Tunteita ja purkauksia

N

Nitou

Silmät suurina ihmettelijä
Tänään iski ensimmäinen huolikohtaus, että voi jösses mitä kaikkea tässä pitääkin järjestää! Yrittäjänä YELit ja omat äitiyslomat, sen lisäksi hoitopaikat ja asumiset ja autottomana miettiä mites sitten synnytykseen mennään ja kuka käyttää koiran ulkona sitten loppuvaiheessa ja muutetaanko tässä yhteen ja jos joo niin minne ja mistäs mä saan vaunut ja mitä kaikkea sitä pitääkin ostaa ja mitä muuta en tiedä ja mitkäs Kelapaperit hommataan ja ja ja ja ja.....!

Illalla tuli sitten tippa linssiin kun oli niin löysä olo (olen ollut tietokoneen ääressä tekemässä töitä koko viikon) ja koiraparka oli tylsistynyt ja minua vaan väsytti. Poikaystävälle koko raskaus on vielä niin utopiaa, ettei oikein osaa suhtautu, vaikka ihan hyvillä mielin onkin. Silti ei ehkä pysty aina tukemaan tarpeeksi. Parhaansa toki yrittää. :) Itse taas koitan olla liikaa hössöttämättä ja antaa herran sulatella asiaa ihan rauhassa.

Kaikkihan siis järjestyy, eikä oikeastaan edes ole mitään huolestumisen aihetta, mutta tällaista vuoristorataa se kai sitten tulee olemaan tästä eteenpäin. ;)
Eikö?
 
Epäilemättä aika normaaleja purkauksia tosiaan [:)] Hormoneista viis, mutta jo ylipäätään uusi elämäntilanne ja kaikki kehon muutokset yms. saa varmasti aikaan kaikenlaisia tunteita. Pitää vaan toivoa, etteivät tulevat isät menetä järkeään, kun oman mahdollisen hämmenyksen lisäksi pitää kestää tulevien äitien sekoiluja [:D] Itsellä oli eilen ja pari päivää sitten ihan ihme ärtymyspuuskia kummallisista asioista. Todennäköisesti johtui juuri siitä, että itse on vähän pyörällä päästään ja sitten tulee reagoitua ihan hassusti olemattomiin asioihin.

Toivottavasti saat tosiaan kaikki tärkeät asiat järjestymään, kuten varmasti saatkin, eivätkä tunteet saa liiaksi valtaa [;)]
 
Nitou: TÄYSIN samoilla linjoilla ollaan täällä: paniikki tahtoo iskeä... Mullakaan ei ole autoa, en ollut tullut ajatelleeksikaan koko asiaa, että millä ihmeellä sinne synnytyssairaalaan sitten mennään.... Bussilla ja metrolla ja ratikalla vai?! [:D] Kai sitä on varauduttava taksin tilaamiseen, mutta sekin ajatus kyllä vähän karmaisee...

Ja me ei myöskään bf:n kans asuta vielä yhdessä, mutta jonnekinhan sitä on yhteen muutettava, että kiva, kun se muuttokin tässä vielä tulee eteen kaiken tämän muun hämmennyksen ja sähellyksen keskellä...

Eilen esittelin bf:lle vähän tuota "Raskaus viikko viikolta" -palstaa täällä, kun jokaiseen mun tuntemukseen ja toteamukseen oli kommentti vain että: "no ethän sä oo vielä yhtäkään kuukautta ollu raskaana". Näytin sit kuvaa kuudennelta raskausviikolta, että "tällä on jo sydän!! PRKL!!". Alkoi ihan vähän kirkastua, vaikka eihän se vielä mitään tajua. [8|]

Ja harmittaa tosiaan, kun ei se pääse sinne ens viikon neuvolaankaan mukaan, kun on töissä. Ois vähän konkretisoitunu tää juttu sille. Elättelen toivoa, että saan isot kasat luettavaa kotiin vietäväksi sieltä neuvolasta, josko se sitten vähän avais tätä juttua bf:llekin. [:)] (ei se tosin olis siellä neuvolassa juuri mitään ymmärtänytkään, kun sen suomen kieli on vielä vähän hidasta, vaikka hyvin se jo pärjää. Ei siis ole suomalainen)

Ja täytyy vaan uskotella itselleen, että kyllä kaikki järjestyy... Vähän se on hankalaa, mutta ei panikoiminenkaan auta.
 
Eve: joo ei auta panikointi ei. Ja noita tulevaisuusahdistuskohtauksia tulee. Mulla on jo vähän tasaantunut olo, kun keskusteltiin (jälleen kerran) asiasta vähän pidempään ja huomattiin, että samoilla linjoilla ollaan. Sulattelemista riittää vielä pitkäksi aikaa, mutta pikkuhiljaa ehkä uskaltaa jo olla ihan puhtaasti onnellinenkin. :)
Huomenna ensimmäinen neuvola ja onneksi bf pääsee sinne mukaan. Katsotaan miten paljon asiat sille valkenee, vaikka ihan suomalainen onkin. [:D] Mutta on mullakin aika liuta kysymyksiä valmiina.

Eiköhän meillä kaikilla asiat järjesty ihan hyvin, oli tilanne mikä oli. Ihan luonnollista kuitenkin, että huolehditaan.
Näillä hormoneilla ei ole mikään ihmekkään.
 
Nuo ahdistukset ja muut tuntemukset ovat niin tuttuja. Ne eivät jää siihen ensimmäiseen raskauteen vaan ne tulevat joka ikinen kerta jossain muodossa. Mielessä pyörii aatos:"Mihin taas olenkaan nokkani työntänyt!?" Miten tullaan järjestelemään elämä uusiin uomiinsa, miten isommat sisarukset suhtautuvat, mihin minä sen vauvan tungen nukkumaan. mihin ne vaatteet ja vaipat sopivat (käytän nykyään kestovaippoja, joten nuo vievät paljon tilaa.) Autoon sentään sopii hyvin vielä muutama matkustaja - etenkin kun kesällä tulevaa koiranpentua silmällä pitäen ehdittiin juuri vaihtaa isompi bussi, joten sitä ei tarvitse miettiä. Ja tuleva ikäero mietityttää, meillä on tenavia monenmoisilla ikäeroilla ja tämä nyt tulee olemaan kaikkein lyhin (tosin vain pari kuukautta lyhyempi kuin kakkosen ja kolmosen väli)... No, onhan tässä aikaa mietiskellä.

Ja noista tunteenpurkauksista sitten. Meillä saavat viattomat lapset aina raskausaikoina olla maalitauluna äidin äksyilyille ja mökötyksille. Ihan hullua, itsekin sen ymmärrän ja pidän itseäni aivan kajahtaneena, kun vielä lisää ipanoita pitää saada ja välillä tuntuu siltä ettei noita entisiäkään sietäisi silmissään.

Tiedättekö, ei ne miehet oikeasti koskaan mitään tajuakaan. Ainakin meillä on jokaikinen kerta ollut niin, että mies on sulanut isäksi uudelle tulokkaalle sinä hetkenä, kun on synnytyssalissa vauvan saanut syliinsä. (tai no ensimmäinen yhteinen lapsemme oli keskonen, tuon isäksi syntyi keskoskaapin äärellä vauvaa silitellessämme...)

Tällä erää olen huomannut taas näitä mielialajuttuja. Parina päivänä olen ärähtänyt lapsille (yleensä tytölle, joka on kaikkein vaativin tapaus ja koko ajan jotain pyytämässä) ja eilen olin ihan varma, että minua kiusataan oikein tahallaan. Anoppi oli taas kerran nostanut risan pulkan roskalaatikosta laatikon viereen ja roskakuskit sitten eivät voineet ottaa sitä mukaan, joten minä pillahdin itkuun. Eiliseksi olin suunnitellut myös kauppareissun kahden nuorimman kanssa. No, aamulla sitten mies soitti, että verstaan avaimet unohtuivat hänen taskuunsa, lastenistuimet ovat verstaalla ja takaoven kahva rikki, joten en ehkä pääse sinne niitä hakemaan. Olin aivan varma, että mies teki sen tahallaan, jotten pääsisi matkaan... Onneksi miehen veljen avustuksella pääsin hakemaan ne istuimet. Ja huipuksi, minun piti sitten vielä ärähtää anopin KOIRALLE. jota lenkkeilytämme päivittäin, kun mummo ei sairautensa takia pysty. Syynä se, että koira totuutti koiruuttaan ja nuuskutti tienvarsihajuja eikä kävellyt riittävän reippaasti. YES, ihanat hormonit... mitä vielä mahtaakaan olla edessä.
 
Jatketaan... purkaus tänä aamuna. Poika valitti, ettei hänellä ole kenkiä (tänä alkuvuonna jo noin 200€ huvennut tuon kenkäostoksiin) - onneksi lähti kouluun ettei ole näkemässä mitä täällä tapahtuu. Äiti itkee pojan lenkkarittomuutta, pakko se on mennä taas kenkäkauppaan lähipäivinä. On tässäkin syy vollottaa. Teinit ovat sitten ihania! Ja joka asiasta itkuun johtavat hormonihuurut vielä ihanampia.
 
kyllä vissiin jotenkin hormoonit heittelee kun eilen rupesin parkumaan ihan tyhjästä... joo ja sitten kun katsoin sellasta yhtä elokuvaa niin itkin vaan koko ajan... jaa - a ei ihan normaalia.. hmm.. noh.. kattellaan... :)
 
Oletteko muuten huomanneet helistin.fi sivuilla olevaa keskusteluketjua erinäisistä odottavien äitien itkusyistä? Olen täällä hihitellyt ja välillä nauranut ääneen! Samalla helpottanut kun tietää ettei ole ainoa näiden "vaivojen" kanssa. [:D]
http://www.helistin.fi/?page=7816740&id=1502273
 
Ai mitkä mielialavaihtelut? Eilen illalla olin niin kiukkunen, ettei mitään järkeä. Ärsytti niin se illalla iskenyt paha olo, eikä mikään auttanut. Ärähtelin koko ajan ja tiuskin kuin mikäkin. Sitten menin kiukkusena sänkyyn nukkumaan ja otti niin päähän. En saanut edes unta sen takia, että oli niin paha olo. Hain näkkäriä ja mutustin siinä maatessa sitä, ja mietin ärtyneenä että miten sellanen peukalon mittanen pieni natiainen voikin aiheuttaa näin ison pahan olon ja vallata koko kehon niin ettei itsellä ole enää mitään hallintaa siitä. Sitten aattelin, että voi niin tosiaan, sehän on suunnilleen tällänen peukalo nyt. Pyörittelin peukaloa silmieni edessä ja itkuhan siinä tuli. Hellyin sitten ihan saman tien ja aattelin vain miten paljon jo tykkään siitä peukaloisesta [:D]
 
Voi ahdistusta... Olin eilen illalla yläkoululla kutosten vanhemmille suunnatussa vanhempainillassa ja tunsin itseni TOOOSI nuoreksi, suurin osa tuntui olevan viidenkympin korvilla (niinhän minäkin sitten viimeisten ollessa tuossa iässä). Tunsin itseni eksyneeksi ja siinä salissa istuessa alkoivat kyyneleet valua pitkin poskia. Kamalaa, sinne se minun eka vauvani on nyt lähdössä suureen maailmaan keskustan yläkouluun pois turvallisesta kyläkoulumaailmasta...... Ahdistusta ei yhtään lieventäneet mieleen pyrkineet muistot omilta yläasteajoilta koulukiusattuna...... Ja kun vielä tilaisuuden lopuksi opo kertoin niistä "kivoista" jutuista siinä koulutyön "kevennyksenä" tyyliin "Mopojuhla on HAUSKA ja kaikille pakollinenkin." Joo, omat muistot ovat NIIIIIIIN hauskoja.... Tässä koko aamun ovat kyyneleet virranneet vuolaasti. Hittoako tuollaisia pitää siellä vanhempainillassa mainostaa ja oikein kehua, miten ne nostavat oppilaiden "me-henkeä".......... Joooooooooo, ainakin tämä mamma panikoi nyt täysillä raskaushormoniensa ansiosta myös yläkouluun siirtyvän esikoisen puolesta. Onneksi sentään poika on paljon rohkeampi kuin minä aikanaan eikä varmasti tule alistumaan heittopussiksi.

Anteeksi, tämä ei tosiaan kuulu odotukseen mitenkään muuten kuin että ainakin osittain panen tämän paniikkini hormonien syyksi.

JA nyt minä itkeskelen sitäkin, että 14v sitten tuo minun kohta päätä pidempi ja äitiään isompia kenkiä pitävä ihana teinimurkkuni oli samanlainen peukaloinen kuin tuo toukka tuolla vatsassa tällä hetkellä. Että ihmisen pitää seota!!!! On se jälkikasvu vain niin rakasta ja hetkihetkeltä muuttuu rakkaammaksi. NYYYYYYYYYH!
 
Lohdutuksen sanasena, muistelisin, että kun itse menin seiskalle, siellä oli sellainen "virallisempi" mopojuhla, joka oli oikeasti ihan mukava. Luokat keskenään kilpaili olympialais-henkisesti, eikä merkkiäkään mistään kiusaamisesta. Toki sitäkin varmaan voi vielä esiintyä koulukohtaisesti jossain, mutta omalla yläaste-/lukioaikoina sain sellaisen käsityksen, että juuri tuo mopo-kiusaaminen on väistymässä ja ainakaan se ei ole se juttu. Kiusaaminen kyllä ihan noin yleisesti on ihan hirveän yleistä ja ihan arkipäivää valitettavasti :( Että eipä tämä nyt hirveästi lohdutakaan [:D] Toivottavasti esikoinen välttyy kiusaamiselta!
 
en tiedä mihin ketjuun kirjottaisin..mutta mulla huolia :/ mulla on oireet loppunut kuin seinään..aamusin on ollut pienehköä ällötystä, ei ole enää..sitten muutaman päivän kauhee huippaus..nämä ovat hävinneet ja mahakivutkin loppuneet! oon nyt 9+2..pitäiskö mun olla onnellinen vai huolestunut? varhaisultrassa 7+4 pienokainen siellä köllötteli ja kaikki hyvin..  mutta jotenki ei nyt oo semmonen olo että oisin raskaana [:(]
 Sitten tänä aamuna tuli ku kirkkaalta taivaalta alavatsa oudosti kipeäksi ja hirvee polttelun tunne 2-4 tuntii alavatsassa.. ei kyllä ole mitään verta tullut eikä kummempaa. voisko olla jotain pissatulehduksen alun merkkejä? vieläki nyt illalla tuntuu alamahassa polttelu.. mulla oli kyllä menkkamaiset kivut viikolle 7 asti, mutta ne ovat hävinneet.. tää on nyt ihan erilainen kipu. 
vaihtakaa mun kans ajatuksia jos jollakin on jotain omakohtaisia kokemuksia.. ehkä kaikki onkin hyvin, mutta tiedätte varmaan hyvinkin, että ei osaa olla huolestumatta :(
 
Heippa!
Mulla oli vähän samanlainen olo kun sulla, aikasemmin ällötys päällä kokoajan, kaikki hajut ja ruoat öklötti, mut mitään ei tullut ulos asti! Sit se jatkuva väsymys, hyvä kun jaksoi olla muutaman tunnin päivästä hereillä!

Yhtenä ammuna heräsin ja oli sellanen painontunne alavatsassa ja verta tuli niinku olis menkat päällä! Pelästyttiin tietysti, että nytkö meni kesken ja kerkesin sanoon miehellekkin, et mulla on niin hyvä olo, ettei tunnu ees siltä, et oisin raskaana!! Menin sitten seuraava aamuna lääkärille ja ekaa kertaa pääsin ultraankin, et jännitti senkin puolesta, kun ei tiennyt, et onko siel ees mitään..siel sydän tikitti meneen ja kaikki muutenkin ok, olihan se iso helpotus!! Otettiin pari näytettä alapäästä, jotka tuli sit negatiivisenä takas ja kohdussa näytti olevan kaikki kunnossa, eli mitään syytä ei tiedetä, et miksi oli vuotoa..

Sen jälkeen ei oo juurikaan ollut mitään raskausoireita..mutta kovasti raskaana ollaan edelleen!!

Oon miettinyt, et välillä kun sattuu aika kovastikkin vatsaan, niin voi olla, et kipu johtuu siitä, et jos on ummetusta ym..mulla ainakin on joskus ihan ihme poltteluita ja pelästyn, et mitä siel nyt tapahtuu...itselläni ei ainakaan oo ruoansulatus ja suolisto toiminut normaalilla tavalla raskausaikana!!
Toivottavasti musta oli jotain apua [:)] Uskosin, et kaikki on siellä hyvin!!
 
Tättärä, voisin näin ammatillisesta näkökulmasta sanoa, että kyllä kouluilla ollaan nykyään tosi tarkkoja, ettei mopotuskuviot pääse samanlaisiksi kuin menneinä vuosina. Eli tapahtumat on valvottuja aina suunnittelusta toteutukseen saakka.

Kaikkea koululaisten välitunneilla ym. tapahtuvaa kähinää ja kiusaamista ei tietenkään voi kitkeä (kun ei ole opellakaan silmiä selässä), mutta jos sellaista ilmenee, niin heti vaan puhe LV:n ja rehtorin kanssa ja ratkomaan asiaa. Opettajat tekee kyllä yhteistyötä vanhempien kanssa mielellään ja välittää oppilaista! Isompi ongelma nykyään on vanhemmat, jotka eivät itse välitä, ja jotka sitten kun lapsi oireilee kippaavat kaiken opettajien kontolle ja vielä iskevät haukut päälle.

Eli hyvällä yhteistyöllä ja omalla asiallisella käytöksellä yläkouluaika menee mukavasti niin nuorella itsellään kuin vanhemmilla ja opettajillakin.

Ole vaan positiivisella mielellä!
 
Kyllä tuo minun huoleni jo on tuon vanhimman osalta alkanut lievittää... kuten itsekin sanoin taitaa saada nämä raskaushormonit vain kaikenmaailman pelot jylläämään. Poika on kyllä varsin rohkea ja avoin, pelaa jalkapalloa joukkueessa, joten tuntee kyllä jo tulevia kavereita muitakin kuin nuo muutamat omalta kylältä...... Tuo on minullekin tuttua, että on niitä vanhempia, jotka eivät todellakaan välitä siitä, mitä lapset puuhaavat - tai sitten kuittaavat vain tokaisemalla jotain tyyliin "nuoret nyt ovat sellaisia..." Itse sitä joskus miettii, että välittääkö liikaa ja tuppautuu...
 
Kiitos SannaH! kiva kuulla että muillakin on samanlaisia tuntemuksia :) tai just se on eniten oudointa että oireetkin loppuvat noin nopeaaa! ainakin siis tältä erää  varsinkin minun tapauksessa kun muutenkin aina on joku vaiva/kipu päällä (ennen raskautta), niin mun on vaikeaa ymmärtää ettei ole nyt raskauden aikana ollut mitään kummempaa. .ehkä tämä on minulle se normaali olotila?? [:D] 
tosiaan pari viikkoa pitäisi vielä odotella tuonne np-ultraan..huiihh,pissaan varmaan housuun jännityksestä!
kyllä mä tosiaan arvelin että se polttelun tunne voi olla mitä vaan..kohdun venymistä, suolistoon liittyvää jne. ummetusta on todellakin ollut, ei toimi ennää niinku ennen [:)]

ihanaa odotusaikaa sinulle SannaH! toivottavasti kaikki menee hyvin :)
 
Jiun kanssa ihan samaa mieltä!

esukka: Voihan ne oireet loppua periaatteessa koska vaan, itselläkin olo on helpottunut ihan älyttömästi! Ja kun sydämensyke on havaittu on todella pieni mahdollisuus, etteikö kaikki menisi jatkossakin hyvin. Kaikkea totta kai voi tapahtua, mutta toivotaan nyt kuitenkin, että tässä tapauksessa olet siellä tilastojen hyvässä päässä. Kivutkin voi johtua niin monesta asiasta, mitä SannaH:kin sanoin. Itselläni varsinkin juuri nuo suolistovaivat tuppaavat pistämään kipuja päälle. Ja noi menkkamaiset kivut on kyllä mullakin aika lailla kadonneet. Välillä voi olla jotain pientä, mutta ei tosiaan mitään siihen verrattuna mitä ne oli alkuun. Ymmärrän pelkosi todella hyvin, ne kuuluu muutenkin asiaan. Toivotaan, että kaikki on kutienkin hyvin! (niinkuin hyvin todennäköisesti onkin) Millainen neuvolasysteemi teillä muuten on? Olisiko esimerkiksi mahdollista soittaa ja pyytää päästä esimerkiksi ultraan, mikäli heiltä löytyy ultralaite. Sydänäänet ei välttämättä sillä dopplerilla vielä kuulu. Neuvolasta muutenkin voi saada hiukan mielenrauhaa. Pidän peukkuja täällä!
 
sillon varhaisultrassa kuulemma näkyi sydän sykkivän vaikken sitä itse erottanutkaan koska se kuva oli jotenki kauheen liikkuva ja epäselvä.. [:)] ja viikot ja päivät vastas tismalleen sitä mitä pitikin!
Meillä kuuluu neuvolakäynteihin vaan np-ultra ja rakenneultra. en usko että alkaisivat ultraamaan.. kyllä mä taidan sinnitellä sinne kahen viikon päähän. yleensä en ole stressaava luonne mut jotenki tää saa mut hyppimään seinille [:D]
tosiaan eka neuvola oli viikko sitten ja ei alkanut edes kuunnelluttaan sydänääniä, koska sanoi ettei taida vielä kuulua, niin turhaa päänvaivaa sitten tulis :/ mutta mä vähän tässä seurailen ja katon tilannetta! otan sitten yhteyttä neuvolaan..
väsymys kyllä todellakin piinaa mua.. että ehkä tämä on sitten se ainokainen vaiva mikä mulla on tästä vauvelista :) millon sulla Pääskynen loppui enimmät oireet, muistatko?

kiiitos hurjasti teille tuesta :) kyllä se vaan aina vähän rauhottaa mieltä ku jonku kans voi jakaa ajatuksia!
 
Toissa sunnuntaina oksensin viimeisen kerran ja sen jälkeen ei oo pahoinvointia ollu oikeestaan ollenkaan. Iltasin hiukan ja sitten jano ja huono ilma saattaa joskus laukasta pienen tuskan. Mutta katsoisin että varsinainen pahoinvointi loppu kun 11 viikkoa tuli täyteen. Ja väsymys taisi loppua jo sitä ennen, tai se sellanen hirvittävä tarve koko ajan vaan nukkua. En ole nukkunut päikkäreitä ainakaan pariin viikkoon. Rinnat ei oo missään vaiheessa hirveesti vaivannut, toinen nänni on välillä vähän arka. Mutta tuolla etusivulla oli juuri joku kysynyt oireettomuudesta ja asiantuntija vastasi hyvin. Eli ei noihin oireisiin oo luottamista, vaikka oksentelis 24/7 on mahollista ettei kaikki oo hyvin ja jos taas on koko ajan kuin elämänsä kunnossa niin kaikki voi olla ihan superhyvin. Tä on niin tällästä :) Peukut pystyyn nyt vaan, että sun oireilu on vaan loppunut ihan normaaleista syistä. Eikö tuon hcg:kin ole ihan tarkoitus lähteä laskuun jossain näillä main, kun sikiö alkaa itsekin huolehtia noista hormoneista? Jolloin siis myös pahoinvoinninkin olis tarkotus loppua.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top