Raskaudesta kertominen

Eräs pitkään lapsettomuushoidoissa ollut ystävä painui omissa juhlissaan yläkertaan itkemään kun kuuli toisen ystävämme odottavan. Nykyään hänkin on onnellisesti yli puolivälin raskaana ja osasi olla iloinen meidän uutisesta.
Ne on rankkoja juttuja kun ei onnistukaan. Muistan hänen olleen kateellinen jopa meidän keskenmenoista koska sentään saatiin kokea raskaus! Huh..
 
Katki kyseli nuista negatiivisista reaktioista raskaudesta kerrottaessa.

No ei mennyt meilläkään ihan putkeen kertomiset. Nyt rv16 menossa ja tähän mennessä olen saanut kerrottua 3 hyvälle ystävälleni. Kahden ensireaktio oli suoraan kasvoilta paistanut/äänestä kuulunut järkytys. Toinen toipui uutisesta melko pian ja keskustelun päätteeksi jopa onnitteli (hänellä yksi lapsi). Tämä toinen taas ei aluksi suostunut asiaa edes uskomaan ja kysyikin useaan kertaan että vitsailenko?! :O Kysyipä tämä samainen ihana ihminen vielä, että onko raskaus vahinko??! Siinä vaiheessa minulta meinasi muutama rumasana päästä, mutta totesin vain, että yksikään meidän lapsista ei ole vahinko, vaan ihan suunnitellusti on nyt tämä neljäs tulossa.
Tämä jälkimmäinen kaveri on sinkku, joten toisaalta ymmärrän hänen reaktionsa, sillä onhan neljäs lapsi ehkä hänen mielessään kenties yllätys/järkytys... Kolmas kaverini otti asian parhaiten ja hänelle kerroinkin asiasta ensimmäisenä jo rv10. Hän odottaa myös lasta ja hänen kanssaan oli ollut aikoinaan puhetta meidän mahdollisesta neljännestä lapsesta, joten siksi hänen reaktionsa oli aidosti iloinen.
Mies ei ole kertonut kenellekkään ystävistään. Suvusta tietää vain molempien vanhemmat, minun siskoni ja tätini. Jätettiin anopin tehtäväksi kertoa siellä puolella miehen mummoille ja sisaruksille, mutta mitä ilmeisemmin anoppi ei ole vielä(kään) sanonut kenellekkään mitään ja lupa raskaudesta kertomiseen edellämainituille annettiin rv13 eli reipas 3 viikkoa sitten. No mutta eihän tässä ole kiire, joten saakoon ihmiset tietää sitten kun saavat. Eikä tätä mahaakaan kauan enää pysty piilottelemaan, joten ennemmin tai myöhemmin tämä tulee kuitenkin ilmi :wink
Jännityksellä odotan muiden tuttujen/ystävien/sukulaisten reaktioita, sillä alku ei ollut ystävien osalta ainakaan kovin hyvä... Mummot ja ukit ottivat asian oikein hyvin vastaan, joten on meillä positiivisiakin kokemuksia :)

Toivottavasti Katki tilanne selviää parhain päin siellä suunnalla :)
 
_mirelyn_: Myös meille tulossa neljäs lapsi ja lyhyellä aikavälillä kuten myös teillä. :) Siksi täällä myös jännittänyt kertoa uutista perhepiirissä kun kuopuspoika on tällä hetkellä 8kk ja ikäero tulee olemaan kahdella nuorimmalla 1v2kk. Pääasiassa palaute on ollu positiivista tai neutraalia ja kun emme aijo kertoa uutista sen kummemmin enää eteenpäin. Muut sukulaiset ja kaverit saavat sitten tietää puskaradion kautta tai kun näkevät mun kasvavan kumpuni. :wink
 
Inhottava tilanne Katki :sad001 !

Mulla kans on kaikki suhtautunu positiivisesti ja innokkaasti. Tänään kerroin pomolle, jännitti tosi paljon! Mutta otti kyllä tosi hyvin, onnitteli ja halasi ja kyseli sitten kuinka pitkällä oon ja koska laskettu. Totesi että noinkin pitkällä ja oot noin hoikka vielä (phah, hoikkaa nähnytkään :D ). Huh, mut nyt se on alta pois, pomolle kertominen nimittäin :smiley-bounce005
 
Kiitoksia myötatunnosta :thumleft Kai se siitä, koitan ajatella että kilahtaminen ja möksöttäminen ovat tuon henkilön omasta tilanteesta johtuvia ja leppyköön ajastaan tai olkoon leppymättä. Olen ihan normaalisti, niinkuin en muka tajuaisikaan että hän osoittaa mieltään. Jos hän haluaa ottaa asian puheeksi niin se sopii, mutta itse en lähde varsinaisesti mitään anteeksi pyytelemään. Menneiden parin vuoden aikana tässä ehti itsekin muodostaa aika vahvan tahattomasti lapsettoman identiteetin ja kuulla jokuset vauvauutiset jotka tietenkin herätti ristiriitaisia fiiliksiä. Sikäli väitän, että kykenen ymmärtämään tämän henkilön tunteet, mutta reaktiota en välttämättä.
Valtaosin palaute on onneksi ollut todella, todella myönteistä. Jotenkin nuo kielteiset vaan jää korostuneesti mieleen.
 
No niinpä tuli meilläki Se kerta eteen ku raskausuutista ei otettukkaa vastaan niin ilosena. Kerrottiin tänään appiukolle ja Se kyl onnitteli mut kasvoilta paisto järkytys. Apen vaimo tuumas et "on tätä ootettuki" niin appi sano että "no ei ootettu viel vähää aikaan". Kahvipöydäs Sitte ei appi puhunu sanaakaa raskaudesta,häne vaimonsa kysy et millin la, miten oon voinu jne ja appi ei osallistunut keskusteluun vaan vaihto aina aihetta. Sit jossai välis ku vaimonsa alko puhuu rskaudesta niin appi alko että "Se Sitte lapsi valvottaa kaiket yöt, Se kuule pitää sun aamulla mennä iloisena ja pirteenä töihin vaikka koliikkivauva ois rääkyny neljä tuntia yöllä". Sanoin toho väliin että Joo ollaa kyl tietosia kaikesta mitä voi tulla ja appi jatko että sitä ootte ku zombeja Sitte, harrastukset jää kyllä pois jnejne. Sit häne vaimonsaki alko jo toppuuttelee appea puheissansa. Mä koitin välissä puolustautua. Toisin sanoen appiukko yritti kertoo että ei tajuta mihin ollaa ryhtymässä.. Äänensävy kokoajan tuohtunut. Sit ku Se "pelottelu" jatku niin olin jo itkun partaalla ja poistuin pöydästä. Appi kävi pitkällä röökillä ja tuli kohta olkkariin..pitkään hiljaista ja sit appi yhtäkkiä että vai että huhtikuuss laskettu aika. Ja että syntyispä hänen syntymäpäivänään ja plaaplaa. Tais tajuta että hieman loukkasi meitä.ja koitti sit paikkailla. Lähdettiin sit aika pian ja huuteli viel perään että erityisesti sulle (mulle) jaksamista ja hyvää vointia ja lässylässyn.
 
no,ei kyllä olla hänen kaa muutenkaa paljon yhteydessä mutta oisin oottanu vähän positiivisempaa asennetta ja vastaanottoa.. Hällekki eka lapsenlapsi.. No toisaalta eipä se oo koskaan oikein hyväksyny meidän seurustelua tai naimisiinmenoakaan.

oli pakko tulla avautumaan, vituttaa niin ankarasti :smiley-angry016
 
Muillakin asiaan liittyvää vitutusta. Mulla taas senkaltaista, että annoin anopille ja appiukolle luvan kertoa heidän sisaruksilleen vauvauutisista, niin yhtäkkiä sen tiesikin heidän kaverit ja kylän kampaaja... Kyselin sitten, että kertoiko he sisaruksille, niin ei kuulemma.

Suurin pelko mulla on, että he menee paljastaa meidän syitä sille miksei lapsia ole tullut aiemmin. Ollaan oltu n. 15 vuotta yhdessä ja mulla ei oo ollut tarvetta kertoa eteenpäin meidän syitä miksi lapsi tulee vasta nyt. Kuitenkin kerroin syyt silloin kun anoppi sitä raskausuutisisista kuullessa kysyi. Nyt mietin kovasti, että luottaako heihin etteivät kerro kun sanottiin, että ei haluta näistä eteenpäin puhuttavan. Vai pitäiskö soittaa perään vielä, että muistavat sen...? Voi hitto, että ottaa päähän. :argue
 
dulu: olipa ankea ensireaktio appiukolla! Minkä ikäinen hän itse on? Voisko olla että iski jokin akuutti ikäkriisi, kun tajusi tulevansa ukiksi? Hyvä että vaimonsa oli kuitenkin onnellinen puolestanne, toivottavasti (ja ehkä jopa todennäköisesti) se tarttuu myös appeen kunhan hän saa uutista jonkin aikaa sulatella.

On se kyllä jotenkin kummallista miten moni saa sellaisia kommentteja että "nyt teiltä loppuu muu elämä ja kaikki on ohi, voivoivoi..." Luulisi että ennen tapahtui paljon enemmän vahinkoraskauksia, mutta ei kai silloinkaan surkuteltu parisuhteessa elävien akuisten ihmisten lastensaantia, päinvastoin se oli oletuskin että lapsia tottakai tulee. Hyvähän se on että nykyään voi halutessaan valita jo toisinkin eikä sitä niin kauheasti ihmetellä, mutta tuo menee yli hilseen kun hoetaan toisten ihmisten puolesta että elämä menee jotenkin pilalle lapsen takia. Siinä pilataan odottajien ilo, eikä tunnuta ymmärtävän että useimmiten lapsi on nykyisten ehkäisymenetelmien aikakautena jo todellakin toivottu eikä mikään vahinko jonka tapahtumista ei saatu estettyä.
 
Appiukko taitaa olla 56-vuotias ellen ihan väärin muista. Veikkaan että ens kerran ku nähään niin hällä on ihan eri ääni kellossa - joko aidosti tai sitte edelleen hyvittelynä tosta eilisestä. En tiiä miten tämmöstä uutista ei muka voinu olla odotettavissa ku ollaan miehen kaa pidetty yhtä kuitenki jo yli 10 vuotta.. Minun mielestä luonnollinen jatkumo parisuhteelle tämä vauva :dance008
 
Ameeba paska tilanne toikin! Mistä epäilet noiden ylimäärästen saaneen tietää? Jos ei anoppi ja appi ole kertoneet.
 
Dulu: Anoppi siis itse myönsi kertoneensa kaverilleen ja kampaajalleen. Mä en viitsinyt sanoa mitään vastaan enää kun toinen oli niin innoissaan. Ja toisaalta oon varmasti ilmaissut itseni väärin kun en ole enää ehdottomasti kieltänytkään kertomasta.

Täytyy nyt vaan luottaa, että vauvelilla kaikki hyvin, ettei tarvii monellekymmenelle sitten kertoa huonoja uutisia ja luottaa myös siihen, että meidän pitkään kestäneeseen lasten saantiin ei puututa/pengota meidän asioita. o_O
 
On se vaan kurja saada sitä negatiivista palautetta itselle niin onnellisesta asiasta. Muutama ihminen kysyi onko vahinko tapahtunut ja herranjumala joko nyt taas.. Miten te jaksatte kolmen pienen lapsen kanssa. Kiitos ihanaa kun lannistetaan heti alkuunsa. Ja nääkin kommentit tuli lähipiiristä. Pitäis ymmärtää että niitä reaktioita ja sanoja ei enää takaisin saa ja ne jää varjostamaan koko loppuodotusta. Kyllä ketuttaa!
 
Eräs entinen työkaveri (50+ ikiteini mies) poikkesi duunipaikalla ja uutisen kuullessaan tenttasi että oliko vahinko ja onko oman ukon kanssa tehty vai jonkun satunnaisen. Sit katteli ultrakuvista että sehän näyttää ihan koiralta, koiran kanssako teit sen. Hänellä on lievästi sanoen kummallinen huumorintaju mutta multa ei nyt tässä kohtaa löytyny sille ymmärrystä... i-d-i-o-o-t-t-i .
 
No nyt on kerrottu miehen vanhemmille... :cool: Tai ei oikeestaan edes kerrottu vaan mentiin käymään ja lopulta tuleva ukki uskaltautui kysymään että kumpikos on tulossa, poika vai tyttö. Vastasin tosin ettei tiedetä mutta tyttöä kuulemma ukki toivoisi... :grin Rakenneultran jälkeen miehen oli tarkoitus kertoa vaan unohti. Hups. Piti eilen vaan tarkistaa ennen kuin lähdetään että ootko muistanut mainita ja eipä ollu.
 
Miten raskaudesta kertomnen voikin olla niin vaikeaa :D

Kun maha ei näyttänyt kasvamisen merkkejä, lykkäsin kertomista pomolle aina joululoman alun viimeisiin tunteihin asti (eli raskausviikolle 22). Ja silloinkin ne sanat takeltelivat siellä kurkussa. Mitään negatiivista suhtautumista en odottanut, pomoni itse on useamman lapsen äiti ja puhunut useampaan otteeseen, miten lapset kannattaa tehdä ajallaan.

Kertomista varmasti vaikeutti se, että viihdyn töissäni hyvin, olen kunnianhimoinen ja oikeastaan jopa vähän harmittaa, että "joutuu" jättämään työkuviot hetkeksi, kun on niin monta mielenkiintoista projektia käynnissä. Tietty lapsen saaminen on aivan ihana ja odotettava asia myös, mutta olen muissakin asioissa huomannut olevani sellaista "tahdon kaiken samaan aikaan, en malta odottaa" -tyyppiä. Kellään mulla samanlaisia tuntemuksia?
 
Mulla oli alkuraskaudesta sellanen olo, etten millään halua lähteä töistä niin pitkäksi aikaa, kun tipun kyydistä ihan totaalisesti... Mitä pidemmälle raskaus on edennyt mun mielenkiinto töitä kohtaan on alkanut olemaan lähempänä nollaa :grin Nyt kun töitä on jäljellä enää 35 päivää niin alkaa jo miettimään, että voisko sitä kuitenkin jäädä jo aiemmin pois, kun tekin mieli vaan olla kotona :)
 
Mie vielä ennen joululomaa ajattelin et ehkä jatkan opiskelua äitiysloman alkupuolellekin kun se kerran mahdollista on. No, ehdin lomailla kotona 2 viikkoa, ja nyt ei koko koulu enää vähempää kiinnostais. Joo varmaa tulis tylsää jos nyt jo jäis kotiin mut en kyl yhtää pidempää aio käydä ku tarvii. Enää helmikuun loppuun asti... :)
 
Mulla on ollu työmotivaatio hukassa plussasta saakka. Siihen asti taisin puskea jo pari vuotta vähän silleen hampaat irvessä "joko-tai" -mentaliteetilla, että jos ei tässä kerta lasta saada aikaan ni tehdään sit prkl sitä uraa. Ja se uranluonti-intohan lopahti sit siihen plussaan ihan täysin ainakin toistaseks. Toivotaan että motivaatio työntekoon palaa äitiyslomalla. Aika aikaa kutakin ja tuntuu että lapsi ja breikki töistä tulee todellakin oikeaan aikaan. Suorastaan hävettää välillä, kuinka huonolla motivaatiolla koitan töitäni tehdä. Ei onneksi enää kovin montaa viikkoa jäljellä:hello2
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top