Reissaaminen raskausaikana

skiyoulater

Puuhakas puhuja
Huhtikuiset 2024
Mitäs olette mieltä, onko kellään kokemuksia esim. lentomatkustamisesta raskauden alkuvaiheessa? 🤔

Taustaksi, ollaan siis perheen kanssa menossa Italiaan äidin pyöreitä juhlimaan. Matka on tietysti varattu jo talvella ennen kuin raskaudesta oli mitään käryä. Nyt 5+1, ei vielä oireita, mut hiljalleen alkaa tuntua olo siltä, että tyyntä myrskyn edellä eli olo on yhdellä sanalla kuvaten outo. 😅 Matkustetaan syyskuun alkupuolella eli saattaa sattua pahimpaan pahoinvointiaikaan. Reissu on "onneksi" vain pidennetty viikonloppu. Vinkkejä anyone? Kannattaako ees haaveilla matkasta vai lähteä koittamaan, vaikka huono olo olisikin?

Ja kyllä, ensimmäinen raskaus niin kysymykset saattavat olla siksi hassuja. ☺️
 
Olen matkustanut useammassa raskaudessa, esikoisen raskaudessa useampaan kertaankin. Pahoinvointia minulla ei ole ollut, niin se ei ole haitannut matkustamista.

Nytkin olen menossa ensi viikolla Suomeen, marraskuun alussa Kyprokselle ja todennäköisesti jouluna myös Suomeen. Minulla on vakuutus, joka korvaa kulut, jos matka pitää peruuttaa terveydellisistä syistä (esim. raskauskomplikaatioiden takia), niin olen varannut matkat ihan hyvillä mielin. 😊 Olen ollut tässä yritys-raskaus-keskenmenolimbossa jo niin pitkään, että ei sitä nyt halua jättää kaikkea suunnittelematta siksi, että saattaa olla silloin raskaana. Ennemmin pelottaa, että tulee keskenmeno reissun aikana, kun nytkin olen reissussa juuri niihin aikoihin kuin ekat keskenmenot olivat.
 
Mä olen kans lentänyt alkuraskaudessa sekä loppuraskaudesta. Vakuutukset kun on kunnossa niin ei siinä mitään, toki omaa vointia kuunnellen. Pitää juoda hyvin, erityisesti jos huimaa ja on pyörtymisherkkä niin koneen noustessa kun painetaso muuttuu niin voi alkaa huimata erityisesti raskaana ollessa, ainakin näin minulla.
 
Mitäs olette mieltä, onko kellään kokemuksia esim. lentomatkustamisesta raskauden alkuvaiheessa? 🤔

Taustaksi, ollaan siis perheen kanssa menossa Italiaan äidin pyöreitä juhlimaan. Matka on tietysti varattu jo talvella ennen kuin raskaudesta oli mitään käryä. Nyt 5+1, ei vielä oireita, mut hiljalleen alkaa tuntua olo siltä, että tyyntä myrskyn edellä eli olo on yhdellä sanalla kuvaten outo. 😅 Matkustetaan syyskuun alkupuolella eli saattaa sattua pahimpaan pahoinvointiaikaan. Reissu on "onneksi" vain pidennetty viikonloppu. Vinkkejä anyone? Kannattaako ees haaveilla matkasta vai lähteä koittamaan, vaikka huono olo olisikin?

Ja kyllä, ensimmäinen raskaus niin kysymykset saattavat olla siksi hassuja. ☺️
Moi,
Mä olen tätä selvitellyt lääkärin kanssa jo hoitojen aikana, koska työssäni lennän jonkin verran. Olen saanut ohjeet että lentäminen on turvallista alkuraskaudessa, mutta lentosukkia tarvitaan. Lisäksi lääkäri muistutti veden juomisesta.
Minulla nyt 8 menopaluulentoa (max 3h/lento) seuraavan 3kk aikana ja kuulemma ihan ok. Mutta myönnän että vähän jännittää miltä lentäminen nyt tuntuu kun jotenkin herkistynyt vähän kaikelle.
 
Kiitos! Mulla jännittää lentäminen jo noin ylipäänsäkin aina hieman, mutta jos tulee pahoinvointia, niin ainakin itse lentojännitys unohtuu :tears: Tsemppiä lentoihin sinullekin! :)
 
Kiitos kokemuksista! Pitääpä hankkia nuo lentosukat. Mä harvoin lennän, maks kerran vuodessa mennään ulkomaille. Nyt ois joulukuussa kuitenkin tiedossa loma ulkomailla, niin pitänee nuo sukat hankkia sinne.
 
Mekin varattiin puolison kanssa joulukuulle lomamatka, kun vielä viimeisen kerran kahdestaan pidemmälle reissulle päästään (ainakin pitkään aikaan). Pitää lähempänä tutkia vielä tarkemmin, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ja kysellä vaikka neuvolassa vinkkejä.
 
Me ollaan puolison kanssa lähdössä lentäen reissuun ylihuomenna. Tiedän niin monia alkuraskauden aikana matkustaneita, että en ole osannut murehtia asiaa. Lentomatka ei ole montaa tuntia, joten uskon sen menevän hyvin 😊

Eniten olen kantanut huolta siitä mitä reissussa uskaltaa syödä 😅
 
Matkustan paljon työkseni ja käymme myös lomamatkoilla. Useampi ulkomaan matka tulossa syksylle. Ajattelin siis matkustaa normaalisti, mikäli vointi sallii, ja toki nesteytys ja tukisukat huomioiden. Vakuutusehdot kannattaa huomioida. Tsemppiä kaikille 😊
 
Varmaan pari lyhyehköä lentomatkaa tulossa, yksi loppu- ja yksi alkuvuoteen. Lentosukat kulkee mukana, kuten aiemmin jo :smiling-eyes:
 
Takaisin
Top