Saako julkisesella paikalla imettää?

Onko julkinen imetys mielestäsi hyväksyttävää?


  • Kaikki äänestäjät
    83
Sen jälkeen, kun sairaalan osastoilla piti aina olla tissi pitkällä muiden ihmisten edessä, on vähän hälventynyt se tunne, ettei kehtaisi. Siellä asiaan suhtauduttiin niin normaalisti. Valitsen kyllä imetyshuoneen (lastenhoitohuone, jossa tuoli), jos sellainen on, mutta olen kyllä etsinyt myös rauhallisempia sivupaikkoja, missä imettää. Näin kesällä kun löytyy ulkoa puistoista esimerkiksi kaikkia nurkkauksia. Ihan keskellä vilkkainta katua en vieläkään kehtaisi imettää. Ihan itseni takia tosin, jos joku imettää sielläkin, niin en pidä mitenkään outona. :)
 
Saa imettää, eihän lasta voi nälkään jättää, ja jos esim. kauppakeskuksessa ei ole järjestetty siistiä asianmukaista paikkaa imetykselle, niin sit joutuu imettää, missä sattuu. Itse kuitenkin mieluummin haen jonkun suojaisamman paikan, missä imettää, koska oma pojan kanssa imetys on välillä sellaista säätämistä, että maidot lentää joka paikkaan, niin teen sen mieluummin katseilta piilossa. Käytän siis hyväkseni kaikki siistit hoitohuoneet ensin, mut sit oon imettänyt ihan ravintolassakin, kun olen istunut jossain reunapöydässä. Myös uimarannalla ja puistossa oon imettänyt.
 
Omasta mielestäni julkinen imetys on ehdottomasti sallittua. On mielestäni jotenkin pöyristyttävää, että löytyy ihmisiä, joiden mielestä oma nolostus ajaa lapsen nälän edelle! Katseen voi aina kääntää pois, ei sitä imetystä tarvitse , tai ole kohteliastakaan, tuijottaa!

Vessa ei mielestäni ole mikään ruokailupaikka, ei aikuisen eikä lapsen. Siksi en hyväks imettävien äitien häätämistä vessoihin. Monet lastenhoitohuoneet ovat niin likaisiakin, ettei niissä tee mieli sitä vaippaakaan aina vaihtaa. Useimmiten lastenhoitohuoneita on muutenkin liian vähän ja niihin saattaa olla jonoa. Siihen päälle vielä ne vielä ovat useimmissa paikoissa ne ainoat inva-vessat, enkä todellakaan koe oikeudekseni varata vessaa jopa 20min ajaksi itselleni ja vauvalleni ruokailutilaksi, vain koska joku saattaa kiusaantua imetyksestäni.

Itse olen imettänyt julkisesti muutamaan otteeseen. Yleensä pyrin pääsemään rauhalliseen ja syrjäiseen paikkaan, sillä tyttö häiriintyy helposti, eikä syömisestä tule silloin mitään. Myös hillevin kuvaus 'maidot lentää joka paikkaan' on hyvin tuttu! :D Nykyään monissa kauppakeskuksissa on lastenhoitotilojen yhteydessä erillistä tilaa imetykselle (esim. Jumbossa tämä tila on mielestäni oikein viihtyisä!) ja näitä tiloja kyllä toivoisin ainakin itse lisää.

Ja kyllä, voisin ihan vaikka periaatteellisista syistä osallistua imetys- flash mobiin. :wink
 
Ite avasin kerran paikallisen citymarketin vessan oven tissi suussa ja ilmeisen vihaisena jollekin mummolle joka oli 20 senttiä vessakäynnistä maksanut tajuamatta et se vessa on lukossa. Ja sen sijaan et ois tajunnu jäädä odottamaan vuoroaan niin päätti hakata vessan ovea koko ajan. Vaipanvaihdossa myö siis siellä oltiin ja en kyllä jäänyt vessaa varaamaan vaan laitoin viltin tytön päälle ja lähdin kävelemään autolle.

Pyrin kyllä yleensä valitsemaan jonkun rauhallisemman paikan imetykselle kun tyttöä häiritsee hulina. Varsinkin kun ollaan osittaisimetyksellä ja aina se tissi ei kelpaa niin ei tosiaankaan huvita olla vaikka sukulaisten neuvoja kuuntelemassa kun siitä se tyttö alunperinkin on kiukustunut, että koko ajan joku sörkkimässä. Niin pitkään kun rauhassa saa olla ei ole väliä vaikka ihmisiä kulkiskin ohi enkä oo kokenut että kukaan ois pahalla ottanut tai tullut mitään sanomaan.

Ei tissistä eikä pullosta. Jotenki tuntuu että toisilla tissin esiin kaivaminen on noloa ja sit pulloakaan ei oikein voi käyttää kun muut pitää huonona äitinä :p Pfft, jollainhan se lapsi on ruokittava kun se on nälkäinen. Jokaisen oma asia millä ja miten, pitäisi ainakin olla.
 
Tosiaan tuosta tuttipullolla ruokkimisesta julkisilla paikoilla: Itse olen kuullut, että äideiltä on jopa menty kysymään miksei vauvaa voi imettää? :eek:

Ihmettelen suuresti miten vauvan ruokkimisesta on tullut asia, johon ventovieraiden on luvallista puuttua!
 
Niin, kyllä mäkin saattaisin puuttua jos jollekin kakskuukautiselle juotettais cocacolaa tuttipullosta. Mut muuten luulis olevan ihan perheensisäinen asia. Kai tässä jatkuu se sama kuin jo raskaana ollessa, et lapset on jotenkin yhteiskunnan yhteistä omaisuutta ja niiden kasvatukseen on jokaisella mielipiteen omaavalla oikeus puuttua riippumatta siitä kenen ne on...
 
imetys julkisella paikalla on kyllä sallittua ja siihen ei tarvii kenenkään puuttua. olen henk. koht. tarvittaessa ilkeä ja annan kyllä takaisin, jos koen mielestäni vääryyttä. en kyllä itse saanut koskaan palautetta sen kummemmin pulloruokinnasta kuin imetyksestäkään. itse olin aika arka imettämään julkisesti johtuen siitä, että tyttö alkoi saamaan rintaraivareita jo kaksikuukautisena ja mua pelotti ne raivarit. teinkin monesti niin, että annoin julkisella paikalla korviketta pullosta ja sit kun imetys taas sujui, pystyin alkaa imettämään esim. ulkona. en tiedä, miten sitten tämän kakkosen kohdalla. ehkä vetäydyn mielellään vähän sivummalle imettämään. flashmobiin minusta ei siis olisi.
 
Joo, itse olen ostanut kertakäyttöisiä vaipanvaihtoalustoja, koska reissussa on joskus joutunut toteamaam miten törkyisiä ne olemassa olevat alustat ovat. Meillä jopa neuvolan hoitohuoneessa(!) joku ihana ihminen oli jättänyt lapsensa pissat alustalle...
 
Vedänköhän mä nyt "pohjat", mähän olen imettänyt kirkossa, enkä mitenkään satunnaisesti, vaan säännöllisesti. :p Mutta "lieventävinä" asianhaaroina käytän Boobin imetyspaitoja, joilla imetys onnistuu todella huomaamattomasti. Valitsen rauhallisen nurkan. Ja lapsi oli täysimetyksellä sen 5 kk, eikä ole kertaakaan saanut tuttipulloa eikä huoli tuttiakaan, mun vaihtoehdot ovat siis se, että olen lapsen kanssa kotona koko sen ajan (tavoitteena noin vuosi), jonka imetys kestää, tai sitten tarvittaessa imetän julkisesti. Mä olen myös liian sosiaalinen siihen, että lähtisin vaikka toiseen huoneeseen imettämään, kun meillä on vieraita.

Isoin ongelma on ollut ne vieraat ihmiset, jotka tulevat ihastelemaan vauvaa ja joskus jopa silittelemään poskea kun toinen on siinä tissillä, eihän se silloin keskity syömiseen. :mad:
 
Minun mielestä pitäisi olla kuitenkin alastomuuden että imettämisen sen verran luonnollisia asioita, että sitä saisi tehdä. Silti kuitenkin nykyisessä yhteiskunnassa molemmat tuntuu olevan tabuja.
 
Muokattu viimeksi:
Musta julkisissa paikoissa imettäminen on ihan sallittua. Eihän se mitään paljastelua ole vaan vauvan ruokkimista. Itse etsisin jonkun rauhallisemman sopen jo vauvan takia. Itsekään en tykkää hulinasta. Tissin saa kyllä suht hyvin piilotettua katseilta. Lastenhoitotilat on usein likaisia ja meluisia, mun mielestä niissä pitäisi aina olla oma rauhallinen tila nimenomaan imetystä varten. Itse en haluaisi missään vessanpöntöllä imettää. Ei vessa ole kenenkään ruokailupaikka, edes vauvan. Ja inhoan muutenkin julkisia vessoja.
 
Ei vessa ole kenenkään ruokailupaikka, edes vauvan.

Tässähän se tulikin ! Kuinkahan moni niistä julkisen imettämisen takia mielensä pahoittaneista haluais itse ruokailla/juoda kahvinsa vessassa ? Tuskin yksikään.
 
Julki-imetyksestä vasta luinkin yhdestä blogista, jonka löysin facebookin kautta.
Helsingissä Prismassa (en muista mikä niistä) oli vartija käskenyt imettävän äidin siirtyä vessaan jatkamaan lapsen ruokintaa. Eikä imetys ollut edes keskellä kauppakeskusta, vaan jossain syrjäisemmässä portaikossa, jossa ei ollut juurikaan ohikulkijoita.

Itse en osaa sanoa, miten paljon tulen julkisesti imettämään, mutta jos satutaan olemaan kaupungilla kun lapselle tulee nälkä, niin mielummin pahastutan muutaman mielen, kun huudatan lasta nälissään.

Omassa kodissa en ainakaan siirry toiseen huoneeseen kun imetän, jos jotain häiritsee, nii siirtyköön itse.
 
ALottan mainitsemassa tapauksessa kyseessä oli Keravan Prisma. :) Tästähän kirjoitettiin paljonkin lehdissä ja asiaan liittyen Keravan kirjaston portailla pidettiin imetys- flash mob, jota johonkin ohjelmaankin kuvattiin ja osallistuneita haastateltiin.
 
Muokattu viimeksi:
Mihin sääntöön tuo vartijatapaus oikein perustui? Jos ei imetystilaa ole, niin on kumma jos wc-pöntölle pakotetaan imettämään..

Jos nyt mietitään, moni pukeutuukin paljastavammin kuin mitä imettäessä onnistuu näkymään.. :rolleyes:
 
Mä imetin kerran junassa ja meidän kohdalla käytävän toisella puolella istunut mies mulkaisi mua, kun kaivoin tissin esiin ja rupesin imettää. Kohta hän nousi, otti takin pois ja normitakin alta paljatui poliisin virkapusero. No eipä poliisi ainakaan mitään sanonu :grin

Ja kotonani vieraiden läsnäollessa ja kylässäkin alan yleensä tarvittaessa vaan imettämään siinä, missä juuri istun. Toisinaan tarvitsee mennä lähinnä sen takia syrjään, et vauva malttaa syödä.
 
Takaisin
Top