Olen ollut koko alkuraskauden niin huonolla tuulella, että välillä ehdin jo miettimään, että sekoaako mulla pää lopullisesti. Osan laitoin kyllä jäätävän työstressin piikkiin ja masennustaustaakin omaavana tuntemukset ei oo ihan täysin vieraita ollut. Pari viikkoa kyllä v#tutti töissäkin niin paljon, että ajattelin, että tää ei ole edes mahdollista, teki vaan mieli repiä kaikilta pää irti ja hermot meni ihan joka asiasta myös kotona. Oli pakko hakea saikkua, kun ei vaan enää pystynyt hillitsemään itseään, plus mulla on fyysisesti tosi raskas työ ja tiukat aikataulut ja aloin hengästyä ihan pienestä ja lihakset kramppasi, enkä enää pysynyt aikatauluissa mitenkään, kun se on pienen kokoni takia ollut jo aiemmin haastavaa (olen tykännyt siitä, mutta nyt se muuttui stressitekijäksi, koska aloin vaan morkkaamaan itseäni ja tuntui että epäonnistun kaikessa jne) Heti kun sain hengähtää ja tietää ettei tarvitse mennä töihin, olo on helpottanu suunnattomasti, vaikka olen edelleenkin hyvin räjähdysaltis