Nukkuminen

Laalaa82

Vauhtiin päässyt keskustelija
Miten teillä, onko raskautuminen vaikuttanut jo nukkumiseen tai unen laatuun? :sleep011

Minä olen väsynyt ja kaipaan unta paljonkin, mutta yöunet ovat katkonaisia. Vaivun hetkeksi syvään uneen, mutta herään katsomaan kelloa "koska on aamu"..ja totean, että olenkin ollut nukkumassa vasta tunnin. :sleep002 Tietty toinen on, että saatan yöllä käydä kaksi kertaa vessassakin.

Normaalisti olen ollut todella hyvä nukkuja.
 
Mä voisin taas nukkua vaikka kokoajan…viikonloppusin saatan ottaa kaksiaki päikkäreitä, eikä silti tee tiukkaa nukkua 9-10 tuntia yöllä…tosin jos aamusta herää ja yrittää vielä nukkua, niin aamun pahoinvointi kyllä estää unien jatkamisen…
Asennon kanssa on kans vähä hankalaa…kyljellään meinaa varsinki aamuöistä ja aamusta olla hankala nukkua ku mahassa velloo…näläkä tietysti..:)
 
Minulla tulee iltaisin väsy jo tosi aikaisin, mies naureskeleekin kun torkun jo 7 aikaan sohvalla vaikka normaalisti olen ollut se iltavirkku. No uni tulee tosi helposi kun siirtyy sänkyyn, mutta vessaan täytyy herätä yöllä 1-2 kertaa joten uni on siinämielessä katkonaista.
 
Esikoinen pitää kyllä huolen siitä, että äiti pysyy hereillä. :D No joo: Onneksi saan nukkua yöt sentään rauhassa. Päikkäreitä pystyn nukkumaan harvoin. Onneksi väsymys ei ole ollut mitenkään ylitse pääsemätöntä.
Muutenkin kaikki raskausoireet ovat (onneksi!) lievempiä kuin esikoisesta.
Tsempit kaikille!
 
Laalaa, ihan kuin olisin lukenut oman kirjoitukseni, kun luin tuon sun aloituksen...
Mä olen myös ollut aina hyvä nukkumaan, mutta nyt olen aika kaukana siitä. Paikat puutuu, tissit on arat ja vaikeaa löytää hyvää asentoa. Heräilen usein ja sen jälkeen onkin sitten usein tosi vaikeaa nukahtaa uudelleen. Vessassakin pitää rampata vähintään kerran yössä. Ja kokoajan väsyttää myös päivisin. :sleep011

Tästä "innostuneena" tilasin raskaustyynyn, minkä avulla pitäisi saada parempaa ja rauhallisempaa unta. Voin raportoida tänne käyttäjäkokemuksia heti, kun olen päässyt testaamaan, paketti on toivottavasti ensi viikolla perillä :excited001
 
Mä oon nähny paljon tosi sekavia ja ahdistavia unia. Yleensä en juurikaan muista uniani enkä nytkään niitä osaa jälkikäteen kertoa, mutta muistan vaan sen ahdistuksen tunteen joka niissä on ollu. Ja mies on sanonu että oon ruvennu säpsähtelemään varsinkin sillon ku oon just nukahtamassa..unta kyl riittää, muuten oon nyt mielestäni nukkunut paremmin.tai siis ei ole niin monesti tarvinnut heräillä kuin normaalisti.
 
Mä nukun vatsallaan ja odotan kauhulla sitä kun ei pysty enäön nukkumaan vatsallaan. En vaan osaa nukkua muuten. Heti kun pienikin kumpu kasvaa niin en enään mahallani pysty nukkumaan. Nyt heräilen pissahädän tunteeseen ja viimeyönä heräsin nenäverenvuotoon. (mulla molemmissa aiemmissakin helposti vuotanut verta nenästä)

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Täällä kanssa aina yöt nukkunut hyvin, mutta nyt yöt on ihan levottomat pyörin kun hyrrä, käyn vessassa pari kertaa yössä, käyn juomassa ja syömässä... Ihan hirveetä. Väsymys on ympärivuorokautista :sad001 Minäkin mahalla nukkuja, pitää varmaan raskaustyyny tilata kanssa, nyt yritän harjoitella kyljellään nukkumista tyynyjen kanssa mutta aina sitä kellahtaa mahalleen.
 
Suomesta saa tosi surkeesti noita tyynyjä, ne nettikaupat missä niitä ns. oli, niin sitten ne oli loppu. Tilasin omani Ruotsista. Tutki myös Jenkeistä tilaamista (ihan huikea valokoima!!), mutta elkät postikulut olisi ollut yli 100e :eek:
Että varautukaa naiset ajoissa!

:goodnight
 
Liia: Ostin ennen esikoisen saamista imetystyynyksi Doomoo Buddyn (Kampin keskuksen Bebes liikkeestä), Helsingistä. Se oli ihan paras nukkuma kaveri loppuraskaudesta. Se on pidempi kuin tavalliset imetystyynyt ja taipuu sellaiseksi pötköksi mitä halaillessa oli hyvä nukkua kyljellään mahan kanssa. :D Voisi ko tyyny Tinsa auttaa sinuakin. Minäkin olen muutoin mahallaan nukkuja, mutta raskaana en uskalla mahallaan nukkua, vaikka eihän se tällä 1. kolmanneksella vielä haittaisi.

Minäkin olen jo herännyt pissahätään öisin. Niin ja nyt kun riam mainitsit, niin minunkin unet ovat olleet useammin painajaismaisen ahdistavia. Sekin kuuluu varmasti asiaan.
 
Samoin täällä, unet ovat olleet ns. kaaos-unia. Joka kerta hevoseni ovat pihassa karanneet ja syystä tai toisesta pääsen liian hitaasti niitä ottamaan kiinni tai sitten se onnistuu muutoin kovin huonosti. :grin
 
Emmy, en käynyt missään liikkeissä paikanpäällä katsomassa, nettikauppojen perustella arvioin, että kotomaasta ei löydy. No, ei sen väliä kun naapurista löyty :)
 
Liia: Ei sen väliä mistä tyynyn ostaa tietenkään. Niissä kyllä muuten panostaa laatuun. Tuo Doomoo on ainakin hyväksi todettu. :wink Siellä on sisällä sellaisia pieniä hippusia, joita voi sinne lisätä lisää, kun ajan myötä menevät vähän littaan. Se päällys on myös helposti pestävä, kun menee pukluun, maitoon tmv..

Laalaa82: Mulla juuri viime yönä oli sellainen sekava uni, että koko ajan kauhea kiire johonkin ja tuntui etten kerkeä mihinkään. Vaikka uni ei ollut varsinainen painajainen, niin silti se oli jotenkin tosi ahdistava.
 
Itse ensiodottajana huomannut kanssa vaikeuksia tän nukkumisen kanssa, harmittaa.
Oon aina ollut melko herkkä nukkuja ja nyt sitten vielä herkempi. Kusella saa ravata yöllä, puutuu olkapäät, lonkat, alaselkää jomottaa... Ja viikkojakaan ei ole kun reilu 6 (kai) niin en osaa aavistella mitä saa sitten odottaa... :D

Jännittää tietenkin, niin nukahtaminenkin on vaikeaa. Kyllä tää raskaus on se isoin asia mikä kokoajan mielessä pyörii, sekin sitten uneen vaikuttaa. Kelat vaan pyöris kun nukkua pitäisi.
 
Mulla oli ihan alussa, että saatoin nukahtaa sohvalle kahdeksan maissa jo, mutta nyt ei ihan niin aikasin ala väsyttämään. Pystyy valvomaan aika hyvin kymmeneen, tosin puoli 10 maissa oon alkanu jo pilkkimään. :) Mahallaan nukkujaksi tunnustaudun minäkin, mutta nyt on pitkään jo ollut, ettei pysty ollenkaan mahallaan nukkumaan, kun havahtuu paineen tunteeseen tuolla alavatsassa. Muuten kyllä nukun melkeinpä koko yön, välillä oon havahtunu johonkin, mutta saan kyllä unen päästä uusiks kiinni. Nyt on muutenkin helpottanu tuo väsymys, ei oo ihan niin voimakasta, nyt viikot 9+6. :)
 
Onko muilla unettomuutta? Nukun nykyisin tosi levottomasti,pyörin kun en löydä hyvää asentoa. Normaalisti nukun mahallaan, enää ei voi alavatsan paineen takia, mutta muuta hyvää asentoa ei löydy! Herään parikin kertaa yössä vessaan ja en sen jälkeen meinaa millään saada unta vaikka kuinka yrittäis, ja kun uni ei tule, tulee nälkä ja on melkein pakko mennä jotain pientä hapankorppua tms pakertamaan. Ärsyttää, mutta tuskin olen ainoa, ja tuskin se valittamalla loppuu! :D
 
Jassukka, täällä on ihan sama ongelma! Nyt on vielä tosi kiireistä töissä, että tarvis unta, mutta minkäs sille tekee, kun herää neljältä ja loppuyö menee pyöriessä.
 
Mulla onneksi viimeinen jakso koulussa menossa ja ei oo hirveitä määriä luentoja, mutta kyllä huomaa miten väsynyt näiden 5 valvotun yön jälkeen!
 
Täällä kans herään 2-3 kertaa yössä vessaan ja juomaan. Pyörin hirveästi ja nukun tyyny kainalossa etten kellahtais mahalleen. Mietin paripäivää sitten et jos nyt herää sen parikertaa yössä vessaan niin mitä se tulee olemaan loppuraskaudessa?! Kait se kroppa valmistelee vauvan tuloon ja yösyöttöihin :)

Sent from my GT-I8190 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top