Onko ketään jätetty raskauaikana?

K

Kiki88

Silmät suurina ihmettelijä
Elikkä olen 21-vuotias viikkoja 31+5. Palasimme plussan jälkeen yhteen ja sitä "iloa" kesti itsenäisyyspäivään asti. Nostettiin muutamat kissat ja koirat pöydälle ja mies lähti ennemmin kuin jutteli asiat selviksi. Emme asuneet edes yhdessä missään vaiheessa. Kännipäissään mies sanoi ennen lähtöään, että vie lapsen suoraa synnäriltä ja että olen huonoäiti. Vetosi myös mielenterveyteeni (josta ei edes ole minkäänlaista näyttöä, että olisin hullu). Nyt tämä mies viimeiseksi uhosi, että saa yhteishuoltajuuden. Sitä en halua, sillä käytännössä olen ollut yksin raskaana, yksin menen synnyttämään ja yksin haluan myös jatkaa tästä eteenpäin. Toki mies saa lastaan tavata, mutta haluan yksinhuoltajuuden. Myös miehen vanhemmat saavat lapsenlastaan tavata, en ole estämässä.
Nyt vaan pelottaa, että mies saisi yhteishuoltajuuden jollakin verukkeella. Häntä tuskin kiinnosti vauva ennen lähtöä ja nyt on niin kiinnostunut että! Mies blokkaa baarissa työkseen viikonloppuisin. Koulutusta hänellä ei ole, eikä aio hankkia. Ainoa mikä kiinnostaa, on jalkapallo, pelaten tai katsoen. Hän asuu veljensä kanssa poikamiesboksissa, jossa on myös sen näköistä. En millään tahdo antaa lastani sellaiseen paikkaan.
 
En osaa oikein muuta neuvoa antaa kuin, että paikkakuntasi lastenvalvoja tietää näistä asioista, kannattaa olla sinne yhteydessä ja kysyä ammattilaisten neuvoa sieltä. Kovasti tsemppiä ja onnea elämääsi! 
 
Ystäväni erosi pitkäaikaisesta kihlatustaan viikko toisen lapsen syntymän jälkeen. He sopivat yhteishuoltajuudesta, mutta todella tarkkana lastenvalvoja oli ja nimenomaan äidin puolella!! Eli kyllä pienen lapsen ensisijainen hoitaja on äiti, ja jos miehellä tuollaiset "kotiolot" ei ole mitään edellytyksiä sinne lasta edes ottaa!! Kyllä ne lastenvalvojat tarkkana on, ja kannattaa tosiaan ehkä nyt jo olla sinne yhteydessä niin ei tarvi omaa mieltä ressata! Kovasti tsemppiä vaikeaan tilanteeseen!!!
 
Haet lapsen yksinhuoltajuutta, eipä siinä muuta. Yleisesti ottaen sen pitäisi onnistua ihan helposti jos vain ilmoitat lastenvalvojalle että ette ole/pysty olemaan asiallisissa väleissä. Näin ollen yhteishuoltajuutta ei voi ylläpitää. Exän pitää myös tunnustaa lapsi... Nyt en ihan tarkkaan muista miten se käytännössä menee (esikoinen on tunnustettu koska ei oltu silloin vielä naimisissa ex-miehen kanssa). Käytännössä kannattaa tehdä niin että synnyttämään mennessä ilmoitat joka paikkaan vain oman nimesi, näin ollen exällä ei ole mitään asiaa tulla edes paikalle (jos et itse halua) ennenkuin isyys on todennettu.

Mitä tapaamisiin tulee, niin todennäköisesti ehtii mennä jonkun aikaa vauvan syntymästä ennenkuin saatte edes aikaa lastenvalvojalle (Vantaalla aikaa meni varmaan puoli vuotta kun itse erosin). Pienen vauvan kanssa ne tapaamiset tuskin voi olla ilman äitiä, tai jos voivat niin vain muutamia tunteja (ainakin jos imettää). Meillä ei ole lainkaan sovittuja tapaamisia, koska ne ei isää sido, mutta lähivanhempaa eli minua ne sitoo. Meillä on silti joka toinen vkl lapset isällään, joskus useamminkin. Tää kannattaa muistaa siinä kohtaa kun teet sopimusta tapaamisista! Esim. jos itselläsi on menoa ja haluaisit vaikka vaihtaa viikonloppua, exän ei tarvitse suostua ja sun on pakko antaa lapsi hänelle. Jos taas exääsi ei huvitakaan tulla hakemaan lasta, ei hänellä ole mitään velvoitetta. Ja jos exä haluaa kiusata ja hakea lapsen myöhässä, seuraavana päivänä tms. sun on aina vaan pakko antaa lapsi jos on sopimuksen mukainen hänen viikonloppunsa.
 
Heips Kiki

Isyyden tunnustuksessa meidän piti kertoa myös lyhyt selonteko kauan ollaan seurusteltu ja miksi ei asuta yhdessä.
Mutta siinäkin tilanteessa vielä kysyttiin että halutaanko yhteishuoltajuus vai minulle yksinhuoltajuus.

Me ei vaan asuta yhdessä johtuen koirasta, niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin.

Mutta älä ole huolissasi, kyllä mä uskon että yksinhuoltajuus myönnetään sinulle ihan varmasti.

Tsemppiä[:)]
 
Varmasti saat yksinhuoltajuuden. Eipä kuulosta sellaselta ihmiseltä jolle yksikään lastenvalvoja/sosiaaliviranomainen/kukaan antaisi lapsen huoltajuuden.
Ja käsittääkseni sun ei ole pakko tunnustaa sitä isäksi, jolloin se ei voi esittää mitään vaateita lasta kohtaan. Tosin sillon lapsen papereissa taitaa kulkea tieto "isä Tuntematon". Onhan se aika äärimmäistä, mutta jos muu ei auta.
 
Äidillä on mahdollisuus kieltää isyyden selvittäminen, jos hän esimerkiksi arvelee sen olevan lapsen edun vastaista. Jos lapsella ei ole isää, on hänellä oikeus saada kunnan maksamaa elatustukea. Kopioin suoraan tekstin Nokian kaupungin sivuilta.. Osui ensimmäisenä kohdalle. [:)]
 
Onhan minulla mahdollisuus kieltää isyyden selvittäminen. Mutta sen jälkeen isä hakee oikeuden määräyksen DNA-testeille yms, joten mielummin sitten ihan suoraan annan tunnustaa isyyden.  Pääsen vähemmällä tappelulla.
 
Mulla sellainen tilanne esikoisen kohdalla, että exän kanssa raskautta suunniteltiin ja jätin pillerit pois. Kun sitten 4kk jälkeen tulin raskaaksi, menise paniikkiin ja huusi mulle kännipäissään puhelimessa, että ampuu mut jos en tee aborttia. Totesin siihen kylmän viileästi, että tää oli sovittu juttu, että koitahan selvitellä pääs ja tuntees. Kyllä hän siitä sitten tokeni juteltuaan äitinsä kanssa, mutta raskausaikanani petti jatkuvasti(sain tietää 2vkoa ennen laskettua aikaa). Heitin tyypin pihalle, mutta hölmönä otin takaisin, kun ajattelin etten vauvan kanssa pärjää yksin. Isyys tunnustettiin ja vuoden jaksoin hänen touhujaan katsella ja ajattelin, että nyt mun on pakko jättää se tai en lähde ikinä ja tapan itseni jossain vaiheessa. Ex jatkuvasti haukkui ja kohteli huonosti, muttei koskaan ollut väkivaltainen. Myös useiden öiden ja päivien poissaolot kotoa, vastaamatta jättäminen puhelimeen sai riittää!!! Hommasin kämpän vaikka ex uhkaili mua vaikka millä, tehtiin kuitenkin yhteishuoltajuus ja se toimi vuoden ajan tapaamisten osalta hyvin. Yhteistyö sujuu edelleen ja käytännössä olen yksinhuoltaja esikoiselleni eli saan päättää kaikki lastani koskevat asiat isänsä luvalla. Välit exäänkin korjaantuivat ja on pyydellyt nyt 7 vuoden jälkeen nolona anteeksi nuoruuden töppäilyjään.
 
Mulla on tässä todella vaikea tilanne, olimme tulevan lapsen isä kanssa kihloissa, ennen kuin purin kihlauksen pääsiäistä edeltävänä vkl:na, jolloin kyllästyin hänen juomiseen, joka sijoittui viikonlopulle. Perjantaisena lääkäri käynnillä minut passitettiin vuodelepoon kohdunkaulan ongelmien takia, sinä vkl:na isä otti ja häipyi koko vkl:ksi juomaan (tämä siis tapahtui ennen kihlauksen purkautumista) ja jäin yksin pelonsekavien tunteiden kanssa makaamaan kotiin. Seuraavana vkl:na mies tulee kotiin ja saan sen tunnustamaan että se on pussaillu erään tytön kanssa ja tällöin "erottiin". SEuraavalla viikolla yritin ottaa selville mitä hän haluaa mun kanssa, jatkaako vai ei? Mutta muuta vastausta en ole saanut kuin EN TIEDÄ, ja häntä pelottaa se että toimiiko meidän suhde enää jatkossa ja niin edelleen. Viime torstaina piina loppui tekstiviestin saapumiseen jossa hän kertoo että "ei meillä varmaan enää toimi tämä juttu. Itekki tulin käymään kaljalla ku hajoaa pää." Ja sen jälkeen ollaan enemmän ja vähemmän nähty ja pidetty yhteyttä.

Itse vielä haikailen hänen peräänsä ja hän sanoo välittävänsä minusta ja lapsesta ja ei halua meille mitään pahaa. Oikeastaan mitään konkreettista keskustelua tulevaisuudesta ei olla käyty, kun pääsiäisen vapaat sattui sopivasti joten selvää päivää ei ole hänellä nähty. Tänä aamuna näin pienen pilkahduksen siitä tutusta ja ihanasta Tomista (nimi muutettu). Mutta ei hetkeäkään kauempaa niin hän lähti jatkamaan juomista ja liikkuu erään todella todella huono vaikutteisen "kaverinsa" kanssa.

Ja nyt olen vielä kaiken hyvän lisäksi retkahtanut polttamaan, mutta nyt katkoin tupakit. JA jäi hirveät omantunnon tuskat, kun on polttanut. Raha-asiatkin vielä painaa päälle ja Tomi kaiken hyvän lisäksi kinuaa rahaa jotta pääsee tänne kotiin (asumme saman katon alla) ja muihin kaljoihin ja tupakkeihin. Onneksi vuokra on maksettu. Mutta sairaupäivärahalla ei elä ja hänen raha-asiansa ovat melko huonolla tolalla. Kun kuljin vielä töissä maksoin melkein kaikki asumiskulut, vuokrat, vesi- ja sähkölaskut, kävin ruokaostokset tekemässä ja hänen tarvitsi vain maksella omia vippilaskuja ja lainan eriä pois..

Näin tämän saman tapahtuvan hyvälle ystävälle, mutta hänen kohdalla lapsi ei selviytynyt, joten en nähnyt heidän elämänsä tapahtumia lapsen syntymään tai syntymän jälkeiseen..

Mitä minun pitää tehdä tai sanoa että saisin TOmin jakamattoman huomion ja voisimme keskustella niin kuin aikuiset ihmiset? Hän kertoi että on minua ikävä ja seksiäkin harrastettiin.. Ja kaiken tämän jälkeen todellakin haluan hänen kanssaan perheen ja yhteisen tulevaisuuden, ja yksinään tulevaisuus tuntuu hyvin pelottavalta ja ahdistavalta.

Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Onko tämä sellaista isien pelkoa hirveästä vastuunkantamisesta ja että miehen pitää saada viettää vielä ne hurjat villit juopotteluhetket ennen kuin on valmis asettumaan..?!?!?!

JA JOS JOLLAKIN ON SAMANLAISIA KOKEMUKSIA, VOISITTEKO KERTOA OMAA TARINAANNE..

Ja anteeksi jos selitys on hieman ontuva ja vaikea selkoinen mutta niin se on tämä tilannekin. :(
 
Mulla nyt ei ole läheskään samanlaista tilannetta kun teillä,mutta olin raskauden alussa melkein jätetty.
Eli meillä oli ennen raskautta hieman vaikeeta ja riideltiin aika useasti ja sitten olinkin raskaana ja miehelle kun kerroin niin ei ollut mitenkään iloinen asiasta ja mä kukin siinä onnesta. Pidettiin siinä varmaan pari päivää mykkäkoulua,ei minun ansioista..mies vaan siinä sitten avasi suunsa ja sanoi,että miksi haluan sen lapsen,ei mitään järkeä pitää kun menee muutenkin päin vittua...mä sanoin,että haluan lapsen hänen kanssaan ja kaikesta riidoista huolimatta rakastan häntä ja tahdon olla hänen kanssaan. Mies pyöritteli päätään ja silmiään,että pilaan hänen elämänsä,jos pidän lapsen..( Mulla takana 2 aijempaa keskeytystä.-Yksi exälle ja toinen tälle nykyiselle miehelle)[&o] ja olin tehnyt selväksi,etten enää aijo tehdä niitä...pidin pääni ja intin vastaan,että jos ei tahdo olla läsnä,olla mun kanssa enää niin se on hänen oma päätöksensä..Mies oli tosi vihainen..koska en kuulema kuunnellut häntä ollenkaa,enkä hänen mielipidettään,ja että olin tosi itsekäs...no..niin,minähän sitä lastan kannan niin äitihän sen viimeisen päätöksen lapsen pidosta tekee. Niin tein..päivä tai pari eteenpäin mies ei puhunut mitään mulle,enkä mäkään vaivautunut..kunnes hän sitten heitti mua tyynyllä ja mä katsoin häntä tosi varovasti ja hän hymyili..ja katsoi mua..mä sitten hymyilin takaisin ja heitin tyynyn hänelle. Kaikki oli yhtäkkiä hyvin..myöhemmin mies kertoi,että oli sinä päivänä miettinyt asiaa tarkemmin,ja oli sitä mieltä ettei se nyt niin paha asia ole varmaan..
Hän siis meinasi lähtä lätkimään,uhkaili niin...mutta jäi kuitenkin mun ja tulevan vauvan luokse. :)<3

Olen pahoillani teidän ketkä on kokenut jätön ja mies käyttäytyy törkeästi,ja toivottavasti saisitte asianne kuntoon..yksin tai yhdessä. [&o] En osaa yhtään kertoa neuvoja tai mitään kun ei ole "kunnollista" kokemusta asiasta..[&o]
Jaksamisia.
 
"hän sanoo välittävänsä minusta ja lapsesta ja ei halua meille mitään pahaa"

"Mitä minun pitää tehdä tai sanoa että saisin TOmin jakamattoman huomion ja voisimme keskustella niin kuin aikuiset ihmiset?"

Miehiä jonkin verran katselleena eka sitaatti on kaunis tapa sanoa rumasti. Toka sitaatti on naisten tapa ajatella ja selvitä maailmassa, miehiin se ei päde.

Asianne ja elämänne VOISI ehkä joskus parantua, jos jaksaisit odottaa. Mutta kun tulevaisuudesta ei ole muuta varmaa kuin tuleva vauva, joka tarvitsee, rakastaa eikä petä sinua, niin minusta olisi hyvä keskittää ajatuksesi vain häneen. Et tarvitse vierellesi toista "vauvaa", josta huolehtia. Tiedän, että ajatuksesi ovat sekaisin ja neuvo ajatella järjellä eikä tunteella tässä tilanteessa tuntuu suututtavalta. Mutta muista se, että miesten (niin kuin bussienkin) perään on turha itkeä, aina tulee uusia [:)]
 
Ihan noin mielenkiinnosta kysyn, miksi lapsia pitää lähteä tekemään parisuhteeseen joka ei ole vakaa? Babaytoyn kirjoituksesta voi rivien välistä lukea, että lapsen hankkiminen ei ole yhteinen agenda ollut parisuhteessa ja ilmeisesti ehkäisy on jäänyt vähän puolitiehen?

Itse olen liian monta kertaa nähnyt lähipiirissä että kun menee huonosti/toinen uhkaa lähteä, hankkiudutaan raskaaksi, niinkuin se taikaiskusta muuttaisi kaiken paremmaksi. Eikö lapsella kuitenkin ole oikeus molempiin vanhempiin, turvalliseen ja rauhalliseen kotiin? Tämmöistä keskusteluketjua lukiessa ihmisten itsekkyys lyö kasvoille. Toisaalta ihminen on itse vastuussa onnestaan, kukaan muu ei siitä pidä huolta kuin sinä itse, mutta ihmisen alku ei voi päättää maailmaan tulostaan, vaan loppupeleissä äiti on vastuussa siitä, että  lapsi saa onnellisen ja vakaan alun elämälleen.
 
Sassykissa Ei käytetty ehkäisyä ollenkaan ja lapsi oli toiveissa aijemmin,mutta kun sitä ei kuulunut 5 kuukauteen ja sitten tulikin yllätyksenä.Suhteessa oli vaan turhanpäiväsiä riitoja,jotka tekivät suhteesta vaikean ja mies pelästyi sitä,että nyt ollaan sitten raskaana ja ollut vähän vaikeeta viime aikoina. En mä lasta pitänyt siksi,että se "pelastaisi" meidän suhteen, tai olisi ainut syy mikä pitää meidät yhdessä. Mies sai joko lähteä tai jäädä,ja hän jäi koska se oli nähtävästi sitä alkushokkia vaan niinkun hän itsekin myöhemmin sanoi.

Sattumoisin riideltiin siihen aikaan paljon,mutta siihen ei liittynyt mitään väkivaltaa tai haukkumista.
Nyt hän kuitenkin on iloinen tulevasta perheenjäsenestä, joten ei tässä sen kummempaa. :)

Silleenhän se joidenkin kohdalla menee,että mies pelästyy ja yrittää vähän lähteä karkuun tilanteesta.. semmoinen oli tuo meidänkin juttu.
 
En ole kokenut että parisuhde olisi ollu epävakaa ja (ehkäisy jätettiin pois n. 6kk ennen plussaa pois) kun lapsi ilmoitti tulostaan oli selvää että kummatki haluamme lapsen ja olla perhe.. Näemmä hän ei sitten täysin ollut varma.

Mutta nyt on selvitetty että emme jatka yhdessä, halu on vain yksipuoleinen mutta eihän sitä voi toista pakottaa jatkamaan tässä suhteessa. Tuo on kyllä totta että se on ruma, mutta nätiiin pakettiin käärästy lause "en halua mitään pahaa sinulle tai lapselle". Tässä nyt on kuitenkin miettinyt, että olisko mitään mahdollisuutta olla tulevaisuudessa yhdessä mutta aika näyttää.

Täytyy varmaan asustella kotonakotona (vanhempien luona) kunnes keksii mitä tekee, mutta kyllä tästä asunnosta on päästävä pois, vaikkakin vielä ollaan jaettu sama sänky, vaikka ero on nyt lopullinen. Ei tee hyvää psyykkiselle puolelle ainakaan omalla kohdalla, en tiedä onko "Tomi" niin kylmä ihminen loppu peleissä että se ei häntä haittaa.

Vaikka olihan se ihanaa kun hän aamulla herätessään otti kainaloon.. surullista. EIköhän tämä tästä.
 
Kipeitä, surullisia ja tunteellisia tarinoita. Mielenkiinstoisia lukea, mutta kamalaa faktaa.

Itselläni ei ole kokemusta omalta osalta näin, me mieheni kanssa molemmat haluamme enenmmän kun mitään muuta tätä lasta. Jos meille joskus ero tulisi, me taistelisimme molemmat viimeiseen asti lapsesta/lapsista.

Sanoin myös miehelleni, kun saimme tiettää, että vauva meille tulee, että jos meillä ei jostain syystä enän kemiat mee yhteen tai jotain sattuu ei meidän tarvi vauvan takia tarvi yrittää ja kitkuttaa jos molemmilla on paha olla. mutta onneksi näitä ei tarvitse edes miettiä.

Sen vain sanon, että mulla itselläni on ollut elämässäni aina vain äiti, isä on mulle vieras sana, niin mä haluan omalle lapselleni molemmat vanhemmat. Hän tarvii ne jos vain mahdollista[:)] Minulla oli aivan ihana lapsuus toki ilam isääkin ja en ole jäänyt mistään paitsi, mutta muista, että olisi se ollut hauskaa joskus askarrella isänpäivä kortti isälle eikä aina vain paapalle.
 
Me päätettiin erota tuossa maaliskuussa, kun tuntu ettei osata enää muuta kuin tapella. Huhtikuun ensimmäinen päivä muutin omaan asuntoon ja huhtikuun kymmenes näytti raskaustesti plussaa. Söin pillereitä todella epäsäännöllisesti viimeisen yhdessäasumiskuukauden, kun ei vaan muistanut aina ottaa.
Olihan meillä ollut puhetta lapsesta ja perheenperustamisesta aiemmin, ''kun kaikki oli vielä hyvin'', mutta tähän tilanteeseen todellinen järkytys. Mies yritti ensiksi painostaa minut tekemään abortin, vaikka olen jo ajat sitten tehnyt hänelle selväksi että aborttia en tee ikinä oli tilanne mikä hyvänsä. Nyt ollaan päästy sopuun, lapsi pidetään ja me yritämme (ja hyvin on jo alkanut [;)]) korjata välimme. Onneksi ei erottu riidoissa. Sovittiin että katsellaan kesän loppuun tilannetta, etsitään sopiva asunto yms. puhutaan selviksi kaikki viimeisetkin mieltä painaneet ja riitoja aiheuttaneet asiat, ettei tarvi sitten lapsen synnyttyä keskittyä jostain tiskaamisesta tappeluun [:D]

rv 8+1
 
Tosi surullista luettavaa, jos mies ei osaa tai halua ottaa vastuuta lapsestaan. Toivon, että te löydätte sellaisen miehen, joka osaa arvostaa teitä ja lasta. Itse olen pari päivää itkeskellyt omaa pahoinvointiani (viisi viikkoa oksennettu, mikään ei maistu ja kamala olo 24/7), mutta lukemalla teidän kokemuksia omat asiat taas konkretisoituu. Minä täällä itkeskelen omaa huonoa oloani, vaikka vauvalla on kaikki hyvin ja mieheni tukee ja rakastaa minua 100%.

Tsemppiä teille ja kiitos kun jaatte ajatuksianne täällä. Toivon, että teillä menis kaikki hyvin.
 
Tarunen puhuu asiaa! Muttei tuo pahoinvointikaan mitään herkkua ole, jos ihan sairaat pahoinvoinnit saa riesakseen.. Toivottovasti olosi helpottuu raskauden edetessä :)
 
Täällä myös tehdään eroa. Kirjoittelinkin aikaisemmin jonnekin toiseen keskusteluun omasta tilanteesta.
Meillä on huono se, että meidän väliin tuli miehen skitsofrenia, joka puhkesi jokin aika sitten psykoosina..
Eli siis elettiin onnellisesti ja kerettiin yhdessä jopa odottamaankin.
Harvoin riideltiin, paitsi kerran huusin miehelle, koska tämän entiset soittelivat tälle.
Muuten meillä luonteet ja muut sopi yhteen. Olisin halunnut viettää loppuelämäni tämän kanssa, enkä mitenkään, en siis mitenkään voinut uskoa, että näin käy meille!
 
Mutta, ei! Mikään ei ole täydellistä :)
Itkut itkettyäni olen vaan onnellinen ja sydämestäni kiitollinen, että tuo myllertäjä on pysynyt mahassani suuresta surusta huolimatta <3
 
On ne ennen niin mukamas isot asiat alkaneet tuntua pieniltä ja merkityksettömiltä.
Olenkin alkanut tämä höykytyksen jälkeen katsomaan ihan eri tavalla kaikkea.. Myös omaa entistä käytöstäni, joka nyt tuntuu todella kaukaiselta. Kuinka ennen valitti turhista, mitättömistä asioista.
Olen oppinut elämään uudelleen, nauttien oikeasti elämästäni.. Vaikkei siihen kuulukkaan miestä, eikä sitä mitä minun "piti" tulla saamaan hänen kanssaan!
 
 
Tsempit kaikille, jotka eroavat tai tekevät eroa!
 
 
Takaisin
Top