Olen yllättynyt miten puolisoni, mies, on ensimmäisen raskausuutisen jälkeen ottanut tilanteen hyvin. Ensimmäinen reaktio oli viikon riitely aiheesta. Sitten tilanne hyväksyttiin ja ei puhuttu aiheesta kunnes pikku hiljaa se alkoi esiintyä tilanteissa ja nyt hän on jo täysillä mukana. Molemmille ensimmäinen. Pääsi vkolla 12 ultraan mukaan ja oli innoissaan kun sai kertoa vapaammin muille tilanteesta. Muiden hyvä suhtautuminen uutiseen on ollut varmasti yksi tärkein asia meille. Minulla on onni jakaa raskaus puolison kanssa.
Puolison suhtautuminen raskauteen ja sen etenemiseen
- Ketjun aloittaja OUNOU
- Aloituspäivämäärä
AamuElokuun
Puuhakas puhuja
Onneksi tilanne kääntyi lopulta hyvin! Meillä mies ei puhu eikä "pussaa" xD esikoisen kohdalla minä hypetin kaikkia vauvajuttuja ja mies oli taustalla. Katsoi kyllä jos näytin vauvajuttuja yms. Ei puhunut mahalle, kun omien sanojen mukaan ei tiennyt mitä olisi sanonut. Kaikesta huolimatta hänestä kuitenkin aisti sen, että vauva on odotettu. Ja mitä tapahtui kun vauva syntyi? Mies suli ihan täysin ja on mitä hellin ja huolehtivin 
En siis odota tässäkään raskaudessa mitään suurta hihkumista miehen puolesta. Kyllä hän sitten vauvan synnyttyä on ihan myyty 
En siis odota tässäkään raskaudessa mitään suurta hihkumista miehen puolesta. Kyllä hän sitten vauvan synnyttyä on ihan myyty Mies on odottanut kovasti että tulisin raskaaksi (2v yritettiin) mutta oli varmaanki jo vähän niin kuin haudannu toiveen. Nyt sit kun tulin ni alussa kovasti jännäsi että meneekö kaikki hyvin (kun 1,5v sitten meillä oli tuulimuna joka alkoi vuotamaan rv9 tienoilla).
Harmitti kovin miehen puolesta tuo viime viikkoisen hematooman paljastuminen ja siihen liittyvä vuoto kun olimme juuri kuulleet hyviä uutisia nt-ultrasta. Nyt si miekkonen on kietomassa mua kuplamuoviin ja kohtelee kuin lasta. Ollaan väännetty rattaista, vaatteista jne ku minä tuppaan olemaan vähä käytännöllisempi ja mies taas olisi valmis laittan rahaa haisemaan :D Joka tietty ny on ymmärrettävää ku minulla on jo kaksi lasta entuudestaan ja hänelle tämä on ensimmäinen.
On kovin kiinnostunut mun neuvoloista ja tulee taas mukaan tällä viikolla. Ja on kovin innostunut tuosta minun kasvavasta mahasta ja sanonut ettei haittaa vaikka kuinka lihoisin. Itseasiassa koko ajan kysyy tekisikö minun mieli jotain hamppariateriaa yms :D
Harmitti kovin miehen puolesta tuo viime viikkoisen hematooman paljastuminen ja siihen liittyvä vuoto kun olimme juuri kuulleet hyviä uutisia nt-ultrasta. Nyt si miekkonen on kietomassa mua kuplamuoviin ja kohtelee kuin lasta. Ollaan väännetty rattaista, vaatteista jne ku minä tuppaan olemaan vähä käytännöllisempi ja mies taas olisi valmis laittan rahaa haisemaan :D Joka tietty ny on ymmärrettävää ku minulla on jo kaksi lasta entuudestaan ja hänelle tämä on ensimmäinen.
On kovin kiinnostunut mun neuvoloista ja tulee taas mukaan tällä viikolla. Ja on kovin innostunut tuosta minun kasvavasta mahasta ja sanonut ettei haittaa vaikka kuinka lihoisin. Itseasiassa koko ajan kysyy tekisikö minun mieli jotain hamppariateriaa yms :D
Meillä mies on innoissaan raskaudesta, vaikka ei niin paljon kuin esikoisesta. Silloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Tosin tämä tapaushan oli ihan vahinko eikä tosiaan meinattu(varsinkaan mies) uskoa, että ylipäätään olen raskaana. Aluksi toi niitä testejä, että tekee niitä, jos niissä aiemmissa oli joku vika, että näytti positiivista tulosta sanoikin vitsillä, että ei hän usko, että oon raskaana ennen ultraa. No, eilen oli ultra ja sen jälkeen totesi, että kait se nyt on sitten pakko uskoa.
Mies on meillä sitä mieltä, että lapsia voisi olla vaikka kuinka monta(on itse suurperheestä) kun minä olen sitä mieltä, että kaksi on enemmän kun tarpeeksi. Ainakin nyt hyvin pitkäksi aikaa
sanoikin vitsillä, että ei hän usko, että oon raskaana ennen ultraa. No, eilen oli ultra ja sen jälkeen totesi, että kait se nyt on sitten pakko uskoa. Mies on meillä sitä mieltä, että lapsia voisi olla vaikka kuinka monta(on itse suurperheestä) kun minä olen sitä mieltä, että kaksi on enemmän kun tarpeeksi. Ainakin nyt hyvin pitkäksi aikaa
Mun mies on tommonen jörrikkä joka ei paljoa tämmösistä juttele... kyllähän on sanonut että on onnellinen tästä vauvasta vaikka oltiin siis molemmat päätetty et meidän perheen lapsiluku ois jo ollu täynnä ja asian sullattaminen vaati aikansa... tää kun päätti matkaan tarttua hiukan yllättäen:) ennemminkin toi näyttää teoin että on iloinen, kattelee esim 8 paikkasia autoja, kolaa pihasta lumet, juoksuttaa koiraa ja nostelee painavia asioita eikä anna mun enää kiipeillä tuoleilla tms kun yritän ylttää ylähyllyille... oon siis tämmönen 159 cm käppänä:D
Mä täs just ite mietin et kuinkakohan paljon toi oma miekkonen tulee oleen mahassa kiinni ku mulla ku on se alkanu tuleen esiin mut musta näytän vaan lihavalta ni se taas sanoo et on ylpeä siitä ja innoissaan kun se jo alkaa näkyyn :D
Mies ei koskaan varsinaisesti halunnut lapsia, mutta "antoi periksi" koska se oli minulle tärkeää. Toki nyt isänä on rakastanut tytärtään jo kohdusta asti mutta tästä toisestakin iloitsee omaan hiljaiseen tapaansa. Osoittaa välittämistään huolehtimalla että syön kunnolla, ostaa raskausvitamiineja, antaa mun levätä ja heittää kommentteja kuten että näytän hyvältä (vaikka olen turvonnut ja naama täys finnejä) - sen mielestä raskaus jostain syystä pukee mua. Ei meilläkään mahalle jutella mutta halataan ja tunnustellaan varmaan taas kun potkut alkaa tuntua. Ei se muutenkaan mikään romantikko ole koskaan ollut, joten nuo pienet asiat on mulle tosi merkityksellisiä. Ollaan tosiaan jo 16 vuotta oltu yhdessä ja kerran se on ostanut kukkia, se oli silloin ekana vuonna :D
Me ollaan oltu yhdessä 10 vuotta ja romantiikka on semmosta arkista ja käytännön läheistä... tyyliin auton tuulilasin skrapaa ilman pyyntöä, vie roskat tms, halitaan ja pusutellaan päivittäin heipat,moikat ja hyvät yöt... kukkia tms saan ehkä kerta vuoteen en ehkä kyllä osais olla liian romanttisen ja ”tunteellisen” miehen kanssa... en muutenkaan välitä että iholla ollaan koko ajan, tykkään mun tilasta ps täällä sitä maataan miehen kainalossa, syyä chili-hunaja pähkinöitä (miehen tekemiä ) ja mölötetään Suomen surkeimpia kuskeja kynttilän valossa, romanttista
en ehkä kyllä osais olla liian romanttisen ja ”tunteellisen” miehen kanssa... en muutenkaan välitä että iholla ollaan koko ajan, tykkään mun tilasta ps täällä sitä maataan miehen kainalossa, syyä chili-hunaja pähkinöitä (miehen tekemiä ) ja mölötetään Suomen surkeimpia kuskeja kynttilän valossa, romanttistaEi meilläkään kukkia ostella tai kynttiläillallisia vietellä. Mies kävi alkuvaiheessa apteekista ostamassa raskausajan vitaminiit ja ihan itte tarjoutu. Yritin vielä jotain kuvaa purkista etsiä kun tiuskasi että kyllä hän löytää ja jos ei niin kysyy. Olin aivan hämmästynyt että mikä sitä vaivaa. Mun autossa kun ollaan ja tankata pitäisi hän haluaa sen hoitaa ettei mun tarvi kylmässä seistä. Kyllä hän välittää ja haluaa hoivata. Ei epäilystä etteikö tule ihanaa isiä. Kun raskaus kävi ilmi, oltiin niin eri aaltopituuksilla ja jos ei ennestään oltais käyty haasteita läpi niin varmaan ero ois ollut aika herkässä. Sen takia olen aivan hämmästynyt kuinka hyvin on suhtautunut.
Mun mies tuntuu ihan höpsähtäneeltä.. On ollu alusta asti tosi innoissaan asiasta ja koko ajan tuntuu vaan enemmän odottavan vauvan syntymää, välillä ihan oikeasti tuntuu siltä että sillä ne hormonit hyrrää eikä mulla :D
Mies miettii millasia vaatteita haluais ostaa vauvalle, on katellu pinnasänkyjä, sittereitä yms. Tarvikkeita. Odottaa jo todella kovasti että koska niitä pääsee ostamaan. Ite oon todella paljon neutraalimpi asian suhteen ja oon sitä jarrutellu tässä.
Huolehtii että syön riittävästi. Saan levätä just sillon kun siltä tuntuu. Etsii netistä oireisiin lievitys keinoja. Lukee netistä mulle joka viikko että mitä sillä viikolla kehityksessä tapahtuu. On nyt jo silitelly kovasti vatsaa, pusutellu sitä ja höpötelly sille, eikä musta edes nää vielä että odotan (iltasin on vaa turvotusta kertyny). Listaa vois jatkaa loputtomiin..
Mun on vaikea suhtautua näin mukana olevaan mieheen kun esikoisen isää ei olis voinu vähempää kiinnostaa koko raskaus ja lapsi. Ei se puhunu asiasta, ei auttanu missään, eli omaa elämäänsä ja minä omaani.. Ehkä sitä tottuu pikkuhiljaa siihen että nyt ei tarvii olla yksin vaan on joku jonka kanssa jakaa tää asia. :)
Mies miettii millasia vaatteita haluais ostaa vauvalle, on katellu pinnasänkyjä, sittereitä yms. Tarvikkeita. Odottaa jo todella kovasti että koska niitä pääsee ostamaan. Ite oon todella paljon neutraalimpi asian suhteen ja oon sitä jarrutellu tässä.
Huolehtii että syön riittävästi. Saan levätä just sillon kun siltä tuntuu. Etsii netistä oireisiin lievitys keinoja. Lukee netistä mulle joka viikko että mitä sillä viikolla kehityksessä tapahtuu. On nyt jo silitelly kovasti vatsaa, pusutellu sitä ja höpötelly sille, eikä musta edes nää vielä että odotan (iltasin on vaa turvotusta kertyny). Listaa vois jatkaa loputtomiin..
Mun on vaikea suhtautua näin mukana olevaan mieheen kun esikoisen isää ei olis voinu vähempää kiinnostaa koko raskaus ja lapsi. Ei se puhunu asiasta, ei auttanu missään, eli omaa elämäänsä ja minä omaani.. Ehkä sitä tottuu pikkuhiljaa siihen että nyt ei tarvii olla yksin vaan on joku jonka kanssa jakaa tää asia. :)
Meillä vähän samankaltainen tilanne kuin Mimmulla. Yhteistä ekaa lasta odotetaan, kaksi ekaa lasta ex-miehen kanssa. Edellistä ei kiinnostanut juurikaan raskaus eikä vauva ajat ainakaan. Lähinnä pakeni vain kun vauva itki eikä meinannutkaan auttaa hoidossa. Yksin lasten kanssa jouduin selvitä, ei koskaan esim. hoitanut jos vaikka kampaajalla kävin vaan mun äitille aina vein hoitoon. On niin outoa nyt kun nykyinen mies niin innoissaan, kattelee netistä kaikkia vauva juttuja, haluaa joka neuvola käynnille mukaan, juttelee ja paijailee mun mahaa ja huolehtii muutenkin voinnista On kyllä persoonaltaan muutenkin avoin ja sydämellinen :)
On kyllä persoonaltaan muutenkin avoin ja sydämellinen :)Mun mies pääsee ajatukseen pikku hiljaa mukaan. Toisaalta en missään vaiheessa oottanutkaan että olisi samantien mukana kaikessa. Hän on luonteeltaan sellainen että aluksi ajattelee asioita päässään ja kypsyttää niitä. Me odotetaan ekaa lasta, joten asia todentuu varmaankin sitten enemmän ku maha alkaa mulla kasvamaan. Vaikka mulla oli huonovointisuutta ja ällötystä maailmaa kohtaan alussa, niin musta ei siltikään tullut monsteri niin hyvällä mielellä eteenpäin. Kyl se mieskin kerkiää hommaan mukaan onhan tässä vielä hyvin aikaa jäljellä.
Mulla oli tyttöjen isän kanssa vähän sama homma, ei oikein ollut mukana tai oli mukana mutta ei ihan sillain miten olisi ehkä toivonut.
Nyt ihan uusi tilanne kun on mies joka on kiinnostunut, muistuttelee vitamiinit ja silittelee masua jo nyt 12+1 ja alusta asti tiedustellut vointia ja kaikkea, on halukas tulemaan neuvolaan jne. Meillä parisuhdekin oikeestaan vielä ihan alkuvaiheessa viime kesästä oltu yhdessä että eletään vielä ns alkuhuumaa.
Meilläkin molemmille ensimmäinen, tuntuu että miehelle konkretisoitui raskaus kun käytiin yhdessä alkuraskauden ultrassa. Sitä seurasi pieni paniikki, joka nopeasti keskustelun jälkeen helpotti :D Nyt oli insinöörinä meinannut jo hommata itkuhälyttimen kun oli Gigantissa nähnyt hyvän tarjouksen On aina ollut hyvin huolehtivainen ja nytkin huolehtii etten vaan treenaa liian rankasti tai syö sopimattomia ruokia... Voin vaan kuvitella minkälainen rumba tulee turvakaukalon hankinnasta :D
On aina ollut hyvin huolehtivainen ja nytkin huolehtii etten vaan treenaa liian rankasti tai syö sopimattomia ruokia... Voin vaan kuvitella minkälainen rumba tulee turvakaukalon hankinnasta :D