ylipaino ja epäsäännölliset menkat

Vieras
Tilanne on seuraava, minulla on 9kk ikäinen lapsi. En ole imettänyt ollenkaan ja ensimmäiset kuukautiset tuli vähä reilu kuukauden päästä synnytyksestä. Kuukautiset ovat rodella epäsäännölliset ja ennen raskautta olivat lähes tunnilleen ajallaan aina. välillä kierron väli on lähes kaksi kuukautta. Haaveissa olisi saada toinen lapsi mahdollisimman äkkiä. Lihoin raskauden aikana 20 kiloa koska sairastin (ei liittynyt raskauteen) ja olin jo entuudestaan ylipainoinen joten nyt on painoindeksi päälle 40. Sitä haluaisinkin nyt kysyä että antaako ne neuvolasta tähän mitään apua vai passittaako vaan lenkille mitä olen kyllä jo parhaani mukaan
yrittäny tehdä mut ei suurempia tuloksia ole vielä tullu
 
Ruokavaliosta ja liikunnasta neuvolassa puhuvat. Ei mitään ihmelääkkeitä anneta, kun on noin pieni lapsi. Imetyksen vaikutuksista voivat kertoilla, sen kun sanotaan pudottavan painoa (ei tosin näkynyt minun kohdallani esikoisen aikaan). Jos oikein osaat sanasi valita, saatat päästä tutustumaan ruokavalioiden ytimeen ravintoterapeutin avulla. :) Tsemppiä toisen vauvan odotuksen odottamiseen.
 
Takaisin
Top