Siitä erityisherkkyydestä. Kyseessä on siis periaatteessa tietynlainen erityisen voimakas ja reaktiivinen hermojärjestelmä. Joskus puhutaan aistiyliherkkyydestä, mutta kyse ei varsinaisesti ole yliherkkyydestä. N. 20% ihmisistä on herkempiä ympäristön signaaleille, eikä kyse ole välttämättä pelkästään aisteista, myös empatia- ja älyllinen herkkyys ovat näitä erityisherkkyyksiä.
Meidän esikosella on aistiherkkyyttä, erityisesti tuntoaisti ja tunneherkyyttä (voimakkaat tunne-elämykset, erittäin voimakkaasti empaattinen). Tuntoaistiin liittyvä herkkyys tulee esiin kun hän altistuu pitkin päivää paljon kevyille kosketuksille, myös melu ja suuri määrä liikettä (näkö) kuormittavat hermojärjestelmää. Tavallisesti ei-erityisherkkä ihminen adaptoituu /turtuu esim. meluisassa ympäristössä ja pystyy kestämään sitä, mutta aistiherkälle sitä ei tapahdu ja siksi kuormitus voi tuntua liian raskaalta. Eritysesti lapsilla liika kuormitus voi purkautua agressiivisuutena tai ilmetä syrjään vetäytymisenä.
Jos olisin ylipäätään tiennyt koko erityisherkkyydestä, olisin varmaan voinut tunnistaa sen tyttäressä jo melkein vauvana. Tunteet koettiin äärimmäisinä jo silloin, ilot olivat suuria, surut musertavia ja harmitus raivokasta. Harrastuksissa hän yleensä hakeutui hieman syrjään, vältti kontaktia muihin. Muskarissa konttasi aina omille teilleen kun alettiin laulaa, jonossa päästi muut ohi, koska lapset tulivat iholle ja tytär halusi välttää kosketusta, jonossa tönimistä jne. Päiväkodissa puhuivat ikään kuin se olisi ollut ongelma, että kun tyttö haluaa leikkiä yksin ja mielellään rauhallisia hiekkalaatikkojuttuja. Siis erityisesti iltapäivällä, kun kuormitusta oli tullut päivän mittaan. No tietysti likalle tuli kylmä kun istui talvipakkasella iltapäivästä pari tuntia hiekkalaatikolla, mutta ei kestänyt osallistua muiden lasten riehumisiin. Hän siis keksi tapoja selviytyä jättäytymällä jonoissa viimeiseksi, menemällä viimeisenä pukemaan, jolloin vältti pahimman ryysiksen päiväkodin eteisessä. Sekin oli tarhan tätien mielestä ongelma, siis se että tyttö oli aina viimeisenä pukemassa. Kerran yksi täti oli pakottanut tytön pukemaan ennen muita, jahdannut sitä ja alkanut pukea väkisin, jolloin tyttö oli purrut tätiä. Muutenkin sellaiset hoputtamiset, pakottamiset ja tilanteet, joissa hoitaja "kädellä ohjasi tyttöä eteenpäin selästä" saattoivat laukaista raivokohtauksen, joka saattoi kestää hyvän tovin ennen kuin tyttö rauhoittui. Sen puremisepisodin jälkeen päiväkodista ehdotettiin psykologilla käyntiä, koska heidän mielestään meidän tytöllä oli ongelmia tunteiden hallinnassa tms. Mentiin psyklogin vastaanotolle, ja psykologin näkemys oli, ettei ole mitään ongelmaa tunteiden hallinnassa, vaan vika on aikuisissa, kun he eivät huomioi tytön aistiyliherkkyyttä. Hän haastatteli päiväkodin henkilökuntaa ja sanoi, että hänestä vaikuttaa siltä, että tytöstä on tehty "hankala tapaus", koska hän ei halunnut osallistua esim sählyyn jne, vaikka kyseessä selvästi on ylikuormittuminen. Saatiin lähete herkkyyksiin erikoistuneelle toimintaterapeutille, jolta saatiin aika hyviä vinkkejä arjen tilanteisiin. Aliin myös etsiä netistä tietoa ja löysin nopeasti asiaan perehtyneen psykiatrin, Elaine Aronin sivut
http://hsperson.com/books/the-highly-sensitive-child/ ja tein pikatestin, jonka mukaan tytär olisi selkeästi erityisherkkä. Tilasin kirjan kotiin ja täytyy sanoa, että elämä on helpottanut kummasti. Jo ihan siksi kun nyt ymmärtää mistä on kyse ja miten eri tilanteissa kannattaa itse toimia.