Toukokuisten synnytystarinat

[Onneli84]

Mulle sanottiin vaan neuvolassa, et kyllä sieltä toinenkin sopii tulemaan, kun on ensimmäinenkin tullut.

Juuri tämä asenne suoraan sanottuna v*tuttaa! Tuossa tavallaan kielletään sinulta oikeus tunteisiisi ja pelkoon. Kukaan ei kuitenkaan voi taata, että seuraava synnytys menisi ilman ongelmia. Niille joilla synnytys meni "hyvin" sanotaan, ettei voi pelottaa kun joillain menee huonommin. Ja ne kenellä meni kaikki päin p:tä, todetaan, että näitä sattuu, synnytyksessä on riskinsä, seuraava menee jo paremmin.

Kerrottiinko muuten kenellekään neuvolassa tai valmennuksessa näistä komplikaatioista?

Meillä mainittiin ohimennen imukuppi, kerrottiin pienistä repeämistä ja ettei nykyään enää tehdä epparia ellei ole hengenhätä. En tietenkään halua pelottelua, mutta faktoja olisi ollut kiva saada.

Monelle tulee varmasti yllätyksenä aika yleiset ulosteen pidätysvaikeudet ja erilaiset laskeumat. Näitähän voi tulla vaikka sulkijalihas ei näkyvästi vaurioituisikaan. Sitten, kun kysellään apua, todetaan, että normaalia synnyttäneillä naisilla. Hoitona jumppaa.

 

[Eetla]

Jumppaa ja jos se ei auta, niin syytetään vain, et olet tehnyt väärin/liian vähän. :D

 

[Salmiakkilakritsi]

Olen Onneli sinun kanssa samaa mieltä, että jälkihoito ja asian kunnollinen käsittely ei-niin-hyvin-menneen synnytyksen jälkeen olisi todella tärkeää. Joillekin voi jäädä niin vahva pelko siitä, että jää ainoaksi lapseksi silloin syntynyt vauva. Ja minun mielestä se on sääli.

Voisin tähän nyt äkkiä laittaa samalla oman kertomukseni. Se on lyhyt niin kuin synnytykseni kesto...
Eli siis meidän poika päätti lähteä tulemaan ulos 24.5.. Olin ulkona laittamassa pyykkejä kuivumaan kun jotain lorahti housuun vähän reilummin. Heti kyllä tiesin, että vedethän ne siinä alkoi lorisemaan. Kello oli jotain noin 15:50. Mies oli vasta matkalla töisstä kotiin. Oletin siinä vaiheessa, että ei ole mitään kiirettä. Synnärille soitin vähän ennen klo 17 ja sieltä sanottiin, että jos pärjää kotona niin aamuun asti saa olla. Minä ilmoitin jo silloin puhelimessa, että illan aikana ollaan kyllä jo tulossa. Silloin ei siis vielä oikein edes supistellut. No mies tuli kotiin ja oli ihan jo lähdössä, mutta mulla oli vielä hommat vaiheessa. (Olin siis päivällä alkanut pesemään ikkunoita ja yksi oli vielä pesemättä ja on edelleen...) Kävin ihan rauhassa suihkussa ja katselin omat ja esikoisen kamat kasaan ja kuuden aikaan lähdettiin viemään esikoista siskolleni hoitoon. Otin yhden grammasen paratabsin ennen lähtöä. Ajattelin, että kivempi istua autossa. Matkalla siskolleni (ajallisesti noin tunnin matka) supistukset tuli noin 5 min välein, mutta pärjäsin vielä ihan hyvin. SIskolleni päästyämme odottelimme vielä tovin siinä hänen miestä, joka toi meille vähän evästä ja tossut kun ne sitten kuitenkin jäi kotiin. Sairaalalla olimme seitsemän aikoihin ja minut otettiin heti käyrille. Siellä todettiin, että oli jo 6-7 cm auki. No jouduin siinä hetken makoilemaan, että ottivat käyrää ja kirjasivat minut sisään. Saliin päästiin kuitenkin aika nopeasti. Kävelin sinne vaikka pyörätuoliakin tarjottiin. Totesin vaan, että parempi pysyä liikkeessä. Saliin pästyämme en sitten päässyt edes kipamaan sängylle kun oli niin tiuhaan ja kovia supistuksia. Sain ilokaasun, että pääsin pötkölleen ja kätilö sai tutkittua tilanteen. Olin ilmoittanut jo siinä vaiheessa, että vauva tulee nyt. Kätilö totesi vaan, että tuntemukseni oli oikea ja ponnistamaan saisin alkaa seuraavalla supistuksella. Oli kuitenkin pakko hetki hengähtää niin vedin ilokaasua ja unohdin ponnistaa... Seuraavalla kahdella supistuksella poika sitten tuli ulos. Silloin kello oli 20:24.
Synnytyksen kesto vesien menosta 4h 33min (ihan vaan synnytyksen kesto 3h42min)
vaihe I: 3 h 29 min, vaihe II: 4 min, vaihe III: 9 min

Olipa kyllä nopeaa toimintaa

 

[Stiffie]

Ihanan kuulonen synnytys Jelppis!

 

[Jelppis]

Ihanan kuulonen synnytys Jelppis!

Joo siitä jäi kyllä hyvä mieli. :) Esikoisen synnytys oli kanssa hyvä kokemus vaikka olikin noin 10 tuntia pidempi.

 

[Odette]

Tässä tulis mun pitkä tarina:

7.6 meillä oli aamulla yliaikaiskontrolli rv 40+5. Ultrassa todettiin, että lapsivesi on alarajoilla ja kohdunsuu sormelle auki, päätettiin laittaa ballonki kypsyttelemään ja supistukset alkoi tunnissa, mutta oli vielä ihan siedettäviä. Pääsin yksin autolla kotiin, vaikka vähän jännitti.
Supistuksia tuli koko päivän n. 5-8 min välein, mutta hyvin pärjäsi ilman lääkettä, päikkäreistä ei kyllä enää tullut mitään.
Kuuden aikaan illalla vetäsin katetrin letkusta ja balonki tuli aika helposti ulos, soittoa päivystykseen ja toivottivat tervetulleeksi.
Supistukset heikkeni ja harveni, mutta niitä kuitenkin tuli. Noin 19:40 oltiin kätilöopistolla päivystyksessä 3-4cm auki ja 20:15 puhkaistiin kalvot.
Siitä lähtikin sitten helvetti irti.
Yhdeksän aikaan menin kuumaan suihkuun. 15min kestin ja luulin että kuolen sinne, kipu oli jatkuvaa, enkä osannut kuvitellakkaan sellasta. Pääsin jotenkuten ite pois suihkusta ja sain jopa heitettyä paidan päälle.
Päivystysosastosta jäi ehkä hitusen paha maku suuhun, kun itkin ja huusin että nyt en enää kestä, mutta kätilö vaan selitteli, ettei siellä nyt oo mitään kivunlievitystä joka mua tässä vaiheessa auttais. No, meni pari minuuttia, mies lähti autosta hakemaan mun tavaroita ja sillä väliin vauvan sykkeet alkoi pätkiä ja laski reillusti alle sadan (80). Minut käskettiin kontalleen ja en tajunnut enää mistään ympärilläolevasta mitään, ympärillä pyöri varmaan 7 ihmistä, kätilöitä ja lääkäreitä. Vauvaa tuupattiin takaisin ylöspäin ja meitä lähdettiin juosten viemään synnytysosastolle.
Mulla oli päällä patologinen supistus, joka ei lauennut lainkaan sain dinit suihketta suuhun joka vähän helpotti supistusta ja vauvan sykkeet alkoi palaamaan normaaliksi. Puoltuntia meni ja sain epiduraalin, se aika tuntui ikuisuudelta, mutta onneks helpotti. En muista sainko siinä välissä jotain muutakin.. Kohdunsuussa ei mitään edistystä ja kello oli tässävaiheessa about 23:00

01:10 Pyysin uuden annoksen epiduraalia. Olin 7cm auki ja ilokaasu käytössä. Yritin sinnitellä kipujen kanssa mahdollisimman pitkään, epiduraalin saamisessa meni 10min ja siinä ajassa jo tuntui taas että elämä loppuu.

03:00 Olin 9cm auki ihan kamalat kestokivut taas.
03:25 Kolmas epiduraali

Sain nukuttua tunnin tai kaksi.

6:30 edelleen 9cm auki. Jo neljäs epiduraali ja aloitettiin oksitosiini voimistamaan supistuksia.
Supistukset oli pitkiä ja voimakkaita, mutta puudute auttoi.
Kahdeksan jälkeen kivut palaa ja supistukset kestää jopa 10-15 min. Oksitosiiniä vähennetään ja lopetetaan kokonaan, kun supistukset ja kivut käy taas niin koviksi.
Pyysin lisää epiduraalia ennen yhdeksää ja lääkäri antoi luvan viidenteen annokseen.
Meni 20min joka taas niissä kivuissa ja kestosupistuksissa tuntui ikuisuudelta. Lopulta kätilö tuli ja rauhoitteli mua, että nyt saat lievitystä ja kohta helpottaa. Sitten tuli "Täällä epiduraalin katetrissa on verta, en voi antaa tätä. Koita kestää." Taas ikuisuudelta tuntuva aika, joka ei varmaan ollut kun 10min lisää, sain spinaalin ja taas oli rauha maassa,


10:00 olin 10cm auki, mutta vauva ei laskeudu alaspäin ollenkaan.

Aloitetaan taas oksitosiini.

10:20 alkaa kätilö epäilemään vauvan asentoa ja kutsuu lääkärin tekemään uä-tutkimuksen.
Siinä selvisikin mun viikon takainen epäily, ettei ole ihan oikeessa kulmassa tulossa ulos. Viistosti kasvot vasemmalle ylös ja pää painaa lonkkaa kohden.
Supistukset on taas kestosupistuksia jotka ei laannu ja puudutteen teho lakkaa. Oksitosiini lopetetaan ja kokeillaan käännyttää vauvaa spinning baby liikkeellä, mutta ei muutosta,
Supistus kestänyt 20 min ja lääkäri soitetaan paikalle. Taas dinit suihketta, jolla se vähän helpottaa.

11:34 Reilu 15 tuntia kalvojen puhkaisusta (28 tuntia käynnistyksestä ja supistusten alkamisesta) ja ainakin 1,5h 10cm auki. Mulla alkaa olla jaksaminen lopussa ja taisin jo rukoilla, että pliis leikatkaa jo. Lääkäri päättää, että koitetaan joka tapauksessa ponnistaa.

11:50 Aloitetaan taas oksitosiini (Tässä vaiheessa huusin ja itkin että en haluu sitä enää)
Lääkäreitä ja kätilöitä pyörii hirveesti ympärillä.

Tunnin ponnistamisen jälkeen vauva ei oo liikahtanut yhtään alaspäin eli ei edistystä.
Kokeillaan imukuppiulosauttoa, mutta silläkään ei liikahda mihinkään.

13:03 päädytään kiireelliseen sektioon. En enää tajunnut mitään muuta, kun kuulin vaan sektio ja yritin ajatella, että kohta tää on ohi.

Matka leikkaussaliin tuntui taas kerran kestävän ikuisuuden vaikka sinne juostiin. Matkalla vauvan sykkeet laski taas alle sadan ja välillä pätki kokonaan.
Kiireellinen sektio muuttui hätäsektioksi. kuulin vaan kun ympärillä kokoajan kuulu "Hätäsektio" "hätäsektio" kaikki vaan toisti sitä. Tosin siinä vaiheessa mä en itse tajunnut edes, että tilanne oli muuttunut.
Mut nukutettiin ja viilto tehtiin pystysuuntaan.

7min ja poitsu oli maailmassa. Papereissa lukee "Syntynyt huuteleva poikavauva, joka alkuun veltto ja tarvitsee ylipainetukea"
14min iässä pärjännyt ilman hengitystukea ja poika vietiin isän rinnalle ja kylvetettäväksi yms.

15:30 aikoihin sain itse tän tyypin mun kanssa osastolle :)

Huh, olipa kyllä sulla aikamoinen koitos!!! Hienoa, että lopulta kaikki päättyi hyvin.

 

[Odette]

Josko vihdoin saisin oman kertomuksenikin naputeltua. Joihinkin muihin ketjuihin (ainakin synnytykseen viittaavat oireet -ketjuun) jotain jo kirjoitinkin ja piti raportoida myös synnytyksen aikana (kun oli luultavaa, että menee kauan), mutta en sitten pystynytkään.

Joudun laittamaan kahdessa osassa, kun ei hyväksy näin pitkää viestiä.

1/2

Mutta siis:
meille oli sovittuna ma-aamuksi aikaisin 8.30 yliaikakontrolli sairaalaan. Oli tosi kiva lääkäri ja kätilö ja mentiin heti käyrille. Kaikki ok. Lääkäri sanoi, että haluaisi mielellään käynnistellä, koska oli jo 41+6 ja koska olen ensisynnyttäjä, voi mennä vielä 2-3 päivää. Istukka näytti ok:lta, samoin virtaukset, mutta vähän oli jo kalkkeutumia näkyvissä. Todettiin, että laitetaan ballonki, koska en haluaisi lääkkeellistä käynnistystä.

No, koukkasi sormella kohdunsuun sisältä vähän vauhdittamaan käynnistymistä ja totesi, että kaulaa oli 1 cm jäljellä ja oli sormelle auki (yllättyi, koska mulla ei tosiaan ollut ollut mitään varsinaisia oireita - tosin: tajusin vasta käyrällä, että on mulla kivuttomia supistuksia ollut, en oo vaan tajunnut, että just ne oli niitä supistuksia, kun olivat ihan erilaisia, millaisiksi olin supistukset kuvitellut ). No, sitten laitettiin ballonki. Päästiin siihen vaiheeseen, että ballonki vietiin sisään ja kätilö alkoi laittaa vettä, kun yhtäkkiä lääkäri ja kätilö totesivat, että okei...nyt tulee muuten lapsivettä, että tämä lähti tästä. Suunnitelmien muutos. Otettiin streptotesti ja saatiin ohjeiksi, että jos se on negatiivinen, päästään kotiin ja tullaan aamulla kymmeneksi uudestaan ja jos on positiviinen, niin laitetaan heti antibiootti ja pitää jäädä heti sisään. Tässä vaiheessa alkoi tulla sellanen kääk-olo, koska ei tosiaan oltu ajateltu, että jäädään tolta reissulta synnyttämään. No, kun olin tipassa kätilö tulikin sanomaan, että voidaan käydä syömässä ja kotona hakemassa kamat, että pitää tulla iltapäivällä takas, että varmaan mukavampi käydä vielä kotona. No oli.

Kotona oli vähän jotain menkkajomotusta, mutta ei mitään erityistä, että vähän aikaa surffailin netissä, ravasin vessassa vaihtamassa sidettä, johon hulahteli kuumaa nestettä ja pakkailin kassia loppuun.

No, otettiin taksi sairaalaan ja miltei heti lähdön jälkeen alkoivat supistukset. Niitä tuli heti 2-3 min välein ja välillä kolme viidessä minuutissa. Oli hirveät ruuhkat, kuski ajeli kaikenmaailman pikkukatuja, mukulakiviä ja olin valmis murhaamaan hänet. Kertonee ehkä hieman siitä, että ns nollasta sataan supparit alkoivat aika kivuliaina. Kampeuduin sairaalassa ulos autosta ja aulaan ja oli sellainen olo, että nyt vaan äkkiä osastolle. No, siellä sitten käyrille ja kätilö (toinen kuin aamulla, eri osasto) katsoi, että joo-o, aika tiheään tulee. Kirjauduttiin sisälle n. 16.40. Meidät ohjattiin syömään, mutta en voinut syödä juuri mitään, koska oli koko ajan suppareita ja ruoka oli aika huonoa (joku outo munakashässäkkä). Join kuitenkin mehua ja maitoa ja söin jälkiruokakiisselin.

Pari tuntia meni siinä, ajantaju vähän katosi, mutta menin suihkuun tunniksi, koska en pystynyt enää kunnolla seisomaan. Supistukset olivat hermokivun tyyppistä kipua, säteilivät reisiin ja lantionseutuun (vähän samantyyppinen todella ikävä kipu kuin tuntui aiemmin loppuraskaudessa, että vauva poraisi itseään lantioon ja mietin, että huh, onneks kestivät vain hetkittäin - no, nyt oli tota koko ajan). Supparin tullessa en voinut kuin jäykkänä nojata sänkyyn ja ikkunalautaan, ei puhettakaan, että olisin voinut liikkua mihinkään. Olin suunnitellut, että rennosti pyörittelen lantiota tai käytän palloa apuna avautumisvaiheessa, mutta joo, ei todellakaan mitään saumaa.

No, siinä vaiheessa, kello oli ehkä vähän vaille 19 sanoin kätilölle, että voisko katsoa kohdunsuun tilanteen, että onko näistä suppareista ollut mitään apua. Oli auki 3cm, pää kiinnittynyt ja kohdunkaula hävinnyt. Siinä vaiheessa sain myös toisen antibioottitipan. Otettiin taas käyrää, mikä oli ihan tuskaa, koska jo sängylle kipuaminen piti tehdä lyhyessä ikkunassa, kun ei supistanut. Että pystyin siis ylipäänsä liikkumaan. Sitten oli jo pakko pyytää jotain kipulääkettä, koska mietin, että en vaan enää kestä sitä jatkuvaa reisijomotusta ja tossa vaiheessa jo koko vatsa alkoi täristä aina kun supistus tuli, siis meni ihan sellaiseen kramppiin. Suihku oli auttanut sen n tunnin, istuin pallolla (en pystynyt seisomaan), mutta sitten sekään ei enää auttanut eli päättelin, että kivut kovenivat. 19.20 kätilö päätti antaa kipupiikin, Oxanestiä, mutta siitä ei ollut yhtään mitään apua. Veti pään kyllä sekaisin ts. oli pakko mennä makaamaan sängylle, mutta ei auttanut kipuihin. Aina supparien välissä tuli sellainen suloinen pumpuliolo, mikä sinänsä oli ihan kiva, mutta tosiaan: kivut ja supparit edelleen ihan samanlaiset kuin aiemmin. Kun pää alkoi taas toimia (about heti), nousin taas seisomaan ja nojaamaan sänkyyn, koska makuulla olo tuntui ahdistavalta. Kun seisoskelin siinä oli pakko sanoa taas kätilölle, että nyt en uskalla mennä niihin suppareihin mukaan, koska alapäässä tuntuu painetta ja pelkään, että alan ponnistaa. Että olis ehkä syytä taas katsoa, että missä mennään. Kätilö epäili, että ei ole mitään noin lyhyessä ajassa (alle tunti) tapahtunut, siis niin radikaalia, että olisi auennut ratkaisevasti, mutta totesi, että "ihmeitä aina tapahtuu", että jos haluan, niin voi hän sen katsoa. Samalla oli vuoron vaihto ja sanoi, että katsoo sen ennen kuin tulee toinen kätilö. No, yllättäen olinkin jo 7cm auki ja todettiin, että okei, mut kärrätään suoraan saliin (olin NIIN helpottunut, että niistä kivuista oli hyötyä!). Että uusi kätilö haki rullatuolin ja roudas mut synnytyssaliin. Siellä sitten oli aivan mahtava kätilö vastassa, olen aivan supertyytyväinen häneen edelleen.

Mut siirrettiin siis saliin n. 20.00 aikoihin. Tunnin päästä kohdunsuu oli täysin auki (tällä välin oltiin käyty läpi synnytyssuunnitelma, laitettu musaa soimaan mun synnytysmusalistalta, kätilö haki kaikkia välineitä, joita mun listassa oli ja ylipäänsä se tunti meni johonkin - yritin vaan äänellä hoitaa kivunlievitystä (tässä vaiheessa vielä matalaa muminaa, myöhemmin täyttä huutoa ) ja kestää, koska suppareita tuli edelleen samalla frekvenssillä kuin silloin taksimatkalla ts. ei yhtään pidempiä välejä koko tänä aikana. No, siinä vaiheessa laitettiin myös vauvan päähän anturi, että saadaan sykkeet.

(jatkuu)

 

[Odette]

2/2

Olin ensin kylkimakuulla, enkä pystynyt nousemaan ylös, koska suppareita tuli koko ajan ja jalat ihan voimattomat.

n. 22 alkoi ponnistusvaihe. suppareita tuli edelleen 1,5-2min välein, mutta pituus alkoi lyhentyä. Oli jo niin monta tuntia mennyt tossa, että kohtu alkoi väsyä. No, ehdotti asennon vaihtoa ja käännyin sängyssä nelinkontin säkkiä vasten. Kätilö kysyi n puolen tunnin päästä, että saako laittaa oksitosiinia tippaan, että saataisiin suppareita vähän pidemmiksi. Totesin, että antaa mennä vaan. Sitten siirryin jakkaralle, koska totesi, että tarvittaisiin vähän painovoimaa avuksi. No, sekään ei auttanut kovin pitkälle, koska lihakset vetivät vauvaa about saman verran sisälle, mitä oli tulossa ulos. Tässä vaiheessa kätilö totesi, että suosittelisi, että siirtyisin takaisin sänkyyn puolimakaavaan asentoon (tämä oli se, jossa ihan viimeiseksi halusin synnyttää, mutta totesin, että aivan sama, kunhan jotain tapahtuu...). Sanoi, että pitää tehdä episiotomia, jos on ok, koska vauva ei todnäk mahdu tulemaan ilman, että tulee repeämiä, koska synnytys edennyt niin vauhdikkaasti. Tässä vaiheessa kysyi näkemystä imukuppiin, koska epäili, ettei vauva tule sitä viimeistä pätkää ilman apua. Ponnistusvaihe oli kestänyt jo tunnin ja vaikka eteni, eteni vähän hitaasti ja vaarana on, että vauvan vointi alkaa heiketä. Totesin, että soittakaa vaan lääkärille. No, oli jossain vaiheessa pois huoneesta ja sanoi, että saan ponnistella itse, jos siltä tuntuu. Siinä kävikin sitten niin, että olin omin päin ja oksitosiinin avulla (sitä oli lisätty tässä vaiheessa taas hieman) saanut ponnistettua niin hyvin, että kätilö totesi, että kun lääkäriä ei näy (oli päivystyksessä kiinni), niin hän luulee, että vauva tuleekin ihan ilman apuvoimia ulos. Että ei muuta kuin avustavalle kätilölle soittoa ja siinä vaiheessa tiesin, että jihuu, loppusuora häämöttää (alkoi voimat olla jo aika lopussa siinä vaiheessa...), että jos vielä MUUTAMAN jaksan ponnistaa NIIN kovaa, että verisuoni tuntuu katkeavan päästä, niin that's it. Ja sitten päätin ladata viimeisiin ponnistuksiin IHAN kaiken, ja oi sitä onnea, kun kätilö informoi, että nyt tuli pää ja sitten seuraavalla tulee loput. JEE.

Vauva syntyi lopulta 23.26 eli miltei puolitoista tuntia ponnistin.

Kätilö totesi, että mulla on kyllä rautainen fyysinen kunto, että hän oli ihan varma, että en mitenkään jaksa tuota loppuun, mutta niin vain jaksoin. Oli hirveä nestehukka, vaikka join koko ajan, olin aivan hiestä märkä, mutta ihan ihmeen hyvässä kuosissa siitä huolimatta heti synnytyksen jälkeen. Mies leikkasi napanuoran (joka oli ollut kerran kaulan ympäri, mutta ei ongelmia), kylvetti vauvan ym ja mä keskityin lähinnä juomaan, että pääsisin suihkuun ja vessaan. Jalat olivat vähän huterat, mutta pääsin suihkuun omin avuin - tuntuipa suihku todella mahtavalta urakan jälkeen. Verta menetin 600ml eli vähän keskimääräistä enemmän, mutta ei tullut repeytymiä ts. välilihan leikkaus riitti. Tikkejä tuli aika monta, en tiedä tarkkaan montako, mutta ihan siististi on lähtenyt paranemaan.

Saatiin ruokaa ja juomaa synnytyssaliin, kuunneltiin hiljaista musiikkia ja ihasteltiin ihmettä, joka nappasi heti rinnasta oikealla otteella kiinni. Siirryttiin osastolle joskus puoli neljältä, saatiin perhehuone, jota oma kätilömme kävi varta vasten etsimässä - onneksi oli vapaana.

Kaiken kaikkiaan kipu oli erilaista mitä odotin, ei mitään menkkajomotusta tmv, ja ehkä pahinta oli se, ettei tiedä kauanko se kestäisi. Noin muuten synnytys eteni yllätysalun jälkeen nopeasti, oli fyysisesti tosi rankka, mutta onneksi olen tosiaan hyvässä kunnossa, että selvisin. Kivunlievityksenä oli suihkukeikka, vähän lämmintä kaurapussia jossain vaiheessa selkään ja sitten kipupiikki, joka ei tehonnut. Että pitkälti omin voimin tuosta selvisin, kuten toivoinkin.

Aiomme viedä kätilöllemme kiitoslahjan, koska hän oli aivan huippu. Todella kannustava, keskusteleva ja huomioi isänkin hienosti. Jäi kokonaisuudesta todella hyvä mieli, vaikka synnytys sinänsä meni ihan eri tavalla mitä olin ajatellut, eikä mikään rentoutumiskonsti, jota synnytysvalmennuksessa testasin, tuntunutkaan yhtään hyvältä itse h-hetkellä.

 

[BaBy2]

Odette: voin niin kuvitella noi sun supistukset, nimittäin itellä alko esikoisen aikaan supistukset just noin nollasta sataan ihan yhtäkkiä ilman mitään harkkasuppareita missään vaiheessa.

Onneksi selvisit loppuun asti hienosti :)

 

[Odette]

Joo, oli kyllä aikamoinen startti. Ja kun ei missään vaiheessa tullut suvantovaihetta, niin mietin jo, että jos tää tällasena jatkuu ihan hirveen pitkään, niin en pysy järjissäni. Odottelin siis sellasta jomotusta ja menkkakiputyyppistä kipua, mutta tämä ei ollut yhtään sellaista. Ja tuntui eniten just lonkissa, pakaroissa ja erityisesti reisissä, kuin jotain hermoa olisi rassattu, että olin osin lankkuasennossa ikkunalautaa vasten ihan jäykkänä, kun en pystynyt liikahtamaan, vatsa tärisi ihan krampissa ym. Että eipä paljoa esim pallon päällä rennosti keikuteltu tai tehty kahdeksikkoa lantiolla hengitellen syvään. Seuraavana ja erityisesti sitä seuraavana päivänä keho oli NIIN kipeä, siis joka ainoa lihas ihan hapoilla päästä varpaisiin. Tuntui, kuin olisin tehnyt salitreenin maksimipainoilla kestävyyssuorituksena (ja tavallaan olinkin, kun lihakset oikeasti menivät hapoille). Että sikäli ei ihme, että kohdustakin alkoi jo paukut loppua ja tarvittiin lisäbuustia tipasta. Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna ehkä ihan hyvä, että meni noin yhdessä putkessa suht vauhdilla (ns. iäkkääksi ensisynnyttäjäksi erityisesti), koska ehkä helpompi niin kuitenkin kuin, että olis loppunut ja sit alkanut uudestaan.

Mä toivoin lääkkeetöntä synnytystä, että sikäli onnistui (ja huomaan, että aika monilla esim. epiduraali on hidastanut etenemistä ja pitkittänyt synnytystä), mutta ei mulle kyllä sitä olis voitu missään välissä antaakaan. Siis en olis pystynyt olemaan paikoillani tarpeeksi kauaa, että anestesialääkäri olis saanut sen laitettua saati sitten sen jälkeen sitä puolta tuntia. Hyvä kun nyt pystyin sen verran tsemppaamaan, että ns välitauolla sain vaihdettua asentoa esim seisomasta sängylle tai sängyllä toiseen asentoon ja sit mentiin taas. En tiedä millanen kipukynnys mulla on, mutta kätilö arveli, että aika korkea. Sisko muisteli, että olisin joskus nukahtanut hammaslääkäriinkin, mutta tuota en kyllä muista (en hirveästi tykkää hammaslääkäreistä, nimittäin...).

Nyt on pakko sanoa, että kolme ystävää kun on loppumetreillä raskaana, niin en viitsi heille mainita, että oon tosi tyytyväinen, että omalta osalta on jo ohi. Loppuraskaus oli tavallaan kivaa aikaa, mutta silloin vielä ihan epätietoinen, että miten synnytys käynnistyy, koska se käynnistyy ja kauanko kestää... Ja että liikkuuko vauva, onko kaikki hyvin, onkohan se terve jne.Että sitä epätietoisuuden määrää en ole jäänyt kaipaamaan.

 

[iinama]

Odette, mäkin mietin kalvojen puhkasun jälkeen kun alko rytinällä kivut, että miten helkkarissa ne kuvittelee et keinuttelen jumppapallolla kun en päässy edes ite ylös sängystä :D
Ja en tosiaan tiedä uskallanko tavata mun raskaana olevaa ystävää ennen kun se synnyttää, pelottelen vaan turhaan kun kerron omaa tarinaa. Heh... vaikka ei mua kyllä toisten tarinat pelottanut, koska ajattelin vaan että tottakai mulla menee niinku oppikirjoissa :P

 

[Heidi85]

Kai mäki voisin täs aikani kuluks kirjottaa tarinaa. Kirjotan puhelimella, ni tulee varmaan enemmän virheitä, sori niistä. :) ja voi olla muutenkin vähän sekavan kuuloinen, mut muistikuvatkin ovat vähän sekavat ja osittain pimennossa. :D

22.5 illalla klo 22:10 tuli selkeä limatulppa alushousuihin. Tuli hieman innostunut ja jännittynyt olo, et lähteekö tää nyt sit tästä etenee, vaikka takaraivossa oli ajatus, että ei välttämättä tarkoita mitään. Käytiin nukkumaan klo 01.00 aikaan.

23.5 heräsin 04.30 jälkeen 10min välein supistuksiin jollaisia en aiemmin ollut tuntenut. Sen verran teki pahaa, ettei pystynyt nukkumaan.

Klo 6.30 soittelin synnärille ja sanottiin, että voihan se ollakkin käynnistynyt, tule sitten kun et enää pärjää kotona.

Klo 11.30 asti sitten oltiin kotona. Lenkitettiin koiraa, syötiin aamupalaa ja ilmoteltiin vanhemmille, että nyt taitaa olla tosi kyseessä. Hommasin koiralle hoitopaikan ja vietiin hoitoon samalla kun lähdettiin sairaalaan.

Klo 12 kirjauduttiin sisälle sairaalaan. Supistukset olivat tässä vaiheessa omasta mielestä todella tuntuvia ja väliltään 3-4min. Päästiin heti käyrille ja sinnehän niitä suppareitakin sitten piirtyi. Kätilö teki tutkimuksen jossa en kuitenkaan ollut yhtään auki ja kohdunkaulaa jäljellä niin paljon, ettei kohdunsuuta meinannut edes tuntea. Olihan muuten iso pettymys! Kivut oli kuitenkin jo sellaisia, että oisi luullut niiden edes jotain tehneen. 45min käyrän jälkeen kätilö passitti tunniksi kävelemään ulos ja varasi klo 14 verinäytteet otettavaksi. Kätilön tekemä tutkimus oli sen verran napakalla otteella tehty, että siitähän ne supistukset sitten alkoivatkin! Kävelystä ulkona ei tullut oikein mitään ja mentiinkin sitten jo ennen klo 14 takaisin synnärin käytävälle odottamaan verinäytteiden ottoa.

Pian näytteiden oton jälkeen kätilö tuli ohjaa meidät tarkkailuhuoneeseen ja sanoi, että voin oman mielen mukaan olla jumppapallolla tai sängyssä. Valitsin pallon ja siinä samalla otettiin taas käyrää. Käyrän jälkeen tutkittiin ja olin auki yhdelle sormelle ja nyt kohdunsuu tuntui jo helposti, eli kaula oli hävinnyt melkein kokonaan. Supistukset kovenivat pikkuhiljaa ja vuoron vaihduttua uusi kätilö tuli ehdottamaan tens laitetta klo 15 aikoja. Laitettiin tenssi selkään, mut mulle siitä ei ollut mitään iloa eikä hyötyä. Pikemminkin todella häiritsevä laite. Tensin kanssa olin kuitenkin klo 17 asti, jolloin sitten lähdettiin kokeilemaan ammetta. Aloin olee tuossa vaiheessa jo aika kipee, supistukset olivat alkaneet yli 12h aiemmin.

Amme oli aluksi hyvä. Vei kivut supistusten välistä pois, mutta ei auttanut itse supistuksiin. Supistukset ammeessa olivat ihan hirveitä. Tuossa vaiheessa tais alkaa kyyneleet valuu silmistä, kun tuntui etten kestä enää. Ammeessa lilluttiin 1,5h jonka jälkeen totesin, että en vain pysty enää, pakko päästä pois ja äkkiä!

Huoneessa tehtiin taas tutkimus ja nyt oli kahdelle sormelle auki ja kaula hävinnyt kokonaan, reunat tuntuivat kuitenkin. Kalvorakkula tuntui kuulema myös isona pallona sormelle. Tutkimuksen jälkeen sain ekan oxynormin joka laittoikin oksentamaan. Helpotti ehkä kuitenkin hieman oloo. Seuraavat tunnit vaan kärvisteltiinkin kivuissa ja oltiin käyrillä.

Klo 22 vaihtui yököt ja saatiin oikein ihana kätilöopiskelija joka oli melkein koko yön pitämässä mulle seuraa! Kympiltä tehtiin taas tutkimus ja siinä olin sitten 3cm auki, kalvorakkula osittain puhjennut ja vähän vesiä mennyt. Yön aikana kivut paheni, kokeiltiin geelipusseja, hierontaa, lisää oxynormia, ilokaasua ja lopulta laitettiin kolme aquarakkulaa. Ilokaasusta ei ollut mulle mitään hyötyä ja aquarakkuloiden laitto oli ihan kamala kokemus! Mulle varoteltiin, että sen kamaluuden tekee se steriili vesi ihon alla, mut mulle kamalinta oli se itse piikki. Kello oli tuolloin jo neljä yöllä, väsymys oli sanoinkuvaamaton joten meni pieneks itkumaratooniks rakkuloiden laitto ja sen jälkeiset kymmenen minuuttua. Rakkulat autto tasan kahden supistuksen ajan ja siihen loppu niiden teho. Aloin tässä vaiheessa puhumaan epistä, vaikka olin päättänyt yrittää olla ilman (en kuitenkaan asettanut mitään totaalikieltoa sille vaihtoehdolle). Yököt puhu sitten että laitettais, kun ollaan 6cm auki.

Aamuvuoro vaihtui 7 aikaan ja nyt paikalle tuli kätilö joka mut otti edellisenä päivänä vastaan, sekä toinen mukava opiskelija. Yössä ollut opiskelija tuli vielä toivottamaan onnea suoritukseen, tulisi sitten illalla katsomaan kympiltä meidän vauvaa, kun työvuoro taas alkaa. Jaksoin vain nauraa, et luulen et jatketaan siitä mihi jäätiin ja päästään yhdessä synnyttää, ei varmasti synny koko päivänä. :D

Uuden vuoron tultua katsottiin taas tilanne joka oli edelleen sama. Olin kuitenkin kuulema niin kivuliaan näköinen, että saisin epin heti jos vain haluan. Aloin tässä vaiheessa suostumaan epiin, sillä kivut ja väsymys olivat niin kovat. Kätilö lähti valmistelemaan salia ja kätilöopiskelija puolestaan valmistelemaan mua saliin lähtöön. 8.30 päästiin saliin ja anestesialääkäri oli varattu. Kätilöt tiesi mun kovan piikkikammon joten eivät alkaneet laittaa kanyylia käteen vaan pyysivät lääkärin laittamaan. Mun suonet tais pelätä ihan yhtä paljon piikkejä, kuin minä, koska kaks kertaa jouduttiin tökkäämään turhaan, eikä onnistunut. Pyydettiin vielä kokeneempi lääkäri sitten pistämään kanyyli ja johan onnistui! :D pian tän jälkeen sitten tultiin laittaa epi ja kovasta ahdistuksesta ja pelosta huolimatta selvittiin siitäkin. Mun naamalta oli kuulema oikein paistanu kauhu, kun epiä alettiin laittaa. :D 10min laiton jälkeen alkoi kivut häviämään ja voi sitä autuutta! Olin niin rättipuhkipoikki et nukahdin saman tien ja nukuin 1,5h, kunnes vaikutus alkoi häviämään. Tuon aikana olin auennut 3cm > 6-7cm! Eli rentoutuminen oli auttanut paikkojen aukeamiseen. :) 2,5h ekan epin jälkeen laitettiin toinen. Seuraavien 9h aikana ei tapahtunut oikeastaan muuta, kuin että 1,5-2h välein laitettiin uutta annosta ja vaikutuksen ajan itse nukuin. Toisen ja neljännen epin välillä ei tapahtunut mitään edistystä. Jumahdettiin n8cm kohdille ja lippaa tuntui edelleen tunnustellessa. Viides epi oli laitettu joskus 20.00 aikaan ja vaikutus alkoi loppumaan, kun edellisyönä opiskelija saapui töihin ja ihmetteli että vieläkö me ollaan täällä. Lupasi kuitenkin et seuraavan parin tunnin aikana ihan varmasti synnytetään!

Joskus klo 22 aikaan olin sitten 9cm auki, lippa tuntui edelleen pään kohdalla, mutta väistyi työntämällä pään taakse. Mut pyydettiin seisomaan ja sanottiin et aina kun on supistus, niin työnnä vähän, ei kovasti. Melkein heti ekojen työntöjen jälkeen alkoi tulee jo kunnolla ponnistamisen tarvetta ja hypättiinkin takaisin sänkyyn ja alettiin vihdoinkin tositoimiin. Kokeiltiin eri asentoja ponnistaa, mutta jokainen asento sattui selkään ja lonkkiin niin paljon että tuntui kuin selkä murtuisi. Tunnin verran ponnistin, vauva lasketu kokoajan vähän mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Klo 23 pyydettiin lääkäri arvioimaan tilanteen ja sanoi että muutaman ponnistuksen jälkeen tulee avittamaan imukupilla ja jos ei silläkään ala syntymään, niin lähdetää leikkuriin.

Tässä vaiheessa olin jo niin loppu ja säryissäni, et kaks ponnistuskertaakin tuntui ihan liialta. Melkein huusin et nyt se imukuppi tänne, en jaksa enää. :D saatiin sit lopulta imukuppi paikalleen, paikalla oli kaksi kätilöä, kätilöopiskelija, lastenlääkäri ja lääkäri mutta voin sanoa et siinä omissa tuskissani vähät välitin vaikka ois ollu koko suomen kansa katsomassa! Mähän siis inhosin ajatusta et synnytyksessä ois enempää, kuin max kaks ihmistä paikalla.

Ensimmäisen supistuksen aikana aloin taas ponnistamaan ja nyt huomasin eron äsköiseen, sillä imukuppi tosiaan auttoi valtavasti. Tunsin kun vauva lähti etenemään ja työnsin kovempaa kuin vielä kertaakaan siihen mennessä. Ekan supistuksen aikana sain puolet päästä tulemaan, toisella supistuksella sitten saatiin pää jo kokonaan ulos, kolmannella tuli hartiat ja neljännellä synty loputkin pikku poitsusta, klo 00.35

muistan vain todella kovan kiristävän ja kirvelevän tunteen alapäässä sekä ajatuksen "mehän ei leikkuriin mennä prkl!" :D loppu sujui siis hyvin siitä eteenpäin, kun saatiin imukuppi apuun. Vauva oli todella säikähtänyt syntyessään, mutta alkoi kuitenkin huutamaan vajaan minuutin päästä syntymästä. Pisteet 9/9 saatiin. :) synnytykselle kestoksi tuli 44h josta ponnistusvaihe kesti 1h20min.

Pieni, alle 2cm repeämä tuli välilihaan ja yhden tikin pieni nirhauma emättimen puolelle. Kätilötkin yllättyivät kuinka vähällä päästiin näiden suhteen.

Siinä vaiheessa kun sain pojan rinnalle, unohtu ihan tyystin kaikki kipu ja tuska ja siitä hetkestä asti oon aatellut, että hyvin tuon kestäisi uudestaankin. :) loppujen lopuksi siis todella positiivinen kuva jäi synnytyksestä vaikka kestikin pitkään. Kamalimmaksi muutenkin koen sen väsymyksen synnytyksen aikana. Sekä ponnistusvaiheen lonkka- ja selkäsäryt. Koko ponnistusvaiheessa ei muualle enää sattunutkaan, kuin selkään ja lonkkiin. :D toki itse pikkuisen puskeminen tuotti jonkunlaista kipua alapäässä, mutta aika pientä verrattuna selkäsärkyyn.

Hei...Olipa mieleenkiintoista lukea kokemuksestasi, kun itsellä lähes vastaavanlainen synnytyskokemus, tosin me jouduimme vielä leikkuriin kun imukuppi yritys epäonnistui. Meidän poika syntyi huhtikuussa ja synnytyskertomus on luettavissa huhtikuu ryhmästä.

 

[rosmarinaa]

Hei...Olipa mieleenkiintoista lukea kokemuksestasi, kun itsellä lähes vastaavanlainen synnytyskokemus, tosin me jouduimme vielä leikkuriin kun imukuppi yritys epäonnistui. Meidän poika syntyi huhtikuussa ja synnytyskertomus on luettavissa huhtikuu ryhmästä.

Kävin lukemassa tarinasi ja tosiaan vähän samankaltaiset ovat olleet! Sulla tosin kuulosti vielä paljon rankemmalta ja väsyttävämmältä kun mitä itsellä oli. Ikävää että jouduitte leikkuriin, mutta onneksi pienokaisella kaikki hyvin pitkästä synnytyksestä huolimatta. :)

Onko teillä yöt millaisia? Meillä nukutaan yöt tosi huonosti ja mietin mahtaakohan johtua pitkittyneestä synnytyksestä..