Ei sitä epiduraalia kannata pelätä, tosi harvinaista että se menis jotenki pahasti pieleen. Ja oksitosiinilla voi sitte auttaa suppareita jos meinaa hyytyä. Itse synnyttämään mennessä sanoin että koitan pärjätä alkuun ilman kivunlievitystä. No, pärjäsinki seitsemään senttiin mukavasti, mutta sitten yhtäkkiä supistuskivut tuntu vaan niin lamaannuttavilta että epiduraalia pyysin vaikka olin pari minuuttia sitten siitä kieltäytynyt. Kipu lähti heti, tunsin supistukset hyvin, jalat toimi ja pystyin käveleenkin. No, epistä johtumattomista syistä (iiso vauva) mentiin sitte kovimmalla imukupilla ja pahoilla repeämillä josta en tiennyt synnytysvaiheessa kiitos epiduraalin yhtään mitään. Luojan kiitos oli epiduraali laitettu. Nukutuskammoinen kun olen, pyysin päästä leikkuriin korjattavaksi ilman nukutusta, joten laittoivat spinaalin. Siitäkin hyvä kokemus, jalathan se vei alta mutta kolmen tunnin kuluttua oli vauva rinnalla. Ja niistä pahoista repeämistä, hurjat tarinat kerrotaan aina herkemmin eteenpäin. Itselläni sulkijalihas tosiaan katkesi, mutta pidätysvaikeuksia ei ole ollut missään vaiheessa ja korjaustekniikat on kehittyny paljon. Ei jälkikirurgiaa tai muuta tarvittu. Ainut lääkitys burana ja sillä pärjäs mainiosti. Ekat viikot menee kuulkaa niin hormonihöyryissä ettei pahojakaan vammoja vaan ajattele lainkaan, ja sitten ku hormoonit alkaa tasaantua niin kroppa onki jo korjannut itsensä. Mitään pelkoja ei jäänyt, luottavaisin mielin lähden tätäkin (isoa) vauvaa synnyttämään ja ehdottomasti alakautta.