Yli 3-vuotiaiden varhaiskasvatus pakolliseksi?

Oma esikoiseni aloitti 3v 8kk iässä kerhon leikkipuistossa. Kerho oli laadukas: 3 aikuista ja 10 lasta, kaikki lapset yli 2,5 vuotiaita, ottivat syliin, kun lapset itkivät ja leikkivät lasten kanssa. Lapseni ei kuitenkaan viihtynyt kerhossa, kun siellä piti käydä ilman omaa aikuista. Sanoitti tätä itse. Kävi 2 kk ajan ja puhui siitä usein, ettei halua mennä. Suostui kyllä eikä itkenyt, mutta se oli hänelle liian aikaista. Vuotta myöhemmin, kun aloitti (kaksivuotisen) eskarin, oli siitä innoissaan ja aina tykkäsi käydä. Ei kaikki kolmevuotiaat ole vielä valmiita osallistumaan yksin ilman vanhempia varhaiskasvatukseen, vaikka toki monet ovat ja sinne jo kaipaavat. Meillä onneksi oli pikkusisaruksen vuoksi mahdollisuus pitää myös esikoinen vielä kotona.
Meillä kaikki tuollaiset kerhot on ajettu enimmäkseen alas, koska hoitajat tarvitaan päiväkoteihin. Eli tuo ei ole ratkaisu ( ellei hakua seurakunnan kerhoon) Onneksi omat lapseni pääsivät pieneen, hyvään päiväkotiin.
 
Minun 5- ja 3-vee aloittivat nyt seurakunnan kerhossa ja olen todella tyytyväinen tähän. 3-vuotiaallani on haasteita puheen kanssa, ja kun kerroin tästä kerhon aloituksen yhteydessä, niin he hankkivat välittömästi koulutusta ja materiaaleja tukemaan hänen kerhoiluaan. Kerho on 3-veeni ensimmäinen ikinä, ja olen iloinen että hänellä on mahdollisuus aloitella näinkin kevyesti kuin 2*2h viikossa, ja vieläpä isosiskon kanssa samassa ryhmässä. Siskosta on paljon tukea hänelle, erityisesti kommunikoinnin kanssa. Tietysti huomaan että hän on vähän väsynyt kerhopäivien jälkeen, sillä olen iloinen että on mahdollista aloittaa näin kevyellä ohjelmalla. Myöhemmin on mahdollista siirtyä vähän pidempiin ja vähän useammin kokoontuviin ryhmiin, mutta meillä ei ole kiirettä.

Seurakunnan kerhoissa on jonkin verran hengellistä sisältöä. Mitä enemmän olen seurannut maailman menoa niin alan olla sitä mieltä että tämä on lapselle vain hyväksi. Hiljentymistä, ja ajatus siitä että korkeampi voima huolehtii että kaikki menee hyvin. Lapsen ei tarvitse kantaa maailmantuskaa.

Minulla ei olisi ollut kiire viedä 3-vuotiastani vielä kerhoilemaan. Me saatiin vahva suositus tähän hoitavalta taholta. Kun kuulemma just tutkimuksien mukaan varhaiskasvatus auttaisi tämän puheen haasteiden kanssa. No tiedäppä tuota sitten. Ehkä siinä tulee sitten enemmän sanastoa ja 3-vuotias ei voi luottaa siihen että äiti tuntuu arvaavan kaiken puolestakin sanasta. Ja kyllähän kolmivuotiailla alkaa tulla jo monimutkaisempaa ilmaisun tarvetta. Ja saapa nähdä et kuinka tiivistä tästä kerhoilusta tulee, flunssakausi on alkamassa. Koronan jälkeisinä aikoina kun meni siten että oli viikko kerhoilua isommilla, ja sitten viikko sairastettiin, ja sitten hakemaan lisää tauteja.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top