Raskaus- ja synnytyspelot
- Ketjun aloittaja RvD
- Aloituspäivämäärä
Toivounelma: Musta kans tuntuu, et ne kaikenmaailman kaavakkeet on ihan yhtä tyhjän kanssa. Kukaan ei niitä lue ja aina saa olla selittämässä joka ikiselle hoitajalle ihan samat tiedot.
Myös mulla ehkä suurin synnytykseen liittyny pelko viime kerralla oli noi puudutukset. Jotenki mua ahdistaa ajatus siitä, et mun tuntemuksiani eliminoidaan pois. Muutenki koitan aika paljon välttää kaikkia lääkkeitä ja jonkun puudutusaineen ruiskuttaminen selkärankaan vaan tuntu ajatuksena karmivalta. Mut kuikas sitten kävikään? Supistukset oli kestäny n. 20 tuntia ja aloin olla niin uupunu, et kaipasin edes pienen hengähdystauon. Avautuminenki tuntu kestävän ikuisuuden, joten menin vähän paniikkiin, että pitääkö mun vielä toiset 20 tuntia kestää tätä samaa. Valitettavast epiduraali jäi hyvin toispuoleiseks, mut mun ei pariin tuntiin tarvinnu kuitenkaa kestää, ku vasemmanpuoleisia supistuksia. Vaikutus hälveni ihan yhtäkkiä ja kivut palas pahempia, ku aikasemmin. Kätilö pyys mua käymään vessassa ennen toisen annoksen antamista, mut sit meniki vedet ja alko ponnistaminen.
Myös mulla ehkä suurin synnytykseen liittyny pelko viime kerralla oli noi puudutukset. Jotenki mua ahdistaa ajatus siitä, et mun tuntemuksiani eliminoidaan pois. Muutenki koitan aika paljon välttää kaikkia lääkkeitä ja jonkun puudutusaineen ruiskuttaminen selkärankaan vaan tuntu ajatuksena karmivalta. Mut kuikas sitten kävikään? Supistukset oli kestäny n. 20 tuntia ja aloin olla niin uupunu, et kaipasin edes pienen hengähdystauon. Avautuminenki tuntu kestävän ikuisuuden, joten menin vähän paniikkiin, että pitääkö mun vielä toiset 20 tuntia kestää tätä samaa. Valitettavast epiduraali jäi hyvin toispuoleiseks, mut mun ei pariin tuntiin tarvinnu kuitenkaa kestää, ku vasemmanpuoleisia supistuksia. Vaikutus hälveni ihan yhtäkkiä ja kivut palas pahempia, ku aikasemmin. Kätilö pyys mua käymään vessassa ennen toisen annoksen antamista, mut sit meniki vedet ja alko ponnistaminen.
Toivounelma
Piirimestaruustason postaaja
Sain minäkin, mutta sairaalassa on laajempikin selitys. Kuten ihan kaikista sairaalakäynneistä. Eli potilaalle annetaan lyhyt selostus ja sairaalan arkistoissa on laajempi. Sitä laajaa mä kaipaan, nippelitietoa lääkemääristä, kellonajoista jne.
Mie en oo vielä ehtinyt niin miettiä tota synnytystä, mutta käsitin, että pääsisin kans jotenkin automaattisesti synnytystapa-arvioon, koska esikoinen synty sektiolla.
Ja olihan se toki vaikea kokemus, pääsin raskausviikolla 24+4, ja aamulla sain tietää, että parin tunnin päästä leikataan. En siis ehtinyt kokea supistuksia tai mitään, joten niistä ei ole kokemusta. Joskus mietin, pääsinkö niiltä osin helpommalla?
Ja olihan se toki vaikea kokemus, pääsin raskausviikolla 24+4, ja aamulla sain tietää, että parin tunnin päästä leikataan. En siis ehtinyt kokea supistuksia tai mitään, joten niistä ei ole kokemusta. Joskus mietin, pääsinkö niiltä osin helpommalla?
Nyt kun töissäkin on käynyt ilmi että meille on tulossa tuplat, oon kuullut tuplasynnytyksistä hämmentävän monta karmivaa tarinaa! Kuvio ekan alatiesynnytyksestä ja toisen hätäsektiosta el kuulosta järin houkuttelevalta... Otin asian tänään neuvolassa puheeksi ja oli megahelpotus kun neuvolantäti heti sanoi että saan sektion ilman muuta jos sen haluan. Mulla siis yksi suunniteltu sektio perätilan takia takana. Kestäähän siitä paraneminen selkeesti kauemmin ja ajatus mahan avaamisesta ahdistaa, mutta se tuntuu siltikin pienemmältä pahalta.
Toivounelma
Piirimestaruustason postaaja
Sektion vuoksi kuulemma pitää tehdä arvio, koska vanha arpi ja mahdolliset kiinnikkeet voivaikuttaa synnytykseen. Niin ja se miksi aiemmin on päädytty sektioon.
Vaikka et oo kokenut supistuksia, niin en sanoisi sinun päässeen helpolla. On muutakin kuin fyysinen kipu.
Mä kyllä koin niin turhattavaksi ja epäonnisstuneeksi, kun ensin 23 tuntia supistelet ja paikat aukee...sit ne alkaa mennä kiinni ja viedään kiireellä sektioon. Eihän mun kroppa osaa edes synnyttää...ja alla se että lapsi saanut alkunsa koeputkessa. Olin siis hyvi pettynyt itseeni. Onneksi imetys sujui vaikka töitä sai tehdä sen eteen.
Nyt oon koittanut tsempata itseäni, etta luomuraskaus niin josko synnytyskin sitten sujuisi. Onneksi vielä on aikaa.
Niin, synnytyksessä ehkä pääsin "helpommalla", mutta muilta osin en.
Olisin kyllä kokenut vaikka minkälaisen synnytyksen "ihan mielelläni" jos se olisi ollut hinta siitä, että meidän pieni esikoinen olisi jaksanut kasvaa ja päässyt kotiin.
Mutta toivottavasti nyt menee kaikki hyvin meillä kaikilla ja osataan vaatia sekä saada apua pelkoihin kun sitä tarvitaan.
Olisin kyllä kokenut vaikka minkälaisen synnytyksen "ihan mielelläni" jos se olisi ollut hinta siitä, että meidän pieni esikoinen olisi jaksanut kasvaa ja päässyt kotiin.
Mutta toivottavasti nyt menee kaikki hyvin meillä kaikilla ja osataan vaatia sekä saada apua pelkoihin kun sitä tarvitaan.
Mulla sitten taas on pelko,että pakotetaan kahden alatiesynnytyksen jälkeen kolmanteen. Haluan sektioon,vaikka ajatus isosta leikkauksesta myös hirvittää ja tiedän,että kyllä se kolmaskin sieltä alakautta tulisi. En vaan usko että mun henkinen puoli kestää enää kolmatta.
Edellisissä pelko ikään kuin hyssyteltiin pois, "tottakai eka jännittää kun ei tiedä mitä tapahtuu","tietty toka jännittää jos ajattelee että se tuntuu samalta kuin eka..." . Joo,se oli vaan pahempi koska olin pelännyt synnytystä yökaudet jo pari viikkoa ennen laskettua ja sit mentiin vielä yli viikolla yli sen ennen kuin vihdoin viimein sain käynnistyksen. Olin jo siinä vaiheessa ihan rikki ja lapsen synnyttyä mietin ettei enää ikinä... ja tässä ollaan,sektiota hakemassa koska vauvan kaipuu voitti.
Edellisissä pelko ikään kuin hyssyteltiin pois, "tottakai eka jännittää kun ei tiedä mitä tapahtuu","tietty toka jännittää jos ajattelee että se tuntuu samalta kuin eka..." . Joo,se oli vaan pahempi koska olin pelännyt synnytystä yökaudet jo pari viikkoa ennen laskettua ja sit mentiin vielä yli viikolla yli sen ennen kuin vihdoin viimein sain käynnistyksen. Olin jo siinä vaiheessa ihan rikki ja lapsen synnyttyä mietin ettei enää ikinä... ja tässä ollaan,sektiota hakemassa koska vauvan kaipuu voitti.
Traumat on syy siihen, että pystyin edes ajattelemaan toisen lapsen hankkimista vasta parin vuoden päästä ekasta synnytyksestä. Haluan kovasti tämän toisen perheeseemme, mutta pelkään todella paljon kohdata synnytyksen toisen kerran. Ekalla kerralla meni niin moni asia pieleen:
- Lapsivedet meni, mutta synnytys ei käynnistynyt seuraavien päivien aikana, joten täytyi käynnistää lääkkeellisesti
- Synnytys kesti kauan, ja ponnistusvaihe veti minut ihan loppuun. Kroppa oli jotenkin sen mallinen, että vauvan pää jäi johonkin kuoppaan jumiin ihan loppuvaiheessa, päälaki näkyi mutta ei vain edennyt mihinkään. Päädyttiin imukuppinostoon, joka sattui niin, että pelkäsin kuolevani. Sain onneksi vain pienen repeämän.
- Istukka ei irronnut. sitä kiskottiin ja revittiin käsin napanuorasta ja vatsaa paineltiin rajusti. tätä kesti melko kauan, ennen kuin päätettiin viedä nukutukseen.
- Istukan irrotus ei sujunut suunnitellusti, sillä kohtu ei alkanutkaan supistua pieneksi, jolloin verenvuotoa ei saatu tyrehdytettyä. Heräsin keskelle kaaosta ja veri vain lorisi minusta ulos. Olin täysin shokissa.
- Menetin paljon verta, mutta jostain syystä päätettiin odottaa seuraavaan aamuun, jos pärjäisin ilman lisäverta. Menin tosi heikkoon kuntoon, en voinut pidellä vauvaani, kun en oikein pystynyt nostamaan käsiäni tyhjinäkään ylös.
- Seuraavana päivänä sain lisäverta ja elämä alkoi palata ja olo kohentua.
- Minulla oli pissakatetri pari päivää, ja sen + synnytyksen vuoksi virtsanpidätyskykyni oli kadonnut kokonaan. Kun nousin seisomaan, pissa valui ulos. Se hävetti ja itketti. Tilanne korjaantui melko nopeasti, mutta en haluaisi ikinä enää samaan tilaan enkä mihinkään edellisistä.
Huoh. Kaikkeen sitä vauvan vuoksi rupeaakin.
- Lapsivedet meni, mutta synnytys ei käynnistynyt seuraavien päivien aikana, joten täytyi käynnistää lääkkeellisesti
- Synnytys kesti kauan, ja ponnistusvaihe veti minut ihan loppuun. Kroppa oli jotenkin sen mallinen, että vauvan pää jäi johonkin kuoppaan jumiin ihan loppuvaiheessa, päälaki näkyi mutta ei vain edennyt mihinkään. Päädyttiin imukuppinostoon, joka sattui niin, että pelkäsin kuolevani. Sain onneksi vain pienen repeämän.
- Istukka ei irronnut. sitä kiskottiin ja revittiin käsin napanuorasta ja vatsaa paineltiin rajusti. tätä kesti melko kauan, ennen kuin päätettiin viedä nukutukseen.
- Istukan irrotus ei sujunut suunnitellusti, sillä kohtu ei alkanutkaan supistua pieneksi, jolloin verenvuotoa ei saatu tyrehdytettyä. Heräsin keskelle kaaosta ja veri vain lorisi minusta ulos. Olin täysin shokissa.
- Menetin paljon verta, mutta jostain syystä päätettiin odottaa seuraavaan aamuun, jos pärjäisin ilman lisäverta. Menin tosi heikkoon kuntoon, en voinut pidellä vauvaani, kun en oikein pystynyt nostamaan käsiäni tyhjinäkään ylös.
- Seuraavana päivänä sain lisäverta ja elämä alkoi palata ja olo kohentua.
- Minulla oli pissakatetri pari päivää, ja sen + synnytyksen vuoksi virtsanpidätyskykyni oli kadonnut kokonaan. Kun nousin seisomaan, pissa valui ulos. Se hävetti ja itketti. Tilanne korjaantui melko nopeasti, mutta en haluaisi ikinä enää samaan tilaan enkä mihinkään edellisistä.
Huoh. Kaikkeen sitä vauvan vuoksi rupeaakin.
Nepeta Cataria
Seurustelun sensei
Heinämammat 2016
Elomammat 2018
Eloäidit 2020
Helmikuiset 2022
Toukokuiset 2024
Kunusiini, sinulla on käynyt todella surkea sattumusten sarja. En usko että toista kertaa voisi käydä noin huono tuuri perätysten. Minä lohdutan itseäni sillä että toinen lapsi olisi helpompi synnyttää, kun paikat ovat valmiiksi jo löysemmät, ja uudelleensynnyttäjät synnyttävät noin yleensäkin nopeammin.
Minullakin käynnistettiin synnytys, se sattui kun lähti niin nopsaan ja voimalla liikkeelle. Toivottavasti tällä toisella kertaa siihen ei tarvitse mennä.
Minullakin käynnistettiin synnytys, se sattui kun lähti niin nopsaan ja voimalla liikkeelle. Toivottavasti tällä toisella kertaa siihen ei tarvitse mennä.
vadelmalaku
Jostain jotain jo tietävä
Mun on kyllä pakko koittaa pyytää tuo laajempi raportti sieltä missä viimeksi synnytin. Avautusmisvaihe sujui itselläni käsittääkseni normaalisti, mutta ponnistaminen oli melko tuloksetonta ja nyt mietin, sainko varmasti kuulla todellisen syyn siihen. Ensin kätilö nimittäin kysyi olenko harrastanut ratsastusta. Kuten moni muukin olen nuorempana johon hän sanoi, että sen takia sulla sitten on niin vahvat lihakset jotka pistävät hanttiin. No, kun poika lopulta saatiin ulos imukupin avulla repesi käsittääkseni osittain emätin ja väittivät vaikeuksien johtuneen siitä, että vauva eteni nyrkki rinnallaan. Mietin voinko luottaa, että ongelma oli vain siinä, eli että nyt sitten osaan ponnistaa lapsen itse ulos, kunhan syntyy normaaliasennossa. Jospa sairaalan omat raportit kertoisivat tuosta tarkemmin. Tietääkö kukaan muuten miksi ei esim ultrata, jotta huomataan jos lapsen käsien tms asento voi aiheuttaa ongelmia? Vai eikö synnytyksen aikana enää voida ultrata?
S_uski
Puuhakas puhuja
Tässä mun esikoisen synnytyskertomus.
Elikkä synnytys käynnistyi 4.12.2013 ja laskettu aika olis ollut 6.12.
Nukuin kaikessa rauhassa päikkäreitä kun heräsin siihen että on pissahätä, kun pääsin istuma-asentoon sängylle tunsin kun jotain valahti housuihin ja ajattelin sen olevan pissaa. Kun nousin sängystä ylös lorahti lapsivettä kunnolla lattialle. Vuoto oli lähes tulkoon pelkkää verta, ainakin omasta mielestäni ja soitin aika hädissäni synnärille.
Synnärille saavuttiin n. 16.10 jolloin supistuksia tuli mutta aika harvakseltaan. Siinä makoilin käyrillä ja tarkistelivat sitten oliko kyseessä lapsivesi vai vaan veristä vuotoa. Tulos oli että lapsivettähän se ja sain vaihtaa laitosvaatteet päälle. Tämän jälkeen mentiin vuodeosastolle odottelemaan että synnytys käynnistyy kunnolla. Aika pian supistukset napakoituivat ja sain lämpöpusseja. Pian sainkin mennä suihkuun n 1,5 h. Sen jälkeen sain joitain lääkkeitä suun kautta mutta ei ne oikein auttanut. Sisätutkimus tehtiin ja olin 3 cm auki ja kaula oli tietenkin hävinnyt, vauva vaan oli vielä tässä vaiheessa aika ylhäällä. Taas laitettiin käyrille ja siitä huomattiin vauvan sykkeen olevan 170-180 välillä, eli aika korkea.
Tässä vaiheessa mut kärrättiin synnytyssaliin jossa edelleen oleskelin lämpöpussien kanssa. Sisätutkimus tehtiin ja olin auki 4 cm. Vauvan sydänäänet alkoivat olla apaattisia, eli ei tarpeeksi vaihtelua. Paikalle kutsuttiin gynekologi joka laittoin pinnin vauvan päähän ja mulle juotettiin sokerisia litkuja. Sydänääniin ei tullut vaihtelua joten gyne päätti ottaa vauvan päästä verinäytteen että saako vauva tarpeeksi happea ym. Tulokset tulivat ja olivat hyviä. Pinni laitettiin uudestaan vauvan päähän, mutta pian huomattiin ettei sydänäänet vaihtele edelleenkään tarpeeksi. Gynekologi sanoi että nyt lähdettiin sektioon ja samassa alettiin sheivata karvoja ja laitettiin katerti ja sitten mua alettiin jo kärrämään leikkaussaliin.
Leikkaussalissa anestesialääkäri yritti varmaan sata kertaa laittaa epiduraalia ja lopulta se onnistuis. Sitten kokeiltiin pinseteillä olinko puutunut vatsasta ja vastasin että tunnen kipua jotenka anestesialääkäri tuli maskin kanssa ja sitten mä jo nukuinkin...
Heräämöstä herättyäni kysyin missä vauva on ja sain kuulla että hän on teho-osastolla rajun maailmaan tulon vuoksi. Vauva ei ollut saanut puristettua kaikkea lapsivettään keuhkoistaan ja kaiken lisäksi leikkauksen alettua huomattiin että istukka oli osittain irronnut. Tyttönen oli siis saanut keuhkoihinsa veristä lapsivettä ja tätä lääkärit imivät pois ja aloittivat antibiootin mahdollisin tulehduksen vuoksi. Murunen oli happiviiksissä, nenämahaletkussa ja kanyyli ottassa. Tyttö vieti 4 ensimmäistä päiväänsä lasten teholla, jossa sain vierailla vointini mukaan. 2 seuraavaa päivää sain olla tytön kanssa osastolla. Hurjasta synnytyksestä huolimatta tyttö voi nyt todella hyvin ja mitään pysyvää haittaa ei tästä tytölle ollut.
Pelkään jotakuinkin seuraavankin synnytyksen menevän samalla tavalla ja on pakko alkaa puhua suunnitellusta sektiosta. Vaikkei tosta sektiosta mitään järisyttävän hyviä kokemuksia ole. En oikein tiedä... Pelottaa ja ahdistaa synnytys aika reilusti.
Elikkä synnytys käynnistyi 4.12.2013 ja laskettu aika olis ollut 6.12.
Nukuin kaikessa rauhassa päikkäreitä kun heräsin siihen että on pissahätä, kun pääsin istuma-asentoon sängylle tunsin kun jotain valahti housuihin ja ajattelin sen olevan pissaa. Kun nousin sängystä ylös lorahti lapsivettä kunnolla lattialle. Vuoto oli lähes tulkoon pelkkää verta, ainakin omasta mielestäni ja soitin aika hädissäni synnärille.
Synnärille saavuttiin n. 16.10 jolloin supistuksia tuli mutta aika harvakseltaan. Siinä makoilin käyrillä ja tarkistelivat sitten oliko kyseessä lapsivesi vai vaan veristä vuotoa. Tulos oli että lapsivettähän se ja sain vaihtaa laitosvaatteet päälle. Tämän jälkeen mentiin vuodeosastolle odottelemaan että synnytys käynnistyy kunnolla. Aika pian supistukset napakoituivat ja sain lämpöpusseja. Pian sainkin mennä suihkuun n 1,5 h. Sen jälkeen sain joitain lääkkeitä suun kautta mutta ei ne oikein auttanut. Sisätutkimus tehtiin ja olin 3 cm auki ja kaula oli tietenkin hävinnyt, vauva vaan oli vielä tässä vaiheessa aika ylhäällä. Taas laitettiin käyrille ja siitä huomattiin vauvan sykkeen olevan 170-180 välillä, eli aika korkea.
Tässä vaiheessa mut kärrättiin synnytyssaliin jossa edelleen oleskelin lämpöpussien kanssa. Sisätutkimus tehtiin ja olin auki 4 cm. Vauvan sydänäänet alkoivat olla apaattisia, eli ei tarpeeksi vaihtelua. Paikalle kutsuttiin gynekologi joka laittoin pinnin vauvan päähän ja mulle juotettiin sokerisia litkuja. Sydänääniin ei tullut vaihtelua joten gyne päätti ottaa vauvan päästä verinäytteen että saako vauva tarpeeksi happea ym. Tulokset tulivat ja olivat hyviä. Pinni laitettiin uudestaan vauvan päähän, mutta pian huomattiin ettei sydänäänet vaihtele edelleenkään tarpeeksi. Gynekologi sanoi että nyt lähdettiin sektioon ja samassa alettiin sheivata karvoja ja laitettiin katerti ja sitten mua alettiin jo kärrämään leikkaussaliin.
Leikkaussalissa anestesialääkäri yritti varmaan sata kertaa laittaa epiduraalia ja lopulta se onnistuis. Sitten kokeiltiin pinseteillä olinko puutunut vatsasta ja vastasin että tunnen kipua jotenka anestesialääkäri tuli maskin kanssa ja sitten mä jo nukuinkin...
Heräämöstä herättyäni kysyin missä vauva on ja sain kuulla että hän on teho-osastolla rajun maailmaan tulon vuoksi. Vauva ei ollut saanut puristettua kaikkea lapsivettään keuhkoistaan ja kaiken lisäksi leikkauksen alettua huomattiin että istukka oli osittain irronnut. Tyttönen oli siis saanut keuhkoihinsa veristä lapsivettä ja tätä lääkärit imivät pois ja aloittivat antibiootin mahdollisin tulehduksen vuoksi. Murunen oli happiviiksissä, nenämahaletkussa ja kanyyli ottassa. Tyttö vieti 4 ensimmäistä päiväänsä lasten teholla, jossa sain vierailla vointini mukaan. 2 seuraavaa päivää sain olla tytön kanssa osastolla. Hurjasta synnytyksestä huolimatta tyttö voi nyt todella hyvin ja mitään pysyvää haittaa ei tästä tytölle ollut.
Pelkään jotakuinkin seuraavankin synnytyksen menevän samalla tavalla ja on pakko alkaa puhua suunnitellusta sektiosta. Vaikkei tosta sektiosta mitään järisyttävän hyviä kokemuksia ole. En oikein tiedä... Pelottaa ja ahdistaa synnytys aika reilusti.
Mua pelottaa tulevassa synnytyksessä ne kivut. Olin niin kipeä kun esikoinen syntyi. Synnytys kesti 32h. Ilmeisesti sen vuoksi, että mulla oli kallistunut kohtu ja vauvan pää alkoi painaa kohdunsuuta niin ettei se päässyt aukeamaan avaavista supistuksista huolimatta.
Olin kipushokissa, tärisin hallitsemattomasti ja en voinut kuin huutaa. Onneksi sain epiduraalin nopeasti ja niitä menikin 4 koko synnytyksen aikana. Kivut hävisivät aina lääkkeen vaikutuksen ajaksi, mutta pahenivat samaan tilaan kun lääkkeen vaikutus hävisi. Viimeisimmän lääkeannoksen jälkeen kätilö sanoi että jos ei nyt alkaisi tapahtumaan avautumista, olisi leikkaus seuraavana. Itse olin jo täysin valmis siihen lähes 2 päivää valvoneena. Mut sitten avautu paikat kuin ihmeellä ja ponnistusvaihe oli 20min, ei repeämiä eikä tikkejä.
Vuodeosaston henkilökunnan toiminnasta(tai okeastaan sen puutteesta) ja asenteesta mulla ois ollut paljonkin sanottavaa näin jälkikäteen ja se on jäänyt enemmän kaivelemaan etten kirjoittanut palautelappua lähtiessäni.
Mut itse synnytyskätilö oli ihana ja tuli vielä jälkikäteen kysymään mun vointia ja synnytysajatuksia vuodeosastolle.
Olin kipushokissa, tärisin hallitsemattomasti ja en voinut kuin huutaa. Onneksi sain epiduraalin nopeasti ja niitä menikin 4 koko synnytyksen aikana. Kivut hävisivät aina lääkkeen vaikutuksen ajaksi, mutta pahenivat samaan tilaan kun lääkkeen vaikutus hävisi. Viimeisimmän lääkeannoksen jälkeen kätilö sanoi että jos ei nyt alkaisi tapahtumaan avautumista, olisi leikkaus seuraavana. Itse olin jo täysin valmis siihen lähes 2 päivää valvoneena. Mut sitten avautu paikat kuin ihmeellä ja ponnistusvaihe oli 20min, ei repeämiä eikä tikkejä.
Vuodeosaston henkilökunnan toiminnasta(tai okeastaan sen puutteesta) ja asenteesta mulla ois ollut paljonkin sanottavaa näin jälkikäteen ja se on jäänyt enemmän kaivelemaan etten kirjoittanut palautelappua lähtiessäni.
Mut itse synnytyskätilö oli ihana ja tuli vielä jälkikäteen kysymään mun vointia ja synnytysajatuksia vuodeosastolle.
Eilen kuulin että kaverini sisko oli ollu raskaana, lapsi todettiin kohtuun kuolleeksi ja synnytys käynnistettiin, sai siis enkelivauvan rv 24. Samana päivänä hälle tuli postissa äitiyspakkaus. 
Sain aikaan itselleni pelon. Olin jotenki jo rauhoittunut mutta nyt taitaa olla niin, että vasta sitten uskon kaiken olevan hyvin kun lapsi on sylissä. Tai ehkä sitten siinä vaiheessa kun kapsi on jo sen verran isompi että kätkyt-kuoleman riski on ohi. Iskeny siis ihan hirvee menettämisen pelko
Sain aikaan itselleni pelon. Olin jotenki jo rauhoittunut mutta nyt taitaa olla niin, että vasta sitten uskon kaiken olevan hyvin kun lapsi on sylissä. Tai ehkä sitten siinä vaiheessa kun kapsi on jo sen verran isompi että kätkyt-kuoleman riski on ohi. Iskeny siis ihan hirvee menettämisen pelko 
Elizabet
Satasella mukana keskusteluissa
Mä uskon että nää pelot raskauden aikana on ihan hyvää koulutusta vanhemmuuteen. Mäkin pelkään vaikka on kolmas baby masussa. Mutta kyllä tietynlainen huoli ja pelko vanhemmuudessa on koko ajan läsnä. Ensi sitä pelkää että raskaus sujuu, sitten että se vastasyntynyt pysyy ehjänä, sitten kun lapset on vähä isompia alkaa murehtimaan niiden sosiaalisia taitoja, tuleeko ne pärjäämään tässä maailmassa. Ajattelen, että näiden pelkojen kanssa on vaan opittava elämään.
Mulla kummittelee samat pelot Pinkkis ku sulla. Tutulla on yksi lapsi ja kaksi kohtukuolemaa kokenut yli puolenvälin raskautta Ite alkanut ajatella jo positiivisemmin mutta silti tuollaiset kohtalot pelottaa takaraivossa.
Ite alkanut ajatella jo positiivisemmin mutta silti tuollaiset kohtalot pelottaa takaraivossa.
Tarzuli
Vauhtiin päässyt keskustelija
Heippa PikkuR, mielelläni kuulisin mitä sulle kerrotaan. Mulle on todettu 2 välilevyn pullistumaa 2013 ja toinen vatsaanpäin ja toinen selkäänpäin. Oon jutellu että pääsisin asiasta juttelee niin synnytys kuin anestesialekurin kanssa. En pelkää syynnytystä enkä edes kipuja vaan lähinnä sitä mitä voi selälle käydä ponnistaessa... En haluaisi tilaneteeseem että menee tunto jaloista tms. Ni tosiaan kerro vaikka yksit. Viestinä kun tiedät enemmän. Toimin samoin jos haluat.
