnenpotku!!!
 
Takaisin
Top