Vauvakuume uusperheessä

[Epävarmakuumeilija]

Hei,

Olemme seurustelleet reilu kolme vuotta emmekä asu yhdessä. Luultavasti muutamme vielä yhteen, mutta emme ole kiirehtineet. Miehellä on 2 lasta (alakoululaisia) ja minulla yksi (7v.). Vähän yllättäen meillä on molemmilla tullut vauvakuume, miehellä enempi tunne että haluaisi vielä yhden ja minulla ajatus kypsynyt tosi kovaksi vauvakuumeeksi.
Miten teillä on perheytymiseen vaikuttanut uusi vauva? Pelkään että se aiheuttaa lapsille jotenkin syrjäytymisen tunteen, tai hölmönä kuvittelen että on ”noloa” saada lapsi kahdelle eri miehelle. Entä jos meille tuleekin joskus ero - kelpaanko enää kenellekään? Mitä jos suhteemme ei jostain syystä kestäisi.. näitä pelkoja miettii ihan eri tavalla nyt 32-vuotiaana kuin reilu parikymppisenä.

Toisaalta tekisi mieli vain jättää ehkäisy pois mutta samalla pelottaa niin älyttömästi. Mies on aivan ihana isä lapsilleen, vaikka joutuu heitä näkemään vain jokatoinen viikonloppu.
Hän on myös hyvä isäpuoli lapselleni. Mietin myös jos raskaudunkin heti, niin mitä jos emme saa aikaiseksi muuttaa yhtään - voisimmekohan asua erillään vaikka vauva tulisikin, vai olisiko se outo kuvio.. Olen ihan sekaisin ja miten tällaista päätöstä voi tehdä! Ihan kauheaa. Näen koko ajan unia vauvoista ja ajatukset harhailee, kuinka haluaisin vielä kerran sen kokea.

Mitä jos kuumeilen vaan vauvaa, enkä ole varma haluanko sen juuri tuon miehen kanssa (yritän selittää epäröintiäni tällä..) Osaatteko antaa vinkkejä tai olisi ihana kuulla kokemuksianne!

 

[Nepeta Cataria]

@Epävarmakuumeilija ,

Ehdottaisin että muutatte yhteen ja kokeilette miten se yhteinen perhe-elämä lähtisi soljumaan. Olet sen verran nuori ettei varmaankaan raskaaksi tulemisella ole kiire, hedelmällisiä vuosia riittää. Onhan se mukava jos on mies saman katon alla kun on raskaana ja myöhemmin kun vauva on ihan pieni. Siinä voi helposti omat paukut loppua väsymyksen kanssa, niin on hyvä jos siinä on mies tukemassa. Muuttaminen on myös raskasta raskaana ollessa, on helpointa jos sen saa jo etukäteen alta pois. Ja kun asuu yhdessä, se antaa varmasti paremman kuvan siitä millainen toinen on arjessa, onko hän todella sellainen jonka kanssa haluat perustaa perheen.

Uusioperheet ovat nykyisin varsin tavallisia, riippuu varmasti tietysti paikkakunnasta että miten asiaan suhtaudutaan. Ja tavallaan uusperheellisyys on sen verran yksityinen asia että monet varmasti tuntevat olonsa mukavaksi jos eivät ole ihan heti tunnistettavissa uusioperheeksi. Ja miksi joku suhde tuhoaisi mahdollisuudet parisuhteeseen tulevaisuudessa? Haluan ainakin uskoa että parisuhteeseen mennään persoona ja rakkaus edellä, muut asiat sitten sopeutetaan sopimaan elämään.

 

[Aamutuulia]

Täällä kuumeillaan vauvaa uusperheeseen myös, meillä tosin miehellä ei ole vielä omia, mulla yksi koululainen. Erona meillä on se, että olen itse jo 40 joten asian kanssa ei oikein voinut jahkailla vaan ehkäisy jäi pois reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen. Jo ensitreffeillä molemmille oli selvää, että olisi tervetullutta saada vauva vaikka toki itse ennen miehen tapaamista iän ja sinkkuvuosien vuoksi olin aikalailla luopunut jo toivosta ja ehtinyt vuosikausia käsitellä sitä, että luultavasti en toista tule saamaan kun en halunnut itsellisesti lähteä hommaan. Sekin, olisiko "häpeä" saada lapsia usealle miehelle tuli käsiteltyä jo silloin kun kävi selväksi että esikoisen isän kanssa yhteiselo ei onnistu. Silloin vauvan kanssa yksin tuntui että olen vähemmistöä, mutta nyt myöhemmin olen saanut huomata että yllättävän useinhan nuo ydinperheet kariutuvat ja niin yksinhuoltajuus kuin uusperheetkin ovat elävässä elämässä kovin yleisiä, vaikka esim. neuvolan perhekuvasto on siinä jämähtänytkin jonnekin menneille vuosikymmenille. Nyt osaksi se, miten hyvä isäpuoli mies on ollut minun lapselleni ja miten hyvä suhde meillä on on saanut haaveilemaan myös vauvasta ja tiedän, että miehelle isäksi tuleminen on elämän suurin haave. Toki olisi ollut ihanaa tutustua ja rakentaa suhdetta pidempään ja nauttia "melkein kahdenkeskeisestä" helposta ajasta kun on vaan tuo iso lapsi hoidettavana ennen yrityksen aloittamista, mutta tässä tilanteessa se ei vaan ole mahdollista.

Mekään ei asuta yhdessä eikä olla aikeissa muuttaakaan toistaiseksi. Jos joskus tulee sellainen olo että se olisi kätevämpää, niin miksei sitten. Asutaan lyhyen kävelymatkan päässä toisistamme ja meillä on aikalailla yhteinen arki ja jaettu talouskin täällä minun luonani mutta nyt mahdollisuudet ihan eri lailla etätyörauhaan koululaisen melskaamiselta ja omaan aikaan jota molemmat kaivataan keskivertoa enemmän kuin jos irtisanottaisiin toinen asunto niin ei olla nähty syytä "virallisesti" muuttaa yhteen. Koen, että vauvan kanssa optio päästä vuorotellen esim. nukkumaan rauhassa kunnon yöunet sinne toiselle kämpälle on vain plussaa. Nykymallilla vanhempainvapaatkaan eivät katso sitä, onko isällä sama osoite lapsen kanssa.

 

[Ginger]

Kannustaisin harkitsemaan tosissaan yhteenmuuttoa ja jos kummastakin tuntuu siltä, että vauva olisi tervetullut, yrittäkää ihmeessä. Uskoisin että myöhemmin enemmän sitä varmaankin katuu, ettei lähtenyt yrittämään, kuin sitä että lapsi tulee. Jos lapsenhankinta tuntuu oikealta, älkää jarrutelko muiden seikkojen vuoksi. Lapset sopeutuvat yleensä hyvin, kun asiat kerrotaan heille selkeästi ja ikätasoisesti, yleensä pikkusisarus on ihan tervetullut ja yhdistävä tekijä.

Minulla on kaksi lasta ja heillä on eri isät. Näin on myös äidilläni. Mielestäni se ei ole noloa eikä mitenkään hävettävää. Aina on voinut sattua jotain, mikä on johtanut suhteen väistämättömään päätökseen, oli siinä sitten jo lapsia tai ei. Se, että lapsillani on eri isät ei leimaa (eikä saakaan leimata) minua ihmisenä noloksi tai siten epäonnistuneeksi, että tarvitsisi millään tavalla hävetä. Elämä ei noudata tiettyjä kaavoja tai ohjeita, etkä voi etukäteen päättää olevasi lopun ikääsi jonkun tietyn henkilön kanssa. Ei kannata ajatella, että se olisi jotenkin kamalaa.