Sairaalakassi

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä pakkasit sairaalakassiin (tai aiot pakata, jos synnytys on vasta tulossa)? Mikä oli turhaa, mikä hyödyllistä?

Omasta synnytyksestä on jo vähän aikaa, mutta muistaakseni olin pakannut tällaista:

  • Imetysliivit + liivinsuojia
  • lämpimät sukat
  • herkkuja
  • puhelin + laturi
  • kamera + laturi
  • musiikkia
  • kirja
En ainakaan muista että olisi ollut muuta. Kotiintulovaatteet (sekä itselle että vauvalle) toi muistaakseni mies. Ohjeistuksessa oli sanottu, että kannattaa tuoda ne vasta lähtiessä, kun sairaalalla on vähän säilytystilaa, mutta kyllä ne olisi kaappiin mahtunut ihan hyvin.

Herkut jäi syömättä. Ennen synnytystä en saanut syödä sektioriskin takia ja sektion jälkeen en saanut muutamaan päivään syödä kuin sosemaista epiduraalipumpun takia. Eikä niitä sen jälkeenkään tehnyt mieli, sairaalaruuat oli ihan kyllin täyttäviä. Sukat oli myös turhat sillä siellä oli vähän liiankin lämmin kun syysaurinko paistoi ikkunasta sisään. Kirjaa tuli luettua avautumisvaiheen alussa (minut otettiin aika varhaisessa vaiheessa sisään. Varmaan ainakin osittain koska lapsi oli perätilassa.) Musiikkia oli mukana rentoutusmielessä, mutta ei sitä edes muistanut siellä.
 
Kaikkea turhaa viihdykettä ja evästä tuli pakattua, mutta tosiaan sairaalaruoat olivat hyviä ja riittivät. Jääkaapissa oli 24/7 kaikkea mitä kotoakin löytyy. Viihdykettä ei tarvinnut, synnyttäessä nyt ei tullut pieneen mieleenkään ja vauvan kanssa ei ehtinyt kirjoja lukemaan. Omia vaatteita jos tykkää pitää, niin ne on ihan hyvät mukaan, mutta siinä tulee myös pyykättävää kotiin.

Ehdottomasti mukaan:
-hygieniavälineet (hammasharja ja -tahna, pesuaineet, hiusharja ynnä muuta)
-kännykän laturi
-Kotiutumusvaatteet
-imetysliivit ja liivinsuojat

Imetysliivit kannattaa muistaa, on nimittäin kipeät rinnat kun maito nousee ja liivit tukevat hyvin. Ja niihin saa sujautettua rauhoittavat kaalinlehdet (:
 
Ajattelinkin että unohdin tuosta listasta jotain. Hammasharja ja -tahna ja hiusharjahan siitä jäi uupumaan. Pesuaineita en kokenut tarpeellisiksi. Kyllä niillä sairaalan saippuoilla sen verran tuli toimeen.

Imetysliivit (ja ehdottomasti suojat) on siinäkin hyvät, jos maitoa tulee samaan tapaan kuin itsellä tuli. Siinä oli äkkiä paita märkä kun maito alkoi nousta...
 
Ainiin korvatulppia mukaan. Jos välillä mies on hoitamassa vauvaa, niin tulpat korviin ja unta pollaan! Oysissa oli kovin äänekästä, eikä siellä saanut nukuttua. Lastenhoitohuoneesta kantautuu yötä päivää pienten vauvojen itkua, kun uudet vanhemmat yrittävät pikkuisia hoitaa. Ei siinä itkussa kukaan nuku.
 
Minulla oli kaksi kassillista rekvisiittaa cd-levyistä naposteltaviin ja villasukkiin, suurin osa täysin turhaa.

Oleelliset olivat nämä:
  • Vauvan kotiutumisvaatteet
  • Vauvan autokaukalo
  • Omat kotiutumisvaatteet
  • Kännykkä, jolla sai myös otettua kuvia vauvasta
  • Kännykän laturi
Sairaalassa käytin sairaalavaatteita, siellä oli sukat ja tohvelitkin, ja söin sairaalan ruokia. Synnytystä ennen keskityin synnytykseen niin intensiivisesti, että kaikki ylimääräinen tavara, ääni, ruoka, jne. häiritsi, ja synnytyksen jälkeen olin niin väsynyt, että vain nukuin, söin ja huolehdin vauvasta.

Nyt kun asiaa mietin, ainoa mikä puuttui, oli pilli. Eli synnyttäessä minulla oli hirveä jano, mutten pystynyt sängyssä selälläni maatessa juomaan mukista ja pillejä ei ollut, ja ylöskään en päässyt. Eli pillejä suosittelen ottamaan mukaan myös.
 
Minä en pakannut paljoa ja yritin tarkkaan miettiä mikä on meille tarpeellista. Nämä tuli käyttöön:

- omat mukavat vaatteet (sairaalavaatteisiin siirryin vasta synnytyksen loppuvaiheessa)
- kännykkä ja laturi
- kamera (meille tuli paljon kuvia synnytyksestä)
- vauvan kotoutumisvaatteet
- led-kynttilät (näillä sai synnytyssaliin ja myöhemmin perhehuoneeseen mukavan tunnelman)
- evästä

Turhaksi jäi cd-levyt, ei huvittanutkaan kuunnella mitään musiikkia vaikka normaalisti kuuntelen musiikkia koko ajan. Mukaan olisi pitänyt ottaa myös lämmintä vaatetta. Salissa oli yllättävän kylmä yöllä ja mies joutui käymään kotona hakemassa meille hupparit.
 
Hmm, mulla oli viimeksi kassin sisällöstä käyttöä seuraaville:

- Kotiutumisvaatteet itselle ja vauvalle
- Herkkuja (ml. pieni shampanjapullo :) )
- Kirja
- Kännykkä ja laturi
- Omat hygieniatarvikkeet, ml. kunnolliset rasvat yms. sekä meikit kotiinlähtöä varten.
- Imetysliivit

Näiden lisäksi ajattelin tällä kierroksella ottaa mukaan:

- Bepanthenia (huomasin jossain vaiheessa olevani allerginen lanoliinille... ei ainakaan auttanut karmeita nännikipuja!)
- Kantoliinan
- Turvalonkerot vauvalle

Omat olovaatteet olivat turhia, sillä verta tuli synnytyksen jälkeen pari päivää sängyn täydeltä :D
 
-Hygienia tuotteet
-Villasukat
-Tossut ja aamutakki
-Jättipussi pähkinöitä punnitse ja säästä kaupasta (mies söi ne jännittyneenä jo ennen synnytyssaliin siirtymistä) :D
-Pikkupullo kuohuvaa ja kertis skumppalasit (synnytyksen jälkeen)
-Kasa liivinsuojia (turhia itselläni kun maidon nousu kesti kauan)
-Isoja pikkuhousun suojia (turhia. ne eivät olisi riittäneet mihinkään, vaan ne sairaalan "vaipat" olivat ainoat jotka pitivät paremmin)
-Kännykkä ja laturi
-Äitiyskortti ja muut tärkeät paperit.
-Kotitumisvaatteet ja meikit (en todellakaan ehtinyt/jaksanut meikata!)
 
Tärkeimmät ja hyödyllisimmät on olleet;

• Hygieniatarvikkeet
• Kännykkä & laturi (myös kuulokkeet otin mukaan viime kerralla, oli ihanaa kuunnella sitä musiikkia mistä itse tykkäsi aina kun oli mahdollisuus)
• Korvatulpat
• Kotiutumisvaatteet itselle sekä vauvalle

Lukemista oli turha ottaa mukaan kun ei yksinkertaisesti jaksanut lukea eikä pystynyt kunnolla keskittymään.
 
Minulla oli sairaalakassissa;

Hammasharja + tahna
Hiusharja
Alusvaatteita
Sukkia
Puhtaat vaatteet kotiutumista varten
Puhelimen laturi
+ jotain herkkuja

Kotona sitten oli kaukalossa vauvalle haalari, body, sukkahousut housut, sukat, villaneule, pipo, töppöset ja tumput. Mies toi kaukalon sisältöineen sairaalaan kun vauvan kanssa kotiuduimme.

Toki mies toi pitkin viikkoa herkkuja ym. Kun kävi vierailemassa (: Toivottavasti en nyt kauheasti mitään unohtanut :D
 
Noiden perinteisimpien lisäksi suosittelen myös ehdottomasti tuota pilliä, helpottaa juomista valtavasti kun tarvitsee vain imaista :D Ja toinen hyvä oli ottaa mukaan vaikka tyhjänä iso 1,5 litran pullo, jonka pystyi täyttämään vedellä sängyn viereen eikä tarvinut koko ajan käydä lasia täyttämässä.. Jos intoa riittää niin vauvakirja matkaan, sitä voi täytellä vaikkapa synnytyksen osalta heti tuorein ajatuksin :)

Kirjat ja lehdet yms viihdykkeet olivat mulle aivan turhia, en osannut keskittyä yhtään edes perhehuoneen hiljaisuudessa..
 
Mulla on ollut joka kerta mukana
-hammasharja ja -tahna, dödö, harja, pompuloita ja panta
-puhelin+laturi
-kirja, käsityö, ristikkolehti (ja esikoisen ja nelosen kanssa myös läppäri+laturi)
-imetysliivit/imetystoppi liiviosalla ja parit suojat
-suklaata
-TENS (toimii myös ihanasti jälkisupistuksiin ja kun on vuokrannut esim. aksyn kautta, niin ei tarvitse saliin jättää :) )
Mies on tuonut vauvan kotiutumisvaatteet ja kaukalon kun on tullut meitä hakemaan ja mä olen lähtenyt kotiin samoissa kamppeissa missä olen tullutkin.

Ennen nelosen syntymää olin kuukauden sairaalassa, niin silloin mukana oli myös paljon omia vaatteita ja muita hygieniajuttuja, meikkejä, värityskirja ja kuvia isommista lapsista.

Turhaa on ollut vain vitosesta sairaalassa ollessa käsityö, en ehtinyt paneutua siihen kun kirja oli niin hyvä :grin

Sen verran rivakasti on synnytykset edenneet, etten salissa ole tarvinnut mitään omia juttuja.
 
Oli mukana: shampoo, hammastahna, hammasharja, hiusharja, perusrasva, vaatteita, vauvan vaatteet ja tavarat, mehua, kännykkä, laturi.

Olisin tarvinnut lisää lämmintä vaatetta (ei ollut kuin yksi fleecetakki) ja ruokaa! Varsinkin yöllä ilmastointi oli jäätävä, eikä sitä voinut sammuttaa. Ja koko ajan oli nälkä, eikä ollut mitä syödä. Ja unilääkkeitä olis tarvittu myös eikä saanut.

Mitään turhaa ei ollut mukana. Eikä millekkään kirjoille tms olisi ollut aikaa, kun koko ajan oli hirveä kiire.
 
- äitiyskortti ja synnytystoivelista
- laturi
- kamera
- korvatulpat ja unimaski
- tens
- imetysteetä
- taateleita (auttaa johonkin, olikohan kohdun palautumiseen:'D mut aion kokeilla!)
- samarinia
- hygieniatarvikkeet

Tuossa nuo enimmät. Isi tuo sitten perästä kuupan ja vauvan kotiutumisvaatteet. Imetysliivit on päällä jo lähtiessä.

Turhaa on ollut raahata herkkuja eväitä mukana, joka kerta on jääneet syömättä. Lukemista on synnyttäneiden osastolla, joten lukemistakaan en raahaa mukana.
 
Itselläni oli monta tässä ketjussa mainittua juttua, kuten hygieniatarvikkeet, kännykkä ja laturi, kotiutumisvaatteet itselle ja vauvalle yms. Lisäksi kassista löytyi useampi pillimehu, joista oli helppo juoda synnytyksen aikana. Mukana oli myös lakritsia ja kuivattuja luumuja, jotka auttoivat synnytyksen jälkeiseen ummetukseen.
 
En pitänyt sairaalan vaatteista (isoja, kaapumaisia, inhottavia ja hankalia päällä). Mies toi sitten pyynnöstäni pari t-paitaa ja olohousut. Samaten vauvallekin olisi voinut olla omat vaatteet. Osastolla kysyin, että eikö niillä ole vauvalle mitään päälle, mutta kuulemma ihokontaktia kun suositellaan, niin vaatteet ovat vähän tiellä...
 
Itselläni oli mukana seuraavat:
- äitiyskortti
- kotiutumisvaatteet (sektion takia löysät ja kiristämättömät housut)
- puhelin ja laturi
- vauvan kotiutumisvaatteet (liian pienet :hilarious:)
- siteitä (turhia)
- imetysliivit ja suojuksia (myöskin turhat itsellä)
- pähkinäsekoituspussi
- kosmetiikkaa
- hammasharja ja -tahna
- suklaata kätilöille (näin hoitajana halusin ajatella heitäkin)
- vesipullo

Jos seuraava kerta tulee, pakkaan siteiden sijasta salmiakkia. :p
 
Niin juu, olihan mulla myös kudottu kantoliina mukana viimeisimmällä kerralla. Sidoin siihen vauvan jo samana päivänä kun hän syntyi. Helpotti ihokontaktia ja osastolla liikkumista. :)
 
Minulla oli mukana:
Äitiyskortti
Kantoliina
Tens
Suklaata
Hygieniatarvikkeet
Imetysteetä
Puhelin ja laturi
Imetysliivit ja liivinsuojia
Pari harsoa
Vauvalle pipo ja turvalonkero
Vesipullo

Kotiinlähtiessä mies toi toisen kassin, jossa oli vauvalle kotiinlähtövaatteet ja itselleni puhdas vaatekerta, sekä jotain muita tarpeellisia. Mukaan varatut vauvan vaatteet ovat joka kerta olleet liian isoja, joten pienemmät on pitänyt pyytää miestä tuomaan.

Olen ollut sairaalan vaatteissa ja viimeksi vauva oli vaippasillaan koko ajan. Oli todella paljon helpompi hoitaa ja huoltaa. :)
 
Takaisin
Top