Rasittava uhmaikä

[Vargynja]

Mä en käsitä miksei tulevia vanhempia pelotella uhmiksilla. Aina vaan että vauva-aika on raskasta. No, meillä ei ollut, mutta tää uhma on aivan kamalaa. Poika täyttää just 3 ja uhmistellut on sen vuoden päivät. Pahentunut koko ajan vaan. Välillä kyseenalaistaa omaa äitiyttää kun toinen tosissaan osaa olla haastava.

Kyllä, vauva-aika oli monin tavoin mukavampi kuin nää uhmat. Tsemppiä!

Meillä on nyt onneksi vähän seesteisempi aika. Tai no, vähemmän uhmakas aika. Vastaan ei harata joka asiasta, mutta kaikki kyllä harmittaa. Lautapelit jotka ennen sujui mukavasti aiheuttaa jatkuvasti kiukkua.

 

[Uusperhesatu]

Meidän 3-vuotias on edelleen niin järkyttävä raivomakkara, että välillä tekisi mieli lähteä viikoksi jonnekin evakkoon. Ihan kaikesta raivotaan koko ajan. Eilen esimerkiksi aamu alkoi klo 6.15 sillä, että tämä kirkuu räkä poskella, ettei ole tekemistä. Tänään puolestaan hän herätti mut lyömällä mua kirjalla ja vaatien että luen sen ennen kuin olin saanut edes silmiäni auki. Aamiaispöydässä oli vääränlainen muki, josta nousi seuraava raivo, ja kohta lensi leipä kaaressa lattialle, koska sekin oli vääränlainen, vaikka oli juuri sellainen, jonka lapsi oli pyytänyt. Sitten häneltä putosi päärynäsiivu lattialle, ja hyvää hyvyyttäni nostin sen, mutta ei olisi pitänyt, koska hän tietysti halusi nostaa sen itse - seurasi lisää kirkumista ja päärynäsiivun heittäminen lattialle, jotta hän voi mennä itse nostamaan sen.

Tätä menoa on jatkunut nyt yli vuoden. Jos teini-ikä on paljon tätä pahempi, joudun varmasti jonnekin hermolepoon.

 

[Yölento]

Meidän 3-vuotias on edelleen niin järkyttävä raivomakkara, että välillä tekisi mieli lähteä viikoksi jonnekin evakkoon. Ihan kaikesta raivotaan koko ajan. Eilen esimerkiksi aamu alkoi klo 6.15 sillä, että tämä kirkuu räkä poskella, ettei ole tekemistä. Tänään puolestaan hän herätti mut lyömällä mua kirjalla ja vaatien että luen sen ennen kuin olin saanut edes silmiäni auki. Aamiaispöydässä oli vääränlainen muki, josta nousi seuraava raivo, ja kohta lensi leipä kaaressa lattialle, koska sekin oli vääränlainen, vaikka oli juuri sellainen, jonka lapsi oli pyytänyt. Sitten häneltä putosi päärynäsiivu lattialle, ja hyvää hyvyyttäni nostin sen, mutta ei olisi pitänyt, koska hän tietysti halusi nostaa sen itse - seurasi lisää kirkumista ja päärynäsiivun heittäminen lattialle, jotta hän voi mennä itse nostamaan sen.

Tätä menoa on jatkunut nyt yli vuoden. Jos teini-ikä on paljon tätä pahempi, joudun varmasti jonnekin hermolepoon.

Varmaan joillakin on helppokin murrosikä mutta minulla on kokemusta vain kahdesta hyvin vaikeasta. Molemmilla oli myös ihan huomattava uhmaikä, esikoisella 0-17 vuotta lähes koko ajan, mutta toisella vain 1,5-3 ja 15-16. En ole aivan varma, miten selvisin hengissä ja miten lapsetkin selvisivät mutta hengissä ollaan ja hyvissä väleissä.

 

[flikka]

Täällä uhmatuhmat 4v ja 2v. Molemmat hyvin voimakastahtoisia olleet vauvasta lähtien. Kyllä tää välillä osaa olla sieltä syvältä ja poikittain, kokee itsensä täysin riittämättömäksi äidiksi. Mitään ei osaa oikein tehdä, jos lapsilta kysytään.

Joskua aamu alkaa tappelulla, jatkuu tappelulla, päättyy tappeluun.
Mutta onneksi on niitäkin päiviä, kun aamulla ei tarvitse itse välttämättä nousta sängystä, riittää että kuuntelee kun lapset leikkii yhdessä :) Jälkimmäisiä ehkä 1/7, mutta ne saa aina hetkeksi unohtamaan mitä se arki yleensä on Yritän ajatella, että onpahan kerralla ohi, kun joskus on!

Esikoisella uhma nosti päätään vajaan vuoden ikäisenä. Menee aaltoina, nyt on taas joku uhman hyökyaalto menossa Kuopus selvisi kahteen vuoteen ennen kunnon raivareita, joista nyt saa nauttia koko perhe

 

[Sohwia]

Olipas ihanaa ja helpottavaa lukea, etten oo ainut joka kokee tän lasten uhmaiän näin raskaana. Meillä on siis 1,5v ja reilu 3-vuotiaat lapset ja välillä tuntuu, että nuo lapset melkein koko ajan raivoavat. Isommalla lapsella jo tuo uhma on helpottumaan päin, mutta tää nuorempi on niin temperamenttinen, että päivät on aikamoista taistelua. Ja huvittavinta tässä on se, että töissä hoidan ja kasvatan muiden lapsia ihan tuosta noin vaan, mutta näiden omien kanssa mä mietin välillä, että mitä ihmettä mä teen?