Tupakointi raskausaikana -uskaltaako kukaan tunnustaa?

Kirjoitettu teksti on aina kirjoitettua tekstiä. Helppo ymmärtää väärin.
Itse en todellakaan ole ylpeä siitä että olen tupakoinut raskausaikana, mutta onnellinen olen siitä että minulla on terve, kaunis ja maailman ihanin tytär!
Uskon, että melkein jokaisella olisi halua ainakin vähentää tupakointia raskaudenaikana ja itse onneksi sain vähennettyä. Valitettavasti ne hermosavut olivat välillä paikallaan.
Vaikka itselläni meni monta tupakkia päivässä oli kuitenkin suurinosa tupakalla käynnistä muutaman savun ottamista ja sitten lopun heittämistä pois. Ja siltikin se tuntui suurelta määrältä..
Mieheni ei onneksi painostanut minua lopettamaan mikä varmasti oli helpotus meille molemmille ja saimme nauttia yhdessä raskaudesta ilman suuria kriisejä.

Seuraavan raskauden kohdalla pyrin lopettamaan tupakoinnin kokonaan ja toivottavasti se onnistuu!

Monien mielestä tupakoiva raskaana oleva nainen on huono tuleva äiti, mutta myös usean mielestä ei imettävä äiti on huono. Mistähän tämä johtuu? Tätäkin yhtälöä sopii varmasti miettiä :)
 
Syyllistän.

Jos minä pystyn lopettamaan tupakoinnin kuin seinään plussattua, pystyy kyllä muutkin. Helvetin vaikeeta se on, mutta mahdollista. En ymmärrä selityksiä hermosavuista.

Nimim. 15 vuotta
 
Kuinka monella on pokkaa savutella julkisesti maha pystyssä? Vai tapahtuuko se savuttelu vain kotona piilossa?
 
itse olen rv 19 ja kyllä poltan, mutta en muiden nähden, hävettää muutenkin tuo polttaminen..maxi askista vähentynyt alle 10 kpl/päivä, tiedän ole huono ihminen ja poden huonoa omaatuntoa todella paljon.. ja aion vielä päästä 0 ennen ku on la.
 

Tupakoinnin vaikutusta raskauteen on tutkittu vuosia ja tulokset osoittavat kiistatta tupakansavun kemiallisten yhdisteiden terveyshaitat sikiölle. Tupakansavun sisältämät kemialliset yhdisteet kulkeutuvat sikiöön napanuoran ja istukan kautta. Nikotiini, häkä ja muut myrkyt kulkeutuvat sikiöön.

Istukan kautta sikiön verenkiertoon imeytyvä nikotiini saa aikaan kohdun, istukan ja napaverisuonten supistumisen ja aiheuttaa akuutin hapenpuutteen (hypoksia). Synnytyksessä otetuissa napaverinäytteissä on todettu lapsen veren nikotiinipitoisuuden olevan yhtä suuri tai suurempi kuin äidin veren nikotiinipitoisuuden.

Nikotiini on vaarallista myös lapsen hermostolle ja hidastaa hermo- ja aivosolujen jakautumista. Häkä, syanidi ja tupakalle altistuvan sikiön hapenpuute lisäävät nikotiinin aiheuttamien hermostovaurioiden riskiä. Nikotiinin vaikutuksesta sikiön sydämen lyönti kiihtyy ja hengitysliikkeet vähenevät. Lapsella saattaa olla synnytyksen jälkeen nikotiinin vierotusoireita, jotka näkyvät ärtyneisyytenä ja itkuisuutena.

Häkäkaasun ja nikotiinin ohella tupakansavun syanidi, kadmium ja lyijy ovat suurimmat sikiön kasvuhäiriön aiheuttajat. Syanidi on solumyrkky ja häiritsee solun elintoimintoja.

 
Tarkoitin siis teinillä, että ALAIKÄISIÄ :) Niitä mulkoilen oikeasti tosi pahasti enkä edes peittele sitä..(olivat he sitten raskaana tai eivät..joo poikkesi nyt hieman asiasta)

Ja niille jotka puolustelevat tupakointiaan ja pitävät meitä tupakoimattomia "täydellisinä".. emme me täydellisiä ole, olemmeko niin väittäneetkään? Oma mielipiteeni vain on se että aivan kauheaa kuinka joku altistaa syntymättömän lapsensa, joka ei asiaan voi vaikuttaa, sellaisille myrkyille kun tupakassa on. Mutta joidenkin mielipide on toinen, että "ei ole todistettu että tupakointi vaarantaa sikiötä, joten voin polttaa kun stressaa ja se on ihan ok"

Mitä tiedän tapauksia joissa äiti on polttanut tupakkaa raskauden aikana, (kavereideni äidit, sukulaisäidit tai ystäväni) on lapsella usein ad/hd, tai muitakeskittymisvaikeuksia.
 
En voi olla kirjoittamatta tänne. Miusta on kauheaa, että ihmiset polttaa raskausaikana. Lapsen eteen täytyy muutenkin tehdä "uhrauksia" monessa asiassa, niin ehkäpä jo raskausaikana siihen kannattaisi asennoitua. Kyse kun on kuitenkin omasta tulevasta lapsesta. Tuntuu pahalta, että ihmiset jälkeen päin kertovat polttaneensa ja saaneensa terveitä lapsia. Se ei ainakaan kannusta muita tupakoivia lopettamaan. Ehkä se auttaa huonoon omaan tuntoon, siitä että on polttanut. Tässä maailmassa on niin paljon myrkkyjä joka puolella, itse ainakin haluan minimoida kaikki mahdolliset omalta lapseltani. Tiedän kyllä äitejä kenen lapset olleet syntyessä paljon kiukkuisempia (enkä ihmettele yhtään), mahavaivaisia, paljon sairastelevia (johtuen myös siitä, että joutuvat passiivisesti tupakoimaan myös syntyessään). Tupakoiva äiti kun kuljettaa niitä myrkkyjä jatkuvasti mm. hengitysilmassa (huoneessa), vaikkei tupakka siinä palaisikaan. Itsekin 7 vuotta tupakointia takana, lopetus ei ollut helppo.. helpompaa olisi ollutkin jos olisin lopettanut raskaana ollessa kun motivaatio niinkin iso kuin oma lapsi. Mutta lopetin sen jo aikaisemmin. Jos vaan tahtoa on niin kyllä onnistuu! Lopettakaa hyvät naiset, säästäkää edes se oma rakas lapsenne siltä myrkyltä!
 
Lisäystä vielä..
Mistä sitä voi tietää vaikka kuinka lapset vaikuttaisivat terveiltä. Ehkä myöhemmin voi ilmetä jotain jonka syy voi olla raskausaikainen tupakointi.
Toivon ettei kukaan kehtaa edes tunnustaa tupakoivansa. Ja sit vielä joku tupakoi ihan muiden nähden. En kehtais.
Sori niin paljon vihastuttaa tää aihe, kun kyse kuitenkin pienestä, viattomasta lapsen alusta.
 
haha :D vaikka täällä nyt muutama moraalisaarnaaki, mutta silti on olemassa pahempiaki asioita mitä voisit lapsellesi tehdä kuin tupakointi. kuvitelkaapa äitejä jotka örveltävät ympärikännissä tuolla! se jos mikä on todella säälittävän ja nolon näköistä, tekisi mieli käydä lopsimassa korville. ja kyllä, itse ensimmäistäni odottelen enkä ole tupakista eroon päässyt. vähentää kyllä kovasti yritän, mutta ennen raskautta join todella paljon, ja heti kun sain kuulla että raskaanahan tässä ollaan niin tippaakaan alkoholia en ole ottanut! 
 
Aina varmasti löytyy joku idiootimpi ja aina varmaan löytyy pahempiakin asioita mitä voisi tehdä, mutta tekeekö se siitä röökin poltosta jotenkin terveellisempää tai vähemmän haitallista sille vauvalle että joku dorka voi vetää viinaa paksuna ollessaan? En mä kyllä pysty mitenkään ajatteleen että toi tossa nyt vaan vetää röökiä maha pystyssä, joku vois olla vielä jurrissakin.. Enpä vaan vieläkään ymmärrä että jos ei pysty siitä röökistä, viinasta, huumeista ja tälläsistä sen vauvan terveydelle haitallisista aineista luopumaan, ni miksi kiusaamaan ketään ja tekemään niitä mukuloita? Kuitenkin ihan helvetin pieni uhraus on jättää se rööki pois! Ja tiedän mistä puhun, poltin 13 vuotta ennen kun tulin raskaaksi, ja ei ongelmaa lopettaa.. Siinä kun ei enään ollakkaan vastuussa vaan itsestä, vaan päätät myös toisen elämästä johon tämä toinen ei pysty milläänlailla vaikuttamaan, vaan vastuu on äidillä!
 
mutta se on jokaisen oma asia! ja tämän viestiketjun tavoite tuskin oli et tänne tullaan loppupeleissä haukkumaan kaikki ne äidit pystyyn jotka polttaa. ja kaikille se lopettaminen ei ole yhtä helppoa, jokainen ihminen on erilainen, jokainen raskaus on erilainen ja jokaikinen vauva on erilainen ! joillekkin lapsille tupakoinnista seuraa jotain, jotkut syntyvät terveenä, ja jokainen odottava äiti joka polttaa, varmasti tiedostaa riskit, niitä ei tarvitse tänne jokaisen jota vähänki ärsyttää niin erikseen tulla mainostamaan. eikhän nuo kaikki samat asiat ole kuultu neuvolassaki, teidän valitukset ei vie asiaa yhtään eteenpäin! Kiitos.
 
niin ja lopunpelin sehän juuri ei ole vain teidän jokaisen tupakoivan äidin asia, yritä nyt muistaa että vain sinä olet vastuussa siitä vauvasta joka ei pysty omasta puolesta asiaa päättämään!
 
kenenköhän muun asia se sitten on jos ei odottavan äidin? äidin asiahan on päättää. kukaan ei voi sitä päätöstä sen äidin puolesta tehdä. ei kukaan varmasti ajattele että olenpa minä mahtava ihminen kun poltan tupakkia raskaana, se ei ole tässä se pointti. tiedän monia minunkin ikäisiä, täysin terveitä ja normaaleja nuoria aikuisia, joiden äidit ovat polttaneet. joten mikset voi vain etsiä toista saittia ja toista aihetta mistä voit päteä, ja jätä meidät keskustelemaan tänne siitä, mitä varten tämä keskustelu ylipäätään on aloitettu.
 
Eikös se ole niin, että monet raskausajan tupakoinnista johtuvat ongelmat tulevat ilmi vasta lapsen kasvaessa. Esimerkiksi kouluiässä tai jopa vasta vuosikymmenten jälkeen. Eli turha se on tupakoivan huokaista helpotuksesta siinä vaiheessa, jos lapsi vauvana näyttää terveeltä...
 
päätös on kyllä sinun, mutta ihan pelkästään oma asiasi se ei ole! Siellä sinun mahassa kasvaa edelleen se vauva keltä ei kai ole kysytty mitään? Onko pätemistä jos olen sitä mieltä että on perseestä että tuleva äiti ei voi sitä vertaa tehdä että lopettaisi sen röökin siksi aikaa kun sitä lasta odottaa? Mun mielestä se on vaan fiksua, ei pätemistä! Ja minäkin ikäväkseni tiedän niitä lapsia ketkä ei sitten ollutkaan yhtä onnekkaita kun nämä terveet! Ja todellakin, sinä kun et sitä tiedä koska ne vaikutukset siitä polttamisesta näkyy..
 
Ihan naurettavaa verrata tupakointia siihen, että jotkut vetää viinaa tai huumeita raskausaikana. Ei se tee siitä sauhuttelusta yhtään hyväksyttävämpää. Joo, sinä itse siitä päätät, mutta en tajua miksi haluaa kaikenlaisten tekosyiden ("ei mun vauvalle mitään käy kun ei muittenkaa") varjolla ottaa turhia riskejä. Ja että kehtaa leijua sillä kuinka lopetti ryyppäämisen, no vautsi, mahdat olla ylpeä? (Ei sillä, hienoa ettet oo juopotellu, mutta oikeesti hei älä nyt viitsi erikseen asiasta ylpeillä)

Hienoa on myöskin se että yrittää edes vähentää, mutta ne on täysiä tekosyitä noi että "vauvakin voi paremmin jos äiti ei stressaa ja saa hermosavuja, lääkärikin sanoi niin." Jos minä -tervakeuhko- pystyn vajaan parinkymmenen vuoden savuttelun lopettamaan heti plussan jälkeen niin kyllä siihen muutkin pystyy, en suostu uskomaan mitään muuta.

Ja jos nyt on ihan pakko polttaa kun "ei siitä vauvalle mitään haittaa ole ja minä siitä itse päätän ja lääkärikin sanonu että stressi jne jne jne mäkämäkä" niin pliis, polttakaa edes jossain puskassa ettei me täydelliset ihmiset nähdä teitä ja älkää nyt hyvänen aika ainakaan leuhkiko asialla kuinka tupakointi on aika pieni paha johonkin muuhun verrattuna. Jos näin teette, niin rohkenen kyseenalaistaa valmiuden äitiyteen. Piste.
 
Oletteko suahuttelijat yrittäneet ihan OIKEASTI yrittäneet lopettaa? Nykyisin siihenkin on saatavilla monenlaista apua! Nikotiinilaastareita, purkkaa jne. ja vanhanaikaista salmiakkia;) ON myös auttavia puhelimia joihin soittaa jos meinaa retkahtaa. Turha selitellä, etten pysty lopettamaan jos ei ole oikeasti kunnolla yrittänyt lopettaa. Joskus päätin, että viimeistään raskaaksi tullessa lopetan kokonaan ja niin tein.
 

Itse lopetin13 vuoden jälkeen silleen että vähensin ja yhtäkkiä olikin vain se yksi tupakka minkä poltin päivässä. Se yksi tupakka alkoi pikkuhiljaa ällöttämään ja niin siinä sitten kävi ettei tehny mieli enään ja tuli todellakin voittaja fiilis :) 

Ne ketkä selittelee hermosauhuista ja jotenkin puolustelee niin ei ne taida olla oikein tosissaan tuosta lopettamisesta. 
Aika hassua miten ventovieraat ajattelee enemmän äidin sisällä kasvavan vauvan terveyttä kuin tämä äiti itse..hhmmm...

 
Minusta on myös hyvin säälittävää että tupakoitsijat puolustelevat stressillä yms. Täytyy käydä "hermosavuilla". Ihan kuin tupakoimattomilla ei olisi stressiä? Mitä me teemme kun on stressiä, emme me mene hermosauhuille.

Ja sitten itketään kuinka vaikeaa se on. Yritystä kehiin, kyllä siitä eroon pääsee kun oikeasti haluaa! Täytyy vain olla tarpeeksi vahva luonne, eikä riippuvainen jostain myrkystä. Jos hermostuttaa, tarviiko ne röökit heti kaivaa esille, käy vaikka kävelyllä jos jokin asia pännii. Tai keksii jotain ihan muuta siihen sterssiin. Kyllä ihminen kestää sterssin ilman ylimääräisiä syöpäkääryleitä! :)

 
Takaisin
Top