Turvotus

Mansikkainen

Vauhtiin päässyt keskustelija
Hei!

Onko muilla ollut havaittavissa turvotusta? Uskon ainakin omalla kohdallani tukisukkien olevan suuri apu tähän vaivaan, sillä olen nyt viikolla 34, ja pääsiäisen aikaan jalat (nilkat ja jalkaterät) turposivat kahtena iltana niin paksuiksi etten meinannut saada kenkiä jalkaan. Olo oli todella tukala! Noina päivinä en käyttänyt tukisukkia. Nyt kun palasin taas arkeen ja töihin, olen vetänyt sukat ahkerasti jalkaan joka aamu eikä turvotusta ole ollut havaittavissa, vaikka teenkin seisomatyötä.

Suosittelen siis tukisukkia (omani ovat Instrusta), niistä saattaa olla apua muillekin!

Mansikkainen
 
Itselänikin on ollut jaloissa tuota turvotusta jo useamman viikon, vesi eikä mikään ananas tunnu auttavan tähän vaivaan joten ostin tukisukat puolet halvemmalla mitä apteekista saa ja on tuntuneet hyviltä jaloissa! :) 

Cericelta kuopiosta ostin ja ei ollut kuin jotain 20-30 euron tienoilla halvemmaksi tuli eikä tarvinnut apteekin 60 euron sukkia käydä ostamassa...

oli vähän kaikenlaista muutakin siellä tarjolla kuin pelkästään sukkia esim selkään tukivyötä yms.

suosittelen tätä kaikille joilla pitäisi olla periytyviä suonikohju yms raskaus turvotus vaivoja, itse otin yhteyttä s-postitse kun tuttu on sairaanhoitaja ja on tilaillut sukkia Kirsi Kokolta.

kirsukka2011@gmail.com

 
Voi että auttaispa joku tähän turvotukseen. Sulla ilmeisesti käytössä oikeen kunnon tukisukat? Itse ostin apteekin lentosukat ja on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Nyt koitan siihen päälle vielä tukisidoksia jos ne vähän auttais. Olisko sulla muita vinkkejä?? :)

Mulla turvotus on oikeestaan vaan jaloissa. Seisomatyön seurauksena alkanut... muuten en huomaa ollenkaan ja kaikki tututkin sanoo että on tullu pelkkä maha (mihin sitten lie kaikki kilot menneet... ihan hirvittää). Nyt jo rv 35 ja äippäloma menossa, mutta ei vaan helpota. Neuvolassa mitkään arvot ei oo koholla ja terkkakin meinas ettei pahemmin turvotusta ole havaittavissa, mutta kauhee tunne aina iltaisin jaloissa. Kokeiltu on jo veden litkimistä, magnesiumia, sukkia ja jalkojen ylhäällä pitämistä...
 
Täällä on kans kyllä turvotusta!

Tukisukkia en tod. näk. silti jalkaani laita kun täälä e-suomen lämmössä mennään kivasti paljain varpain ja ballerinoilla ja kotosalla tykkään tepsutella avojaloin. yritän vaan välillä heittää jalat ylös niin turvotus helpottaa. Lisäksi valmistan itselle joka aamulla kannullisen "nesteenpoisto smoothieta" eli pari tölkkiä ananasta, pakaste mansikoita ja mustikoita ja hieman karpaloita joukkoon ja liraus soijamaitoa ja sit sekaisin :) vedän kannullisen sitten päivän aikana (varmaan kaksi litraa). 
 
Kääksis, tänään huomasin oikeastaan ekaa kertaa että nilkat on turvoksissa! joutuu lisäämään veden juontia ja jalkoja ylös useammin.. Ihania nää vaivat, miehillä on niin helppoa...
 
Voe ristus. Nyt sitä turvotusta sit piisaa, ihan vaikka koko kylälle.. Saa nähdä kuinka monta kiloa nestettä oikeen kertyy täs vielä, eilen oli ihan järkyttävää huomata saunassa, et koko alavartalo oli niiiiiiiiiiiiiin turvoksissa et hyi helv.. Noh... Ei onneks pysyvää, mut toivottavasti neuvolassa ei oo arvot koholla, ettei myrkytyksen puolelle mene. Varmaatkin on kun nakit prkl.. Onneks ei oo shortsikelit =D
 
Täällä samanlaisia tuntemuksia. Kasvoistakin näkee turvotuksen ja varsinkin oikea puoli on minullakin turvonnut. En meinaa välillä saada edes sormia nyrkkiin. Haluan jo niin paljon oman kroppani takaisin!
 
mulla on oikea käsi niin turvoksissa että keskimmäiset sormet on olleet puutunet jo kolme viikkoa. Jalat on ihan kamalat ja naama muistuttaa mervi tapolaa! paino on noussut kohisten ja terkkarikin oli viime viikolla hieman huolissaan turvotuksen määrästä. no seurataan vielä kun ei muita oireita ja ipana liikkuu. Yritän juoda teetä ja syödä ananasta ja pitää jalkoja ylhäällä. Turvotus kun alkaa heti aamusta. 5 päivää laskettuun aikaan...
oliko se sauna, seksi ja siivous? :)
 
Moi!

Onko teillä öisin tosi voimakasta turvotusta sormissa? En saa edes käsiä nyrkkiin, kun herään öisin vessaan 1,5 - 2 tunnin välein (marraskuusta asti juossut pissalla 1 - 4 krt / yö...)? Näin aamuisinkin tarttumaote sormilla on vähän niin sun näin turvotuksen takia. Huokaus...
 
Käsissäkin on turvotusta, mulla pahin on kuitenkin jalkapöydät ja nilkat, ja aamuisin silmäluomet ja huulet on kans sen näköset, et joko on ollu tosi "villi" yö, tai sit kaamee kapula. Great. Sormet vielä taipuu, mutta kipeäähän se tekee ennen kun alkaa vetreytyä. Jalkapohjat on niin armottoman kipeät että jos joutuu seisomaan hetkeä pidempään pitää tunkea läpsyt tai crocsit jalkaan jos käy niin hyvä tuuri että ne mahtuu jalkaan.
 
Takaisin
Top