Raskausoireet!

Heippa,

täällä myös nenän tukkoisuus aamuisin oire... häviää onneksi iltaan mennessä. Luin kanssa että on hormonien aiheuttama.. :)

 
Nunnu81: Minulla oli ensimmäinen raskaus loppuun asti sanoisinko täysin oireeton. Muutaman kerran oksensin alussa ja siinä kaikki... tutut arvaili, että poika se on tulossa kun noin hehkut ja jaksat olla pirteenä. Toisin kävi ja tytön saimme! ...en itse usko yhtään noihin merkkeihin kumpi voisi olisi tulossa. Nyt odotellaan tytölle sisarusta emoticon ja jännätään  ajallaan sukupuolta jos sinne asti päästään.

Tuohon neuvolatädin sanomaan, että alkio on paremmin elinkelpoinen jos sinua etoo... hmm... kävin varhaisultrassa viikolla 6 ja siellä sanottiin, että suurella todennäköisyydellä et tule samaan keskenmenoa kun kohdussa on vahva alku ja hyvään paikkaan kiinnittynyt. Aika hurjaa sanoa... neuvolasta sinulle noin! siis sinuahan en arvostele yhtään nyt. Sehän tarkottaisi, että kaikki oireettomat raskaudet olisi riski jotenkin tai alkiolla huonommat mahdollisuudet selviytyä. Kun toisaalta taas sanotaan, että raskaus ei ole sairaus... minulla äiti ollut kaikki 4 raskautta elämänsä kunnossa ja ei oksentanut  yhtään kertaa tai edes tuntenut huono-oloa. Ei ehkä kannata täysin luottaa mitä siellä neuvolassa höpistään. Kirjoitin tämän siksi ettei nyt joku vain pelkää raskauden menevän kesken kun ei ole oireita.
 
Aurinkopuuteri:
No juu, oli vähän rankasti sanottu siltä nlan tädiltä.. Arvaa vaan onko välillä vaikka mitä mielessä, kun sai jotenkin sen kuvan, että "normaali raskaudessa" pitäisi olla niitä kaiken maailman oireita paljon ja koko ajan. Jos itellä ei olekaan sitä pahaa oloa koko aikaa, niin heti on tullu mieleen, että dääm, onkohan nyt jotain vialla. Ja tietty, kun ensimmäistään odottaa, niin ei oikein osaa nauttia, kun pelkää ja huolehtii kaikkia karmeuksia. Ja netti on kyllä ihan viho viimenen paikka! Lopetinkin kaiken maailman googlettelut ja sivustojen selailut, kun sieltä aina ne komplikaatiot ja pilalle menneen hommat pomppas silmille.

Ei tässä muuta voi kuin uskoa ja luottaa, että raskaus sujuu, koska eihän sitä oikein muuta voi itse tehdä. Elän ja olen niin normaalisti, kuin suinkin.(ainakin yritän ;)
 
Moikka!

Kirjoittelen tänne nyt ihan ensimmäistä kertaa. Itselläni menossa viikot 7+5, eli 8. raskausviikkoa mennään! Minulla oli raskausviikolla 6 kuvotusta joka päivä ja se kesti noin viikon verran. Raskausviikon 7 alun jälkeen pahoinvointi heikkeni ja viikon lopulla en ollut pariin päivään tuntenut mitään huonovointisuutta. Itsekin kun olin netissä kaikenlaisia kirjoituksia lueskellut niin kävi jo mielessä että "mitäs tämä nyt tarkottaa kun ei olekaan enää niin paha olo". Kävin varhaisraskauden ultrassa sitten samaisen viikon lopussa ja siellä näkyi pieni papu ja vahvat sydänäänet. :) Lääkärikin sanoi että huonovointisuus voi vaihdella, sitä voi tulla ja mennä ja esiintyä  tosiaan vaikka vain silloin tällöin. Toisilla sitä ei ole ollenkaan, kun taas toiset voivat todella pahoin koko raskauden. Itselläni on tällä hetkellä tuota pahoinvointia ihan silloin tällöin ja riippuu mikä hetki päivästä on kyseessä. Yleisesti ottaen voin hyvin mutta tietyt ruoat kuvottaa enkä pysty edes ajatella syöväni niitä. Silloin tällöin iltaisin saattaa tulla kuvottava olo, varsinkin ruokailun jälkeen..mutta tämäkin vaihtelee. Eli oma pahoinvointi on enemmänkin kuvotusta tiettyjä ruokia kohtaan :D Rinnat ovat myös arat mutta parempi on ettei niitäkään kokoajan koittele ja tunnustele tyyliin "ovatkohan ne nyt vielä kipeät"..myönnän että näin olen nimittäin tehnyt :D Tuossa tulee vaan vainoharhaseksi! En kyllä itsekään enää lueskele netin kamaluuksia, sain tarpeekseni niistä kun huomasin että tarkkailin ihan liikaa oireitani enkä osannut ottaa rennosti. Olen myös kuullut raskauden kokeneilta ystäviltäni että rintojen arkuuskin on todella yksilöllistä. Eräältä ystävältäni hävisi rintojen arkuus pian plussaamisen jälkeen, eikä se tarkoittanut mitään negatiivista. Raskaus sujui hyvin loppuun saakka. :) Yritän siis itsekin olla ajattelematta sitä pahinta ja koittaa ottaa rennosti, sillä jokainen kokee raskauden omalla yksilöllisellä tavallaan. :)

Lievän pahoinvoinnin ja rintojen arkuuden lisäksi on oireina myös vatsan nippailuja ja vihlontaa, sekä NÄLKÄ joka ei tunnu lähtevän pois vaikka kuinka söisin :D

Odotan kovasti  raskausviikkoa 12, koska silloin on tärkeä etappi saavutettu. Onhan tämä jännittävää ja myös pelottavaa, mutta koitan olla antamatta pelolle valtaa. Se kun ei auta mitään :-/
Toivon todella että kaikki menee hyvin ja saadaan tämä pikkunen maailmaan sitten tammikuussa, terveenä ja hyvinvoivana!
 
Piti nyt tulla myös kommentoimaan. Eli mähän en esikoisen odotusaikana oksentanut kertaakaan paitsi viikolla 17:D Mut se saatto olla myös ihan oksennustautia. Ja tämä raskaus näyttää etenevän aika samaa rataa. Lievää huonoa oloa/etomista on kyllä ollut mutta eipä pahemmin. Kyllä itsekkin tulee välillä mietittyä että onko kaikki ok kun on niin oireetonta vaikka niin oli edelliskerrallakin :) Ja vähän samaa kun aurinkopuuteri sanoi olen kuullut jonku lääkärin sanovan että jos ei ole vuotoja ja varhaisultrassa kaikki ok on aika todennäköistä että raskaus menee loppuunasti. Toki koskaan ei kai voi olla varma ja vaikka on vuotojakin voi raskaus jatkua.
 
Joo aika hurja kommentti neukkutädiltä. Ei oo kyl paljoo ajatellu mitä sanoo asiakkaalle. Mullakin nää raskaudet eronneet toisistaan kuin yöt ja päivät. Ekassa en oksentanut kuin viikolla 10 ja muuten oli iltaisin ruoan jälkeen paha olo, muuten ei, nyt taas paha olo on koko päivän, yöksi vain helpottaa. No nyt ostin ne rannekkeet, jospa niistä olis apua tähän oloon.
Myös väsymys on ihan eri luokkaa nyt kun edellisessä raskaudessa.
NO mulla kun oli se raskaus tässä vuoden alussa ja se meni kesken, siitä ei ollut mitään oireita! Vaisto vain kertoi että raskaana ollaan ja testi näytti plussaa. Raskaus meni kuitenkin kesken 8+4. Mut en usko että tuolla oireettomuudella on mitään tekemistä ton km:n kanssa vaikka  varma en voi olla. Voihan se olla että se oli vaikka tuulimuna ja siksi ei oireita vaikka kyllä tuulimunassakin kuulemma on samat oireet kuin normaalissa raskaudessa. Nää on niin yksilöllisiä asioita!
Googlekielto on tällekin mammalle asetettu! :)
 
On tämä jänää loppuun asti ja erityisen jännää sinne 12 raskausviikolle. Sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa. emoticon  Kuinka moni teistä menee tai on käynyt varhaisultrassa? meillä se on edessä kahden viikon päästä. Täällä se on yksityisessä neuvolassa vielä todella halpa!!! vain 50 euroa. Jotenkin se ultra ekassa raskaudessa rauhotti mieltä todella paljon. Näki sen pienen alun ja sydämen sykkivän. Myöskin sen mihin asettunut olemaan ja näyttääkö kaikki olevan niinkuin pitää.

Toivotaan ettei kellään meistä tule ikäviä yllätyksiä ja päästään kilvan jännäämään loppuun asti.
 
Minä soitin yksityiselle lääkäriasemalle ja suosittelivat että olisi 7 rv tai lähempänä sitä ainakin esim. 6+5.
 

Hei vaan,

mulla on ollut jonkin verran pahoinvointia nyt viikoilla 5-6 (tai 6.-7. raskausviikolla miten nyt ilmaistaankin) En ole oksentanut kertaakaan, mutta sellainen ällöttävä kuvotus on ollut monena päivänä. Toisina päivinä tuntuu enemmän, toisina vähemmän. Mulla ei ole myöskään mitään tiettyä ajankohtaa, jolloin huono olo tulee. Aamuisin itse asiassa on yleensä ihan hyvä olo ja huono olo tulee vasta aamupäivällä (tai sitten ei ollenkaan). Yhdeksän jälkeen illalla on ollut monena iltana aika oksettava olo.

Jotkut ruuat on alkanut etomaan. Ennen join paljon maitoa, mutta nyt ajatus maidosta lähinnä ällöttää. Samoin myös kahvi, jota vielä viikko sitten join mielelläni (vaihdoin kyllä kofeiinittomaan kahviin, kun sain tietää raskaudesta). Viiniä tai muuta alkoholia ei myöskään tee enää mieli – ihan alussa oli ihan hillitön siiderihimo (johtui ehkä lämpimästä säästä?), jota paikkasin sitten vissyllä ja alkoholittomalla oluella.

Säännöllisestä syömisestä on tullut elinehto ja parin tunnin välein on pakko saada jotain suuhun. On tullut myös ihmeellisiä mielitekoja: en olisi koskaan kuvitellut että söisin kylmää valmismakaronilaatikkoa, mutta kun kuljin Siwan ohi ja näin mainoksen makaronilaatikosta tuli ihan hillitön himo ja vedin tyytyväisenä laatikkoa ilman kylmiltään. Tuoremehuja ja smoothieta juon nykyään päivittäin, kun ennen en juonut niitä oikeastaan ollenkaan. Ne pitävät huonon olon siedettävänä. Ulkoilu ja ulkona oleminen auttavat myös paljon.

Vatsaa ei enää nipistele kuin joskus tosi harvoin iltaisin. Rinnat on suuremmat kuin ennen ja välillä arat.

Se vinkki akupunktiorannekkeista oli hyvä, hankin juuri toissapäivänä itselleni sellaiset (Yliopiston apteekissa n.19e) ja tänään olen testannut niitä ensimmäistä kertaa: ei pahaa oloa ainakaan silloin kun ne ovat ranteissa, joten ehkä ne toimivat..?

Näillä oireilla mennään toistaiseksi – lähinnä toivon, että oireet jatkuvat ja raskaus etenee

 
Nautiskelija mulla kans tänään ekaa päivää rannekkeet käsissä, voin sanoo että olo on todellakin paljon parempi. Kävin töissä tänään. Teen viikonloppusin ja miehen lomien aikaan pätkätöitä entisessä  työpaikassa niin oli ihan kiva olla töissä kun ei ollu paha olo. :) Ja makso 19,5€. Todellakin kannatti ostaa.
 
Hellou :) Tänään huomasin uuden oireen, nimittäin mun tisseistä tihkuu kolostrumia (?) eli sitä esimaitoa tms. Ekassa raskaudessa tää alko vasta viikon 20 jälkeen... Onko kenelläkään kokemusta, että kiihtyykö tää kovinkin vai onko tää vaan tällasta pikkuista tiputtelua loppuun saakka....?  
 
Mulla on ollut nyt viikonloppuna melkein oireeton olo, tai siis ei ole oksettanut/kuvottanut oikeastaan ollenkaan. En pitänyt akupunktiorannekkeita, mutta olisiko pitkät yöunet ja runsas ulkoilu  auttaneet ? (olen ollut sekä lauantaina ja sunnuntaina melkein koko päivän ulkona) Toivottavasti tämä on kuitenkin hyvä juttu eikä huono juttu. Onko teillä muilla oireet samanlaisia päivästä toiseen tai tuleeko teillä myös lähes oireettomia päiviä?
 
Kyllä mulla on ollut useampiakin oireettomia päiviä ja sitten saattaakin yks kaks olla pari päivää taas tosi paha olo. Sitte saattaa vaihdella myös niin että tunnen sitä kuvotusta ainoastaan vain kerran päivässä, esim. illalla tai sitten aamulla. Joskus taas koko päivän. Se vähän tulee ja menee ainakin mulla. Nyt on viikot 8+1 mulla ja mitä lähemmäs sitä viikkoa 12 mennään niin varmasti alkaa oireetkin helpottamaan.
 
alkoi se yökötys mullakin..ehdin jo ihmetellä missä se viipyy. On taas saanu pönttöä halailla ja mikään ei oikein maita. :/ Välillä helpompaa ja välillä taas ihan kamalaa!! jääkaappi on kauhun paikka..kaikki hajut tuntuu 100 kertasille aikasempaan verrattuna. Maustetut kivennäisvedet ja mehujäät ja kiivi ja satunnaisesti mandariini&viinirypäleet maistuu ja jopa tekee mieli..ehkä kerran 2päivään..pakko vaan jotain koittaa syödä kun muuten olen taas tippaletkun jatkeena niinku esikoisen aikaan. Eilen illalla teki mieli mäkkärin euronhampparia ja mies jo veti kenkiä jalkaan et lähtee hakemaan(kultainen ihana mies:) )mutta sitten ennen ku ehti lähtee ni mun piti käydä yökkään niin sinne meni sekin mieliteko ja hampparit jäi ostamatta. Väysymyksin tuli moninverroin raskaampana nyt kun on huono olo ja ei saa syötyä..tekis mieli nukkua kellonympäri mutten voi kun nää kolme pikkupossua(mun mukelot ;D )pitää kyllä siitä huolen etten paljon päivällä nuku. Mut itehhän mie tähän tilanteeseen oon hjalunnu niin eiköhän tän jaksa ja kestä.emoticon
 
Miulla kans on koht pari viikkoa ollu tosi etova olo..kerran/pari kertaa päivässä joutuu pöntölle juoksemaan, mut ei onneks sen useemmin(jos jotain positiivista pitää ettiä).. :)

Sit oon huomannu et jos oon tietokoneella puolta tuntia kauemmin ni saan ihan kauheen päänsäryn loppu päiväks..yritin säätää näytön kirkkauttaki, mut eipä siit ollu mitään hyötyä.
Mukaan oon myös tullu "ihanat" ilmavaivatemoticon ...jos joltain löytyy hyviä koti-kikkoja ummetuksen hoitoon ni otan vastaan..kokeiltu on jo luumut ja activia-jogurtit..vettä litkin päivän mittaan yli litran..kaipa sitä vois apteekista jotain lääkettä käydä ostaa, mut jos tän jotenki muuten sais helpottuu ni kokeilisin mielummin niin :)...

Tiamii miul kans tihkuu sitä "esimaitoa".. tai itseasias jo jonki aikaa on tihkunu...ei siis mitenkää sillee ettäkö joutus jotain suojia rintsikoihin laittaa, mut vähän kuitenkii...toivottavasti tää tihuttelu ei tästä ainakaan kiihdyemoticon !
 
Piti vaan päivittää tänne oireita nyt... Eli multa on kadonnu kaikki oireet! Tisseistä tulee sitä kolostrumia puristamalla ja menkkoja ei näy, mutta muuten kaikki oireet kadoksissa!? Oon aivan ihmeissäni. Toisaalta pitää olla tyytyväinen, sillä viime raskaudessa oli esim. turvotusta ja se se vasta ärsyttävää onkin..... ;)

Neukkutädiltä kysyin tänään, et pitääkö huolestua, mutta se sano, et oireista ei voi päätellä yhtään mitään tässä vaiheessa!
 
Mulla jatkuu nyt 3 vkoa kauhea turvotus. Mitkään housut ei mahdu kun tuo maha on pingottunu niin palloksi kun vaan voi.
Onneks mie olen suht normaali ja aina pieni pömppömaha ollut ettei kaikki tajua mutta tosi tuskallista on ollut.
Levolakkia käytin 1,5vkoa maksimiannoksella, ei mitään apuja. Luumuja ja muita kokeillu niin pikkasen helpottaa mut tosi tarkkaan katottava mitä syö tai muuten maha turpoaa ihan järkyttäväksi :(
 
Mulla eka raskaus kyseessä, oireita ollut jo kaksi viikkoa. Testin tein viime tiistaina ja nyt olisi menossa ilmeisesti 7 viikko. Ensioireita arat rinnat, väsymys: haukotuttaa koko ajan, lisäksi tulee vilunväreitä ja aamuisin nenä tuhisee oikein kunnolla. Lisäks iltaisin tosi heikko ja huono olo, oksentaa ei ole tarvinnut (ainakaan vielä), ja tietty vielä noi mahakrampit. Viime sunnuntaina alkasi kouria alavatsaa, hainkin paketin siteitä varmuudeksi kun ajattelin että menkathan sieltä alkaa, vihdoin, no ei alkanut ja tiistaina plussasin. Ei meinata miehen kanssa vielä edes uskoa asiaa todeksi, sovittiin että tehdään uusi testi (tai monta!) ens viikon alussa, ja sen jälkeen sitten soittoa neuvolaan :)
 
Takaisin
Top