Vauva-arkea

Keskustelun 'Laskettu aika marraskuu 2012' aloitti HP86, 24 loka 2012.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | VAUfoorumin sovellus puhelimeen! | Top 100
  1. Lejon Peruskäyttäjä

    Meillä oli imetyksen kanssa ongelmia alkuun, kun tyttö ei oikein suostunut syömään, kun oksenteli lapsivettä ja sen takia myös pulauttelee aika paljon. Otteen kanssa oli myös vaikeaa, ei oikein tarrannut kunnolla kiinni. Tai tuntui, että saa otteen, mutta päästi jatkuvasti irti, mikä oli aika kuluttavaa itselle, kun yritti ja yritti. Sairaalassa sitten mua ohjeistettiin käyttämään rintakumia ja sillä syöminen lähtikin hyvin käyntiin. Ollaan käytettykin sitten kumia aika pitkälti tähän saakka. Välillä kokeiltu ilman, mutta onnistuu vain hetken.

    Tänään oli sitten tytön fammu käymässä, joka on siis ollut synnyttäneiden osastolla lastenhoitajana. Pyysin häntä sitten katsomaan sitä otetta ja tyttö söikin koko syötön ilman kumia. Saa nähdä saadaanko onnistumaan sitten itse. Yöllä en jaksa tsempata, mutta päivisin treenataan.

    Tyttö syö yöllä yhden kerran tosi pitkään (1,5h) ja nyt sitten juttelin fammun kanssa, että voisi syöttää yhden syötön pumpattua maitoa pullosta, että pääsisi itse vähän helpommalla. Mä kun en oikein saa unta päivisin niin saisi vähän enemmän unta. Vaikka en ole kyllä edes väsynyt, hormoonit hyrrää vissiin sen verran kovilla.
  2. aurankukka Aloittelija

    Vilukissa, Lejon ja muut, avasin uuden ketjun imetykseen liittyvistä jutuista. Siellä vastaukseni teidän kommentteihin!
  3. Mansikkainen Peruskäyttäjä

    Tässä viimein meidänkin vauva-arkikuulumisia. Meille siis syntyi 13.11. tyttövauva ja kotiuduttiin Jorvista kahden vuoronkauden jälkeen. Pikkuisen keuhkoja tarkkailtiin pari päivää, koska hän "narisi" hengittäessään. Tutkimukset kuitenkin osoittivat, että mistään vakavammasta ei pitäisi olla kyse. Olin iloinen päästessäni kotiin, sillä vaikka Jorvissa muuten palvelu oli taas erinomaista, en sietänyt yökätilöä, joka tuli herättämään sekä minut että vauvan öisin useamman kerran. Olin sanonut jo hänelle, että en halua herättää pientä, koska oli terve ja lähes neljäkiloinen, mutta hän oli niin itsepäinen kätilö. Nyt kotona olen antanut vauvan nukkua rauhassa ja meillä arki onkin alkanut todella kivasti.

    Kaikki on siis mennyt yli odotusten, sillä täällä oli odottamassa myös 1,5-vuotias isoveli. Veli on suhtautunut uuteen tulokkaaseen pelkästään rakkaudella, hoitaa vauvaa meidän kanssa, laittaa tuttia suuhun ja halaa aina, kun siihen on mahdollisuus. Aamu alkaa aina sillä, että isoveli huutelee huoneestaan "vauvaa". Jotenkin todella liikuttavaa. Muutenkin meidän tyttö on todella rauhallinen ja tyytyväinen tapaus, joten me ollaan itsekin saatu levätä nämä ekat viikot ja ollaan otettu muutenkin rauhallisesti. Meillä on käynyt ainoastaan muutamia vieraita ja ollaan oltu pääasiassa kotona, mikä on ollut ihanaa. On saanut nukkua silloin, kun huvittaa, ja vauvakin on saanut rauhallisen alun tähän elämään. Öisin on menty kahden syötön taktiikalla ja vauva nukkuu eri huoneessa kuin me, koska näin kaikki nukkuvat meillä paremmin, kun muuten vauva roikkuisi koko ajan rinnalla ja nöhkisi ja röhkisi, kun haistaa maidon. Ja kuten tuonne imetys-osioon kirjoitin, niin vauva on samanlainen pälyilijä kuin isoveli aikanaan eli ei nukahda rinnalle vaan on silmät auki ja tarkkailee.

    Kyllä toisen lapsen kanssa on minusta helpompaa, kun ei ole aikaa ja mahdollisuutta reagoida kaikkeen niin tehokkaasti, ja monista asioista viisastuneena tekee asioita toisin. Esim. sen, että antaa vauvan nukkua AINA, kun siihen on mahdollisuus. Esikoisen kanssa saatettiin nostaa vauva syliin, kun tuli vieraita, mutta nyt ollaan annettu vain nukkua ja on kyllä tyytyväisen oloinen muksu. Ja itsekin lepään aina silloin, kun siihen on mahdollisuus. Vaikka en saisi unta, niin sitten vaikka luen. Muistan esikoisen kanssa, kuinka väsynyt olin parin ekan viikon aikana, ja tuntui, että kulkisin "sumussa". Nyt olo on ollut tosi normaali ja oma palautuminenkin on käynyt paljon nopeammin.

    Monet "pelottelivat" meitä, että miten meinaamme selvitä kahden vaippaikäisen kanssa arjesta, mutta ainakin nyt hommat ovat sujuneet mallikkaasti.
  4. Lejon Peruskäyttäjä

    Täällä on illat olleet aika haastavia. Tytöllä on maha kipeä, tekee oikein pahaa katsella kuinka jännittää koko pientä kroppaansa, kun vatsaan sattuu. Joka paikassa on mainittu kahvi ja suklaa mahdollisiksi ongelmien aiheuttajiksi ja ajattelin nyt sitten testata, että jos jättäisin ne pois. Huomenna saan myös Cuplatonia ja jotain muuta vastaavaa testiin, jos helpottaisi. Harmittaa, kun tänään ollaan onnistuttu niin hienosti syömään ilman rintakumia ja ajattelisi, että olisi vähemmän ilmaa toisella masussa, mutta ei :(
  5. Mansikkainen Peruskäyttäjä

    Lejon, kannattaa kokeilla mahalleen nukuttamista. Meille sanoi lastenlääkäri Jorvissa, että vaikka nukutussuositus onkin selälleen, niin vanha kunnon mahalleen nukutus auttaa moniin vaivoihin ja lapset nukkuu paremmin. Meillä nukutetaan mahalleen keuhkojen vuoksi (aiemmassa tekstissä mainittu narina), mutta esikoisen kanssa se auttoi myös vatsaongelmiin. Nytkin tyttö piereskelee tosi paljon mahallaan nukkuessa eikä vatsavaivoja ole ollut. Ja tietenkin kannattaa röyhtäyttää. Toivottavasti saatte iltoihin rauhan ja pienelle paremman olon. Tsemppiä!
  6. Vilukissa Peruskäyttäjä

    Meilläkin on muutamana yönä ollut itkuisuutta juuri noiden vatsakipujen kanssa. Olenkin antanut sitten Disflatylia, ihan minimimäärän mutta auttaa selvästi. Kahvia olen juonut vaan aamusella ja herkkuni eli omenatkin jättänyt nyt kokonaan pois kun tuntuu että se kaikista kaamein kouristelu tuli juuri mun hedelmäsalaatin syömisen jälkeen. Mutta pitääpä meilläkin kokeilla tuota vatsallaan nukuttamista :)

    En muuten tiedä teinkö nyt jonkin suurenkin synnin, mutta annoin pojalle (ikää vähän alle 2 vkoa) eilen tutin kun tuntui että sitä imemisen tarvetta on ihan hirmuisesti, koko ajan omat sormet suussa. Eilen illalla sitten rauhoittuikin ensin miehen syliin ja sitten omaan sänkyyn todella nopeasti. Pari kertaa tutti putosi kun poika häsläsi, mutta nukahti sitten ja otin vaan tutin pois viereltä. Meillä tosiaan vielä opetellaan sitä oikeaa imemisotetta ja pois rintakumista niin siksi hiukan epäilyttää tuo tutti. Mutta toisaalta, nukuin viime yönä oikein hyvin kun poikakin veteli useamman tunnin unia putkeen :)
  7. Lejon Peruskäyttäjä

    Ollaan saatu usein rauhoittumaan nimenomaan mun tai miehen rinnalle mahalleen, että tuo mahalleen nukuttaminen toimii kyllä selkeästi. Luultavasti kyllä nukutan ihan suosiolla mahalleen ainakin nuo iltaunet, kun selkeästi keskittyy iltaan nuo vatsavaivat (eli siis johtuu jostain mitä syön päiväsaikaan?... Voisi kyllä olla siis kahvi&suklaa). Jännitin eilenkin, miten yö menisi noiden iltahuutojen jälkeen, mutta tyttö taisi vetää jopa yli 4h ensimmäisen pätkän (en oo varma koska nukahdettiin).

    Me ollaan vielä tsempattu ilman tuttia. Imemistarve ei oo mitenkään älytön, mutta mietin, että auttaisiko se siihen, kun tyttö ei erota vatsanväänteitä ja nälkää, mutta kaipa silti odottaa silloin sitä maitoa eikä pelkkä imeminen riitä? Meille neuvolatäti sanoi juuri tuosta, että kun vielä opettelee oikeaa otetta niin olisi parempi, kun ei tuttia antaisi, mutta jos se parantaa teidän kaikkien elämänlaatua niin todellakin antaisin!

    Musta tuntuu, että tyttö alkoi löytää sen oikean imemisotteen, kun rinnat eivät ole enää niin pallot vaan vähän pehmeämmät. Itsekin helpompi auttaa pehmeämpää rintaa toisen suuhun.
  8. Vilukissa Peruskäyttäjä

    Äiti on nyt vähän väsynyt. Kun poika nyt nukkui yönsä taas ihan hyvin eli heräsi aika lailla tarkkaan sen kolmen tunnin välein itse syömään, niin eikös nämä aamut/päivät sitten ole olleet yhtä kaaosta. Mies palasi tänään töihin niin onkin oikein sopiva hetki tällaiselle :/ Poika heräsi aamuseitsemältä, eikä ole sen jälkeen nukkunut kuin ehkä 2 x 15 minuuttia. Pelkkää huutoa vaan koko päivä. Mä olen tietysti kokeillut kaikki temput, mutta mikään ei tunnu auttavan. Hienoa, että on eka päivä yksin ja jo on huono äiti -fiilis katossa... Nyt viimeisimpänä kokeilin kantoliinaa ja ainakin toistaiseksi (10 min kulunut) on poika ollut hiljakseen...
  9. HP86 Peruskäyttäjä

    Me ei pystytä nukuttamaan poikaa mahallaan, kun hän kääntyy itse siitä heti selälleen :D ja ikää siis vajaat 8 viikkoo :D sama toistui eilen lähes 10 kertaa, joten ei ihan sattumaakaan voinut olla...Mahallaan ei muutenkaan kauaa viihdy, alkaa nopeasti kiukkuamaan :D. Pää pysyy jo hyvin pystyssä.
    Cuplatonit auttaa mahavaivoihin meillä, tosin välillä iltaisin tankkaa mielettömät määrät maitoa napaansa, joskus yölläkin (viime viikolla valvoskeltiin pojan kans yli 3 tuntia..mahavaivaansa söi sitten). Aluks annettiin Cuplatonia vain aamulla ja illalla, mutta nyt ollaan parina päivänä annettu joka aterialle. Toimii.
  10. Lejon Peruskäyttäjä

    Meillä kävi tänään lastenneuvola kotikäynnillä. Painoa oli tullut viikossa +260g, joten ainakin maito riittää. Mahavaivoihin neuvoi antamaan Disflatyliä kolme kertaa päivässä ja kokeilemaan eri D-vitamiinimerkkiä. Toiset reagoi siihen.

    Mä oon ottanut ilmeisesti ihan turhaan stressiä siitä, että tyttö on välillä monta tuntia putkeen hereillä. Tänään esim. heräsi vähän 12 jälkeen ja neuvolatäti tuli puoli kolmelta ja tyttö oli edelleen hereillä. Kysyin, että miten hänet pitäisi nukuttaa, kun katselee silmät suurella ympärilleen. Neuvolatäti oli sitä mieltä, että jos on kerran tyytyväinen: Vaippa vaihdettu, syötetty, röyhtäytetty eikä itkeskele niin miksi pitäisi väkisin saada nukahtamaan, että kyllä vauva nukkuu, kun hän on väsynyt.
  11. Vilukissa Peruskäyttäjä

    Meilläkin kävi eilen neuvolan täti kotikäynnillä. Poika oli saanut viikossa painoa 265g eli oli kyllä kasvanut ihan huimasti ja näkeehän sen itsekin :) Mä olen myös antanut tuota Disflatylia, mutta vain silloin tällöin kun näyttää että maha vaivaa. Ehkä meidänkin pitäis antaa sitä ihan säännöllisesti niin auttais parhaiten...? 

    Eikös vauvat ala nyt hiljalleen viettämään enemmän ja enemmän aikaa hereillä? Meidän poika tykkää ainakin hereillä ollessaan katsella kasvoja mikä tarkoittaa tietysti että saan kantaa sylissä koko ajan... :P
  12. Marzipaani Tuttu foorumilla

    Meillä ainakin on monta tuntia hereillä nykysin. Onneks ne valvomiset on pääasiassa päivällä ja yöllä sammutaan syömisen jälkeen hyvin. Parina iltana on nyt vaan nukahtaminen ollu hankalaa. Toissayönä nukahti onneks 12 aikaan kuitenki, mut eilen vasta 2 jälkeen kun oli huutokonserttinsa saanu päätökseen. Maanantaina meni melkein koko päivä hereillä. Yritä siinä sit tehdä jotain, kun toinen ei viihdy yksinään pitkiä aikoja :) Onneks edes hetkittäin viihtyy sitterissä, varsinkin jos jalalla keinuttelee samalla kun vaikka ite syö tms.
  13. Lejon Peruskäyttäjä

    Ihana kuulla, että teidän muidenkin vauvat on välillä hereillä pidempään. En itse pitänyt ongelmana ennen kuin kuulin, ettei pienet vauvat saisi olla hereillä paria tuntia pidempään. Ja silloinkin kyllä ajattelin, että miksi alkaisin väkisin nukuttaa tyytyväisenä ympärilleen katselevaa lasta. Neuvolatäti sanoi, että kyllä vauvat itse korjaavat sen "univajeen" ja tänään on nyt sitten ilmeisesti unipäivä, kun nyt vetelee tuolla sikeitä ja äiti saa surffailla ;)

    Niin siitä Disflatylistä sanoi, että olisi parempi, jos sitä olisi suolessa koko ajan eikä vain satunnaisesti (mekin annettiin vain illalla aiemmin). Tosin tänään en onnistunut nyt aamusta antamaan, kun toinen simahti yllättävän nopeasti.
  14. Marzipaani Tuttu foorumilla

    Vauvat kyllä huolehtii siitä, että ne saa tarpeeks unta, jopa ne pahimmat koliikkilapset kyllä nukkuu ihan tarpeeks vaikka vanhemmista ei välttämättä tunnu siltä että ne nukkuis ikinä :)

    Eilen ihmettelin äidilleni, et miksei poika nukkunu maanantaina kunnolla, ihan pikku pätkiä vaan torkahteli. No mä oon kuulema ollu ihan samanlainen. Valvoin päivät ja torkuin pienissä pätkissä. Yöt sit nukuin hyvin ja niin tää poikanenkin tekee :) herää 3-5h välein. Kerran nukuttiin 6h putkeen ja kerran ollaan nukuttu 7h putkeen. Ja nykysin sammuu onneks heti tai melkein heti syömisen jälkeen yöllä! Ihan alkuun saatto jäädä tuijottelemaan silmät suurina ja sänkyyn ei voinu laittaa tai alko kitinä ja huuto, et hänet on nyt hylätty. Satunnaisia myöhään yöllä nukahtamisia lukuunottamatta siis meillä nukutaan hyvin. Äitiinsä tullu :)

    Meillä on käytössä cuplaton ja sitä kyllä menee.. Oon antanu sitä melkein joka kerta kun syötän. Joskus se vaan unohtuu tai jos mies syöttää, niin se ei tajua antaa ja mä en tajua mennä siihen väliin säätämään. Aamuyöstä syöttäessä aloin miettimään, et pitäskö sitä alkaa antamaan vaan muutaman kerran päivässä enää ja kattoa miten maha reagoi, jos riittäis jos antais vähän harvemmin.
  15. HP86 Peruskäyttäjä

    Meillä tää pieni on aivan erilainen ku isoveljensä..Vaikka yksilöitähän nämä on. Esikoinen nukkui täydet yöt jo 2- kuisesta, söi yöllä siihenkin asti vain kerran ja nukahti heti uudestaan. Tää pikkunen taas tankkaa illat, pulauttelee, tankkaa, pulauttelee..nukahtaa yleensä vasta puoliltaöin tai sen jälkeen. Illat on virkeenä, nukkuu vain jotain 10 minuutin torkkuja. Mahavaivoja on tosin ollu kans.

    Sit riippumatta siitä, kuinka paljon hän tankkaa, nukahdettuaan hän herää viimeistään 4 tunnin päästä syömään taas..Varmaan jotenkin opittu rytmi tuo, että herää..tuskin voi nälkäkään olla sellaisten ruokamäärien jälkeen. Yöllä hereillä ollessaan hän "röhkii" ja murisee yms..eikä siinä metelissä nuku kyl kukaan. Saattashan hän nukahtaa uudelleen, jos vain antais touhuta ja laittais tutin suuhun..mut tutin kans murisee ihan samalla tavalla. Esikoinen nukkuu viereisessä huoneessa, ja monesti meinaa heräillä vauvan ääntelyyn. Pari kertaa vauva on tankannut yöllä silleen, ettei olla pystytty nukkumaan 3 tuntiin..se oli jo aika rankkaa. Just kun kerkes ite peiton alle, ja ajatteli että nyt se vihdoin nukahti, alkaa se murina ja ähkiminen mikä sit muuttuu itkuksi.

    Pari kertaa elämänsä aikana vaavi on nukkunu 6-7 tuntia putkeen yöllä, mutta siitäkin on jo useampi viikko aikaa.

    Tiistaina vaavilla on 2kk-neuvola, sit näkee minkä verran on paino noussut kun tosiaan ruokamäärät on aika isoja.
    Nyt hoidetaan vauvan syötöt miehen kans vuorotellen silleen, että toinen hoitaa nukuttamisen  ja syötöt illalla ja toinen aamuyöllä..sit seuraavana päivänä toisinpäin. Saadaan kumpikin nukuttua välillä pidempi pätkä.
  16. Lejon Peruskäyttäjä

    Ihanaa, meillä on nyt tuota röhkinää ja murinaa harrastettu kahtena yönä myös nukkuessa. Edellisenä yönä nukuin kokonaiset 3,5h, viime yönä reilu 2h. Miehen lähdettyä töihin nukuin tänä aamuna toisessa makkarissa niin, etten kuullut noita "turhia" ääniä vaan vasta sen kunnon itkun. Sainkin nukuttua muutaman tunnin ja olo on ihmismäinen. Toivon mukaan ei tällaiset yöt jatku, koska poltan kyllä itseni loppuun aika nopeasti tuollaisilla muutaman tunnin unilla. Onko se sitten vatsa, joka pientä vaivaa niin, ettei pysty nukkumaan rauhassa vaan vääntelehtii ja ähkii jatkuvasti??
  17. Semppu Aloittelija

    Jos se olisi vatsa mikä pikkuista vaivaa, niin kannattaa kokeilla ottaa vauva mahalleen oman mahan päälle. Itse teen niin, ja loppuu pikku kitinät yms. Tosin tiedän, että meillä tuo tosiaan johtuu masuvaivoista. Viime yönä nukahdin vauva siinä mahan päällä.. Vähän pelottavaa, ettei se tipahda siitä pois tms., mutta ihan hyvin meni, pieni nukkui niiiin rauhallisesti ja syvässä unessa  ja mun kädet pysyi nukkumisesta huolimatta tiukasti pitämässä vauvasta kiinni :)
  18. Lejon Peruskäyttäjä

    Oi, tyttö nukkui viime yönä kuin enkeli. Yritin järkeillä, mikä häntä olisi voinut kahtena viime yönä vaivata ja tulin siihen tulokseen, että Disflatylin yliannostus. Neuvolatäti kun neuvoi antamaan kolmesti päivässä... No, en ole onnistunut antamaan aamuisin, kun tyttö nukahtaa syönnin päälle saman tien. 3 krt vuorokaudessa on sitten alkanut päiväsyötöstä, jolloin nämä kolme kertaa ovat olleet aika peräjälkeen. Eilen annettiin vain kahdesti - päivällä ja illalla muutama tippa - ja jos nyt yhden yön perusteella taas voi mitään päätellä niin siinä oli syy.

    Tyttö oli siis levoton ihan koko ajan eikä auttanut tuo mahan päällä nukuttaminenkaan. Nukkui kyllä, mutta liikkui koko ajan levottomasti ja ähki, murisi ja kiekui kaiken aikaa. Viime yönä taas nukkui rauhallisesti ja söikin tosi nopeasti kunnes simahti heti uudestaan. Tuli niin tilauksesta, että sai itsekin nukkua! Ihanaa!
  19. Pikatsu Peruskäyttäjä

    Meillekkin sitten syntyi tyttö 27.11. viikolla 41+2. Kyllä oli tuskastuttavaa ne viimeiset päivät mut palkinto odotuksesta on mitä ihanin. Tytöllä oli painoa 3480g ja pituutta 51,5cm. Eli meillä taisi olla hyötyä tuosta et jouduttiin pitkään odottelemaan kun tyttö olikin noin hyvänkokoinen kun pienikokoiseksi häntä veikkailtiin. 

    Meillä vauva-arki on lähtenyt hyvin käyntiin. Viikko sitten perjantaina päästiin kotiin. Sairaalassa ollessa paino laski 230g mut keskiviikkona neuvolatädin kotikäynnillä paino oli jo 100g yli syntymäpainon eli 330g painoa lisää viidessä päivässä. Maito on siis noussut hyvin eikä lisämaitoa ole tarvittu. Tämä on ollutkin ihmeellistä miten hyvin imetys lähti käyntiin kun esikoisen kanssa se oli melkoista taistelua. Isovelikin on ottanut vauvan hyvin vastaan. Suurempaa mustasukkaisuutta ei ole ollut ja vauva kiinnostaa kovasti, varsinkin kun nukkuu. Olen yrittänyt vauvan nukkuessa leikkiä esikoisen kanssa ja antaa muutenkin huomiota. Yllättävän helposti uskoo et äiti ei voi tulla leikkimään kun vauva syö tms. Pari päivää ollaan vietetty jo kolmisinkin kotona kun mies on töissä. Onhan se hieman vielä rytmin hakemista mut oon päättänyt et en stressaa siitä et esikoinen katsoo nyt normaalia enemmän lastenohjelmia eikä päivärytmi mee muutenkaan niin tarkasti kuin ennen vauvan syntymää. Pikku hiljaa kun vauva kasvaa niin sit takaisin normaalimpaan päivärytmiin. Meillä vauva nukkuu aika paljon. Sekin on ihmeellistä esikoiseen verrattuna kun hän ei tän ikäisenä päivällä nukkunut kuin lyhyitä pätkiä. Vauva valvoo noin pari kolme kertaa päivässä pitemmän pätkän (1-2 tuntia) mut muuten sit heräileekin vain syömään ja vaipanvaihtoon. Yötkin on menneet hyvin ja vauva heräilee syömään noin kolmen tunnin välein. Viime yönä tosin toi parin tunnin valvomispätkä sattui kahden ja neljän väliin mut onneksi sain aamulla nukkua pidempään kun anoppi oli hoitamassa esikoista. Me nukutaan vauvan kanssa tällä hetkellä samassa sängyssä. Vauva heräilee yöllä melkein heti jos yritän omaan sänkyyn sitä nostaa joten ollaan sit nukuttu vierekkäin. Ahdasta tosin tahtoo olla kun esikoinenkin välillä tulee yöllä viereen. Meillä on yöllä miehen kanssa sopimus et minä huolehdin vauvan ja mies esikoisen joten esikoinen tunkee sit miehen kainaloon jos tulee viereen. Nyt siirsin ensi yöksi vauvan kopan ihan meidän sänkyyn kiinni niin täytyy yrittää saada vauva sinne tottumaan. Päätin tosin et jos se ei onnistu niin otan pinniksestä laidan pois ja sen sivuvaunuksi meidän sänkyyn kiinni niin on sit vauva vieressä mut kuitenkin omalla paikalla. :) Meillä onneksi vielä nuilta isommilta mahavaivoilta säästytty mut tiistaina pitäisi aloittaa d-tipat, joten tilanne voi sen myötä muuttua.

    Jahas mut tulipas tästä pitkä juttu. Täytyy palailla kirjoittamaan synnytyskertomusta sitten myöhemmin kun nyt pieni alkaa heräileen ja vaatimaan tissiä.
  20. emppi Aloittelija

    Hei! Meidän tyttö on syntynyt 10.11.12 Hyvinkäällä.

    Arki on mennyt hyvin,vaikka onkin näitä lapsosia enemmän  kuin yksi.Meillä nukutaan yöt hyvin vaikka illalla en saa tyttöä muualle nukkumaan kuin tissille tai syliin niin sitten kun itse menen nukkumaan asettuu hänkin tissillle kunnolla nukkumaan.Aamulla herätään n.klo.9.30 ja tehdään aamuhommat ja syötöt.Tyttö lähtee 11-12 aikaan vaunuihin ulos nukkumaan ja nukkuu ulkona 2-4h ja sen jälkeen en saa enää sitä minnekkään nukkumaan kunnolla kun vasta kun itse menen yöunille.

Jaa tämä sivu