Nythän se pitäisi kertoa, kun ultrassa jo on käyty, mutta kun ei huvittais.. jotenkin kauhistuttaa reaktiot.. anopille olis voinut kertoa jo kun siellä oltiin, mutta ei tuo mieskään mitään sanonut niiin olin sitten itsekin hiljaa..
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Noh, äsken tyrkkäsin tytölle ultrakuvan kouraan ja sanoin että vie mummolle ja ukille. No siitä asia sitten selvis, pitkä hiljaisuus oli kyllä ennen kuin sieltä onnitteluja huudettiin.. mutta huh, ohi on..
Meillä on just tuo sama! Tulee niitä "jaa sinne meni sun elämä" tai "oot varmaan saikulla lapsen sairastelun takia seuraavat 3 vuotta" Sit tiiän kyllä kuinka paljon naiset osaa toisia arvostella iän, suhteen keston ym. perusteella tekevät omat johtopäätökset...Toisaalta ollaan parin työkaverin kanssa puhuttu, ettei koskaan pidä kommentoida toisten lasten saamisesta/saamattomuudesta mitään, ei voi ikinä tietää vaikka olisivat yrittäneet vuosia ja joku tulee ja töksäyttää siihen jotain epäasiallista :arghh: Saapa nähdä miten käy....en itsekään mielellään ole töisä kertomassa kuin pakon edessä, esimiehen tuntien vastaanotto on varmasti jäätäväOllaan kerrottu perheille ja lähimmille ystäville ja tosi kivalla tavalla kaikki elävät meidän mukana tässä odotuksessa mutta töissä kertominen arveluttaa. Siellä on kumma kulttuuri kertoa kaikista lapsiin ja raskauteen liittyvistä kärsimyksistä tyyliin odotapa vaan vielä se suruksi muuttuu muutamilla jo omat hedelmälliset vuotensa ohittaneilla enkä jaksaisi sitä. Haluan nauttia tästä hetkestä ja todennäköisesti ainoasta raskaudestani ilman kauhukuvien maalailua. Ja nyt vielä kun on ollut tunteet tosi pinnassa pari viikkoa muutenkin. Onko muilla tällaisia kokemuksia?