J
JenniL
Vieras
Oli pakko etsiä joku keskustelupalsta jonne pääsisi purkamaan tuntojaan ja pelkojaan.
Vauva on nyt 3 viikkoinen ja oma olo on aivan kamala. Ei mene päivääkään etten itkisi, pari kertaa viikossa koen totaali romahtamisen, itken lattialla niin ettei henki meinaa kulkea.. sen jälkeen kun olen ensin haukkunut miehen ja purkanut kaiken paskan ulos.
Avioliitto on aivan henkihieverissä tämän takia.. kyseessä uusioperhe ja miehen ensimmäinen lapsi. Odotan häneltä aivan liikoja ja petyn kun hän ei osaa lukea ajatuksiani ja hoitaa vauvaa juuri oikealla hetkellä ja mielestäni oikein. Parhaansa hän yrittää tietysti, lisäksi käy töissä ja hoitaa muuten kotityöt mitä en ole jaksanut/ehtinyt päivällä tehdä. Lisäksi hän hoitaa isommat lapset minun aiemmasta liitosta täysin pyytämättä. Silti olen kiittämätön paskakasa joka rähjää ja kiukuttelee pienimmästäkin aiheesta.
Pelkään eniten avioliittoni kariutumista, sitä että menettäisin oman sielunkumppanini tämän takia. Miten voisin elää itseni kanssa sen jälkeen?
Enkä voisi edes syyttää miestäni vaikka hän lähtisi pois tai pettäisi minua, en kestäisi itseänikään tällä hetkellä.
Pakko myöntää ettei itsemurhan mietintäkään ole vierasta romahtamisen hetkellä. Järki on pysynyt onneksi päässä.
Olo on niin lohduton, vaikka tiedän tämän helpottavan kunhan hormonaalinen ehkäisy alkaa, mutta miten selvitä sinne saakka koko perhe yhdessä koossa?
Vauva on nyt 3 viikkoinen ja oma olo on aivan kamala. Ei mene päivääkään etten itkisi, pari kertaa viikossa koen totaali romahtamisen, itken lattialla niin ettei henki meinaa kulkea.. sen jälkeen kun olen ensin haukkunut miehen ja purkanut kaiken paskan ulos.
Avioliitto on aivan henkihieverissä tämän takia.. kyseessä uusioperhe ja miehen ensimmäinen lapsi. Odotan häneltä aivan liikoja ja petyn kun hän ei osaa lukea ajatuksiani ja hoitaa vauvaa juuri oikealla hetkellä ja mielestäni oikein. Parhaansa hän yrittää tietysti, lisäksi käy töissä ja hoitaa muuten kotityöt mitä en ole jaksanut/ehtinyt päivällä tehdä. Lisäksi hän hoitaa isommat lapset minun aiemmasta liitosta täysin pyytämättä. Silti olen kiittämätön paskakasa joka rähjää ja kiukuttelee pienimmästäkin aiheesta.
Pelkään eniten avioliittoni kariutumista, sitä että menettäisin oman sielunkumppanini tämän takia. Miten voisin elää itseni kanssa sen jälkeen?
Enkä voisi edes syyttää miestäni vaikka hän lähtisi pois tai pettäisi minua, en kestäisi itseänikään tällä hetkellä.Pakko myöntää ettei itsemurhan mietintäkään ole vierasta romahtamisen hetkellä. Järki on pysynyt onneksi päässä.
Olo on niin lohduton, vaikka tiedän tämän helpottavan kunhan hormonaalinen ehkäisy alkaa, mutta miten selvitä sinne saakka koko perhe yhdessä koossa?
Kyllä tuo ihan selvä synnytyksen jälkeinen masennus on. Kuten edellinenkin kehoitti, suosittelen lämpimästi että haet apua neuvolasta. Se ei ole häpeä vaan vahvuus myöntää jos ei jaksa. Tsemppiä!