Tämä on aika mielenkiintoinen aihe, meillä lähi tulevaisuudessa hyvinkin ajankohtainen.
Meillä siis nyt 4kk vanha poika jolle minä puhun suomea, mies Turkkia ja keskenämme kommunikoimme miehen kanssa Suomi/turkki/englanti yhdistelmä sekoituksella
Minä olen lapsen kanssa käytännössä 24/7 ja mies pieniä hetkiä päivittäin kun on kotona.
Poika reagoi tällähetkellä kaikkein voimakkaimmin miehen äidinkieleen ja hymyilee että nauraa jos joku muukin sitä puhuu.
Toki siis kun minä puhun suomea reagoi myös, mutta ei yhtä voimakkaasti. (ystäväni puhuu myös suomea pojalle kun tapaamme joten en ole ainut suomea puhuva)
Kovin aikasin vaan huomaa selvän eron siinä miten lapsi reagoi kieleen kun hänelle puhutaan.
Toivottavasti poika on innostunut oppimaan kieliä
Lapsen kielitaidon kehittymistä on hauska seurata. Karkeasti sanottuna eniten kielen oppimiseen vaikuttaa pääasiallisen hoivaajan ja ympäristön kieli. Me asutaan Suomessa ja minä olen lasten kanssa päivät jolloin puhun heille suomea. Silti molempien lasten ensimmäisiin sanoihin on kuulunut enemmän englannin sanoja. Mistä lie johtuu.
Ja eihän kielten oppiminen pienenä vaikuta siihen ettei mitään kieltä opi. Kyseessä on se, jos minä vaikka luulisin tekeväni lapsille palveluksen ja puhuisin heille ruotsia vaikkei se täysin sujuva ole; silloin he eivät oppisi natiivia ruotsia vaan puutteellista ruotsia. Hoivaajien tulisi käyttää omaa kieltään - näin kieli tarttuu parhaiten. Siis äidinkieli. Toiset ja kolmannet kielet voivat olla äidinkielen tasolla jos tehdään töitä tai sitten eivät. Kielet, joita opitaan vieraina kielinä, varastoituvat muistin eri osaan eivätkä ne häiritse äidinkielen oppimista (joku on tätäkin tutkinut).
Toki ihminen voi ilmaista itseään kielten sekamelskalla ja mikäs siinä. Pointtina kai olikin oppiiko minkään kielen "oikein". Tiedän esim. suomenruotsalaisia jotka puhuvat ruotsia sekoittaen aikalailla suomea sekaan ja valittelevat kuinka pelkästään yhden kielen tuottaminen on vaikeaa.