Kyfi9984140
Vasta-alkaja
Hei
Yrittämisestä johtuva stressi ja ahdistus
- Ketjun aloittaja Lenkki32
- Aloituspäivämäärä
Meillä on yritetty nyt tosissaan raskautta toista vuotta. Takana on yksi keskeytynyt keskenmeno rv 8, jonka jälkeen päädyttiin kaavintaan. Noh... Tämän jälkeen ei ole sitten puoleen vuoteen tapahtunut yhtään mitään. Ahdistaa, kun tiedän, että kaavinta voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista ja kuitenkin gyne ollut sitä mieltä, että kun yksi raskaus on saatu alulle, niin varmasti tulee toinenkin. Mutta milloin???? Olen itse 32-vuotias ja tuntuu ettei tässä enää loputtomiin tuota hedelmällistä aikaa ole jäljellä... Meillä suhdetta selvästi rasittaa tällä hetkellä tämä ns. pakkoseksi aina oletetun ovulaation aikaan sekä niiden kuukautisten alkamisen aiheuttama sydämen murtuminen ja minun masentumiseni. Mieheni yrittää olla kannustava, mutta kun on kuullut jo vaikka kuinka monesti, että ehkä ensi kuussa sitten, ei tahdo oikein kantti kestää.. 
Olen yrittänyt olla asiaa liikaa ajattelematta, mutta ei se onnistu. Ja iltaisin aina miehelle höpötän kaiken maailman ovulaatio ym raskauteen liittyviä seikkoja ja tulee sellainen olo, että jauhan samaa asiaa päivästä toiseen, kunnes mies joku päivä saa tarpeekseen. Mutta hän on tällä hetkellä ainoa kenelle voin näitä purkaa. Muilla ystävillä on lapsia ja kuten edellä muutkin ovat maininneet, että tällaisille ystäville vain on pirun vaikea puhua. Yritän pitää lippua korkealla ja toivon koko sydämeni pohjasta, että vielä tässä elämässäni meille lapsi suotaisiin...
Olen yrittänyt olla asiaa liikaa ajattelematta, mutta ei se onnistu. Ja iltaisin aina miehelle höpötän kaiken maailman ovulaatio ym raskauteen liittyviä seikkoja ja tulee sellainen olo, että jauhan samaa asiaa päivästä toiseen, kunnes mies joku päivä saa tarpeekseen. Mutta hän on tällä hetkellä ainoa kenelle voin näitä purkaa. Muilla ystävillä on lapsia ja kuten edellä muutkin ovat maininneet, että tällaisille ystäville vain on pirun vaikea puhua. Yritän pitää lippua korkealla ja toivon koko sydämeni pohjasta, että vielä tässä elämässäni meille lapsi suotaisiin...
Syvissävesissä
Jostain jotain jo tietävä
Täällä myös yksi jonka pää hajoaa kun raskaus ei ala. Elämä kadotti merkityksen siinä samalla kun viime marraskuussa tuli keskenmeno. Tällä hetkellä itkemätön päivä on suuri ihme, ennen olin positiivinen ja aktiivinen nyt itken ja olen vaan kotona, ulos en halua kun menit mihin vain vaikka vaan koiran kanssa ulos tai mihin vaan aina joku tulee vastaan mikä muistuttaa omasta kyvyttömyydestä.
Keskenmeno olisi vielä jotenkin ollut että ehkä pääsee yli asiasta kun voi aloittaa yrittämisen mutta sen jälkeen tuli kohtutulehdus, ei hoitunut ekalla lääkityksellä. Seuraava lääkitys aiheutti seuraavan ongelman ja se taas seuraavan. Kuukautiset ei edes nyt ala, odotan pääsyä naistentautien poliklinikalle kun tk lääkäri levittelee käsiään. Raivostun miehelle ihan pienestä ja muutenkin ärsyttää itseänikin olen kokoajan vihainen itselle, kaikille ja kaikelle. Miten olet stressaamatta kun 24/7 asia päässä pyörii, kaikki ympärillä saa vauvoja. Kattele töissäkin vaunukuvastoja kun työkaveri pähkäilee minkälaiset vaunut tahtoo, hän saa vauvan silloin kun minunkin piti saada. En olisi ikinä uskonut että itsestäni löytyy näin katkera ja vihainen puoli enkä pidä siitä puolesta, vaikea löytää jotain joka saisi kiinni takaisin elämään.
Keskenmeno olisi vielä jotenkin ollut että ehkä pääsee yli asiasta kun voi aloittaa yrittämisen mutta sen jälkeen tuli kohtutulehdus, ei hoitunut ekalla lääkityksellä. Seuraava lääkitys aiheutti seuraavan ongelman ja se taas seuraavan. Kuukautiset ei edes nyt ala, odotan pääsyä naistentautien poliklinikalle kun tk lääkäri levittelee käsiään. Raivostun miehelle ihan pienestä ja muutenkin ärsyttää itseänikin olen kokoajan vihainen itselle, kaikille ja kaikelle. Miten olet stressaamatta kun 24/7 asia päässä pyörii, kaikki ympärillä saa vauvoja. Kattele töissäkin vaunukuvastoja kun työkaveri pähkäilee minkälaiset vaunut tahtoo, hän saa vauvan silloin kun minunkin piti saada. En olisi ikinä uskonut että itsestäni löytyy näin katkera ja vihainen puoli enkä pidä siitä puolesta, vaikea löytää jotain joka saisi kiinni takaisin elämään.
Voimia Syvissävesissä vielä tätäkin kautta. Hyvä, että pääset täällä purkamaan ajatuksiasia, toivotaan, että aika lievittää tuskaa ja joku päivä kaikki kääntyy hyväksi. Keskenmenon kokeneille on myös oma ja suljettukin ryhmä olemassa, jonne liityin juuri itsekin, kun toisen kerran toiveet valui vessanpöntöstä alas...
Meillä takana yritystä nyt reilut 1,5v (kuulostaa muuten paljon paremmalta kuin se että sanoisi vajaa 2 :)
Kyllä tämä stressin määrä on ihan posketon, etenkin kun matkalla ollut 2 km ja 1 kemiallinen.
Nyt tehty IVF joka kaikkine kommervenkkeineen ei ainakaan ole vähentänyt stressiä, mutta josko se siitä...
Kyllä tämä stressin määrä on ihan posketon, etenkin kun matkalla ollut 2 km ja 1 kemiallinen.
Nyt tehty IVF joka kaikkine kommervenkkeineen ei ainakaan ole vähentänyt stressiä, mutta josko se siitä...
Laalaa82
Vauhtiin päässyt keskustelija
Moi
Halusin tulla kertomaan, että aina on toivoa.. mutta ensimmäiseksi voi unohtaa stressaamisen stressista.
Minä keskustelin asiasta useamman lapsettomuuslääkärin kanssa, että vaikuttaako stressi raskautumiseen. Ei vaikuta. Ei ole mitään fysiologista tapahtumaketjua mikä estäisi hedelmöittymisen stressin vuoksi.
Eihän sotatila-maissa syntyisi lapsia ollenkaan..
Ainut mihin voi vaikuttaa, on kierron pituus, mutta sekin vaatisi jo niin fyysisen stressitilan, että oireita olisi monenmoisia. Eli nou hätä.
Minun historia on se, että söin 13v pillereitä kirjaoppinein menkoin. Kun lopetin pillerit jäi menkat 6kk päästä pois ja todella epäsäännöllisiksi. Teroilla sain vuodon, mutta sitten huomattiin, että en ovuloi ollenkaan. Munarakkula kehittyi, muttei ikinä irronnut. Tätä ei voinut ovistikuin kotona todeta ellei käyttänyt clearbluen hymynaama-tikkuja. Eli hormoonitasoni nousi, muttei riittävästi että munasolu olisi irronnut. (cb-tikut näyttävät vain sen hormonihuipun, siksi luotettavia)
Lopulta saimme clomi/femarin avulla minulta munasolut irtoamaan...mutta tästä huolimatta ei lasta saatu omin keinoin, eikä inseminaatioin..
Lopulta icsi-yritykset tuottivat tulosta ja saimme esikoisen 2014. Ja nyt odotan toista icsi-vauvaa. Toinenkin kierros vaati useamman pettymyksen ja lainan oton, kunnes viimeinen sulatettu alkio tarrautui kiinni.
Tutkituttakaa itsenne..turha hakata päätä seinään jos onkin jokin konkreettinen syy mikä estää raskauden ja vaikka syy löytyisi, on vielä keinoja. Tsemppiä, uskoa ja toivoa kaikille!!!
Halusin tulla kertomaan, että aina on toivoa.. mutta ensimmäiseksi voi unohtaa stressaamisen stressista.
Minä keskustelin asiasta useamman lapsettomuuslääkärin kanssa, että vaikuttaako stressi raskautumiseen. Ei vaikuta. Ei ole mitään fysiologista tapahtumaketjua mikä estäisi hedelmöittymisen stressin vuoksi.Eihän sotatila-maissa syntyisi lapsia ollenkaan..
Ainut mihin voi vaikuttaa, on kierron pituus, mutta sekin vaatisi jo niin fyysisen stressitilan, että oireita olisi monenmoisia. Eli nou hätä.
Minun historia on se, että söin 13v pillereitä kirjaoppinein menkoin. Kun lopetin pillerit jäi menkat 6kk päästä pois ja todella epäsäännöllisiksi. Teroilla sain vuodon, mutta sitten huomattiin, että en ovuloi ollenkaan. Munarakkula kehittyi, muttei ikinä irronnut. Tätä ei voinut ovistikuin kotona todeta ellei käyttänyt clearbluen hymynaama-tikkuja. Eli hormoonitasoni nousi, muttei riittävästi että munasolu olisi irronnut. (cb-tikut näyttävät vain sen hormonihuipun, siksi luotettavia)
Lopulta saimme clomi/femarin avulla minulta munasolut irtoamaan...mutta tästä huolimatta ei lasta saatu omin keinoin, eikä inseminaatioin..
Lopulta icsi-yritykset tuottivat tulosta ja saimme esikoisen 2014. Ja nyt odotan toista icsi-vauvaa. Toinenkin kierros vaati useamman pettymyksen ja lainan oton, kunnes viimeinen sulatettu alkio tarrautui kiinni.
Tutkituttakaa itsenne..turha hakata päätä seinään jos onkin jokin konkreettinen syy mikä estää raskauden ja vaikka syy löytyisi, on vielä keinoja. Tsemppiä, uskoa ja toivoa kaikille!!!