Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Mullakin vaihtuu sairaala esikoisen aikaisesta pienestä ja kotoisasta synnäristä suureen ja kiireiseen. Pelottaa kuinka sekava, kiireinen ilmapiiri siellä on ja kuinka paljon pitää taistella, että saa synnyttää oman mielensä mukaan. Haluaisin synnyttää rauhassa ja mielellään altaaseen, kun se mahdollisuus jäi käyttämättä esikoisen aikaan. Ei ole hyvä, että edes synnytyksen ajatteleminen stressaa pelkästään synnytyspaikan vuoksi.Tää nyt on ihan tyhmää mutta mua oikeesti jännittää tosi paljon kun nyt joudun synnyttämään eri sairaalaan kun kahdella edellisellä kerralla. Eikä sinne pääse edes tutustumaan
Miulla tosin esikoisen synnytys oli ihan kamala. Kätilöt ei kertoneet mistään mitään. Kyselin kaikkea, mutta en saanut mihinkään vastausta. Käynnistettiin ensin cytotegeilla vuorokauden vaikka olin jo 2cm auki ollut pidempään ja ne ei avanneet yhtään enempää. Lopulta puhkottiin kalvot 41+4 ja siitä 5h niin oli lapsi sylissä. Tosta ajasta 3h oli ponnistusvaihe. Pää 38,5cm ja tuli käsi poskella. Repesin ylhäältä alas asti kun lapsi ei ollut mahtunut edes laskeutumaan. Synnytyksen jälkeen leikkaussaliin, missä kirurgi aukoi päätään, mm: "nyt voi sanoa, että on vittu aivan vitun hajalla." Yli 60 tikkiä, IV-asteen repeämä. Leikkaussalista oli loppunut lanka, ja tikattiin kiinni sulamattomalla langalla. Tämä unohdettiin kertoa ja tikit tulehtui sisälle.
Tämä kaikki olisi vältetty, jos lääkärit olisivat ottaneet kantaa lapseen isoon päähän jo silloin viikolla 37. Silloin kysyin pään koosta, kun vastasi viikkoja 41+, että Mitenkäs tuo iso pää. Lääkäri vain vastasi, että suurempi ongelma olisi jos olisi isot hartiat. Tässä kaikki. Synnytyssalissa kätilö ei leikannut välilihaa ja sen takia repesi myös alapää sen verran pahasti, ettei nykyään ole toista sisempää häpyhuulta.
Onneksi seuraava lapsi oli helppo ja syntyi 2h. Mutta tuo esikoinen on jäänyt kaivelemaan.
Sansansaa sulla on ollu kyllä hurja kokemus ensimmäisellä kerralla Siinä oot ihan oikeessa että epätietoisuus on kaikista pahinta. Miten sua ei nukutettu, kun noin pahasti repesi?