Yleishyödyllinen "kapistus"

Marmoritar

Tietävä tietäjä
Elokuunmammat 2014
Helmikuunmammat 2016
Tuli tälläinen mieleen tänään, kun kaivoin taas laukustani kosteuspyyhkeitä pyyhkiäkseni lapsen naamaa jäätelöstä puhtaaksi, että vitsi miten hieno keksintö moinen onkaan :) Muutenkin käytän noita kosteuspyyhkeitä milloin mihinkäkin tarkoitukseen ja ne ovat kyllä löytäneet vakituisen paikkansa tosiaan laukusta (sekä kotoota) ja olisin ihan hukassa ilman niitä :D

Onko muilla tälläisiä yleishyödyllisiä juttuja käytössä?
 
Meillä myös kosteuspyyhkeet ahkerassa käytössä. Harsot on toinen yleishyödyllinen juttu. Toimivat puklurättinä, ruokalappuna, vaipanvaihtoalustana, aurinkosuojana vaunuissa jne.
 
Me käytettiin vauvan kanssa tosi vähän kosteuspyyhkeitä. Lähinnä reissussa jos ei ollut kunnon pyllynpesumahdollisuutta tai naamaa ei saanut muuten ruuan jälkeen kyllin puhtaaksi. Lapsen iho oireili, jos niitä käytti jatkuvasti. Harsot sen sijaan oli vauva-aikana todella monikäyttöisiä. Uusperhesatun luettelemien käyttökohteiden lisäksi harso oli imetyksessä ehdoton. Muuten maitoa oli joka paikassa. :grin
 
Kantoliinaa olen myös käyttänyt muuhunkin kuin lasten kantamiseen. Se on toiminut peittona, istuinalustana, vaunuverhona ja syöttötuolin valjaina ravintolassa. :)
 
Jostain syystä olen myös alkanut kuljettamaan mukana pakastepusseja. Ovat käteviä roskapusseja johon voi kätevästi sitten vaikka sujauttaa ne käytetyt kosteuspyyhkeet jos ei ole roskista lähettyvillä :D
 
Pillit ovat hyödyllisiä. Monesti ei ole pulloa tai nokkamukia mukana, ja mukit taas kaadetaan vahingosaa syliin. Pillillä lapsi saa juotua melkein mistä vain siististi, ja pillit menevät pieneen tilaan.
 
Takaisin
Top