Hei!
Täällä liki 37v. ylläriplussan tehny. Rv 6+1. Ennestään on kohta 14v. tytär aiemmasta suhteesta. Miehellä 48v. ei lapsia. Ehkäisynä ollut keskeytetty, vasektomia ollut harkinnassa.
Raskaus on järkytys, koska lapsia meillä ei ole ollut tarkoitus yhdessä hankkia. Ollaan naimisissa, yhteiseloa 7v. Rakennetaan taloa, joka on suunniteltu tälle perhekoolle mitä meillä tällä hetkellä on. Tunteet heittelee laidasta laitaan, eikä järkevää suuntaa ajatuksissa ole, pitääkö vaiko eikö.. miehelle ajatus lapsesta on vaikea, on hyvin herkkä muutenkin stressaantumaan asioista.
Itseä pohdituttaa meidän molempien ikä ryhtyä vanhemmiksi vielä uudestaan. Jaksetaanko? Lapsen pitäminen tarkoittaisi myös luopumista siitä, mitä ollaan ootettu; vapautta reissata ja kulkea kahdestaan. Tyttäreni on äärettömän rakas, eikä aikoinaan saanut alkuaan helposti. Haaveilin nuorempana useammasta lapsesta. Olen tuntenut surua, kun tytölläni ei ole sisaruksia. Olen tuntenut surua myös siitä, ettei hänen vauva aikanaan isästä ollut turvaa arjessa pahentuneen päihdeongelman vuoksi.
Nyt kaiken ahdistuksen sisällä tuntuu toisaalta, että mulle on annettu mahdollisuus siihen, mistä olen surua ajoittain tuntenut.
Ei tunnu reilulta, että olen tässä tilanteessa, et joudun tätä päätöstä puntaroimaan. Vaikka itseään tästä saamme kiittää, ehkäisy ei ole ollut järkevä eikä lipsahduksilta olla aina vältytty (kuten nyt). Kaipaisin kovasti vertaistukea asiassa.
Täällä liki 37v. ylläriplussan tehny. Rv 6+1. Ennestään on kohta 14v. tytär aiemmasta suhteesta. Miehellä 48v. ei lapsia. Ehkäisynä ollut keskeytetty, vasektomia ollut harkinnassa.
Raskaus on järkytys, koska lapsia meillä ei ole ollut tarkoitus yhdessä hankkia. Ollaan naimisissa, yhteiseloa 7v. Rakennetaan taloa, joka on suunniteltu tälle perhekoolle mitä meillä tällä hetkellä on. Tunteet heittelee laidasta laitaan, eikä järkevää suuntaa ajatuksissa ole, pitääkö vaiko eikö.. miehelle ajatus lapsesta on vaikea, on hyvin herkkä muutenkin stressaantumaan asioista.
Itseä pohdituttaa meidän molempien ikä ryhtyä vanhemmiksi vielä uudestaan. Jaksetaanko? Lapsen pitäminen tarkoittaisi myös luopumista siitä, mitä ollaan ootettu; vapautta reissata ja kulkea kahdestaan. Tyttäreni on äärettömän rakas, eikä aikoinaan saanut alkuaan helposti. Haaveilin nuorempana useammasta lapsesta. Olen tuntenut surua, kun tytölläni ei ole sisaruksia. Olen tuntenut surua myös siitä, ettei hänen vauva aikanaan isästä ollut turvaa arjessa pahentuneen päihdeongelman vuoksi.
Nyt kaiken ahdistuksen sisällä tuntuu toisaalta, että mulle on annettu mahdollisuus siihen, mistä olen surua ajoittain tuntenut.
Ei tunnu reilulta, että olen tässä tilanteessa, et joudun tätä päätöstä puntaroimaan. Vaikka itseään tästä saamme kiittää, ehkäisy ei ole ollut järkevä eikä lipsahduksilta olla aina vältytty (kuten nyt). Kaipaisin kovasti vertaistukea asiassa.