Unikko, on totta, että erityisherkkyyden tunnistaminen ei aina ole helppoa. Meidän kohdalla homma lähti aukeamaan juuri sen tuntoaistiherkkyyden kautta. Toimintaterapeutti sai kyllä tytöstä esiin piirteitä, mutta oli sitä mieltä, että kyseessä on kuitenkin rajatapaus. Joskus on vaikea erottaa milloin kyse on erityisherkkyydestä ja milloin ei, esim onko syy, miksi tämä paita ei kelpaa se, että se on väärän värinen vai se, että kangas kutittaa. Käytännössä olen antanut tytön pukea päälleen mitä haluaa, kunhan se on käyttötarkoitukseen ja säähän sopiva. Mitä enemmän luin ja selvitin asiaa erityisherkkyydestä, sen selvemmin alkoi hahmottua, että siitä todella on kyse. Meidän esikosella myös tuo tunneherkkyys on aika vahva. Yksi asia mikä on todettu toimivan, on se, että varaa asioihin riittävästi aikaa. Siirtymät, pukemiset, syömiset, iltatoimet. Hoputtaminen hermostuttaa häntä todella paljon ja käytännössä liika kiirehtiminen vain joko laukaisee kiukkukohtauksen tai saa tytön menemään lukkoon, eikä homma etene enää senkään vertaa. Kaikessa torumisessa on hyvä esittää asia pehmeästi ja perustellen ja kertoa, ettei ole vihainen, jos kyseessä oli vahinko. Ei se mitään vahinkoja sattuu, esni kerralla voisit kuitenkin... tai tiedän, että tarkoitit hyvää, mutta... toki eivät nämä erityisherkät mitään enkeleitä ole sen enempää kuin muutkaan lapset ja tottakai sitä joutuu myös pitämään kuria ja opettamaan oikean ja väärän eron (vaikka esim meidän tytöllä on kyllä hyvin voimakas oikeudenmukaisuuden taju ihan luontaisesti, kuten voisin arvella, että teilläkin, unikko?) Kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että lempeä, ymmärtävä ja positiivisen kautta lähetyvä tapa on selvästi parempi kuin tiukka, ehdoton kuri. Ja se, että kuuntelee lasta, juttelee, ottaa hänet tosissaan ja yrittää ymmärtää, on erityisen tärkeää. Mä olen omalla kohdalla todennut, että raivoavan lapsen väkisin sylissä pitäminen ei ole ollut hyvä juttu. Käytännössä jos raivokohtaus tulee, annan hänen raivota aikansa, varmistan, ettei hän vahingossa satuta itseään ja kun alkaa laantua, kysyn että joko haluat jutella. Yleensä siinä vaiheessa tyttö on valmis hyppäämään kaulaan ja siinä vaiheessa on hyvä antaa syli ja halaus ja hyväksyntä riippumatta siitä mitä on tapahtunut. Nykyisin tyttö hallitsee tunteensa jo aika hyvin, mutta kiukkukohtaukset harmittaa ja nolottaa jälkeen päin. On myös tärkeää kertoa, että hän on hyvä, vaikka ei aina pysty hallitsemaan harmitusta (eiväthän aikuisetkaan aina pysty). Muistan kun tyttö pienempänä huusi raivon keskellä "oon jo kiltisti, oon jo kiltti tyttö, en vaan pysty lopettaa huutamista"
En nyt osaa antaa tämän konkreettisempia vinkkejä, mutta jos tulee Unikko mieleen jotain tilanteita ja haluat kysyä, niin vastaan mielelläni. Tuo kirja "Highly sensitive child" on ollut tosi hyvä opus. Sitä ei tosin ole tietääkseni vielä suomennettu, mutta jos englanti taittuu, niin voin suositella sen lukemista.
En nyt osaa antaa tämän konkreettisempia vinkkejä, mutta jos tulee Unikko mieleen jotain tilanteita ja haluat kysyä, niin vastaan mielelläni. Tuo kirja "Highly sensitive child" on ollut tosi hyvä opus. Sitä ei tosin ole tietääkseni vielä suomennettu, mutta jos englanti taittuu, niin voin suositella sen lukemista.
