tässä tämä mun synnytyskertomus. Samalla saatte myös mun käynnistyskertomuksen.
Elikkä siis viime viikon keskiviikkona, 27.1., mentiin aamulla 9.30 sairaalaan aloittamaan käynnistys. Just sillon kun tultiin, oli alkamassa lääkärin kierto ja kätilö vaan ehti näyttää meille, et tuolla on liinavaatevarasto ja tohon huoneeseen voitte mennä ikkunapaikalle. No me mentiin sit siihen huoneeseen odottelemaan. Vielä tässä vaiheessa en vaihtanut ah, niin ihaniin sairaalavaatteisiin.
Sain ensimmäisen neljäsosan cytoteciä suun kautta ja siitä noin tunnin päästä otettiin käyrää. käyrä oli priimaa. Mitään ihmeitä ei tapahtunut, muutama supistus tuli liikkuessa. Päivän aikana sain vielä kaks cytoteciä lisää. Ei erityistä vaikutusta. Ekana yönä nukuin pari tuntia hyvin, valvoin kolme tuntia ja nukuin taas pari tuntia. Aamulla noin klo 7 heräsin siihen kun huonekaveri (joku thaimaalainen tms.) puhui kovaan ääneen puhelimeen. Vähän myöhemmin tuli hoitaja tervehtimään, sain cytotecin puolikkaan suun kautta ja sit taas vähän ajan päästä käyrille. Aamulla kävin vähän yksinäni käyskentelemässä pitkin sairaalan käytäviä, muutamia supistuksia tuli. Puolen päivän aikoihin sain sitten toisen cytotecin. Otettiin taas käyrää, käyrä edelleen hyvää. Mies tuli joskus lounaan jälkeen ja lähdettiin käveleen pitkin sairaalan käytäviä ja rappuja. Alkoi tulla suht lupaavan tuntuisia supistuksia (piti välillä pysähtyä kun supisti). Palailtiin huoneeseen. Noin neljän aikaan piti saada seuraava cytotec, mutta koska oli supistellut melko säännöllisesti jo tunnin verran (myös levossa) ei enää annettukaan uutta pilleriä. Tehtiin sisätutkimus. Kaulaa oli edelleen n. 2cm ja kohdunsuu sormelle auki. Mies lämmitteli mulle lämpöpussia, se auttoi jonkun verran. Jossain vaiheessa kokeiltiin tens-laitetta. En oikein osaa sanoa oliko siitä sit lopulta mitään hyötyä. Lähinnä tuntui oudolta. Supistelut alkoi vähän hiipumaan iltaa kohden ja mies lähti kotiin. No yö meni samalla kaavalla kun edellinenkin, eli nukuin, valvoin ja taas nukuin. Aamuun mennessä supistelut oli loppunut.
Perjantai aamuna sain eiliseltä jääneen kolmannen cytotecin suun kautta. Aamukäyrää ottaessa sain kyselyjä, et miten sujuu ja mihänä hormonihuuruissani aloin itkemään. Kätilö tuli ottamaan mua pois käyriltä ja totesi vaan, että oho, ootpa sää tukkonen, onko sulla jotain lääkettä siihen. Mää siinä sit sopersin, et mua alko vaan itkettään kun kaverit kyseli kuulumisia. Kätilö lohdutteli mua, että ei oo mitenkään mun omasta toiminnasta kii, että synnytys ei lähde käyntiin. Kehotti lepäämään, kun olin ollut jo niin pitkään (kaks päivää) sairaalassa ja olo on niin kurja. Mies tuli joskus puolenpäivän aikoihin ja sit itkin uudestaan sille, kun mitään ei tapahdu. Perjantaina sain kaks cytoteciä emättimeen, ei kummempia supistuksia edelleenkään. Mies lähti illaksi töihin, kun ei näyttänyt mitään tapahtuvan. No ehti mies 2 tuntia olla töissä kun jo piti soittaa se takaisin. Syy takaisinsoittoon oli se, että iltakäyrää ottaessa vauvan sykkeet teki useamman laskun, jonka takia lähdettiin sit aika vauhdilla synnytyssaliin. Salissa otettiin käyrää ja se oli hyvää. Lääkäri kävi keskustelemassa, että tarkkaillaan yön yli ja jos tulee niitä laskuja edelleen, niin sit ruvetaan suunnittelemaan sektiota. Olin jo ihan kauhuissani, et voi ei, joudunkohan mää vielä leikkaukseen. Pelotti ihan hirveesti. Multa ei oo ikinä leikattu _MITÄÄN_. Sain kuitenkin verensokereiden takia syödä iltapalaa salissa, lääkärin luvalla! Tätä ennen (kello oli jtn 22) olin syönyt päivällistä. Sovittiin, että mies lähtee vielä kotiin nukkumaan, et henkilökunta soittaa sit mun miehelle, jos jotain alkaa tapahtumaan. Sain opamoxin (nukahtamislääke) ja särkylääkettä illalla ja nukuin paremmin kun kertaakaan aiemmin sairaalassa. Siitä yöstä muistan vaan sen, että jossain vaiheessa yöhoitaja tuli sanomaan/kysymään jotain ja vastasinkin jotain, mut ei oo mitään hajua, mistä on puhuttu. Seuraavan kerran havahduin siihen, kun yöhoitaja tuli kertomaan, että vuoro vaihtuu ja hän lähtee kotiin. Aamun hoitaja (ja hänen opiskelija) tulivat esittäytymään ja kertoivat, että tehdään oksitosiinirasitus, jotta nähdään, että kestääkö vauva supistukset. Jos ei olis kestänyt, niin edessä ois ollut sektio.
oksitosiinirasitus aloitettiin. mitään hirveen kivuliaita supistuksia ei tullut, mutta säännölliset supistukset saatiin aikaan kuitenkin. käyrä oli hyvää, ihan muutama lasku oli sykkeissä. mies tuli jossain vaiheessa, en enää muista koska. Rasituksen jälkeen mut lähetettiin takaisin osastolle, missä mulle laitettiin ballonki. Kello oli tässä vaiheessa jotain 12. Sain vihdoinkin ruokaa!!!!
No siinä sit lauantaina miehen kanssa ravailtiin pitkin sairaalaa ja n. klo 17 ballonki lähti. Kätilö kysyi lääkäriltä, miten edetään ja päätettiin, että ei nyt vielä lähdetä saliin, kun aamulla oli jo tehty se oksitosiinirasitus. Ei siis lähdetty puhkoon kalvoja tai mitään, ettei kohtu väsy liikaa. Omia supistuksia tuli joitain, mut ei edelleenkään säännöllisesti. Vähän ton ballongin lähdön jälkeen sain taas "romahduskohtauksen" ja itkin miehelle ja kätilölle (joka sattui olemaan sama, kun edellisenä aamuna), kun ei mitään tapahdu ja mun kroppa ei toimi. Ah, ihanat hormonit!
No sitten koitti sunnuntai ja aamulla pääsin lääkärin luo keskustelemaan ja sisätutkimukseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että lähdetään saliin puhkaisemaan kalvot ja sit tarvittaessa aloitetaan oksitosiinitippa. Mies oli juuri tulossa sairaalaan, joten odoteltiin hetki osastolla, ennen saliin menoa. Kalvot puhkaistiin klo 11.44. Lapsivesi oli hyvän väristä ja sitä tuli alussa (omasta mielestä) aika paljon. Oli tosi jännä tunne kun sellasta melkein kuumaa vettä vaan valuu ulos. Sain tässä välissä syödä lounasta. Tunti kalvojen puhkaisusta aloitettiin oksitosiini. Oksitosiinia saatiin nostaa aika monta kertaa, ennen kun alkoi tulla säännöllisiä, kivuliaita supistuksia. Joskus neljän maissa supistukset alkoi olla kipeitä. Jossain tässä kohtaa laitettiin vauvan päähän pinni, jotta saadaan tarkemmin seurattua vauvan sykkeitä. Joskus vähän sen jälkeen litettiin myös kohdunsisäinen supistusanturi, jotta on helpompi seurata supistuksia, eikä tartte miettiä, onko anturi mahan päällä hyvin vai ei.
Sain ilokaasun käyttöön viiden aikoihin, kun tuntui, että lämpötyynystä ei oo enää mitään hyötyä. Jonkun verran siitä ilokaasusta oli apua ja mieskin vähän "maisteli" salaa... Joskus kuuden aikaan alkoi oleen aika sietämätöntä olo ja pyysin kipupiikin (oxanest) lihakseen. Se auttoi rentoutumaan vähäksi aikaa. Sit alkoi tulla niin nopealla tahdilla supistuksia, et olin ihan tuskissani ja mieheltä meinas katketa sormet. :D Supistukset ei kuitenkaan olleet kauheen tehokkaita, joten päätettiin lopettaa oksitosiinitippa n. tunniksi. Tässä kohtaa olin auki n. neljä senttiä ja kohdunkaulasta jäljellä paksu reuna.
No siinä tunnin aikana multa sit melkei loppukin koko supistukset. Oksitosiini aloitettiin uudestaan ja siitä ei menny kauaa kun sain epiduraalin. Lähinnä siksi, että pystyisin rentoutumaan, kivut ei vielä olleet kovin pahoja. Ja voi että mikä helpotus se epiduraali oli!! Laitto ei sattunut yhtään (vaikka pelkäsin sitä ihan sikana) ja KAIKKI kivut lähti!!!! Supistuksia en tuntenut enää oikeastaan ollenkaan. käyrältä vaan kattelin, et joo, supistuksia tulee, mut mitään ei tunnu. Epiduraalin laitosta n. 3h. alkoi tuntumaan painetta (supistuksia) alavatsalla, joten pyysin lisää puudutetta. Tässä vaiheessa olin auki 6-7cm ja kohdunkaula oli kokonaan hävinnyt!
Seuraavan kerran hälyyttelin n. tunnin päästä kätilöä kun alkoi taas tuntumaan painetta ja tuntui että tulee kakka ihan just. No olinkin sit täysin auki, joten ei muuta kun tositoimiin! Ponnistin ensin muutaman kerran kylkiasennossa, sitten selällään pitäen sukista kiinni ja loput selällään jalat telineillä. Ponnistusvaihe kesti 14 minuuttia, vaikka sillä hetkellä tuntui, että se kesti ikuisuuden ja et ei se vauva tuu koskaan ulos. Kipua en juuri tuntenut, olin niin hyvin puudutettu. Kätilö pisti välilihapuudutteen, kun näytti vähän sitlä, että saatetaan joutua leikkaamaan. Oli jo kuulemma melkein leikkaamassa, mut sit tyttö mahtuikin ulos! Vaikeinta oli ehkä ponnistaa ja hengittää pitämättä ääntä (et ei energia kulu siihen huutamiseen).
Lopulta kun olin saanut puskettua vauvan ulos ja kätilö kertoi että hän on tyttö, niin en voinut muuta kun itkeä. Itkin ja hoin, että meille tuli tyttö. Mies leikkasi napanuoran. Istukka syntyi 8min päästä.
Kätilö tutki mun alapään ja kuulemma pari pientä repeämää on (yks kummallakin puolella), mut tikkejä ei tarvita. Oli maailman ihanin hetki, kun sain ton pienen tytön siihen rinnalle!!!
Tällaisen mä olen saanut aikaseksi.
ensi imetyksen suoritin tytön ollessa 26min ikäinen
Tästä tuli melkoinen romaani, mut toivottavasti joku jaksaa lukea!!! Ihan kaikkea en varmaan muistanut, mut väliäkö sillä. kai tässä tärkeimmät tuli...
tytön mitat: 3290g, 47cm ja py 34cm.
niin ja synnytyksen jälkeen mitattiin sokerit neljä kertaa, alin oli 3,0. :) (neljäs mitattiin siksi, kun oli ollut laskusuuntaisia noi arvot)
ja ainiin, napanuora oli kerran kaulan ympärillä, liekö siitä johtunut noi perjantain sykkeen laskut...