Onko vauva muuttanut miestänne?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Isot elämänmuutokset voi muuttaa ihmistä. Tai sitten ihmisestä voi löytyä niiden keskellä ihan uusia puolia? Oletteko te huomanneet miehestänne vauvan tulon myötä uusia puolia?

Itse en tätä saanut huomata heti vauvan tulon jälkeen, mutta jossain vaiheessa sain huomata että miehen on vaikea puhua kanssani joistain asioista.
 
Meillähän kävi pojan isän kanssa niin, että muuttui ihan täysin. Oli ennenkin jossain määrin aika hiljainen, tiukka, tarkka ja oman tonttinsa pitävä, ei kovin lähelle tuleva ihminen. Mutta pojan syntymän jälkeen näki vain lapsen, alkoi sulkea minua pois, ei enää halunnut koskettaa, ei seksiä, ei pystynyt keskustelemaan ilman mökömökötaukoja, tuli sulkeutuneemmaksi, huumorintaju muuttui... Muuttui kyllä samalla myös huolehtivammaksi (lähinnä lasta ja kodin kuntoa kohtaan) ja entistä tarkemmaksi. Meillähän ero sitten tulikin näistä syistä. Itse koin muuttuneeni päinvastaiseen suuntaan lapsen syntymän jälkeen, tulin rennommaksi, avoimemmaksi, läheisyyshakuisemmaksi, puheliaammaksi, ronskimmaksi huumoriltani jne. Eli meillä ainakin lapsi ajoi eri suuntiin.
 
Mun miehelläni oli jo yksi lapsi kun tavattiin. En tiedä oliko tämä muuttanut häntä aikanaan, mutta ainakaan yhteiset lapsemme eivät ole muuttaneet.
 
Mun miehelläni oli jo yksi lapsi kun tavattiin. En tiedä oliko tämä muuttanut häntä aikanaan, mutta ainakaan yhteiset lapsemme eivät ole muuttaneet.

Sama täällä, että mies olisi pitänyt ehkä nähdä ennen noita isompia lapsia niin pystyisi vertailemaan, että muuttiko isyys häntä vai ei :D
 
Muutti. Hän muuttui vihaiseksi, huutajaksi, riidan haastajaksi, valittajaksi, mököttäjäksi, ei ole sen jälkeen koskettanut kun lapsi sai alkunsa jne. Eli muuttui aivan totaalisen eri ihmiseksi ja pelkästään huonompaan suuntaan.
 
Mulle tulee jotenkin mieleen, että olisiko miehesi voinut sairastua masennukseen?
Isä monesti jätetään täysin huomioimatta vauvan syntymän jälkeen ja olen saanut kuulla aika paljonkin tarinoita siitä miten sitten isän käytös muuttuu, koska hän jotenkin masentuu lapsen tulon myötä, kun se elämä ei olekaan enää sellaista jota aiemmin oli.
 
Sama tuli mieleen. Synnytyksen jälkeinen masennus on kohtalaisen yleistä myös isillä, ja ilman hoitoa se voi kroonistua.
 
Oon ainakin kysynyt sitä mieheltä. Enempää en varmaan voi tehdä, jos toinen ei itse halua tehtävän mitään. Ei kuulemma ole masentunut eikä mikään ole vialla. Nyt reilun vuoden jälkeen ei enää voi parisuhteesta oikein puhuakaan.
 
Sen enempää on tosiaan vaikea tehdä. Jos on masentunut tarvitsisi siihen apua, mutta ei ketään voi pakottaa hoitoon. :/
 
Yleensä masentunut ihminen ei tiedä olevansa masentunut, joten vaikka Enni miehesi on vastannut kieltävästi, ei tarkoita etteikö hän voisi olla masentunut. Mutta asialle on paha tehdä mitään jos toinen ei suostu lääkäriin :/
 
Ruttu, Tiedän sen kyllä. Tarkoitin juuri sitä, että vaikka olisin valmis auttamaan, jos hän ei itse halua tehdä asialle mitään, niin en voi pakottaa.
 
Takaisin
Top