Tulevat hankinnat

Uskalsin vihdoin ja viimein aloittaa peiton neulomisen vauvalle. 🙈 Oon kova käsityöihminen, joten neuleita tulee varmasti tehtyä useita jos kaikki menee hyvin. Peittoon menee kuitenkin aikaa, siihen on hyvä upottaa surut ja murheet tässä matkan varrella. Aika näyttää tuleeko se vauvan käyttöön vai johonkin muuhun.
 
@Milu83 ja @Viherkasvi1302
Meillä oli vaunuongelma esikoisen kanssa. Auto oli hatchback, jossa takapenkit vielä olivat tosi takana ja tavaratila oli käytännössä kolmionmuotoinen 😅 eli kapeni järkyttävästi ylös.

Emmaljungan nxt60 mahtui niihin. Koppa ja runko piti aina ottaa irti toisistaan, mutta sujui todella näppärästi. Jos sinne taakse piti mahtua muutakin, niin renkaat sai myös melko helposti irti.

Alkuvuodesta vaihdoimme kuitenkin farmariin, kun tuli sopiva yksilö vastaan. Mutta vuoden pärjäsimme sillä hatchbackillakin vaunujen ja koiran kanssa ja kävimme jopa perheen kesken muutaman päivän reissulla (ilman koiraa), niin että vaunujen lisäksi mukaan ängettiin kaikki vauvakamat muutamalle päivälle 😁
 
Kiitos vinkistä. Lisään tämän ehdottomasti meidän listalle. Oi, että kun pääsis jo hypistelemään eri vaunuvaihtoehtoja.😍
 
Täällä olis ehkä myös auton vaihto edessä, on ollut jo hetken aikaa harkinnassa. Meillä Emmaljungan vaunut, jotka on tosi isot, vaikka muuten niistä tykkäänkin. Ja turvakaukaloon pitää hankkia telakka, ja vauvalle sänky.
 
@Ninnu oon pohtinut tuota sänkyasiaa, oon päätymässä ensisängyn vuokraamiseen ensimmäisiksi kuukausiksi, tai miten pitkään nyt vauva siihen sujuvasti mahtuu. Ihastuin kun luin tuon nimenomaisen ensisängyn olevan pyörillä, helppo siirtää eri huoneisiin katseen alle. 🥰
 
Joo varmasti alkuun vuokrataan sänky, kuopuksella oli ja se oli todellakin tosi kätevä! :smiling face with heart-eyes: Sen jälkeen ajattelin sellaista sivuvaunusänkyä.
 
@Milu83 ja @Viherkasvi1302
Meillä oli vaunuongelma esikoisen kanssa. Auto oli hatchback, jossa takapenkit vielä olivat tosi takana ja tavaratila oli käytännössä kolmionmuotoinen 😅 eli kapeni järkyttävästi ylös.

Emmaljungan nxt60 mahtui niihin. Koppa ja runko piti aina ottaa irti toisistaan, mutta sujui todella näppärästi. Jos sinne taakse piti mahtua muutakin, niin renkaat sai myös melko helposti irti.

Alkuvuodesta vaihdoimme kuitenkin farmariin, kun tuli sopiva yksilö vastaan. Mutta vuoden pärjäsimme sillä hatchbackillakin vaunujen ja koiran kanssa ja kävimme jopa perheen kesken muutaman päivän reissulla (ilman koiraa), niin että vaunujen lisäksi mukaan ängettiin kaikki vauvakamat muutamalle päivälle 😁
Kiitos vinkistä! ❤️🥰
 
Mullakin ihanat isot emmaljungat ja autossa aivan olematon, matala tavaratila.
Nää 8kk oon pärjänny turvakaukalolla, jota oon ostosreissuilla nostanut ostoskärriin. Maalla kaukalo on ollut mm kottikärrien kyydissä, jossa vauva nukkunut ulkona päikkäreitä.
Muutaman kerran olisi jotkut pienet matkarattaat olleet kätevät. Mummolaan hankittiin käytetyt muutaman kympin vaunut, joka oli paras ratkaisu ikinä, kun ei tartte mitään vaunuja mukana raahata!
 
Meillä esikoisen tiimoilta kaikki tavarat vielä tallessa. Toki esikoinen oli helmivauva, et vuodenaika nyt hieman eri. Mut ihanaa kun ei tarvi mitään suurta ostella.

Vaatteetkin oon kaikki säilyttänyt, toki ovat tosi tyttömäisiä et näitä varmasti joutuu sitten ostamaan lisää, jos poika tulee.
 
Meillä ei ole tarvetta millekään uudelle, esikoisen tavarat menee hyvin. Vauvanvaatteetkin oli neutraaleja, mut yli 1v vaatteet alkaa olla dinosaurusta ja autoa, joten jos tulee tyttö niin joutuu ostaa ainakin jotain uutta, mutta ei siis tosiaankaan vielä lähiaikoina! 😅

Vartalotyynyä itselleni olen miettinyt, eli jos jollain on suosituksia hyvistä vaihtoehdoista, niin vinkkejä otetaan vastaan! 😇
 
Mä ostin sellaisen pitkulan imetys-/vartalotyynyn raskausaikana ja oli kyllä mun unien pelastus! En muista sen merkkiä, mutta lastentarvikkeesta ostin. Ostin sieltä ensin jonkun toisen, sellaisen, missä oli tosi ohutta se päällyskangas (mitä se kangas on nimeltään? En nyt saa päähäni, mutta samaa kai käytetään joissain harsoissakin), mutta se kangas oli tosiaan niin ohutta että siinä oli jo valmiiksi reikä. Mutta suosittelen kyllä vartalotyynyä jos yhtään tuntuu että voisi auttaa nukkumiseen.
 
Suosittelen kyllä lämpimästi myös vartalotyynyjä! Niistä on kovasti iloa myöhemminkin. Nyt raskaana ollessa saa lantion rennommaksi kun tunkee tyynyn polvien väliin. Kyljellään imettäessä taas on mukava tukea selkää ja niskaa tyynyillä. Tavalliset napakat tyynytkin toimivat ja määrällä voi korvata toki oikeaa vartalotyynyä. Edullisin vartalotyyny on muistaakseni irronnut Lidlistä, ihan toimivia ovat nekin.
 
Mulla myös aikonaan lidlistä tai tokmannilta ostettu vartalotyyny ja ajaa hyvin asiansa.
 
Meillä ei ole mitään valmiina, kun esikoinen on kyseessä, joten hankittavaa riittää. Lähipiirissä ei enää ole vauvoja, mutta sitteriä, syöttötuolia yms. löytyy varmaan jonkun varastoista.

Moni sanoo, että lapsiperhe ei pärjää ilman autoa, mutta ajattelin ainakin yrittää, kun julkiset toimivat hyvin ja kaikki on lähellä. Turvaistuinta ei myöskään tarvi, mutta koska asioista on hyvä panikoida kuukausia etukäteen, aloin miettiä miten synnäriltä pääsee kotiin, kun autokyydin tarpeessa kuitenkin ollaan. Olisikohan hyvä ostaa joku edullinen turvaistuin kuitenkin?

Pelkään, että villiinnyn ihan täysin ja ostan kaikkea, mitä ei oikeasti tarvita :Smiling Face With Smiling Eyes:. Olisi kiva löytää monikäyttöisiä ja pitkäikäisiä tuotteita, kun asunto on aika ahdas. Kirppareita ajattelin suosia hankinnoissa ja ehkä teen jotain itsekin.
Vaunuihin varmaan satsaan enemmän, tarvitaan varmaan hyvät renkaat ja alakori joka kestää vähän painoakin (kauppakassit). Varmasti muitakin toiveita on, mutta ilman kokemusta ja tiedonhakua en keksi vielä mitä.
 
Meille tuli eka auto 2 viikkoa ennen esikoisen syntymää miehen yövuorojen takia. Ei siis mitenkään panostettu kaukaloon kun ajatuksena oli ollut ettei autoa edes opiskeluaikana tule. Kaukalo tuli rataspaketin mukana ja oli joku ihan halpis kaukalo. Taksilla jos kulkee pitää kuitenkin kaukalo olla, taksikeskuksista saa kyllä niitä myös yleensä ainakin etukäteen kyydin tilatessa pyydettyä, mutta äkilliset päivystys reissut yms voi olla hankalampia jos ei ole omaa. Ollaan lentokentälle matkustaessa kaukalot/turvaistuimet pyydetty sieltä.

Kolmen lapsen kanssa elettiin puoli vuotta ilman autoa (täällä ei julkista paikallisliikennettä) ja olihan se aikamoista säätöä välillä eikä ole sitä aikaa ikävä. Mullahan ei vieläkään ole edes ajokorttia, mutta nyt se on kyllä työn alla, että kyllä ilman autoakin pitkälle pärjää jos palvelut on edes jonkinlaisen kävelymatkan päässä (meillä 4km keskustan palveluihin).
 
Kiva kuulla, että ilman autoakin voi pärjätä. Kolmen lapsen kanssa toki on ihan eri asia kuin yhden, ja meillä palvelut ovat ihan näköetäisyydellä.
 
Meillä ei ole mitään valmiina, kun esikoinen on kyseessä, joten hankittavaa riittää. Lähipiirissä ei enää ole vauvoja, mutta sitteriä, syöttötuolia yms. löytyy varmaan jonkun varastoista.

Moni sanoo, että lapsiperhe ei pärjää ilman autoa, mutta ajattelin ainakin yrittää, kun julkiset toimivat hyvin ja kaikki on lähellä. Turvaistuinta ei myöskään tarvi, mutta koska asioista on hyvä panikoida kuukausia etukäteen, aloin miettiä miten synnäriltä pääsee kotiin, kun autokyydin tarpeessa kuitenkin ollaan. Olisikohan hyvä ostaa joku edullinen turvaistuin kuitenkin?

Pelkään, että villiinnyn ihan täysin ja ostan kaikkea, mitä ei oikeasti tarvita :Smiling Face With Smiling Eyes:. Olisi kiva löytää monikäyttöisiä ja pitkäikäisiä tuotteita, kun asunto on aika ahdas. Kirppareita ajattelin suosia hankinnoissa ja ehkä teen jotain itsekin.
Vaunuihin varmaan satsaan enemmän, tarvitaan varmaan hyvät renkaat ja alakori joka kestää vähän painoakin (kauppakassit). Varmasti muitakin toiveita on, mutta ilman kokemusta ja tiedonhakua en keksi vielä mitä.
Me myös ilman autoa elellään ja hyvin pärjätään koska kaikki palvelut kivenheiton päässä.
Turvaistuin meillä joka tapauksessa on koska välillä mennään toisten autokyydillä ja jos tulee mökkireissuja tms niin on tarve. :) Ollaan kyllä onneksi saatu käytettynä melko uusi joten ei tarvinnut omaa rahaa laittaa. ☺️
 
Turvakaukalo jonka saa sidottua turvavöihin kelpaa ekat kuukaudet ja toimii noin muutenkin kantovälineenä. Mielestäni pakollinen hankinta! Vähän vaunutyypistä riippuen sellaisen saa kiinni vaunurunkoonkin. Turvaistuimen hankinnalla ei ole siis kiire. Jos turvakaukalo on hyvin valittu turvaistuimen tarvitsee vasta kun turvakaukalo on liian pieni käyttöön. Tuossa katsoin random -turvakaukaloita niin suositus olisi 0-12kk.

Autolliselle ja paljon autoilevalle suosittelen turvakaukalo+jalusta -yhdistelmää, - kiinnitys on helppoa! Toki sitten löytyy turvaistuimiakin joihin saa +0kk jo vauvelin kiinni, mutta ne evät ole yhtä notkeasti irroitettavia kuin turvakaukalo. Turvaistuimen idea on enemmän pitää se kiinni autossa, ja nostaa vauvaa sitten istuimeen ja istuimesta vaikkapa vaunuihin.
 
Muokattu viimeksi:

Enpä olekaan tiennyt, että turvakaukalo ja turvaistuin tarkoittavat eri asiaa :-)
 
Me pärjättiin esikoisen kanssa vuosia ilman autoa eikä asuttu edes missään järin isossa kaupungissa. Muutamia kertoja piti käydä isossa sairaalassa 80km päässä ja saatiin kuski hommattua käynneille, ei ollut korttiakaan kummallakaan silloin.
Säässä kun säässä piti kävellä päiväkotiin ja takasin kun oli 1v kun jatkoin opiskeluja, oisko ollut joku 3-4km suuntaansa kun ei julkiset siellä kulkenut.
Toki vielä varmasti helpompaa isoissa kaupungeissa esim pk seudulla liikkuminen ilman autoa.
Nyt on auto ja kortit mut toooosi harvoin täällä käytän autoa koska julkiset yhteydet on niin hyvät 👌🏽
 
Takaisin
Top