Painonpudotusryhmä

Itse oon kyllä välillä syönyt herkkujakin, mm. perjantaina söin sipsejä. Ajattelematta että päivä olisi mennyt mitenkään pieleen 🙂 Sellaisina päivinä silti oon laskenut kalorit ja koittanut pitää kiinni siitä, että ei menisi yli kulutuksen.

Tänään paino 75,4kg. 😊 Tauti alkanut myös helpottaa, ehkä huomenna jo uskaltaisi mennä salille. Tänään myös kp1 joten ei ainakaan tällä kertaa menkkojen alku ole kerryttänyt turvotusta kroppaan.

En mäkään varsinaisesti ajattele että päivä menee pieleen, ja viikolla lasken myös herkut kaloreihin jne. Mut sit viikonloppuna tuntuu et se asenne on eri, en välttämättä laske kaloreita ainakaan herkuista. Ja jos laskenkin ja menee yli niin jotenkaan en vaan välitä. Mut tääkin on sit joskus, ei joka viikonloppu. Mut ainakin parina viikonloppuna per kuukausi.

Tottakai herkuttelu kuuluu osaksi tätä kun kyse on pysyvästä muutoksesta, mutta selkeästi olis vielä jotain ajatustyötä tehtävänä ettei viikonloppuja ottaisi täysin vapaan herkuttelun kannalta. Tätä on jotenkin hankala selittää, mutta kun oon sellanen et voin helposti vetää karkkipussin ja suklaalevyn yhdeltä istumalta viikonloppuna.
 
Oleellista on just se määrä ja taajuus. Ei varmasti haittaa syödä sipsejä satunnaisesti tai vaikka yhtä palaa suklaata joka päivä, mutta esimerkiksi joka viikonloppuinen sipsien syönti irtokarkkipussin kera ei varmasti olisi hyväksi kellekään. 💁‍♀️
Siitä se morkkiskin tulee, jos tekee herkuttelusta ison jutun ja syö sitten yli kulutuksensa niiden herkkujen takia. Terve suhtautuminen herkkuihin niin morkkiksetkin pysyy poissa. 😊

Helpottaispa itselläkin tää lenssu! Alkaa mennä jo tunteisiin, kun ei ole päässyt kunnolla liikkumaan moneen viikkoon. 😡 Pitää varmaan kohta mennä lääkäriin, kun vähän tuntuu siltä et saattaa olla joku inha jälkitauti mikä ei mene itellään ohi. 😬
 
Tuo on tosi hyvä, et sie tiedostat tuon ongelman. 😊 Helpompi lähteä sitä korjaamaan.
Ootko kokeillut, että pitäisit herkkupäivän nyt alkuun arkena ja se tarkoittaisi vaikka kahvipullaa tai jäätelöä kesken työpäivän?
Eli joutuisit viikonloput olemaan ilman herkkuja ja keskittymään niihin muihin kivoihin asioihin mitä se vapaapäivä tuo tullessaan? Ja samalla oppisit maltillisempaa herkuttelua? Tai vaikka juurikin yksi pala suklaata aina iltapäivän kahvitunnilla?
Mie en oo mikään asiantuntija, mut mietin et tuollainen voisi olla apuna siinä muutoksessa, kun joutuisi opettelemaan uuden tavan nähdä työ-ja vapaapäivät.
 
Maltillinen herkuttelu arkisin onnistuu ja kuuluukin mun elämään jo nyt, eli en täysin rajoita herkuttelua arkisin, vaan saatan syödä pari konvehtia, pullan tai mitä ikinä. Tai mennä lounaalle pitsapaikkaan. Eikä tuu paha mieli.

Et siis hyvä idea, mut ei näköjään auta. Pitää varmaan siis vaan päättää, et viikonloppuisin jatkan samaa linjaa kun arkena, eli herkkuja kohtuudella, ja kaikki kirjataan ylös. Sit satunnaisia ”vapaapäiviä” voidaan pitää jos on jotain spessua, esim juhlat.
 
Oleellista on just se määrä ja taajuus. Ei varmasti haittaa syödä sipsejä satunnaisesti tai vaikka yhtä palaa suklaata joka päivä, mutta esimerkiksi joka viikonloppuinen sipsien syönti irtokarkkipussin kera ei varmasti olisi hyväksi kellekään. 💁‍♀️
Siitä se morkkiskin tulee, jos tekee herkuttelusta ison jutun ja syö sitten yli kulutuksensa niiden herkkujen takia. Terve suhtautuminen herkkuihin niin morkkiksetkin pysyy poissa. 😊

Helpottaispa itselläkin tää lenssu! Alkaa mennä jo tunteisiin, kun ei ole päässyt kunnolla liikkumaan moneen viikkoon. 😡 Pitää varmaan kohta mennä lääkäriin, kun vähän tuntuu siltä et saattaa olla joku inha jälkitauti mikä ei mene itellään ohi. 😬
Joo, määrät varmasti merkitsee eniten. En itse usko että viikottainenkaan herkuttelu on pahasta. Jos ei siis vedä överisti 😄 Itse söin perjantaina puolet 150g sipsipussista eli 75g. Ihan sopiva määrä, ei tullut sitä kamalaa hiilariväsyä mikä tulee jos syö puolet megapussista 😄
 
Vähän jumituksen kaltaista nyt meneillään, mikä oli odotettavaakin. 75,3 kg.

Alkuviikosta vielä oli nuhaa, niin en viitsinyt mennä salille kuin vasta eilen. 2 viikon tauon aikana ei ollut onneksi ehtinyt lihakset heikentyä, päinvastoin sain korottaa melkein kaikkia painoja! Ehkä kunnon lepotauko teki jopa hyvää palautumisen kannalta. Tosin luulen että viikkokin olisi riittänyt. 😁
 
Nyt kova yritys tehdä tästä viikonlopusta syömisen osalta samanlainen kun arkipäivistä. Viime viikonlopusta on vähän nesteitä jäljellä, eilen ja tänään oli 86kg, mutta ke oli vielä 86.8kg.

Salille en päässyt/ehtinyt viime enkä tällä viikolla, mutta eiköhän sit ens viikolla palata siihen 2krt viikossa saliin. Pakko, koska muuten rutiini rapisee.
 
Minäkin liityn seuraan 😊 jonkin verran lueskelinkin jo ketjua, mutta esittelempä vähän itseäni.

Kaksi raskautta takana ja kolmatta haaveillaan ja sen(kin) vuoksi painoa olisi hyvä saada alemmas. Ekassa raskaudessa tuli 30 kiloa nuin vain (75->105), mutta eivätpä pudonneetkaan pois. Synnytyksen jälkeen paino jumiutui 95 kiloon. Toisessa painoa tuli 10 kiloa, eli taas oltiin siellä 105 kilossa. Tällä kertaa kuitenkin kilot tippuivat pois ja palauduin sinne 93-95 tienoille. Tokan synnytyksen jälkeen aloitetut minipillerit (ilmeisesti) alkoivat nostaa hetken jälkeen painoa ja puolessa vuodessa tuli 5kg.

Tän aamun paino 98,3 ja alaspäin pitäs päästä. Tuonne 75 kohdille kun pääsis, niin olisin todella tyytyväinen. Mutta katsotaas nyt, jos tähän nyt se kolmas raskaus sattuis napsahtamaan nopeasti, niin sitten tavoite olis saada painonnousu pysymään maltillisena. Tavoitteena siis pidemmän ajan muutos, ei mitään kaalikeitolla kahen viikon kituutteluja.
 
Tervetuloa @hanna.emilia! Miekin haaveilen tässä raskaudesta ja mikäli tärppää, yritän olla ainakaan lihomatta. Ekasta tuli myös tuo 30kg mikä siullakin. 😬

@Olive kyllä sie varmasti pystyt siihen 👊

Mie oon ollut edelleen kipeänä ja se kyllä näkyy nesteenä joka puolella. Ja seuraavaksi taitavat jo menkkaturvotuksetkin kolkutella. Taidan itse mittailla itseäni vasta parin viikon päästä seuraavan kerran, etten ihan masennu🙈.
 
Vähän söin herkkuja eilen, mutta kalorit pysyi kyllä about tavoitteissa (+100kcal yli). Tänään aamulla 85.5kg, eli taas ”päästy” siihen alimpaan jossa oltiin jo maaliskuun lopussa. Vähän kyllä ärsyttää kun itse hidastanut omaa kehitystä kaikenmaailman herkutteluilla. No, pitää antaa myös itselle vähän armoa, ei tää mikään sprintti ole. Mut olis vaan niin kiva että olis kesän lomamatkalla jo vähän kevyempi niin olis enemmän päälle mahtavia vaatteita 🙃
 
Tervetuloa @hanna.emilia ! 😊 Mullakin raskaustoive, jos niin ihanasti kävisi niin sama homma, sitten vain koittaisi pitää painonnousun maltillisena. Mutta joo siihen lopettaisin tämän miinuskaloreilla elelyn.

@Pilkki24 kylläpä siellä flunssa jatkuu kauan 😭 Tsemppiä!

@Olive tuosta on hyvä jatkaa! 😊

Eilen uskaltauduin testaamaan porraskonetta salilla, ja yllätyin miten kiva se olikaan! Kunnon hien sai sillä päälle, eikä mikään paikka kipeytynyt siinä, kuten juoksumatolla yleensä alkaa tuntua alavatsassa ja crosstrainerillä reisissä. 15 min jaksoin portaita kiivetä. 😄

Nyt kyllä pitää käydä kuntoportailla, kun lumet sulaa taas. Aiemmin inhosin portaita, mutta olinkin paljon huonommassa kunnossa. Nyt kun jaksaa paremmin niin tääkin on paljon kivempaa. 😁
 
Joo kyllä tässä alkaa pää hajoamaan, kun tuntuu ettei meinaa millään parantua! Toivottavasti parin viikon päästä miekin saan jo hikoilla kuona-aineita kehosta ulos🏋‍🚴‍♀️🏊‍♀️🤸‍♀️🤼‍♀️⛹️‍♀️🏃‍!!!!!!

Onneksi tää lenssuilu on vienyt nälänkin mennessään, eikä mikään maistu miltään niin ei ainakaan ole tullut lohtusyöpöteltyä. 😅
 
Vähän söin herkkuja eilen, mutta kalorit pysyi kyllä about tavoitteissa (+100kcal yli). Tänään aamulla 85.5kg, eli taas ”päästy” siihen alimpaan jossa oltiin jo maaliskuun lopussa. Vähän kyllä ärsyttää kun itse hidastanut omaa kehitystä kaikenmaailman herkutteluilla. No, pitää antaa myös itselle vähän armoa, ei tää mikään sprintti ole. Mut olis vaan niin kiva että olis kesän lomamatkalla jo vähän kevyempi niin olis enemmän päälle mahtavia vaatteita 🙃
Hih! Pienemmät vaatteet painaa myös vähemmän, eli saat ottaa enemmän niitä myös laukkuun mukaan.
Omanapaisesti totean käyneeni eilen mustin ja mirrin puntarilla ja tulos ärsytti. Mukamas vain 80.3 joka 175 on bmi-lukuna suht ok, vaan mun maha pullottaa!! Onkohan jotkut salaiset "pitkät tissilihakset" kutistuneet imetyksen loputtua ja maha nyt vain näkyy paremmin. Jumppaa siis tiedossa ja pari kiloa vois yrittää tiputtaa. Haave: läskiä lihakseksi ilman salia / uintia on vaan niin hankalaa.
 
Jumitusjakso jatkuu, paino seilannut vähän ylös alas, tänään oli taas 75,3kg. Innolla odotan että pääsisi jo 74 puolelle, mutta voi siinä vielä hetki mennä, nää jumitukset on välillä kestäneet parikin viikkoa 😏 Kaikki aikanaan.

Nyt 3kk tätä projektia takana ja painoa poissa 6,6kg. Se tekee -0,55kg/vko ja tähän oon tyytyväinen.

Illemmalla salille, odotan että pääsen salitreenin jälkeen taas porraskoneeseen 😁
 
Mulla on ollut niin hektistä töihin paluu, että on kyllä jäänyt painonpudotus prioriteettilistalla aivan pohjimmaiseksi. Tänään kävin pitkästä aikaa puntarilla ja olin yllättynyt, että paino oli pysynyt samassa, vaikka ajattelin, että ois noussut. Välillä on ollut päiviä, kun ei yksinkertaisesti oo vaan ehtinyt töissä syödä (muutaku pikaisesti jonkun energiajuoman ja proteiinipatukan) ja niin kai se on sitten kompensoinut sitä kaikkea herkuttelua ja liikkumattomuutta. Olo on vaan jotenkin niin löysä ja tosiaan unta on tullut viime aikoina aivan liian vähän, että jaksais ylläpitää mitään terveellistä elämäntapaa. 😣 Viikonloppuna keskityin hyviin yöuniin ja tänään latasin taas kalorilaskurin.. Kaipa se pikkuhiljaa taas tästä lähtee! 💪

Tsempiä kaikille! ❤️
 
Tsemppiä, @MinnaM ! ❤

Just kun eilen pääsin sanomasta että jumittaa, niin tänään olikin 74,8kg! 😊 Unet oli lyhyet ja katkonaiset kun lapsi heräili pitkin yötä, onneksi tänään on lepopäivä salilta. Tässä väsymyksessä ei mitään jaksaisikaan. Eilen oli kyllä hyvä treeni. 😌

Hienoa! Meinasin just kysyä, et kokeiletko mitään ”kikkoja” ton kumin poistamiseksi, esim boostata aineenvaihduntaa syömällä yhtenä päivänä vähän reilummin tai esim herättelemällä kroppaa esim paastoamalla vaikka 16-20h? Vai pidätkö vaan saman linjan ja odotat kärsivällisesti?
 
Pidän saman linjan vaan, itsestään se paino aina lopulta lähtee liikkeelle. Tuohon (pätkä)paastohommaan en kyllä kykene, tänään just aamulla mietin ja totesin että on niin hirveä nälkä, etten vaan pärjäisi ilman aamupalaa 😄 Samoin illalla pakko syödä, että saa unta…
 
Ihanaa ja huikeeta! 😍💪
 
Takaisin
Top