Yrittämisestä johtuva stressi ja ahdistus

L

Lenkki32

Oman äänensä löytänyt
Heippati hei,

ensimmäistä kertaa tänne kirjoittelen, mutta katsotaan että löytyykö täältä saman sieluisia? Me ollaan kohta päälle vuosi (mikä siis ei varmaan ole aika tai mikään) yritetty lasta miehen kanssa. Ensimmäiset 6 kk meni vain sillein yrittämällä ilman että kauheasti laskettiin päiviä sun muita, mutta nyt viimeisimmät 6kk on mennyt ovulaatiotikkuja tiirailemalla ja kalenteriin merkitään niin menkat, ovulaatiot, (riidat) ja seksipäivät..
Yritän olla stressaamatta, mutta stressiksi se nyt kuitenkin menee :( Joka kerta kun ovis tikku näyttää plussaa niin alan päässäni miettimään että "no nyt koitetaan" enkä osaa ollenkaan sitten illalla ottaa rauhallisesti ennen kuin ollaan peti puuhiin päästy...mutta valitettavasti tämäkin joskus menee plörinäksi koska kun mies ei "ymmärrä" että tässä on nyt tosi kyseessä niin minusta sitten tuntuu siltä ettei häntä edes kiinnosta ja sitten mä suutun ja sittenhän niistä petipuuhista nyt ei mitään tule... vaikka luultavasti syy miksi häntä ei "kiinnosta" on koska itse olen niin kireä koska stressaan niin pahasti.

Ja sitten kuulee näistä että "kun me ei enään yritetty niin sitten plussasi"...mutta miten sitä lopettaa yrittämisen päässään? Koska tuntuu siltä että jos me lopetetaan yrittämällä yrittäminen, niin silloin mahdollisuudet tulla raskaaksi ovat vielä pienemmät (kun ei tässä enään valitettavasti sitä seksiä oikein joka päivä jakseta..). Miten teillä on suhde jaksanut tätä yrittämistä?

Lenkki 32v
 
En tiedä mistä aloittaisin ja miten kirjoittaisin lyhyesti, mutta niin, että siitä saa jotain tolkkua, mutta yritetään.

Me ollaan miehen kanssa oltu jo vuosia yhdessa ja jo pidemmän aikaa oltu ilman ehkäisyjä, meillä toki hankaloitti koko raskausasiaa mun epäsäännöllinen kierto ja kysymysmerkkinä oli välillä, että ovuloinko edes joka kierrossa. Missään vaiheessa ei varsinaisesti yrittämällä yritetty lasta, enkä ole kertaakaan ovista tikuttanut, musta ei vaan oo siihen touhuun. Kierto alkoi muuttumaan pikku hiljaa säännölisemmiksi ja osasi itse hieman laskeskella milloin ne otolliset hetket pitäisi olla, vaikka ei yrittämällä yritetty, kyllä sitä itsellä välillä päässä kolkutti, että nyt pitäis olla hedelmälliset päivät tai seksin jälkeen hokas, että hei ne päiväthän on nyt. Silti kuukaudesta toiseen ne menkat sieltä alkoi, enemmän tai vähemmän myöhässä. Voin kertoo, että alkoi jossain vaiheessa turhautumaan ja turtumaan ajatukseen, että ei meille sitä iloa suoda varmaan koskaan, että lapsi saadaan syliin asti. Kuitenkin olen aiemmin raskautunut, samalle miehelle, mutta ikää mulla oli silloin 16 vuotta ja raskauduin pillereistä huolimatta, silloin parhaaksi koin keskeytyksen vaikka se on ikuinen kummitus ja taakka.

Kyllä mä muutamat itkut miehelle tirautun, kun ei vaan tärpännyt... Eikä asiaa helpottanut se miten mies puhui vähän väliä miten haluaa lapsen tai jos tuli teeveessä mainos tai joku muu sai lapsen, kommenttina tuli, että eiks mekin voitais. No voitais joo, mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. :sorry: Jossain vaiheessa se meni siihen, etten osannut oikein iloita muiden puolesta plussa uutisia ja aloin inhoomaan tilanteita joissa oli pieniä lapsia.

Yhdessä vaiheessa mulla tutkittiin, kun menkat saattoi olla puoli vuotta pois, ja sit ne alkoi taas yht'äkkiä. Keltarauhashormooneilla ne saatiin välittömästi aina alkamaan. Tietoihin mulle on merkitty, että olisi PCO, mutta tästä ei koskaan kukaan mulle maininnut mitään, sain asiasta tietää puoli vahingossa lääkärikäynnillä, kun kävin valittamassa taas menkkojen pois jääntiä. Noh, muthan oli naistentautien puolelta ultrattu ja todettu sisältä kauniiksi. En usko oikein tähänkään teoriaan. Pikku hiljaa kierrot alkoi tasottumaan ja menkat tuli joka kuukausi.

Viime elokuun lopulla päätin lopettaa tupakoinnin, onnistuinkin siinä kerta heitolla ja sain sen loppumaan kuin seinään. Tähän saakka oli siis jo menkatkin tulleet säännöllisesti lähes pari vuotta, toki pientä heittoa niissä oli välillä, mutta ei jäänyt enään pois. Viimeiset kuukautiset mulla oli 2.9 ja tämän jälkeen ei enään seuraavia tullut ja syyllinen siihen kasvaa nyt masussa ja LA on 9.6. Olen vain miettinyt onko osa syynä yksinkertaisesti ollut tupakointini, vai onko tämä pelkkä hassu sattuma, että raskauduin välittömästi sen jälkeen, kun lopetin tupakan polton. No ainakin se ehkä helpotti sitä. Ja täytyy myös mainita, että taisin olla saman viikon aikana katsellut hedelmöityshoitoja ja niiden hintoja, kun plussan tein.

En sitä koskaan ääneen miehelle sanonut, mutta mietin itsekseni, että ymmärrän hyvin jollei hän halua olla mun kanssa, kun oma kroppa ei pysty edes siihen lapsen tekoon. :grumpy: Toki mies ei koskaan painostanut mua mihinkään ja ymmärsi sen itsekin, että mahdollisesti tätä ihmettä ei ikinä meille suoda. Luojan kiitos kävi toisin. :) Sitä olen vain miettinyt, että jos jossain vaiheessa päätetään yrittää toista, onko se samanlaisen vaikeuden takana. :oops:

Nyt ymmärrän, kun sitä sanotaan, että lapset ovat siunaus.

Tsemppiä teille ja toivon, että teillä myös vaikeuksien kautta voittoon. :Heartred
 
Heipäti hei! Täällä kans yks nainen jonka haaveissa lapsi! Yritystä miehen kanssa tosin vasta reilu 6kk. Pillereitä popsin n 3.vuotta, sitä ennen reilu puolentoista vuoden tauko, mutta yhteensä elämäni aikana syönyt pillereitä 8vuotta. Oviksia olen yrittänyt välillä tikutella, mutta ikinä en ole siinä onnistunut, omasta mielestäni tikutellut oikeina päivinä, tokko sitten ovuloi vai tikuttelenko aina väärään aikaan :sad001 Ajattelin kokeilla greippimehua kun sen nimeen on ylistetty useammilla palstoilla, toki voi olla "päänsisäistä", mutta yrittänyttä ei laiteta! Olis kiva jos saataisiin aktiivistakeskustelua, ja ilmoituksia josko tärppäisi ne ketkä yrittävät! :) Pysytään vahvoina! :happy::signs003
 
Täällä kans oltu vuosi ilman ehkäsyä. Tänään tätikin tuli taas vaihteen vuoksi.. Halusin lapset nuorena, mut kiirushan tässä tulee :D
Epäilenpähän vaan ettei meille taideta suoda lasta, vaikka kuinka toivoisimme. Yhtäkään plussaa en ole vielä tähän mennessä r-testiin saanut. Viimekierrossa, joka siis päättyi tänään tädi tuloon, tikutin oviksen ja sain elämäni ekan plussan mihinkään testiin ja olin aivan fiiliksissä siitä :D tosin aivan turhaan, kun ei se mitään kuitenkaan antanut vaikka tallettelut tehtiinkin taatusti oikeaan aikaan.

Noh, tämä kierto vielä ja sitten pidetään taukoa kun alan syömään noita lääkekuureja, joita ei raskaana ollessa saa syödä. Ehkäsyä ei silti varmasti oteta käyttöön, eipä nytkään olla raskauduttu, niin miksikäs sittenkään :D

Hahah ja just soi radiossa Kornin biisi: "a lonely life, where no one understands you, but don't give up" :D jep, on vähän yksinäistä kaksin, vaikka meillä kohta eläintarha onkin kotona, mutta kun silti se niin kovin toivottu pieni nyytti uupuu❤ ja siitä kaikki puhuu; porukat suunnitelee jättävänsä meidän vanhoja leluja niille jotta mein lapset voi niillä leikkiä ja miehen vanhemmat säästelevät ihanaa vanhaa pinnasänkyä, jotta mein lapset saavat sen, mummot kyselevät pikku-meistä ja papat vitsailevat millasia yksilöitä mein lapsista tulisi.
Mutta kun ei se vaan niin helppoa ole! :( Raskasta kun kukaan ei tiedä yrittämisestä, eikä me haluta kertoa, jos ei koskaan saadakaan vauvaa.. Surullista kun miettii, ett ollaan vasta parikymppisiä perusterveitä ja ehkä lopullisesti lapsettomia, koska hoitoihin ei haluta mennä..
Mitkään kivutkaan ei oo vielä miuta itkemään laittanut, mutta tää on asia joka saa aina tipan linssiin kun ajattelen yhtään enemmin sitä..

Kokeiltu on vitskut, greipit ja foolihapot. Tähän kiertoon otan sitten lisäksi vielä Royal Geleen. Saas nähdä miten eukon käy :)

Voimia teille kaikille yritykseen!❤ :)
 
Moikka! Tässä aihe, joka muakin kiinnostaa... Ensinnäkin, olen nyt rv.35+5. Esikoista odotellaan. Olen 25, mieskin lasketun ajan paikkeilla myös 25-vuotias. Ollaan siis melko nuoria ensikertalaisia. Oikeasti oltaisiin haluttu pari-kolme vuotta sitten jo saada jälkikasvua, mutta monenlaiset asiat elämäntilanteessamme viivästytti meidän perheenperustamisaikeita...

No, kun sitten jätettiin pillerit pois, mulla meni muutama kuukausi, että menkat alkoi (lukuun ottamatta sitä tyhjennysvuotoa). Sitten, kun menkat alkoi, niin ne tuli melko säännöllisesti aina muutamien päivien heitolla suuntaan ja toiseen. Kierto tosin oli melko pitkä. Meillä meni menkkojen alkamisesta raskautumiseen 8kk. Tiedostan, ettei se ole kovinkaan pitkä aika, mutta siltä se todella tuntui...

Syynä turhautumiseen oli ympärillä lisääntyvät ihmiset, kova vauvakuume ja se, että luultiin asian etenevän nopeasti, ja siksi ehkä turhaankin pitkitettiin yrittämisen aloitusta. Lisäksi sitä kai pettyi pahasti, kun tämä(kin) asia tuntui menevän vaikeamman kautta. Muistan hyvin, kuinka ahdistuneemmaksi tulin, mitä pidemmälle aika meni. Hyvä sanoa jälkiviisaana, mutta OLISI PITÄNYT ottaa rennommin. Turha stressaaminen toimii elimistöä vastaan, pakonomaisesti tapahtuvat yhdyntäkerrat useasti päivässä heikentävät siemennesteen laatua ja yksinkertaisesti liika mielessään asian vatvominen vie järjen, ja silloin vaan toivottua tulosta ei tule.

Vaikka meillä yritys ei ollut vielä kestäny järin kauan, silti mä kehittelin päässäni, että kyllä meissä jotain vikaa varmaan on! Mä muistan hyvin, kun juhannuksena juteltiin asiasta. Mä tokaisin, että jos vielä kahdet menkat tulee, niin mennään tutkimuksia jonottamaan. Mä halusin mielenrauhan -tietää sitten, mikä on vialla ja mitä sille yritettäisi tehdä. Tai sitten saisimme vaan uutiset, että kaikki ok, kyllä se ennemmin tai myöhemmin tärppää.

No, yhdet menkat sitten pamahti heinäkuun 19. päivä, ja se olikin sitten melkein maailmanloppu. Enää yhdet saisi tulla, muuten mä todella tilaisin ajan jostain... Asennoiduin jo käytännössä siihen, että näin tapahtuu. Mutta... niitä toisia menkkoja ei sitten koskaan tullutkaan! Tällä kierrolla erilaista oli se, että tavallaan henkisesti luovutin vaikka kyllä "parhaina päivinä" rakasteltiinkin. Mutta jotenkin katsoin pidemmälle, enkä niitä menkkoja odottanu kauhulla. Join myös viimeisellä kierrolla greippimehua päivittäin, mutta ihan herjalla.

Käsittämättömältä tuntui se, että elokuussa, kun menkkojen piti alkaa, mä tunsin tuttua jomotusta alavatsalla -joskin ehkä voimakkaampana kuin yleensä. Jotenkin mä vaan tiesin... Mä olin varma, että tän täytyy olla jotain muuta!

Ei kannata liian pitkään puskea päätä seinään ja aiheuttaa mielipahaa itselleen. Asioista kannattaa ottaa selvää, kun itse kokee seinän tulleen vastaan! Kyseessä voi olla myös joku aivan pieni ongelma, mikä onkin helposti hoidettavissa -ehkä jopa kotikonstein.

Mun mielestä lapsettomuudesta/lapsen saamisen vaikeudesta/hitaammasta raskautumisesta puhutaan aivan liian vähän. Tämä on kuitenkin melko lailla yleistä. Samalla pariskunnallakin voi olla suurta vaihtelua eri elämän vaiheessa. Esim esikoinen on vain "tupsahtanut" ilman kummempaa yritystä, mutta toinen vuosien tuskailun jälkeen -tai päinvastoin. Mut mua ärsyttää todella, kun monissa tv-ohjelmissa, joissa lasten saaminen on esillä, niin jatkuvasti mainostetaan, kuinka nopeasti sitä tultiin paksuksi. No helppohan se on rehvastella, kun käy niin hyvä tuuri. Ja onhan se mukavaa hymyillä, että me kun ollaankin niiiiin hedelmällisiä! Jos sen sijaan uskallettaisiin tuoda esille rohkeasti toisenlaista näkökulmaa ja kokemuksia, niin lapsettomuudesta kärsivät ei tuntisi olevansa niin yksin.

Tuleepa pitkä tarina! Mutta hei, onnea jokaiselle yritykseen! Koittakaa oikeasti suunnata keskittyminen johonkin muuhun, niin rentoudutte. Jos tuntuu aivan toivottomalta, niin hakekaa apua, niin mieli rauhoittuu ja mielessä pyöriville ajatuksille saa jotain tolkkua.
 
Täällä on sama tilanne, ollaan n vuos yritetty hellun kans mutta ei se vaan oo tärpänny.. Oviksen oon tikuttanu vaikka tiiänki koska se aina on.. Turhauttavaa ku joka kuukausi sitä kuvittelee muka vähän oireita, ja sitten taas putoaa pohjalle, ja on aina fiilis että 'en ennää ees yritä' .. Se ajatus on kuitenki kokoajan takaraivossa, ja mullaki ressaa se, mikä voi olla yks syy että tärppiä ei tule.. :( määki tahtoisin tietää miten sen ressin saa loppumaan?
 
Hei kaikille! Olipa lohdullista löytää tämä keskustelu. Tunnistan teidän kirjoituksista itseni, omat tuntemukset, ahdistuksen, epätoivon, kateudenkin.

Tässä pari sanaa meidän tilanteesta. Meillä takana yritystä toista vuotta, josta noin vuosi tosissaan. Viime vuonna ei minkäänlaista positiivista merkkiä, kierrot heitteli miten sattuu, 27:stä yli 50:een päivään. Takana 10 vuotta e-pillereitä.

Alkuvuodesta sain Terolut-kuurin tasaamaan kiertoja. Nyt vikassa kierrossa menkat alkuun myöhässä, elämäni hailakka plussan tapainen raskaustestiin, mutta sitten seuraavana päivänä alkoikin vuoto ja se oli ilmeisesti siinä.

Gynetutkimuksissa oon käynyt kahdesti, ja miehelle myös tehty sperma-analyysi. Jos teidän miehet on käyneet tutkimuksissa, kaipailisin kovasti vertaistukea tulosten tulkintaan?

Nyt kun Tero-kuurit on napsittu ja molemmille perustutkimukset on tehty, taidan pääsiäisen jälkeen soitella gynelle ja sanoa, että nyt on aika laittaa lähetettä jatkotutkimuksiin.

Pahinta on se, ettei tässä matkan varrella ole juuri toivonpilkahduksia ollut. Ympärillä raskautuvat sellaisetkin parit, jotka ei edes ole lasta halunneet. Ja tuttavapiirissä on niitä, jotka rehvastelevat hedelmällisyydellään ja kysyvät perään, että eikös teidänkin olisi jo aika tehdä lapsi. Omat vanhemmat ja appivanhemmat kyselevät jatkuvasti, ollaanko me ajateltu, että pitäisi jo alkaa yrittää jälkikasvua.

No niinpä, mutta kun ei niitä lapsia niin vain tehdä. Oon henkisesti aivan loppu sekä lähipiirin uteluista ja jatkuvista ajattelemattomista tokaisuista. Me ollaan pidetty tämä yrittäminen ihan vain omassa tiedossamme just siksi, että ahdistaa jo nyt ihmisten utelut ja ohjeistukset :(
 
Joo, nuo utelut on kaikkein inhottavimpia! Tekisi mieli vaan huutaa päin naamaa, että yritetty on! Itse ainakin päätin, että EN KOSKAAN puhu lasten tekemisestä, enkä koskaan kysele keltään: "Koskas te meinaatte jälkikasvua yrittää?" Koskaan kun ei voi tietää, vaikka lasta olisi kovasti toivottu ja asia on pariskunnalle todella arka.

Kun tätä esikoista yritettiin, niin luojan kiitos, silloin ei tullut montaa utelua - varsinkaan lähipiiriltä. Serkulleni kerroin, että nyt odotellaan, mitä tapahtuu (olimme joku aika sitten alkaneet yrittämään). Hän kysyi vaivautuneena useiden kuukausien päästä, että onko mitään uutisia?? Ei ollut silloin vielä. Tavallaan oli paljon helpompi jutella asiasta, kun toinen tiesi, mitä on meneillään, eikä sen enempää jäänyt asiasta vouhottamaan, lohdutti vaan, että kyllä Se vielä onnistuu.

Ajattelin, että kuka tahansa jos kyselee tulevaisuudessa, että "Koskas toinen?" tai "Milloin tulee leikkikaveri?" niin sanon ihan suoraan, että sitten kun hän haluaa saapua, se ei ole meidän päätettävissä! Oli siis yritys käynnissä tai ei.

Mä voisin kuvitella, että avoimuus kannattaa tässäkin asiassa. Miksi sitä ei voisi kyselyiden tullessa kertoa, että kyllä vauva on haaveissa, mutta hyvät asiat antavat joskus odotuttaa itseään. Voimia!
 
Minäkin kerron nyt lyhyesti meidän tarinan.
Eli keväällä 2008 jätettiin ehkäisy pois ja alkuun oltiin sitä mieltä, että tulee, jos on tullakseen. No eipä tullut ja siitä sitten vuoden päästä noin suunnilleen tikuttelemaan ovista jne.
Vihdoin (vasta) vuonna 2012 mentiin tarkempiin tutkimuksiin, mutta ei suoranaista vikaa löytynyt (mulla lievästi jonkun lääkärin mielestä pco-tyyppiset munasarjat, mutta ei kuitenkaan). Kierto ei ikinä mulla ole ollut tasainen, mutta siis pysynyt kuitenkin siinä 26-30 sisäpuolella.
2013-2015 oli pistoslääkkeitä ym lääkecoctaileja, mutta nyt huhtikuussa tehdystä ekasta IVF:stä vasta tärppäsi. Suoraan sanottuna on tässä jo viimeiset pari vuotta/vuosi oltu jo aivan varmoja, ettei meille lasta tule, joten oikeastaan ei enää ollut vihan, pettymyksen tai surun tunteitakaan. Eli liekkö oltiin jo mukamas käsitelty lapsettomuus meidän osalta toistaiseksi?

Tsemppiä muille!
 
En ole aiemmin kirjoittanut tänne, mutta nyt päätin että jollekin haluaisin purkaa tilannetta ja täällä näyttää olevan(ollut) moni samanlaisessa tilanteessa.

Meillä on miehen kanssa yritystä takana nyt maaliskuusta 2014. E-pillerit jätin pois jo vuonna 2012. Aluksi ajattelin rauhallisesti, että kyllä se lapsi sieltä tulee jos on tullakseen. Kun vuosi läheni yritystä aloin olla jo aika toivoton. Ystäväni ympärillä saa koko ajan lapsia, miksi meille ei vauvaa kuulu? Olen onnellinen ihmisten puolesta että vauvoja syntyy ympärille, mutta yhtäkkiä huomasinkin etten halua hakeutua tilanteisiin jossa kaikilla muilla on juuri syntyneet vauvat.

Hakeuduttiin lääkäriin keskustelemaan lapsettomuudesta. Nyt on ensi labrat ja gynetutkimukset tehty. Niiden perusteella kaikki näyttäisi olevan kunnossa(paitsi epäsäännölliset kuukautiset). Nyt jonotetaan sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.

Pettymys joka kuukausi kun toivoo ettei kuukautiset alkaisikaan on rankkoja. Yritän olla toistuvasti ajattelematta koko asiaa, mutta miten sen voi unohtaa?

Minua harmittaa, että asiasta on myös kovin vaikea puhua. En ole kertonut asiasta oikeastaan kenellekkään ystävistäni. Ystäväni toistuvasti kyselee "joko teille on tulossa"? En edes jaksa enää vastata kysymyksiin.
Huomaan että minun on vaikeampi olla ystävieni seurassa. Suurimmalla osalla ystävistäni on lapsia.

Nyt viikonloppuna minun pitäisi tavata ystäviäni, mutta jotenkin tämä tapaaminen ahdistaa minua. Kaikilla heistä on pieniä lapsia ja yksi odottaa toista lastaan. Haluan olla heidän kanssaan, mutta tiedän että jutut liikkuu paljon heidän vauvoissaan. Tavallaan se on ihanaa, enkä toivoisi tällaista oloa muille. Jotenkin on vain vaikeaa mennä niihin tilanteisiin, kun en halua jakaa "ongelmaa" muille. Helpompaa varmasti olisi kertoa tilanteesta muille. Olen muutaman kerran yrittänyt, mutta ystävien kannustukset "kyllähän meilläkin kesti pillereiden jälkeen pari kuukautta" ei jotenkin lohduta ja tulee olo, etten halua kertoa heille enempää.

Ihana lukea teidän muiden tarinoita, jotka ovat olleet samassa tilanteessa, joten päätin rohkaista itseni ja kirjoittaa tänne josko siitä olisi apua itselleni.

Tsemppiä kaikille yrittämiseen ja onnea teille joille onni on jo suotu.
 
Moikka Jennie! Oli mennyt ihan ohi sun kirjoitus. Huomasin vasta nyt.

Onpa lohdullista kuulla, että täällä on muitakin pitkään yrittäneitä! Monessa ryhmässä täällä tuntuu olevan niitä, jotka liittyvät koko foorumille vain plussatakseen heti.

Meillä siis myös yritystä vuoden 2014 alusta, ilman yhtäkään plussaa saati muuta toivonkipinää. Yritetty ollaan tosi aktiivisesti kaikesta huolimatta.

Olemme pari kuukautta olleet jo lapsettomuustutkimuksissa. Syksyllä alkavat hoidot. Teroluteja popsin kevättalven epäsäännölliseen (25-55) kiertoon. Niiden jälkeen menkat ovat tulleet tarkalleen kp 28-29.

Miehen simpat tutkittu. Olivat rajojen puitteissa, joskin hitaita kuin täit tervassa.

Mut tutkittu ultralla kolmesti, ei vikaa. Paitsi ohuehkot limikset. Aukkarissa kaikki auki ja ok.

Ainoa "vika", mikä tähän mennessä löydetty, on loppukierron lähes olematon progestoronipitoisuus. Ennen oletettua ovista on kyllä follikkeli bongattu ja silloin olleet hormonit ja arvot kohdallaan, mutta sen jälkeen ei ilmeisesti homma skulaa. Elokuussa tosiaan aloitellaan hoitoja hormoneilla, ensin suun kautta ja sitten pistoksin, jos ei parissa kuukaudessa raskautta kuulu. Jos ei sittenkään, hypätään alkionsiirtoon tms.

Rankkaa on. Olen henkisesti jatkuvasti aivan paskana, mutta ulospäin esitän reipasta. Mekään ei olla kerrottu yrityksestä juuri kenellekään, koska musta tuntuisi vaikealta kestää uteluja siitä, joko on tärpännyt, kun ei piru vie vieläkään ole. On tekemistä omankin kuukausittaisen pettymyksen käsittelemisessä... :(

Olis mukava ja tsemppaavaa kuulla Jennie teidän tilanteesta lisää, noin vertaistukena ja muutenkin. Ootteko minkä ikäisiä, millä aikataululla ootte mahollisesti pääsemässä tarkempiin tutkimuksiin jne.? :)
 
Moi Nessu, kiitos vastauksesta.

Vaikka en olekkaan tänne kirjoitellut käyn täällä lukemassa muiden kirjoituksia, niistäkin saa tsemppiä omaan elämään.

Minä olen 27-vuotias ja mies 8-vuotta vanhempi.
Syksyllä/kesän jälkeen pitäisi tulla aika tarkempiin tutkimuksiin. Olen päättänyt että siihen asti pyrin olemaan stressaamatta asiaa. Välillä se onnistuukin, mutta joskus tulee vaiheita jolloin tuntuu että muuta ei pysty ajattelemaan. Olen siinä iässä, sekä kaikki ystäväni ovat minua vanhempia että kaikki on jo saaneet ensimmäiset lapset.

Ihanaa kuulla teidän hoidoista, koska itsellä nämä kaikki tulee varmasti olemaan vielä edessä. Minulla on kierrot heitelleet aika paljon (30-63)joten uskon että niitä lähdetään tasaamaan. Lapsettomuutta meillä on ollut suvussa sekä äidin että isän puolella, liekö myös sukurasitetta.

Tuntuu että nyt on ollut helpompi olla stressaamatta, kun tietää että syksyllä asiaa aletaan tutkimaan tarkemmin. Liekö myös kesäloma joka saa muita ajatuksia mieleen. Nyt on taas se aika kuukaudesta kun jännitän että "voisikohan se olla mahdollista" kun kuukautiset pitäisi alkaa tällä viikolla. Koskaan ei tiedä ;)

Täältä saa kyllä paljon voimaa myös itselle kun kuulee kokemuksia teiltä jotka ovat tai ovat olleet samassa tilanteessa.

Toivottavasti meillä meillä kaikilla on vielä jossain kohtaa oma pikkuinen sylissä. Kiitos blogivinkistä, pitää tutustua siihen.
 
Hei taas kaikille! Tiiättekö, mie olin jo menettäny toivon ja otin neuvolaanki yhteyttä ku ei vauvaa vaan kuulu. Sovittiin, että syksyllä aletaan tutkiin mikä mättää.. Eipä tarvinnukkaan alkaa, vasta tein testin!:')
ImageUploadedByVau Foorumi1435978371.362531.jpg

Oon ihan varma että muillaki tärppää pian <3
 
Onnea Haiidi! Olitteko pitkäänkin yrittäneet? Täällä yritystä päällä puolisentoista vuotta. Perustutkimukset jo tehty, ens kuussa alkaa hoidot. Nyt tässä pari kk yrittänyt vain unohtaa koko yrittämisen, että vois välillä keskittyä muuhunkin elämiseen ja kesästä nauttimiseen.
 
Haiidi, okei. Eli vuodenkin jälkeen voi tapahtua jotain ilman hoitojakin. Mutta onhan sekin pirun pitkä aika, että kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä vaatii. Kaikkea hyvää sulle odotukseen, ja onnea vielä tuplaviivoista! :)
 
Takaisin
Top