Toukokuisten synnytystarinat

Jos nyt vihdoin muistin aikaan itekki kirjottelis miten synnytys meni :D

Eli 10.5 klo 4:50 heräsin siihen, kun lapsivettä alkoi tulla sänkyyn reilusti, ja juoksin vessaan. Siinä sitä sit jonku aikaa lorisi lisää, ja soittelin synnärille. Sovittiin että tullaan näytille viimeistään klo 15, jos sitä ennen ei ole alkanut supistukset. Olin ihan innoissani, että jee nyt se tulee! Mies oli ollut yön töissä, ja annoin hänen nukkua klo 6 asti ennenkuin ekan kerran soitin että mitä tapahtuu. Silloin klo 6 aikaan alkoikin supistukset, heti säännöllisinä 3-5min välein ja kestivät 30-70sek. Aika pian alko olla jo niin napakoita, että menin suihkuun helpottaan oloa. Suihkussa kävinkin klo 10 asti muutaman kerran, n. 40min kerrallaan, ja sit soitin miehelle uudestaan että nyt keität aamukahvit, tuut hakeen mut ja lähetään synnyttään. Klo 10.40 on sairaalaan saavuttu, ja siellä heti käyrille ja otettiin streptokokkinäyte. Käyrillä n. tunnin ajan, supistukset tuntu jo kipeinä siinä makoillessa. Tehtiin sisätutkimus, kanava hävinnyt mutta vain sormelle auki. Mikä pettymys! Supistukset tuntu niin kovilta jo silloin, ja mietin että miten tuun kestämään lopun. Noh, päästiin klo 12 heti yllätykseksi saliin, eikä tarvinut osastolle mennä ootteleen. Siellä sit sain rauhottavan piikin reiteen, mutta ei siitä kyllä ollu mitään apua. Menin aikalailla heti kuumaan suihkuun, jossa viihdyinkin klo 14 asti, jolloin tuli päiväkahvi. Pullasta haukkasin palan ja miehelle tyrkytin kahvin ja pullan lopun. Kätilö toi siinä mulle jyväpussin, jonka kaa pärjäsin hetken sängyllä makoillen. Ammeeseen oisin päässyt kans, mutta se jotenki vaa jäi siinä, ku halusinki alkaa kokeileen ilokaasua. Klo 14:48 alotin ilokaasun kans, ja siitä oli mulle oikeesti tosi iso apu, eikä tullu huono olo vasta ku ihan loppu vaiheessa. Jossain kohtaa, ehkä klo 15:30 aikaan olin 4cm auki. Siinä kolmen aikaan tuli kans uus kätilö meille, ei ollu ihan suomalainen ainakaan syntyjään. Noh, siinä vähän ilokaasupöllyissä katsoin että se oli joku pikkunen thaimaalainen, ku oli mustat hiukset ja oli niin lyhyt :D Ilokaasun kaa pärjäsin klo 16:20 asti, jolloin laitettiin epiduraali, ja heti perään klo 16:30 vielä pudendaalipuudutus. En kokenu että kummastakaan ois älytöntä apua ollu, ainakaan niinku ilokaasusta. Siinä vaiheessa olin jo 8cm auki. Tunti siinä vedeltiin ilokaasua vielä ja huusin ja itkin kivuissani, ja sit vihdoin klo 17:30 alkoi aktiivinen ponnistusvaihe, joka tuntui että kestää ikuisuuden, vaikkei ollutkaan kuin 21min. Huusin, kiroilin ja itkin, että en jaksa. Kätilötkin lopussa jo naurahtivat ku kirosin makuuhuonetouhuilut kokonaan :D lopulta sain kerättyä itseni kasaan itkemiseltä, ja ponnistin lujempaa ku kertaakaan aikasemmin, ja yhdellä ponnistuksella klo 17:51 pienen pieni prinsessa oli maailmassa, sai apgarin pisteitä 9/10 ja pääsi heti äidin syliin. Siitä 9min ja istukka syntyi. Ensi-imetys tapahtui kun tyttö oli 39min ikäinen. Ihan pienen nirhauman sain, ja selvisin kolmella tikillä.

Koko synnytyksen kesto 12h, avautuminen 11h 30min, ponnistus 21min ja jälkeiset 9min.

Kipu oli ihan sietämätöntä, varsinkin avautuminen 4cm -> 8cm, kun se kesti vain tunnin, ja ponnistusvaiheessa aivan järkyttävä kirvelevä tunne alapäässä. Mutta kaikenkaikkiaan oon tosi tyytyväinen, ja ensi-synnyttäjänä aikaakaan ei niin kauhean kauaa kuitenkaan mennyt. Tekisin saman uudestaankin, kun palkintona on jotain näin rakasta.
 
Mun synnytys oli todella helppo. Viikko sitten keskiviikon ja torstain välisenä yönä alkoi kahden aikaan supistelemaan. Supistuksia tuli noin 15 min välein. Välillä tiheemmin. No, pyöriskelin sängyssä, kun niin kipeitä eivät olleet, et mitään olis tarvinut tehdä. Kuuden aikaan supistuksia alkoi tulemaan viiden minuutin välein. Pystyin silti hyvin vielä olemaan kotona. Sairaalalle lähdettiin puoli kymmenen aikaan. Siellä yllätyksekseni olinkin jo neljä senttiä auki! No, tunniksi kävelemään ja sen jälkeen saliin. Hetken siellä istuskelin keinutuolissa ja kävelin, kivunlievityksenä oli geelityyny. Supistukset oli kohtalaisia, tällä kivunlievityksellä pärjäsin hyvin. Välillä tuli aina megakipee supistus ja sitten välissä taas pitkä sarja heikompia. Seuraavan kerran kun kohdunsuuta tutkittiin, niin olin kahdeksan senttiä auki! Siinä vaiheessa alko tuntumaan, et nyt tarvis jotain vahvempaa. Anestesialääkäri tuli laittamaan spinaalin ja ihmetteli, et miten voin olla niin rauhallinen, jos on enää kaksi viimeistä senttiä jäljellä. :D Spinaalin jälkeen puhkaistiin kalvot ja odotettiin ne viimeiset sentit. Ja sitten ei kun hommiin. :) Kipu oli aivan järjetön, kun vauva painoi johonkin selän hermoon. Enemmän sattui selkään kuin alapäähän. :D 21 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen, klo 15.11, syntyi 5120 grammaa painava poika. :) Kätilöt onnitteli, et saan olla ylpeä itsestäni, et pelkällä spinaalilla pungersin niin ison vauvan ulos. :) Synnytys kesti siis vain 13 tuntia, kun esikoisen synnytys kesti 2 vuorokautta. Hyvä kokemus ja mieli jäi. :) Tikkejäkään ei tarvittu kuin kaksi, jotka nekin lähinnä kosmeettisista syistä.
Vaikka synnytys oli helppo, silti meinasin taas miehelle, et nämä on tässä. :D
 
Tässäpä viimein hieman omaa tarinaani. Synnytyskokemukseni oli melko traumaattinen ja toipuminen on ollut tosi hidasta :sad001
Sunnuntaina lapsivesi lähti valumaan ihan yllättäen ilman supistuksia. Svo:lta pyydettiin tulemaan näytille viimeistään maanantaiaamuna jos supistukset eivät ala. Koko yön supisteli tiheästikin. Toiveikkaina aamusta menimme käyrille ja kaikki ok vauvalla, supistuksia kuitenkaan ei. Kotiin ja illalla taas kontrollikäynti. Taas sama juttu, onneksi pääsimme kotiin nukkumaan, yöllä taas supisteli jonkin verran. Ja aamulla olimme jälleen svo:lla. Edistystä ei ollut juurikaan tapahtunut, jotrn minut otettiin osastolle ja alettiin käynnistelemään. Mitään ei tapahtunut ja mies lähti yöksi kotiin. Noh eipä aikaakaan siitä kun supistukset sitten alkoivat. Oli hurjaa yrittää yksinään niiden kanssa pärjätä, suihkuttelin 1,5 tuntia kunnes meinasin nukahtaa sinne. Kätilö tarkasti tämän jälkeen tilannetta kohdunsuulla. Edistystä ei juurikaan, mutta huomasi jotain muuta erikoista. Vauva on perätilassa...
Siitä lähdettiin ultraan jossa nuiva lääkäri tyynesti totesi asian ja kysyi mitä tehdään. Itselläni ei ollut ajatustakaan koska asia selvisi vasta nyt. Seuraavaksi annettiinkin supistuksia estävää lääkettä ja lähdettiin lantion kuvaukseen. Tällä välin anelin saada soittaa miehen paikalle. Kuvauksien perusteella vauva ei mahtuisi alakautta, joten sektioon siis. Tieto oli tavallaan helpottava koska päätös ei ollut enää minun käsissäni.
Pari tuntia tästä noin puoli kasilta aamulla olin sektiopöydällä. Illalla olin vielä viimeiseksi miehelleni sanonut että katsotaan vaan niin kaikki menee vielä pieleen ja päädymme sektioon.
Sektio sujui hyvin ja pienokainen saatiin maailmaan.
Sektiosta toipuminen sitten onkin ihan oma juttunsa, pääsin vasta seuraavana päivänä liikkeelle ja lopuksi vietimme osastolla 5 päivää koska ruuansulatusjärjestelmäni lamaantui ja olin tipassa. Energiaa vauvan hoitoon ei juurikaan ollut.
Nyt kotona pari päivää, pikku hiljaa elämä alkaa voittaa. Vauvaltakin seurattiin alkuunsa sektion seurauksena kaikenlaisia arvoja mutta nekin jo kääntyneet plussalle.
Vauva kunto on pääasia, mutta pakko myöntää että kokemus oli hirveä :sad001
Kiva lukea täältä että positiivisia synnytyskokemyksia tulee kuitenkin paljon enemmän kuin näitä negatiivisia.
 
Itekki vois omansa kertoa. Eli: 25.5 aamuyöllä heräsin epämääräisiin tuntemuksiin. Tajusin, et Jes, vihdoin supistuksia.. Hyvä, et hengittää uskalsin, kun pelkäsin et ne lopahtaa. Olin siis jo 8 pv yli lasketun ajan. Aloin kuitenki kellottaa, ja ne oli säännöllisiä ja tuli 5-8min välein. Vessassa huomasin sit et verestävä ilmainen vuoto alkanut. Herätin sit miehen, soitin synnärille ja porukoille et tulee hakemaan koirat hoitoon. Lähettii siinä sit Pia ajamaan sairaalaan. Matkaa siis 1,5h verran. Sairaalassa sit päästii käyrille ja supistukset lopahti. Olin 3cm auki ja kohdunkaulaa oli 1cm jäljellä. Käveltii ympäri sairaalaa 4h, ja tulosta ei tullut. eivät myöskään suostunut avittamaan käynnistymistä millään.
Sovittiin, et jään osastolle ton pitkän kotimatkan vuoksi yöksi. Ilta oli rauhallinen, ja yö myös. Aamulla tutkittii ja olin 3cm auki ja loput kaulasta oli kadonnut, mutta ei supistuksia.
Sanoivat, et odotellaan pari tuntia. Soitin miehelle, et ei mitää kiirettä sairaalaan, et ei tässä mitään tapahdu. Kunnes yhtäkkiä alkoikin supistelee ja olin 4cm auki. Äkkiä miehelle puhelua, et tuu heti sittenkin.
Kun Mies tuli paikalle, niin päästii heti saliin. Siihe asti olin mennyt yhdellä panadolilla. Otin sit ilokaasun avuksi, joka olikin ihan ok apu siinä vaiheessa. No sit päätettiin puhkaista kalvot, jonka jälkee olin niin kipeä, ettei mitään rajaa. Supistukset oli ihan kamalia. Samalla myös vauvan sykkeet lähti laskuun, ja paikalle tuli myös lääkäri. Vaihdoin asentoa kontillee ja vedin happea maskista. Tilanne korjaantui,mutta hetken päästä sama homma toistui useaan kertaan. Vauvalle laitettii päähän antura ja kohtuun tultii laittaa myös toinen antura, sekä vauvan päästä otettiin verikokeita. Kaikki onneks ok, mut aika työn sain aina tehdä z et sain vauvan sykkeet taas nousemaan.
Noh sit sain epin, kun olin 5cm auki. se oli kuin taivas! Kivut loppu kokonaan. Samalla laitettii oxitosinia tippumaan, et saatais vauhtia hommaan. Tais olla myös lääkärit huolissaan noista sykkeiden laskuista,kun niitä ravas jatkuvasti tilannetta kattomassa. No oxitosini teki sit sen, et sain 5min kestosupistuksen (onneks oli se epi), ja yhtäkkiä olin 9cm auki..Siinä vaiheessa sain vielä uuden epin,kun kivut oli kamalia. No sit meni varmaa 10 minsaa, kun sanoin, et nyt on kamala paineen tunne, ja olinki täysin auki ja vauva laskeutunut.. Sain sit vielä häpyluun puudutteen, ja odotettii hetki, että epin vaikutus lievenee. Sit alettii ponnistamaan. Ponnistuksessa meni 19min, ja meille syntyi 9 pisteen tyttö ♥.
Synnytyksen kesto oli 7h 55min. Kätevästi yhden kätilön vuoron aikana saatii homma pakettiin :D
Siinä sit gynekologi tuli vähän paikkailemaan mua. Jatkuvaa ommelta ne tonne jonnekin emättimen yläosaan laitto. Ensiimetys tapahtu myös siinä heti, ja onnistui hyvin :).
Noh, sitten kun vauvaa mitattiin ja punnittiin, niin huomattiin, että hapetusarvot on heikommat jalasta, kun kädestä. Tyttö joutu sit suoraan lastenosastolle seurantaan. Sielä onneksi kaikki arvot oli hyviä,ja saatii tyttö viereen seuraavana päivänä.
Tiheää tulehdusarvojen seurantaa samalla tehtiin, kun lopussa lapsivesi oli vihreää, ja tulehdusarvot alkoi nousemaan. Onneks ne laski itsellään myös.
Ite sain kohtutulehduksen, ja vauva joutu niiden hapetusarvojen, verenpaineiden ja sukutaustojen vuoksi sydäntutkimuksiin,jonka takia oltiin sairaalassa 6vrk. Onneks loppuhyvin, kaikki hyvin. Mitään vakavaa ei löytynyt. Seurannassa ollaan ja heinäkuussa katsotaan taas uudelleen tilannetta lastensydänpolilla,jossa varmaan sukusairauden vuoksi lapsi käy seurannassa koko kasvuikänsä.
 
Tässä tulis mun pitkä tarina:

7.6 meillä oli aamulla yliaikaiskontrolli rv 40+5. Ultrassa todettiin, että lapsivesi on alarajoilla ja kohdunsuu sormelle auki, päätettiin laittaa ballonki kypsyttelemään ja supistukset alkoi tunnissa, mutta oli vielä ihan siedettäviä. Pääsin yksin autolla kotiin, vaikka vähän jännitti.
Supistuksia tuli koko päivän n. 5-8 min välein, mutta hyvin pärjäsi ilman lääkettä, päikkäreistä ei kyllä enää tullut mitään.
Kuuden aikaan illalla vetäsin katetrin letkusta ja balonki tuli aika helposti ulos, soittoa päivystykseen ja toivottivat tervetulleeksi.
Supistukset heikkeni ja harveni, mutta niitä kuitenkin tuli. Noin 19:40 oltiin kätilöopistolla päivystyksessä 3-4cm auki ja 20:15 puhkaistiin kalvot.
Siitä lähtikin sitten helvetti irti.
Yhdeksän aikaan menin kuumaan suihkuun. 15min kestin ja luulin että kuolen sinne, kipu oli jatkuvaa, enkä osannut kuvitellakkaan sellasta. Pääsin jotenkuten ite pois suihkusta ja sain jopa heitettyä paidan päälle.
Päivystysosastosta jäi ehkä hitusen paha maku suuhun, kun itkin ja huusin että nyt en enää kestä, mutta kätilö vaan selitteli, ettei siellä nyt oo mitään kivunlievitystä joka mua tässä vaiheessa auttais. No, meni pari minuuttia, mies lähti autosta hakemaan mun tavaroita ja sillä väliin vauvan sykkeet alkoi pätkiä ja laski reillusti alle sadan (80). Minut käskettiin kontalleen ja en tajunnut enää mistään ympärilläolevasta mitään, ympärillä pyöri varmaan 7 ihmistä, kätilöitä ja lääkäreitä. Vauvaa tuupattiin takaisin ylöspäin ja meitä lähdettiin juosten viemään synnytysosastolle.
Mulla oli päällä patologinen supistus, joka ei lauennut lainkaan sain dinit suihketta suuhun joka vähän helpotti supistusta ja vauvan sykkeet alkoi palaamaan normaaliksi. Puoltuntia meni ja sain epiduraalin, se aika tuntui ikuisuudelta, mutta onneks helpotti. En muista sainko siinä välissä jotain muutakin.. Kohdunsuussa ei mitään edistystä ja kello oli tässävaiheessa about 23:00

01:10 Pyysin uuden annoksen epiduraalia. Olin 7cm auki ja ilokaasu käytössä. Yritin sinnitellä kipujen kanssa mahdollisimman pitkään, epiduraalin saamisessa meni 10min ja siinä ajassa jo tuntui taas että elämä loppuu.

03:00 Olin 9cm auki ihan kamalat kestokivut taas.
03:25 Kolmas epiduraali

Sain nukuttua tunnin tai kaksi.

6:30 edelleen 9cm auki. Jo neljäs epiduraali ja aloitettiin oksitosiini voimistamaan supistuksia.
Supistukset oli pitkiä ja voimakkaita, mutta puudute auttoi.
Kahdeksan jälkeen kivut palaa ja supistukset kestää jopa 10-15 min. Oksitosiiniä vähennetään ja lopetetaan kokonaan, kun supistukset ja kivut käy taas niin koviksi.
Pyysin lisää epiduraalia ennen yhdeksää ja lääkäri antoi luvan viidenteen annokseen.
Meni 20min joka taas niissä kivuissa ja kestosupistuksissa tuntui ikuisuudelta. Lopulta kätilö tuli ja rauhoitteli mua, että nyt saat lievitystä ja kohta helpottaa. Sitten tuli "Täällä epiduraalin katetrissa on verta, en voi antaa tätä. Koita kestää." Taas ikuisuudelta tuntuva aika, joka ei varmaan ollut kun 10min lisää, sain spinaalin ja taas oli rauha maassa,


10:00 olin 10cm auki, mutta vauva ei laskeudu alaspäin ollenkaan.

Aloitetaan taas oksitosiini.

10:20 alkaa kätilö epäilemään vauvan asentoa ja kutsuu lääkärin tekemään uä-tutkimuksen.
Siinä selvisikin mun viikon takainen epäily, ettei ole ihan oikeessa kulmassa tulossa ulos. Viistosti kasvot vasemmalle ylös ja pää painaa lonkkaa kohden.
Supistukset on taas kestosupistuksia jotka ei laannu ja puudutteen teho lakkaa. Oksitosiini lopetetaan ja kokeillaan käännyttää vauvaa spinning baby liikkeellä, mutta ei muutosta,
Supistus kestänyt 20 min ja lääkäri soitetaan paikalle. Taas dinit suihketta, jolla se vähän helpottaa.

11:34 Reilu 15 tuntia kalvojen puhkaisusta (28 tuntia käynnistyksestä ja supistusten alkamisesta) ja ainakin 1,5h 10cm auki. Mulla alkaa olla jaksaminen lopussa ja taisin jo rukoilla, että pliis leikatkaa jo. Lääkäri päättää, että koitetaan joka tapauksessa ponnistaa.

11:50 Aloitetaan taas oksitosiini (Tässä vaiheessa huusin ja itkin että en haluu sitä enää)
Lääkäreitä ja kätilöitä pyörii hirveesti ympärillä.

Tunnin ponnistamisen jälkeen vauva ei oo liikahtanut yhtään alaspäin eli ei edistystä.
Kokeillaan imukuppiulosauttoa, mutta silläkään ei liikahda mihinkään.

13:03 päädytään kiireelliseen sektioon. En enää tajunnut mitään muuta, kun kuulin vaan sektio ja yritin ajatella, että kohta tää on ohi.

Matka leikkaussaliin tuntui taas kerran kestävän ikuisuuden vaikka sinne juostiin. Matkalla vauvan sykkeet laski taas alle sadan ja välillä pätki kokonaan.
Kiireellinen sektio muuttui hätäsektioksi. kuulin vaan kun ympärillä kokoajan kuulu "Hätäsektio" "hätäsektio" kaikki vaan toisti sitä. Tosin siinä vaiheessa mä en itse tajunnut edes, että tilanne oli muuttunut.
Mut nukutettiin ja viilto tehtiin pystysuuntaan.

7min ja poitsu oli maailmassa. Papereissa lukee "Syntynyt huuteleva poikavauva, joka alkuun veltto ja tarvitsee ylipainetukea"
14min iässä pärjännyt ilman hengitystukea ja poika vietiin isän rinnalle ja kylvetettäväksi yms.

15:30 aikoihin sain itse tän tyypin mun kanssa osastolle :)
 
Aika raju synnytys sulla iinama! Ei voi muuta kuin hattua nostaa kun oot kestänyt. Onneksi palkinto kaikesta siitä kivusta on ihan täydellinen. :)

Ja tajusinpa taas, että en oo saanut omasta synnytyksestäni kertomusta tänne laitettua...
 
Huh iinama!! Mä luulin, että mulla oli kamala synnytys, mutta kaikki sympatiat sinne!
Mutta onneksi kaikki päättyi hyvin! Lämpimät onnittelut pojasta! :Heartbigred
 
Jotenkin sitä kipua on jälkikäteen vaikee edes kuvitella enää. Kiitos siitä on kuitenkin paras :) Tosin jos lisää lapsia siunaantuu, niin en tiedä oonko valmis alatiesynnytykseen, mut se on sitten sen ajan murhe.
 
iinama sanoi:
Jotenkin sitä kipua on jälkikäteen vaikee edes kuvitella enää. Kiitos siitä on kuitenkin paras :) Tosin jos lisää lapsia siunaantuu, niin en tiedä oonko valmis alatiesynnytykseen, mut se on sitten sen ajan murhe.
Click to expand...

Mä oon ajatellut ihan samoin.
Ei sitä kipua enää tavota jälkeenpäin, mutta mulle tulee aina välillä kylmiä väreitä, jos nään vaikka telkkarissa synnytyksen jossain ohjelmassa tai jos puhun omasta synnytyksestäni jonkun kanssa.
 
Joo sama juttu, tai multa pääsee pieni itku ku alan puhumaa vaikka en silleen koe et olis jääny traumoja.
 
Joo, niin mullakin aluks tuli itku, kun aloin puhumaan siitä. Mutta se muisto haalenee koko ajan enemmän ja enemmän.
 
Stiffie ja iinama, mä halusin lykätä toista lasta juuri sen takia, et pelotti synnytys. No, sitten siihen kuitenkin ryhdyin, mut raskausaikanakin pelotti. Pelko unohtui synnytyksessä, mut viisi kilosen ponnistaminen ilman puudutetta oli sellasta puuhaa, et nyt olen aivan varma, et lapset on tässä. Vaikka synnytys olikin todella paljon helpompi kuin esikoisen synnytys, mut se kipu jätti psyykkiset jäljet.
 
Mua varoiteltiin synnärillä, että vaikka nyt en koe traumatisoituneeni, niin jos mahdollisen toisen raskauden aikana alkaa synnytys pelottaa, niin pitäs ottaa ajoissa puheeks neuvolassa, että pääsee pelkopolille. Voin kyllä hyvin kuvitella, että jos tähän toiste ryhdyn, niin varmaan voikin alkaa hirvittää. :eek:
 
Stiffie sanoi:
Mua varoiteltiin synnärillä, että vaikka nyt en koe traumatisoituneeni, niin jos mahdollisen toisen raskauden aikana alkaa synnytys pelottaa, niin pitäs ottaa ajoissa puheeks neuvolassa, että pääsee pelkopolille. Voin kyllä hyvin kuvitella, että jos tähän toiste ryhdyn, niin varmaan voikin alkaa hirvittää. :eek:
Click to expand...
Mutta varmasti pääset helposti pelkopolille, jos siltä tuntuu. On kyllä ollut sellainen synnytys sulla.
Itselläni on ollut sellaiset kaksi raskautta ja synnytystä, että melkein tekisi mieli koittaa vielä kerran. :D Ikää vaan on jo sen verran, että taitaa lapsiluku jäädä mulla kahteen. Vielä kun on lisäksi miehen kaksi vanhempaa lasta niin me ollaan jo suurperhe. :)
 
Mä sanoin neuvolassa raskausaikana ihan suoraan, et pelottaa, mut ei mua mihinkään laitettu. Ehkä en sitte osannu sanoo, miten paljon mua pelottaa. :D Monta kertaa sanoin siitäkin, et pelkään, et iso lapsi tulossa, mut en päässy mihinkään ylimääräiseen ultraan. :/ Siitä annoin nyt synnytyksen jälkeen palautetta.
 
Oletpas, Eetla, saanut huonoa kohtelua. Kyllä toisen pelot pitäisi ottaa tosissaan.
 
Jos jotain hyvää näistä huonommista kokemuksista haetaan, niin seuraavan raskauden osalta on sitten helpompi päästä sinne pelkopolille ja kokoultraan ym.
Mulla 3. asteen repeämä takaa automaattisesti synnytystapa-arvion. Pelkopolillekin taitaa olla tarvetta, ihaninta olisi, jos sinne pääsisi jo ennen raskautta. Ikävää, että niitäkin käyntejä joutuu vaatimaan, ja yleensähän ne taitaa olla vasta ihan loppuraskaudessa.

Olisi varmasti syntyvyyden ja äitien mielenterveyden kannalta hyvä, jos näihin asioihin panostettaisi enemmän. On vaan niin helppo kieltää näitä käyntejä, kun se vauva tulee sieltä lopulta ulos keinolla millä hyvänsä. Äidillähän ei tunnu olevan niin väliä.

Ollaan siis vapaasti järkyttyneitä ja surullisia kohtaloistamme. Meillä on siihenkin oikeus, eikä kukaan saisi vähätellä synnytyksen jättämiä fyysisiä tai henkisiä vaivoja, vaikka se synnytys olisikin mennyt "oppikirjan" mukaan. Vauvojamme varmasti rakastamme kaikki, eikä suru omista vauriosta sitä muuta. Emme ole huonoja äitejä, vaikka ajattelemme myös itseämme.
:Heartred
 
Olen Onneli sinun kanssa samaa mieltä, että jälkihoito ja asian kunnollinen käsittely ei-niin-hyvin-menneen synnytyksen jälkeen olisi todella tärkeää. Joillekin voi jäädä niin vahva pelko siitä, että jää ainoaksi lapseksi silloin syntynyt vauva. Ja minun mielestä se on sääli. :sad001

Voisin tähän nyt äkkiä laittaa samalla oman kertomukseni. Se on lyhyt niin kuin synnytykseni kesto...
Eli siis meidän poika päätti lähteä tulemaan ulos 24.5.. Olin ulkona laittamassa pyykkejä kuivumaan kun jotain lorahti housuun vähän reilummin. Heti kyllä tiesin, että vedethän ne siinä alkoi lorisemaan. Kello oli jotain noin 15:50. Mies oli vasta matkalla töisstä kotiin. Oletin siinä vaiheessa, että ei ole mitään kiirettä. Synnärille soitin vähän ennen klo 17 ja sieltä sanottiin, että jos pärjää kotona niin aamuun asti saa olla. Minä ilmoitin jo silloin puhelimessa, että illan aikana ollaan kyllä jo tulossa. Silloin ei siis vielä oikein edes supistellut. No mies tuli kotiin ja oli ihan jo lähdössä, mutta mulla oli vielä hommat vaiheessa. (Olin siis päivällä alkanut pesemään ikkunoita ja yksi oli vielä pesemättä ja on edelleen...) Kävin ihan rauhassa suihkussa ja katselin omat ja esikoisen kamat kasaan ja kuuden aikaan lähdettiin viemään esikoista siskolleni hoitoon. Otin yhden grammasen paratabsin ennen lähtöä. Ajattelin, että kivempi istua autossa. Matkalla siskolleni (ajallisesti noin tunnin matka) supistukset tuli noin 5 min välein, mutta pärjäsin vielä ihan hyvin. SIskolleni päästyämme odottelimme vielä tovin siinä hänen miestä, joka toi meille vähän evästä ja tossut kun ne sitten kuitenkin jäi kotiin. Sairaalalla olimme seitsemän aikoihin ja minut otettiin heti käyrille. Siellä todettiin, että oli jo 6-7 cm auki. No jouduin siinä hetken makoilemaan, että ottivat käyrää ja kirjasivat minut sisään. Saliin päästiin kuitenkin aika nopeasti. Kävelin sinne vaikka pyörätuoliakin tarjottiin. Totesin vaan, että parempi pysyä liikkeessä. Saliin pästyämme en sitten päässyt edes kipamaan sängylle kun oli niin tiuhaan ja kovia supistuksia. Sain ilokaasun, että pääsin pötkölleen ja kätilö sai tutkittua tilanteen. Olin ilmoittanut jo siinä vaiheessa, että vauva tulee nyt. Kätilö totesi vaan, että tuntemukseni oli oikea ja ponnistamaan saisin alkaa seuraavalla supistuksella. Oli kuitenkin pakko hetki hengähtää niin vedin ilokaasua ja unohdin ponnistaa... Seuraavalla kahdella supistuksella poika sitten tuli ulos. Silloin kello oli 20:24.
Synnytyksen kesto vesien menosta 4h 33min (ihan vaan synnytyksen kesto 3h42min)
vaihe I: 3 h 29 min, vaihe II: 4 min, vaihe III: 9 min
 
Mulle sanottiin vaan neuvolassa, et kyllä sieltä toinenkin sopii tulemaan, kun on ensimmäinenkin tullut. :sad001
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top