Lohduttavaa lukea, että on muillakin vastaavia mielialan laskuja tässä tilanteessa ollut. Välillä ihan pelkään, että en olisi tällainen sitten kun vauva syntyy, ja toivon että kaikki menee hyvin, vauva olisi terve ja itse säästyisin sen suuremmilta mielen murenemisilta.
Hetkeks auttoi kun purkautui miehelle, hetkessä sitä taas nauroi ja sitä rataa. Aika raskasta olla tämmönen tuuliviiri. Jotenkin musta tuntuu, että mies ei ymmärrä tätä tilannetta. En viitsi joka vaivasta rutista (puran sen rutinan tänne) ja sitten kun koetan kertoa tuntemuksia, on mies vähän kuutamolla. Ehkä ne isän vaistot ym nousee sitten kun mies näkee vauvan, on kai se hankalampi hänen tässä sitä tajuta, kun ei ole sellaiset hormoonitkaan säätelemässä, kuten meillä naisilla.