Pelot
- Ketjun aloittaja Onneli84
- Aloituspäivämäärä
Itse olen aina pelännyt synnytystä. Ehkä eniten sitä, etten itse pysty hallitsemaan kehoani tai sitä mitä minulle tehdään (Lapsi tulee omaa tahtiaan miten tykkää ja jos on tarpeen otetaan käyttöön vaikka imukuppi... ).
Joskus nuorempana olin aivan varma, etten edes halua lapsia. Myöhemmin ajatus lapsesta alkoi olla ok, mutta vain suunnitellulla sektiolla. Nyt olen suht luottavaisella mielellä. Ihanne olisi ongelmaton nopea luonnollinen alatiesynnytys.
Onneksi tässä on vielä aikaa kypsytellä ajatusta synnytyksestä. :)
Joskus nuorempana olin aivan varma, etten edes halua lapsia. Myöhemmin ajatus lapsesta alkoi olla ok, mutta vain suunnitellulla sektiolla. Nyt olen suht luottavaisella mielellä. Ihanne olisi ongelmaton nopea luonnollinen alatiesynnytys.
Onneksi tässä on vielä aikaa kypsytellä ajatusta synnytyksestä. :)
Ajatus
Oman äänensä löytänyt
Aika klisee mutta sanon. Ei synnytystä tarvitse pelätä. Kyllä se sattuu niin paljon ettei kuvitella pysty, mutta, kipu on katoavaista! Itsellä takana kaksi synnytystä jotka kummatkin kesti alle 12h. Kummatkin sujui hyvin, mutta selkäytimen epiduraalin pistokohta jäi vuotamaan, jonka takija tuli parin viikon kestävät hirvittävät päänsäryt. Nyt mietin, uskallanko enää ottaa, jos se tulee uudelleen. Onko kellään kokemuksia ? Onko seuraava piikki mennyt hyvin? (minulle on kummassakin synnytyksessä piikki saatu vasta kolmannella yrittämisellä.. toivottavasti arpikudosta ei ole tullut, sillä arka se on ja synnytyksestä kuitenkin jo 10kk.)
Itselleni on tehty kaksi sektiota. Suurin pelkoni on jo yrityksestä lähtien ollut, että minun ei anneta yrittää alakautta tai että päätyisin taas kesken synnytyksen leikkuriin. 
Olen lukenut paljon näistä asioista englannin kielisiltä foorumeilta, mutta toivon, että täältä suomestakin löytyisi tukea.
Täälläkin mietityttää nuo piikit! Ekassa sektiossa ei ollut ongelmia puudutuksen laitossa, mutta toisessa kesti kauan ja se aiheutti silti viikon päänsäryn ja pahoinvoinnin. En tiedä miten seuraavalla kertaa suhtautuisin piikkeihin, mutta mietityttäähän se silti. Jos sellainen tarvitaan...
Olen lukenut paljon näistä asioista englannin kielisiltä foorumeilta, mutta toivon, että täältä suomestakin löytyisi tukea. Täälläkin mietityttää nuo piikit! Ekassa sektiossa ei ollut ongelmia puudutuksen laitossa, mutta toisessa kesti kauan ja se aiheutti silti viikon päänsäryn ja pahoinvoinnin. En tiedä miten seuraavalla kertaa suhtautuisin piikkeihin, mutta mietityttäähän se silti. Jos sellainen tarvitaan...
Maddu
Silmät suurina ihmettelijä
Itsekään en osaa pelätä tässä vaiheessa oikein muuta kuin keskenmenoa tai tuulimunaa ja niitäkään en oikeastaan osaa pelätä. Jotenkin oma olo on tosi optimistinen ja uskon että kaikki menisi hyvin vaikka mistä sitä tietää. Suurin osa ihmisen murheista on onneksi turhia murehtimisia :)
Itse synnytyksessä varmaan isompi pelko olisi joutua sektioon. Leikkaukset on jotenkin tosi pelottavia. Alatiesynnytyksessä en pelkää nyt mitään, uskon että vauvalla on hyvin tilaa tulla (mulla on hyvin naisellinen vartalo = leveä lantio :D ). Epiduraali pelottaa kyllä jos sellaisen joutuu ottamaan, ajatus siitä ahdistaa tosi paljon. Ja imukupit sun muut pelottaa kans (jos sen takia paikat repee). Jos kaikki onnistuisi suht luonnollisesti ilman mitään vippaskonsteja niin sellainen synnytys olis mulle kaikista toivotuin ja yritän olla tosi optimistinen että juuri niin kävisi :)
Itse synnytyksessä varmaan isompi pelko olisi joutua sektioon. Leikkaukset on jotenkin tosi pelottavia. Alatiesynnytyksessä en pelkää nyt mitään, uskon että vauvalla on hyvin tilaa tulla (mulla on hyvin naisellinen vartalo = leveä lantio :D ). Epiduraali pelottaa kyllä jos sellaisen joutuu ottamaan, ajatus siitä ahdistaa tosi paljon. Ja imukupit sun muut pelottaa kans (jos sen takia paikat repee). Jos kaikki onnistuisi suht luonnollisesti ilman mitään vippaskonsteja niin sellainen synnytys olis mulle kaikista toivotuin ja yritän olla tosi optimistinen että juuri niin kävisi :)
Mulla on aina välillä kovin rauhaisa mieli, uskon että kaikki menee hyvin, olo on varma ja mieli innokas.. toisena hetkenä mietin kestääkö tää raskaus loppuun (takana km tammikuussa) ja että miten vartalo ottaa raskauden vastaan, oon kärsiny jo ennen raskautta issiaskovuista ja ne on nyt taas ollu vaivana. Lisäksi painon nousu pelottaa kun oon just ennen raskautumista saanu 10kg tosi tiukalla dietillä pois ja nyt se piti lopettaa...
Mut pääsääntösesti ollaan nyt miehen kans luottavaisin mielin ja uskotaan että tämä meidän Pähkinä jaksaa toukokuuhun asti!!! ❤
Mut pääsääntösesti ollaan nyt miehen kans luottavaisin mielin ja uskotaan että tämä meidän Pähkinä jaksaa toukokuuhun asti!!! ❤
Ele84
Näppärä viestien naputtelija
Halimami, ennen ekaa raskautta mä tiputin 15kg. Raskausaikana keräsin 23kg. Toukokuussa synnytin ja marraskuussa olin samassa painossa kuin ennen raskautta. Eli ainakin mun kokemuksen mukaan painoa tulee juuri laiduttaneille helposti, mutta melko kivuttomasti sen saa myös pois.
Mulla yks synnytys takana ja siinä silloin pelkäsin eniten sitä epiduraalia... Eihän sitä oo ees pakko ottaa, mutta aattelin vaan, että jos se kuitenki tulee sitte eteen niin voi apua!
Niinhän siinä sitten kävi, että kotona siinnittelin supistusten kanssa niinku vaan suinki kykenin, eli loppuajan otin kuumia suihkuja. Sairaalaan päästyä kätilö sitten totesi, että taidat olla tosi kipee ku mua vaan meinas oksettaa ja ehdotteli sitte sitä epiä ja mä nyökkäsin heti että joo. Epiduraali saatiin laitettua heti kertarykäsyllä hyvin ja sitte tuli hetken päästä hyvä olo. Nukuinki siinä ihan mukavasti kunnes tuli aika lisätä uusi annos ja sitte taas lepäiltiin vähän kunnes alko tositoimet... Siitä ei oo edes oikeen kivullisesti muistikuvaa. Kätilö osasi tosi hyvin aina neuvoo mitä piti tehdä ja siinä sitten vaan ohjeita seuraten mentiin. Tottakai se sattui, mutta se ei jääny päällimmäisenä mieleen.
Toivottavasti ei tuu kellekkää mitään kammoo, mutta siis pointtina se että itselläni ei ollut mitään valmiita suunnitelmia synnytyksen suhteen, vaan ajattelin että kyllä ne sitte mut sielä hoitaa
Nii joo ja jouduttiin epparikin tekeen, mutta ei siitäkään mitään kammoo jääny...paraneminen vaan vähän pitkittyi.
Eihän sitä oo ees pakko ottaa, mutta aattelin vaan, että jos se kuitenki tulee sitte eteen niin voi apua!Niinhän siinä sitten kävi, että kotona siinnittelin supistusten kanssa niinku vaan suinki kykenin, eli loppuajan otin kuumia suihkuja. Sairaalaan päästyä kätilö sitten totesi, että taidat olla tosi kipee ku mua vaan meinas oksettaa ja ehdotteli sitte sitä epiä ja mä nyökkäsin heti että joo. Epiduraali saatiin laitettua heti kertarykäsyllä hyvin ja sitte tuli hetken päästä hyvä olo. Nukuinki siinä ihan mukavasti kunnes tuli aika lisätä uusi annos ja sitte taas lepäiltiin vähän kunnes alko tositoimet... Siitä ei oo edes oikeen kivullisesti muistikuvaa. Kätilö osasi tosi hyvin aina neuvoo mitä piti tehdä ja siinä sitten vaan ohjeita seuraten mentiin. Tottakai se sattui, mutta se ei jääny päällimmäisenä mieleen.
Toivottavasti ei tuu kellekkää mitään kammoo, mutta siis pointtina se että itselläni ei ollut mitään valmiita suunnitelmia synnytyksen suhteen, vaan ajattelin että kyllä ne sitte mut sielä hoitaa
Nii joo ja jouduttiin epparikin tekeen, mutta ei siitäkään mitään kammoo jääny...paraneminen vaan vähän pitkittyi.
Zara_93
Vauhtiin päässyt keskustelija
Täällä kanssa pieni pelko persiissä kyllä koko ajan ja en kyllä meinaa uskoa todeksi millään. Tänään tosin vasta plussasin ja mittareitten mukaa 4+2 (vaun mukaa 4+4 ??), että mitä vain voi vielä tapahtua. Toivottavasti ei kumminkaan sitä pahinta.
Edellinen raskuas meni yli 11+, joka todettiin tm:ksi ultrassa... Matto vedettiin alta huolella ja luulin melkein 12 viikkoa, että olen raskaana. Olinhan mä, mutta sisällä ei vaa kasvanu mikää... En sillo ollu edes tietonen, että joku tm on olemassa ja mitään oireita km ei oikeestaan ollut.
Joten nyt sit jännän äärellä, eikä voi kun mielessä rukoilla, että päästäis loppuun asti !! Tää plussa oli tooodella hyvä synttärilahja. Kunhan se vasta ulos pullahtais toukokuussa.
Vaikka tätä kovasti odotti, nii on silti epätodellinen olo, mutta samalla toivoo, että kaikki vaan menis hyvin loppuu asti ja tuolla oikeesti kehittyy pikkunen ! Edellisestä oppien, ajoin kyllä varata ajan varhaisultraan. Saahan sitten ajoissa tietää, eikä tarvi kuvitella sinne viikolle 12 asti.
Peukut pystyssä ja parasta toivoten !!
Edellinen raskuas meni yli 11+, joka todettiin tm:ksi ultrassa... Matto vedettiin alta huolella ja luulin melkein 12 viikkoa, että olen raskaana. Olinhan mä, mutta sisällä ei vaa kasvanu mikää... En sillo ollu edes tietonen, että joku tm on olemassa ja mitään oireita km ei oikeestaan ollut.
Joten nyt sit jännän äärellä, eikä voi kun mielessä rukoilla, että päästäis loppuun asti !! Tää plussa oli tooodella hyvä synttärilahja. Kunhan se vasta ulos pullahtais toukokuussa.
Vaikka tätä kovasti odotti, nii on silti epätodellinen olo, mutta samalla toivoo, että kaikki vaan menis hyvin loppuu asti ja tuolla oikeesti kehittyy pikkunen ! Edellisestä oppien, ajoin kyllä varata ajan varhaisultraan. Saahan sitten ajoissa tietää, eikä tarvi kuvitella sinne viikolle 12 asti.
Peukut pystyssä ja parasta toivoten !!
Joo toi tuulimuna on kyllä aika ihme juttu. Voiko sitä mitenkään tietää etukäteen? kuuluuko siihen siis kaikki raskausoireetki vai siis ilmeisesti jos oireet johtuu lähinnä tosta raskaushormoonista...?
Tässä rupee ihan tuleen sellasia epäilyksiä omaakin masuasukkia kohtaan.
Ehkä kuitenkin parasta toivoa vaan parasta ja jättää ne muut ajatukset syrjemmälle....
Tässä rupee ihan tuleen sellasia epäilyksiä omaakin masuasukkia kohtaan.
Ehkä kuitenkin parasta toivoa vaan parasta ja jättää ne muut ajatukset syrjemmälle....
Zara_93
Vauhtiin päässyt keskustelija
Titiuu, ei sitä oikee voi... Sehän siinä se juttu onki, että selviää viimeistää sit ultrassa, ellei satu iteksee tulemaa... Jälkikätee ku aattelen, nii loppupeleissä mulla jäi oireet aika vähäsiks ja sit joku tuol sisäl aisti, ku ultraan piti mennä, että "ei en halua, kaikki ei oo hyvin". Kaikki oli muuten hyvin, mut asukki puuttu
Joten toivon tänne nyt niitä oireita jonku verran, koska ilman oireita tuun varmaa hulluus muuten :D mut ei se auta etukäteen stressata :) jos mietityttää, nii varhaisultraa vaa :) ite ajattelin, koska toista 12 viikon 'huijausta' en kyllä haluu kokee enää uudestaa... :/
Joten toivon tänne nyt niitä oireita jonku verran, koska ilman oireita tuun varmaa hulluus muuten :D mut ei se auta etukäteen stressata :) jos mietityttää, nii varhaisultraa vaa :) ite ajattelin, koska toista 12 viikon 'huijausta' en kyllä haluu kokee enää uudestaa... :/
Minsu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Eniten pelottaa se, että raskaudessa havaittaisiin jälleen jotain epänormaalia, kuten esikoisen kanssa ja joutuisin taas synnyttämään kuolleen vauvan isoilla viikoilla. Ei se synnytyskään, vaan se kaikki epätietoisuus, mikä liittyy lapsen terveyteen ja selviämismahdollisuuksiin sitä ennen. Esikoisen kohdalla siis tiedettään rv 12 lähtien, että odotamme Turner-vauvaa ja lapsen menehtymisen todennäköisyys raskausaikana oli 90%. Viikkojen ja kuukausien vieriminen siinä epätietoisuudessa oli kamalaa. Mutta niin kauan kun kaikki on hyvin, yritän nauttia raskaudesta. Sitä ylellisyyttä en ole aiemmin itselleni osannut suoda. Nyt kypsemmällä iällä voi ainakin yrittää :D
Mahtava neuvo! Sama ongelma oli häidenkin kanssa, stressatessa meinasi kaikki vaan humahtaa ohi. Tänään on ollut kamala lana päällä, miettinyt vaan kaikkea mikä voi mennä pieleen. Mieskin käski miettiä välillä sitäkin (todennäköisempää?!) vaihtoehtoa että kaikki meniskin hyvin :D