Poistun...

Pippunen

Oman äänensä löytänyt
Näin siinä sitten kävi. Ei pikkuiseni jaksanut olla mukana, mikäli oli koskaan siellä kasvanutkaan. Neuvolaan soitin tänään peruakseni ensi viikon ajan. Neuvolatätini oli todella ihana ja huolehtiva. Käski seuraavan raskauden kohdalla soittaa heti neuvolaan josta minut lähetetään jatkotutkimuksiin. Kuulemma kahden keskenmenon jälkeen saa erikoiskohtelua.

Hieman on haikea olo, vaikka osasin jotenkin aavistaa että kaikki ei ollut hyvin kun ei ollut oireitakaan...

Muille mammoille onnea matkaan ja pikkuisille supertarrasukkia!

 
Voi surku Pippunen, toivotaan että kolmas kerta tosiaan toden sanoo. Voimia! emoticon
 
Minun on kanssa aika poistua täältä helmikuun odottajista. Ensimmäisessä ultrassa eilen todettiin sikiö kuolleeksi (n.pari viikkoa sitte viikot 9+2) ja kemiallinen tyhjennys tehdään maanataina. Todella surullinen olo, kun oli alkanut jo uskoa että olisi voinut oikeasti olla ensimmäinen lapsi tulossa vuoden yrittämisen jälkeen. No ei auta kuin aloittaa koko homma alusta. Oikein paljon onnea teille muille ja paljon tarrasukkia matkaan!
 
Voi Jekku miten kamalaa saada tieto tuolleen ekassa ultrassa. Tai kamalaa kai se keskenmeno on tuli miten tahansa. Voimia ja jaksuja uuteen yritykseen.

Pippuselle myös valittelut tapahtuneesta. Koittakaa jaksaa.
 
Takaisin
Top