Vauvojen alkutaipaleen kuulumisia

Martuti

Kunnioitettu kommentaattori
Heinämammat 2014
Kun nyt kerta pikkuisia heinäkuisia on jo maailmaan putkahdellut, niin loin jo tällaisenkin ketjun :)
Tänne saa jakaa vauvojen kuulumisia syntymän jälkeen, eli miten on lähtenyt sujumaan sairaalassa ja kotona.
 
Meidän osalta ensimmäisen viikon kuulumisia:

Tiistaina syntymän jälkeen poitsu vietiin tietysti heti vastasyntyneiden teho-osastolle hoitoon. Tarkka seuranta päälle ja kaikenlaisia kokeita, jotta seurataan pojan taivalta maailmassa reilusti etuajassa. Hyvin kuitenkin on lähtenyt menemään. Alun ylipainehoito eli nasaali ilman lisähappea saatiin suhteellisen nopeasti purettua. Purun jälkeen kuitenkin syke ja muutama muu arvo alkoi turhan paljon heittelehtimään, joten lisättiin mukaan happiviiksihoito. Lisäksi sai sydäntä stimuloivaa lääkettä (kofeiini), joka onkin toiminut hyvin eikä poitsu joutunut viiksiä käyttämään kuin hetken. Lisäksi on joutunut olemaan valohoidossa bilirubiiniarvojen (=keltaisuus eli maksa ei toimi vielä ihan kunnolla) korkeuden vuoksi, mutta jos sunnuntai-illan arvot ovat edelleen laskussa, niin todennäköisesti lopetaan tuo valohoito ja saa poitsu vaatteita päälleen pelkän vaipan lisäksi.

Poitsu on kyllä oikein reipas pikku kaveri. Paljonhan tuo nukkuu, mutta aina välillä pääsee hetken seurustelemaan kaverin kanssa, kun jaksaa olla hereillä - kunnes taas uni voittaa. Osaa kyllä ilmoittaa, jos ei jostain toimenpiteestä - esim. pepun pesemiseen tulee protestointia, mutta tyyntyy nopeasti. Toivottavasti tämä jatkuu sitten kotonakin :)

Ihanuutta on, kun saa ottaa kaveria kenguruun (eli syliin iho ihoa vastaan) ja siinä sitten tuhisee. Tärkeitä hetkiä niin poitsulle kuin äidille/isälle. Itse myös tykkään, kun tietää kuinka hyvällä ja tarkalla hoidolla poitsu onkaan tuolla osastolla. Suuri hatun nosto hoitajille ja lääkäreille heidän tekemästään arvokkaasta työstä ja meidän sairaanhoitojärjestelmälle, koska mitään halpaa hoitoa tuo todellakaa ei ole.

Viikon kohokohta, jos syntymää itsessään ei lasketa, oli se, että poitsu pääsi varsinaisesta tehohoitohuoneesta saman osaston toiseen huoneeseen sunnuntaina, jossa hoito on yhtä tarkkaa ja hyvää kuin varsinaisessa tehohoitohuoneessa, mutta jossa on sitten rauhallisemmat olosuhteet, kun huoneessa on vain kaksi vauvaa. Ja tämä siirto kertoi siitä, että poitsun kaikki arvot ja muu elämän kehitys on niin hyvällä mallilla, että hänet voitiin siirtää tuohon rauhallisempaan huoneeseen. Toivottavasti menee yhtä hyvin eteenpäin ettei tule takapakkeja.
 
Muokattu viimeksi:
Mahtavaa kuulla että teillä asiat noin hyvällä mallillaan! Ja pidetään peukkuja että sama tahti jatkuu! :)
 
Kiva kuulla poitsun ensihetkistä!
Rankka alkutaival hänellä, mutta nyt on lähtenyt siis paremmin rullaamaan eteenpäin, hyvä juttu.
Ja kiva kun ootte voineet kenguruhoitoa antaa :)
 
Hei pakko kysyy Lunastar, onko tullu ilmi missään vaiheessa miks poitsu halusi aikaisemmin pois mahasta? Osasitko aavistella et vois syntyy näillä viikoilla?

Ja toivottavasti poitsulla menee vastaisuudessakin noin hyvin mitä oot kertonu :)
 
En ole kysynyt onko jotain arviota syystä, miksi käynnistyi. Mutta eipälen, etteivät osaa mitään sen tarkempaa syytä sanoa. Hänessä itsessään ei käsittääkseni mitään vikaa ole eikä mulla itselläkään ollut raskausmyrkytystä tms. mitään erityistä syytä. Ja tosiaan fyysesti raskaus oli helppo - ko. aamunakin olin käynyt ihan normaalisti uimassa 45minsaa (eli mun uintitahdolla kilsa tuona aamuna). Mutta tosin tuokin mun pitää ottaa puheeksi, koska sit taas mietin, et voiko se "liiallinen" liikunta siihen mitenkään vaikuttaa, mut käsittääkseni ei pitäisi, kun normi viikossa oli kuitenkin "vain" 2x salitreeni, 2x kävelylenkki ja 1x uinti 45min... Ainoa mitä oon jäänyt miettiin, että jos se kohdunsuu tms. olis ollu jo jotenkin sillai auki, ettei olis saanut mennä uimaan ja se olis jotenkin voinut käynnistellä hommaa... Mutta tosiaan itsellä ei aavistustakaan :oops:
 
Ei lääkäritkään siihen varmaan mitään osaa sanoa, koska edelleen on muutenkin mysteeri, milä synnytyksen loppuviimeksi saa käynnistymään.
Ja älä sitä mieti, että johtuiko se jostain sun tekemisistäsi, en jaksa siihen uskoa. Vauva vaan päätti että nyt on aika tulla :)
 
Lunastar, miekin uskon että teidän pojulle tuli vaan sellainen hetki, että nyt loppuu alivuokralaisuus ja lähetään moikkaamaan äitiä ja isää ulkomaailmaan. Kaveri on nyt syntynyt ja hyvässä hoidossa, ja jossittelulla ja itsetutkiskelulla saa vain päänsä sekaisin (kokemusta on).
 
Kiitos martuti ja anhe. Ei vaan sille voi mitään, että välillä jää miettiin, että aiheutinko minä tuon synnytyksen käynnistymisen - onneksi järki kuitenkin saanut tunteet rauhoittumaan. Ja torstaina pääsen juttusille sairaalapsykologin kanssa, niin pääsee vähän purkaan tuntoja. Mut kyl mä edelleen sitä mieltä oon, että poitsu ei vaan halunnu lähteä kuumailmapallolennoille ja päätti sitten poistua yksiöstään, ettei vaan joudu mukaan yläilmoihin :) Olis siis päästy loppuviikosta ilmaiselle kuumilmapallolennolle *huoh!*
 
^ Toi kuumailmapalloilu ei vaan tainnu olla teijän pojan juttu sitten :) Toi on kyllä yks hauska juttu kerrottavaks pojalle kun poika kasvaa :)
 
Lunastarilla on ollu hyvin tutunkuuloinen alku. Meillä melko samallailla, poika vaan totesi että Vappuna maailmaan, asiasta ei neuvotella. Noh, siis synnytyshän käynnistettiin ja mun tulehduksen takia mutta pilkunviilausta tuo :wink
Meillä pikkumies on nyt jatkopaikassa toisella kierroksella ilkeän pöpn iskettyä jo kerran kotiutuneeseen pojanviikariin.

Mitään tietoa ei ole mistä tuo pöpö on tullut ja mihin mennyt, mistään viljelyistä ei ole jäänyt kiinni eikä mikään koe näytä saavan kiinni mikä tuo on. Voi olla lapsessa jo ollut örkki joka syystä x aktivoitui pöpöksi, voi olla joku ulkomaailman, meidän kodin, sairaalan pöpö, ei voi tietää jollei lopuista viljelyksistä tule satoa. Noissa siis kestää hiivatin kauan koska ne voi kasvaa tosi myöhäänkin vasta jotkut pöpöt.

Mutta pääasia että nyt ollaan jo terveempiä ja juhannuksen jälkeen kotiin jos kaikki menee hyvin.
Mä olen pyykännyt ja ähertänyt täällä asioita valmiiksi toista erää varten, kiinnittänyt korostetusti huomiota hygieniaan vaikka kukaan ei ole sitä kyseenalaistanutkaan, ei mitään ylisteriiliä mutta sellaiset tyhmät jutut pois ettei tarvi miettiä tuleeko niistä jotain. Varmaan psyköloginen juttu jotenkin, yrittää jotenkin tehdä ees jotain konkreettista ettei uusisi vaikkei tiedä mistä johtui.

Eläimiä kun on niin on hyvä pitää huolta siitä ettei esim kanin kakkaalootan siivouksen jälkeen suoraan mene vaihtamaaan vaippaaa tai syöttämään vaikka poitsu hoilailisikin, tuttipullot on puhtaassa paikassa, koira ei tule syömisen jälkeen heti vauvan lähelle, se kun syö raakaruokaa siis, yms yms. Nyt kun alkaa taas pää toimia, voi noita juttuja vähän miettiä ja järkkäillä etukäteen helpommiksi ylläpitää. En noita edellämainittuja mokia tehnyt aiemminkaan mutta nyt niihin tajuaa kiinnittää huomiota ja järkätä systeemit helpommiksi. Hysteeriseksi ei voi alkaa eikä pelossa elää mutta järkeä kun käyttää niin hyvä tulee :)
Ja nyt kun tietää suunnilleen mitä tavaroita on, miten koska missä niitä käytetään, voi hioa systeemit toimiviksi etukäteen :)
 
Pikkumies selätti omansa juu, mie taistelen omani kanssa mut kotona ollaa kaikki :) Eilen pääs poika kotio, oli levoton yö ja vauhdikas päivä, toivottavasti tasaantuu tässä pikkuhiljaa :)

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Jestas mikä yö.. pojalla on aaaaina näläkä ja kokoajan jano ja vaippa on joko huonosti tai pissaa liikaa. En nukkunu juur mitään.. puuh.. tasan 2kk synnytyksestä alko menkat ja oon muutenki ollu ku kersantti ärjylä viimesen 3 pvää, tää univaje ei oo hyvä yhtään. Mies polo, se ei taas tänäänkään vaan voi voittaa :sad001 Mut poika kasvaa ja se sammu toho just, eli nukkuu seki välillä :D
Ennenku sanotte ni mä en voi nukkuu nyt koska ollaa lähössä verikokeisiin ja simmulekuriin ja pitää tehä täs sata asiaa ennen lähtöö.. nukutaan sit ku tullaa takas :)
Huuh, menis tää lunssan retale nyt loputki ohi ni helpottas kai vähän. On se tosin jo tosi paljon parempi mutta kun poitsu herää mun yskän köhäykseen ni ois kiva ettei niit tulis kauheesti :)

Koitan kovasti miettiä mitä tehään ton monitorin kanssa ku ku loko perhe vihaa sen hurinaa ja vikailmoituksia, mutta en tie uskallanko nukkua yöllä jollei laitetta ole. Jossainkohti pitäis kyllä uskaltaa uskaltaa.. huuuuh. .

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
^ Onko teillä siis Semmonen seurantamonitori kotona käytössä, mitä vastasyntyneiden teholla/seurantahuoneissa on?
 
Joo sellanen kannettava versio. Me annettin se nyt taas veke ja saatiin ohjeeks soittaa heti jos neitä ahdistaa tai poika on mitenkään outo.. tulee jännä yö. .

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
En tiennytkään, et semmosia "kotiversioita on", Tsemppiä ja jaksamista tulevaan. Tietää kuinka hermoja raastavaa se on, kun ei ole enää piuhoja kiinni. Mutta hyvin se menee ihan varmasti. Ja onneksi sinne sairaalalle voi soittaa milloin vain ja kysyä neuvoa, jos on epävarma.
 
Käytiin meidän 2 viikon ikäisen pikkuneidin kanssa eka kertaa päivystyksessä viime yönä Lasten- ja nuorten sairaalassa. Neiti itki 7 tuntia putkeen eikä rauhoittunut mihinkään, alkoi huohottamaan ja vapistelemaan. Mitään syytä ei löydetty, kaikki hyvin ja neiti vihdoin rauhoittui matkalla kotiin autossa... Taisi olla vaan pahemman puoleinen kiukkukohtaus...
 
Takaisin
Top