• Foorumilla on huoltokatko, joka on alkanut 30.5. klo 21.00 ja päättyy 31.5. klo 5.00.

Pelot ja epävarmuudet

Ensimmäinen raskaus oli kaikinpuolin niin helppo, ettei siinä osaa pelätä kuin ultrakäyntejä ja sitä, että niissä on kaikki niinkuin pitääkin. Ensimmäinen ultra pelottaa kun esikoinen tuli ensimmäisellä yrittämällä ja niin nyt tämäkin, jotenkin vain tuntuu ettei kellään voi olla niin hyvää onnea ja jos tämä nyt otetaankin pois :confused:

Synnytys esikoisen kanssa oli niin pitkän kaavan mukaan ja tuskainen, ettei sekään nyt oikeastaan pelota kun siitäkin selvittiin niin kyllä siitä selviää uudelleenkin jos samanlainen sattuu kohdalle.. Mieluummin tietysti lyhyempi ja helpompi :grin

Se mikä eniten pelottaa on jos vauva aika on samanlainen kuin esikoisen kanssa ja se oli rehellisesti sanottuna suurelta osin kamala.. :oops: Miehen kanssa valvottiin vuoronperään ja kumpikin nukkui 2-4 tuntia vuorokaudessa, ajeltiin yöt, jotta tyttö edes nukkui hetken aikaa, muuten vaan huusi ja piti hypyttää ja keinuttaa ja melkein seistä itse päällään ja kokeilla kaikki temput, mutta mikään ei auttanut. Esikoisella siis oli suulakihalkio joka toi mukanaan 9 kk kestävän vaikean "koliikin" ja lisäksi oli refluksi eikä meinattu saada lääkitystä millään, eikä edes testiä.. Niillä parin tunnin yöunilla itse joka hetki kun tyttö nukkui niin koitti hakea netistä mahdollisimman tarkkaa diagnoosia josta saisi lääkärit uskomaan.. Monet yöt olin tytön kanssa osastolla "tarkkailussa" kun refluksin vuoksi meinasi monesti tukehtua.. Keskenään oltiin huoneessa ja hoitajat toivat maitoa pyydettäessä.. Kokeiltiin vyöhyketerapiat yms ja lopulta tajuttiin hakea 100 euroa maksava (kaiken jo menneen rahan lisäksi) lähete yksityiseltä lastenlääkäriltä refluksitestiin jonka jälkeen saatiinkin lääkitys ja kaikkien elämä parani huomattavasti. Pelottaa jos seuraava on samanlainen niin nyt on esikoinen hoidettavana eikä nuo autoajelutkaan onnistu ainakaan keskenään.. Mutta onneksi nyt tietää mitä on tehtävä jos samoja ongelmia ilmenee niin se tuo vähän helpotusta ajatuksiin..
 
Onpa teillä ollut Mariel rankka alku!
Toivotaan että tässä raskaudessa menee kaikki hyvin ja ettätällä kertaa ei koliikkia eikä refluksia tulisi. Olette kyllä ansainneet normaalin vauva-ajan tuon kokemuksen jälkeen!:Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Nukuin yöllä todella levottomasti, koska olin niin innoissani tästä kaikesta. Nyt herätessä kuitenkin pelko nosti päätään, kun mielen valtasi epäilys, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. En tiedä onko tämä nyt jotain vaistoa vai sitä, että vainoharhaisuuteni alkaa taas vahvistua. Jokatapauksessa joudun taas taistelemaan itseni kanssa, etten sortuisi liikaan murehtimiseen. Täytyy luottaa vain siihen, että kyllä se elämä kantaa tuli eteen sitten mitä hyvänsä.
 
Meillä kakkonen huus 9kk ei koliikkia eikä muutakaan se huutaa vieläki vaan huutamisen ilosta oli se raskas 9kk ja taidettiin kulkee zombeina se aika oli jo itsekki niin väsynyt ettei saanut nukuttua sitten tytöt meni hoitoon mummin luo joka oli varannut meille laivareissun kuten arvata saattaa niin oli äiti ja isi nukkunu koko laivareissun mutta tyttö oli varmaan niin tottunut meidän läheisyyteen että se yks reissu lopetti jatkuvan huudon ja läheisyyden tarpeen.. On se kyllä vielä 2v aikamoinen sylivauva :D
 
Eilinen oli vaikea päivä keskenmenon pelon kanssa. Viikkoja kasassa 5+1 ja digi näytti raskaana 2-3. Olin toivonut tulosta 3+. Kauhee stressi koko päivän, ei hyvä. Miehelle lupasin, että lopetan koko testaamisen, kun ei se keskenmeno testaamisella muuksi muuttuisi. Ihan niin kuin Tuulia totesi, pitää vaan luottaa että elämä kantaa tuli eteen mitä tuli.

Halpistestejä olis vielä kaapissa, mutta koitan pitää näppini niistä erossa. Toisaalta haluttaisi nähdä testissä kontrolliviivan vahvuinen viiva vielä. Aika tumman viivan jo oon onnistunut saamaan, mutten mielestäni "tarpeeksi tummaa".
Jestas mä oon höhlä !
Digitestin ostamiseen en ainakaan sorru.
 
Mä opin jo ton toisen kohalla että testaaminen turhaa se oli vielä ekalla neuvola käynnil haalee viiva rv 8 mut se oli vaa testistä johtuvaa kyllä mä nyt testasin 4 kertaa ensi mlu 15 ja oli haalee mies passitti kauppaan mut sai vaan lähi kaupasta 25mlu testejä ni siihen luonnollisesti piirtyi vielä haaleampi ja seuraavana päivänä hain apteekista joka oli jo ihan selvä vahva viiva nii usko mieski
Toki ymmärtäähän sen että aikasemmista kokemuksista epävarma ja saa siitä plussasta aina hyvän mielen :)
 
Mulla ei ole ikinä aiemmin ilmaantunut minkäänlaista viivaa\ viivanpaikkaa\ haamua tms testiin. Raskaustoive ollut jo useita useita vuosia, tositoimiakin muutama.
Ikäni takia (38) mentiin aika pian hedelmättömyyshoitoihin ja nyt eka inseminaatio tuotti tulosta :') Tätä ei vaan millään tahdo uskoa todeksi, siksi tuo testaaminen. Ehkä se ar ultra jeesaa tähän epävarmuuteen.
 
Eiköhän se vähä auta :) toki ku 9kk on piiitkä aika niin eipä sitä taida missää vaiheessa olla täysin helpottunu ja niin ne pelot ja epävarmuudet jatkuu vaikka lapsi on maailmassa oman äitini tuntien se pelko ja epävarmuus lapsesta ei lopu koskaan :) vähä oon lohduttava :D mutta tosiasia mä pelkään jo nyt 2&3vuotiaiden tulevaa murkku ikää :laughing005
 
Eiköhän se vähä auta :) toki ku 9kk on piiitkä aika niin eipä sitä taida missää vaiheessa olla täysin helpottunu ja niin ne pelot ja epävarmuudet jatkuu vaikka lapsi on maailmassa oman äitini tuntien se pelko ja epävarmuus lapsesta ei lopu koskaan :) vähä oon lohduttava :D mutta tosiasia mä pelkään jo nyt 2&3vuotiaiden tulevaa murkku ikää :laughing005
 
Komppailen Myttyä! Ei se menettämisen pelko ole mulla ainakaan reilun kahden vuoden aikana juurikaan helpottanut. Vauvaa kyttäsi, että hengittääkö se. Nykyään kaikki täpärät kaatumiset tulee kelattua mielessä, mitä siinäkin olisi voinut käydä. Jos ei muuta ole, niin aina voi pohtia, että apua, mitä jos ote rattaista lipsahtaisi, ja ne karkaisi mäkeä alas autotielle. o_O
 
Kaikki oireet ovat hävinneet tämän päivän aikana. Pelottaa niin paljon, että saatan päätyä itkemään, jos ei ihmettä tapahdu...
 
Muokattu viimeksi:
Musta tuntuu taas ettei tuolla mahassa ole mitään. Viime raskaudessa ei käyty varhaisultrassa ja se kostautui rv11 alkaneella vuodolla. Nyt on varhaisultra varattu reilu parin viikon päähän ja varaudun henkisesti uuteen tuulimunaraskauteen. On tää perseestä.
 
Mä oon oikeestaan vaan itkeny koko päivän.. On liikaa ajateltavaa välillä meinaa tulla joku iloinen ajatus mutta sit se romuttuu ku alan pelkää että mitä tässä voi vielö tapahtua ja mitä ne ens ultrassa kertoo
 
Aika samanlaisia tuntemuksia kuin teillä muillakin. Keskenmenon kokeneena uusi sellainen pelottaa eniten. Ja mulla on kans välillä olo että en mä nyt oikeasti ole raskaana. Viimeksikin oli oireita ja kaikkea, kuvittelin että siellä kasvaa vauva vaikka se oli kuollut jo useita viikkoja aikaisemmin. Jokainen pieni kipu säikäyttää, odotan vain että alkaa vuotokin. Miehellä on samat tunnelmat, vaikkei se hänelle fyysisesti tapahtunutkaan. Innoissaan, mutta pelottaa.

Olen todella analyyttinen henkilö. Jos sattuu, alan heti pohtimaan että mistä se johtuu. Etsin tietoa netistä, otan selvää asioista. Ok, eli kipu voi pahimmillaan johtua tuosta asiasta, mutta on myös todennäköistä, että se ei ole vaarallista. Tämä on varmaan jollain tavalla mun puolustautumiskeino, yritän varautua pahimpaan ja toivoa parasta. Kaikesta järjellä miettimisestä huolimatta aina tavallaan tiedän mistä on oikeasti kyse. Keskenmenon aikaan tiesin, että jokin on vialla, mutta mietin asian järjellä, koska panikoinnista ei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä. Olo muuttui tavallaan turraksi ja vasta jälkeenpäin tunteet pääsivät valloilleen ja pystyi itkemään.

Toisaalta se keskenmenon kipu ja vuoto oli jotain niin järkyttävää, että tunnen itseni nyt paljon vahvemmaksi. Olen selvinnyt siitä koetuksesta, selviän mistä vain. Asiasta puhuminen (tai kuten nyt, kirjoittaminen) helpottaa kaikista eniten. :) En pysty vielä edes käsittämään noita muita kuin keskenmenoon liittyviä pelkoja, entäs sitten kun tulokas onkin täällä? Apua. :woot:
 
Nithnar voi toivon syvästi että pieni pysyy matkassa toki kaikille muillekkin toivon!
Kyllä mä koko ajan jotain pelkään mutta seurasin pari vuotta sitte läheisen ihmisen raskaus ajan joka päättyi 41+2 kohtukuolemaan tästä ku päästään sinne asti niin alkaa varmaan paniikki meillä on suvussa muutenki liian paljon epäonnistumisia ja siitä syystä pelkään ihan älyttömästi tiettyjä aikoja ehkä 32-40 viikot on aika rauhallisia siinä etten tiedä kenenkään niillä viikoilla menettäneen pientään.. toki itse en varmaan edes ikinä pääse yli 40 viikon vauvan paino ei saisi ylittää 3500g jos alatiesynnytyksen haluaa on onneksi varaa vähä ylöspäin mutta viimestään silloon aletaan miettimään mitä tehdään
 
Mun työkaveri koki myös kohtukuoleman ihan viimeisillä viikoilla. Se oli kyllä aika uskomatonta, onneksi sai sitten seuraavalla yrittämällä terveen lapsen.
 
Joo tuollainen on kyllä vielä pahempaa! Kaikkea sitä ihminen joutuu kestämään... Itse olen lohduttanut itseäni että keskenmeno tuli juurikin tuolloin alkuvaiheessa. Eräs kaverini on saanut neljä keskenmenoa, mikä kuulostaa myös ihan uskomattomalta. Nyt hänellä on onneksi alettu tutkimaan että mikä on vikana.

Pitäisi vain muistaa että sillä etukäteen murehtimisella ei oikein saa mitään aikaan, stressaa vain itseään turhaan. :) Jos jotain tapahtuu niin sitten se tapahtuu, eikä se yleensä pelkäämällä ja murehtimalla miksikään muutu.
 
Se on kyllä totta, mitä vaan voi tapahtua! Mutta on ihan luonnollista pelätä, ja ettei ne pelot aina ole niin järjellisiä. Minä mm. pelkään Suomen järvissä haita, vaikka tiedän tasan tarkkaan, ettei siellä sellaisia ole. :rolleyes: Sanopa se sille paniikkikohtauksen poikaselle uidessa. :D
Ei kai siinä auta, kuin ottaa se pelko vastaan ja järkeillä asia niin hyväksi kuin pystyy. Ja sitten elää sen kanssa.

Mulla on tosiaan esikoiseen liittyviä pelkoja aika paljonkin, suurin osa ihan järjettömiä. Tänään mietin hetken, että jos vahingossa tiputtaisin sen olkapäiltä parvekkeen kaiteen yli. Hetken mietin mitä sille kävisi, kun osuu asfalttiin ja sitten suljin koko ajatuksen mielestä. En usko pääseväni eroon tuollaisista välähdyksistä, kai sitä on vaan elettävä niiden kanssa.
 
"mitä huominen ottaa, antaa
sitä tänään vielä et voi kantaa
eikä ne murheet meihin yllä"
Juha Tapio Meillä on aikaa

Miun voimasanat aina jos käy joku mietityttämään.

Välillä tulee tunne että enhän mie voi raskaana olla, jos oonkin kuvitellut kaikki oireet ym. Mutta sitten tajuan että selvä todiste tästä on se, ettei oo ollu menkkoja pitkään aikaan.

Eiköhän tää tästä parin viikon päästä ala tulla toteen kun käydään neuvolassa. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top