(Yli)työni rassaa miestä

K

kukkanen81

Oman äänensä löytänyt
Palasin takaisin työelämään muutama kuukausi sitten (lapsi nyt vajaa 1,5-vuotias). Alusta asti se on aiheuttanut ongelmia. Mieheni hakee lapsemme hoidosta vajaa tunti ennen työpäiväni päättymistä. Jos päiväni venyy esim.15min yli työajan ja tulen myöhässä kotiin, on vastassa joko tiuskiva tai mykkäkoulua pitävä mies. Ongelma kuulemma on, että kun mieheni täytyy lopettaa työpäivänsä kesken lapsen haun takia. Minulla ei täten ole oikeutta jäädä itsekään ylitöihin. Ennen lasta mies teki aina ylitöitä. Inhottavaa lähteä kotiin myöhässä vatsa solmussa kun tietää vastaanoton. Mieheni on tunnollinen työntekijä, ja aivan liian ylityöllistetty, tekee töitä vapaa-ajallakin ja kärsii usein päänsärystä ja migreenistä. Pelkään hänen polttavan itsensä loppuun. Onko mielestänne mieheni ylikontrolloiva vai oikeassa?
 
Kukkanen81, ikävä tilanne sulla kotona, tsemppiä!
Minun korvaan kuulostaa hieman kohtuuttomalta rangaista sua mykkäkoululla tai kiukuttelulla asian vuoksi, jolle et itse voi mitään. Ja vielä ikävämpää sulle jos olet ollut tosiaan vasta tuon pari kk töissä ja sitä ennen ilmeisesti lapsen kanssa.
Tuntuu ettei tuo viidentoista minuutin myöhästyminen voi olla syy suuttua noin paljon, tai se fakta, että töistä on hänenkin joustettava lapsen vuoksi. Tosi ikävää että saa kotiinpaluun tuntumaan ahdistavalta:sad001
Miten miehesi on muutoin ottanut työhön paluusi?
Entä oliko hän valmistautunut siihen että lapsen saaminen vaikuttaa väistämättä koko elämään, myös työhön? Vaikuttaako sun mielestä miehen tunnollisuus ja ylityöllistyminen muuten teidän kotielämäänne?
 
Kuulostaa siltä että mies niin pahana siitä ettei voi tehdä enempää töitä, että purkaa sen sitten sinuun. Ja on siis minusta aika kohtuutonta, kyllä aikuisena ihmisenä pitäs pystyä käsittelemään asia muuten. Jos miehelle on työ noin tärkeä, tuleeko lapselle sitten ihan kohtuuton päivä jos sinä hakisit hänet?
 
Olisiko mahdollista jollain tapaa vuorotella/järjestellä(es mummot?) niitä hakuja? Siis niin että mieskin pääsisi joskus tekemään ne odotetut ylityönsä? Ja että sinäkin voisit hyvällä omalla tunnolla tehdä ylimääräistä sovittuina päivinä?
Vaikeahan se on pakottaa toista tykkäämään jostain järjestelystä, jos hän kokee sen "epäreiluksi". Kissa pöydälle vaan ja keskustelemaan:happy:! Tsemppiä!
 
Kiitos kaikille mielipiteistänne! @):- Olin lapsen kanssa kotona 11,5kk (ekan kk mies oli vuosilomilla samaan aikaan), mutta siis pääsääntöisesti olin lapsen kanssa kahden päivät. Työhön paluu oli molempien päätös, koska on talolainaa ja kotihoidon tuki naurettavan pieni, vaikka säälittikin viedä lasta päivähoitoon. Sukulaisia ei ole apuna, kun asuvat monen sadan kilometrin päässä. Eli kahdelleen pyöritetään arkea.

Alussa petyin, kun kuvittelin mieheni auttavan enemmän vauvan kanssa, vaipanvaihdot ja nukutukset jäivät lähes kokonaan minun harteille, vaikka pyysin usein apua. Ne olevinaan sujuivat hänestä minulta paremmin. Olin kateellinen miehelle, kun hän sai olla töissä ja tulla ilahtuneen lapsen luo, kun minä olin kuunnellut itkut ja kiukuttelut. Ja mies puolestaan sanoi, että olisi mieluummin kotona lapsen kanssa, jos talous sallisi.

Mies tekee ylitöitä kotona usein vapaapäivinäkin. Eli ehtii vähemmän olla perheen kanssa. Jos en ole töissä, olen lähes aina lapsen kanssa. Sinällään mukavaa, mutta toivoisin jo lähes puolentoista vuoden jälkeen, että minulla voisi olla omia juttuja, ja olla rauhassa yksin. "Oma aika" on meidän perheessä vitsi, jos pyydän sitä, saan siitä kuittailua.

Jos minulla on ollut vapaapäivä (eli olen ollut kotona viettämässä siivouspäivän), olen hoitanut lapsemme haun hoidosta, ja mies tehnyt pidemmän päivän. Työssäni on myös lauantaivuoroja, ja ne sain sovittua joka toisen vapaaksi pomon kanssa, kun mies vaati. Halusimme lapsemme pieneen hoitopaikkaan, ja vajaat päivät, mutta hakuaika päättyy aiemmin siellä kuin tavallisessa päiväkodissa. Itsellä ei ole mahdollisuutta lyhentää päivää, koska ei sovi pomolle. :-( Olen harkinnut ja ehdottanut päiväkotiin vaihtamista, vaikka en haluaisi, mutta en jaksa tällaista jatkuvaa moittimista. Olen ehdottanut myös minun ystäviä ja tuttuja väliaikaisiksi hoitajiksi, mutta tämä ei kelpaa miehelleni, ei halua lasta "vieraiden" hoitoon. Ärsyttää kun koetan ehdottaa ratkaisuja, mutta ne eivät kelpaa. :-/

Tulipas pitkä vuodatus...
 
Alkaa olla miehellä peiliin katsomisen paikka jos mitkään sun ehdotukset eivät kelpaa. Mun mielestä kuulostaa siltä, että sä olet jo ihan riittävästi myönnytyksiä tehnyt omalta osaltasi.
Nyt kannattaa oikeasti istua alas ja tehdä uudet pelisäännöt perhe-elämää varten sillä tota menoa asutte pian eri osoitteissa.
 
Onhan tuo tilanne teille kummallekkin "uusi". Saatko siis joka toinen viikko tuon "siivouspäivän" jos teet silloin lauantai vuoron? En halua kuulostaa tylyltä, mutta pienten lasten kanssa harvoin saa kauheasti omaa aikaa. Varsinkin jos toinen tekee enemmän töitä ja pää vastuu arjesta on enemmän toisen harteilla. Saatko yhtään nautittua töissä lapsettomasta ajasta? Onko sinulla mitään kodin ulkopuolista harrastusta? Ajan kanssa asiat myös helpottaa kun lapsi kasvaa ja pärjää paremmin itsekseen ja kavereiden kanssa. En tiedä paljonko voit pystyä miehesi ajatusmaailmaan vaikuttamaan. Oletteko molemmat puolustuskannalla ja asiaa siksi vaikea saada sovittua? Istukaa alas ja puhukaa pelisäännöt selväksi, kuka hoitaa mitäkin ja mitä pidätte tärkeänä.
 
Olen eri mieltä danoninan kanssa. Esimerkiksi siitä, etteikö äidillä voisi olla omaa aikaa yhtään, vaikka pieni lapsi onkin. Mies voi aivan hyvin joustaa välillä ja hoitaa lasta että sinäkin saat hengähdystauon. Samoin molempien käydessä töissä ei voi miehesi käytöstä perustella sillä, että hän tekisi enemmän töitä, jolloin päävastuu arjesta pitäisi olla sinulla. Se kuuluu molemmille yhtäläisesti.
Kuitenkin kuulostaa siltä että miehesi ei kotona ollessaan osallistu lapsen hoitoon lainkaan, mikä on epäreilua. Onhan lapsi yhtä paljon teidän molempien. Onko kodinhoito muutoin jaettu tasan?

Töihin paluusi oli siis yhteinen ratkaisu, ja silti mies on siitä vihainen. Hän myös tekee itse ylitöitä kotona perheajan kustannuksella ja silti kiukuttelee sinun ylitöistäsi. Tuo kuulostaa tosi epäreilulta. Olet kuitenkin ehdottanut monia vaihtoehtoja kuinka voisi toimia, mutta ne eivät kelpaa ja kiukuttelu senkun jatkuu.
Mielestäni miehesi ei toimi tasapainoisen aikuisen tavoin, purkaako hän mahdollisesti jotain muita asioita näiden syiden avulla sinuun? Vai onko hän oikeasti noin raivoissaan 15min myöhästymisistä?

Pyri nostamaan nämä sua vaivaavat asiat esille ja keskustele niistä miehesi kanssa. Jos hän ei suostu yhteistyöhön, voi olla tosi vaikeaa jatkaa parisuhdetta. Tai näin tuntuu ulkopuolisen silmin. Ei kotiinpaluun kuulu ahdistaa, ja tärkeää on myös huomata että vauva ja lapsi aistii kaikki ristiriitatilanteet ja -tunteet ihan pienestä saakka, vaikka sitä voi olla vaikeaa muistaa. Vauva stressaantuu ja samoin sinä, mikä on molemmille huono tilanne.
Tsemppiä kovasti!
 
Tunnetusti miehet ovat juuri edellä mainittua sorttia. Miehillä ei ole vain laaja alaista kykyä jäsentää kaikkea mitä lapsiperheen arkeen tulee.
Itse olen ehdottomasti tästä neljännestäkin kotona kolme vuotta. Mun vanhin on 20 vee ja aattelen mihin aika meni!!! Lapsuus on niin harmin ohikiitävä asia jota jälkeen päin harmittelee. Kaikki hetket lasten kanssa kun varsinkin ovat pieniä niin nauttikaa. Mielummi kitkuutan raha asioissa kuin uhraan aikaani työelämään. Töitä ehtii tekee ihan liikaa jatkossakin.
 
Silloin kun on vapaa arkipäivänä ja lapsi hoidossa, siivoan ja järjestelen kotia. Kun vkl ollaan kolmistaan kotona, en siivoa, paitsi mitä voin lapsen kanssa. Miehellä tuntuu olevan aina jotain hommia. Ja illalla kun saan lapsen unille (klo 20 aikoihin), teen tunnin tiskikonehommia, viikkaan pyykkiä yms. Jonain iltana jätän hommat tekemättä, jos väsyttää, mut sitten ne odottaa aamulla vastassa. Viikonloppuisin mies kyllä tekee näitä töitä. Mutta pääperiaatteessa minä hoidan kodin ja lapsen, mies pihahommat (nurmikonleikkuut, lumenkolaukset yms.) ja talvisin takanlämmityksen. Mies kyllä on lapsen kanssa, mutta hän on se viihdyttäjä ja minä hoivaaja. Ja pärjäävät hyvin kaksin, kun olen töissä. Mutta minun ollessa kotona, ei vaippoja vaihdella.

Tuntuu, että päivässä ei aina tunnit riitä. Olen tunnollinen, joten laiskottelusta tulee huono omatunto, vaikka olisikin ihanaa vain levätä ja katsoa vaikka joku leffa kunnolla alusta loppuun. Pitäisi olla terveesti itsekkäämpi.

Ihanaa välillä käydä töissäkin, saa olla aikuisten kanssa tekemisissä ja vaihtelua lapsenhoitoon. Vaikka rakastan meidän lasta yli kaiken, jaksan olla parempi äiti kun saan olla välillä töissäkin. Viikot kahdelleen kotona tuntui välillä tosi raskailta. Toki nyt on jo paljon helpompaa, kun lapsi liikkuu ja touhuaa itsekseenkin.

Ennen lasta kävin jumpissa 3-4 kertaa viikossa kavereiden kanssa, lapsen jälkeen en vielä kertaakaan. Kun olisi sitä aikaa, ja mies kannustaisi lähtemään. Mutta kun hänkään ei ehdi harrastamaan (hänkin kuntoili ennen pari kertaa viikossa), niin en ole viitsinyt edes ehdottaa.

Tukiverkosto olisi poikaa, niin päästäisiin molemmat aina välillä kotoa poiskin. Mutta kun ei ole sukua lähellä ja kavereilla omat kuviot. Huolisin hoitoapua, mutta kuten sanottu, mies ei halua viedä "vieraalle" hoitoon. Siinähän ne vieraatkin tulisi tutuksi! Toisaalta, jos meillä olisi yhteistä vapaa-aikaa, mies tuskin lähtisi minnekään, on niin koti-ihminen. :-?

Mutta pitää ajatella, että aina asiat voisivat olla huonomminkin ja yrittää muistaa olla kiitollinen elämän hyvistä asioista. Ja elää päivä kerrallaan.
 
kukkanen81 sanoi:
Mutta pitää ajatella, että aina asiat voisivat olla huonomminkin ja yrittää muistaa olla kiitollinen elämän hyvistä asioista. Ja elää päivä kerrallaan.
Click to expand...
Tää on asian ytimessä!
Se vaatii kuitenkin kaikilta aikansa sopeutua kun uuden perheenjäsenen tuleminen kuvioon sekoittaa pakkaa. Varmasti saatte yhdessä homman toimimaan jos tahtotilaa on. Joka perheelle on kuitenkin ne omat ratkaisunsa eikä vertailuun tulisi ryhtyä.

Noista jumpista kannattaisin es äiti-lapsijumppatarjonnan kartoitusta, tai liikkumista lapsi mukana siinä "omassa jutussa". Jos tukiverkostoa ei ole käytettävissä niin pyrkii tekemään ne itselle/molemmille mieluisat jutut lapsi mukana? Eihän se sama ole kun ilman, mutta jotain virkistystä kuitenkin:wink!
 
Kukkanen sulla on kyl ihanan positiivinen asenne!
Mun mielestä tärkeintä on että koittaa puhua toisen kanssa, monesti voi olla toisella tosi ahdistava tilanne mistä mies ei välttämättä ole edes tietoinen.
Kovasti tsemppiä teille!
 
Takaisin
Top