Mitä teillä syödään tänään?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Kirjataan tähän ketjuun kunkin päivän ruuat (joko lounaat ja päivälliset tai kaikki ateriat välipaloja myöten). Voidaan saada toisiltamme vinkkejä omiin aterioihimme tai sitten vertaistukea, kun huomataan että muidenkin kotona syödään välillä kalapuikkoja tai valmislihapullia. :)

Meillä oli tänään aamupalaksi kaurapuuroa vadelmaisella omenasoseella. Nukuttiin reissun jäljiltä niin pitkään että tänään ei varmaan tehdä kuin yksi varsinainen lämmin ruoka, se on perinteinen spagetti bolognese. Ruokaisammaksi välipalaksi lupasin paistaa kananmunia, joita syödään varmaan ruisleivän ja vihannesten kanssa.
 
Me pistettiin kanankoipipaloja (=nuijia) tänään uuniin ja syötiin niitä uusien perunoiden kanssa. Päivälliseksi olisi tarkoitus laittaa nimettömäksi jäänyttä kalaa pannulle. Mies osti kauppahallista "jotain, vähän erikoisempaa" vaaleaa kalaa. Ei siis muista kalan nimeä eikä paketissa lue. :D
 
Tänään oli lounaaksi eilistä spagettia ja toiseksi ruuaksi kanaa ja riisiä. Muuten ollaan eletty jugurtilla, hedelmillä, vihanneksilla ja leivällä.
 
Meillä oli eilen ja tänään vähän väsy päivä, joten sekä eilen että tänään syötiin yhdellä ruualla eineksiä. Toisella ruuallakaan ei voi paljoa ruuan vaivalloisuuden suhteen kehua. Paistoin broilerin suikaleita pannulla ja kaveriksi nuudelia ja kasviksia.
 
Meillä oli kalapuikkoja ja ranskalaisia, joten aika matalalla oli rima tänään täälläkin. :grin Lounas syötiin kaupungissa italialaisessa ruokapaikassa. Pastaa ja salaattia. :hungry:
 
Tänään oli jotenki veto pois...johtuu varmaan helteestä ja katkonaisten yöunien kombosta. IltapäivästäIlä joutu tsemppaan ittensä vielä subbaileen pariks tuntia, joten ruuanlaittomotivaatio nolla, onneks lounaalle oli eilistä kanamureketta.

Mun pelastus on aromipesä, se 90-luvun hittistyroksipömpeli! Tää on loistava veto aina, jos ei oo aikaa ja johonki pitää heilahtaa. Lihat kypsäks pannulla, mielekkäät vihannekset ja liemet kattilaan kiehahtaan ja pesään koko setti. Palatessa oottelee lämmin ateria. Tänään siis kookos, kana, parsa, kesäkurpitsa, porkkana, riisi keittohässäkkä ja riittää vielä huomisellekki :)
 
Meillä lähti päivä käyntiin väsyneesti niin syötiin eineksiä (joita oli jäänyt eiliseltä, jolloin mökiltä palaessa napattiin niitä ruuaksi). Päivällisellä skarpattiin ruuan laiton suhteen ja paistettiin muikkuja. Mies on pitkään kaipaillut muikkuja, kun ne on aina pyöritelty ruisjauhoissa ja hänellä on keliakia. Asiahan on helppo korjata. Kaupasta tuoreita muikkuja ja pyöritellään tattarijauhoissa. Melkein yhtä hyvää kuin markkinoilta. (Markkinoiden on parempia kun ne on pienempiä, kaupan muikut on harmillisen isoja.)
 
Kasvissosekeittoa tänään ja vähäisten voimavarojen vuoksi tällä kertaa ihan vaan pakasteen valmiista kasviksista. Lapset syö ihan kaikenlaisia kasviksia mielellään sosekeitossa vaikkei kaikki kasvikset niin hyvin muuten maistukaan joten sitä ja erilaisia tomaatti- ja linssikeittoja syödään aika usein. Ruoaksi on syöty useammin nykyään helppoa ja nopeeta kun ollut kovat alkuraskauden oireet ja voimat vähissä. Tänään lasten kanssa mummulaan muutamaksi päiväksi passattavaksi, ai että kuinka nyt varsinkin nautin :happy: Äitini todella haluaa laittaa ja passata ja nauttii siitä joten se on ihanaa lomaa omaan arkeen aina kun siellä käy ❤️ Vaikka itsekin tykkään kyllä lapsille laittaa ruokaa ja leipoa.
 
Meillä on tänään vasta kauppapäivä, käydään 3-4 päivän välein ruokaostoksilla siis. Eilen siis piti kehittää äkkiä päiväruuaksi jotakin joten pakkasesta otin kinkkukiusaukseen tarpeet eli kinkkusuikaleita pussin ja perunasipulisekoitusta, ruokakermaa sekaan ja heitin vielä keittojuurespussin sekaan. Keittojuurekset teki kiusauksesta yllättävän kevyen makuisen mikä sopii kyllä hyvin näihin kuumiin päiviin. Jopa mies tykkäsi. 1,4v napero söi myös hyvällä halulla. Iltapalalla meillä on lähes aina puuroa mitä koko perhe syö, se käy välillä tylsäksi ja silloin puuroannosta kohentaa maidolla, voisilmällä, marjoilla, hillolla, milloin mitäkin keksii.. Joskus kun jaksan panostaa kuuman hellan ääressä niin laitan "terveyslettuja" eli lettutaikinaan vaan kaikkea terveellistä mikä maistuu ja mitä sattuu olemaan kaapissa, esimerkiks persiljaa, kaurahiutaleita, porkkanaraastetta. Ja ilman sokeria tietty. Ne menee kyllä kuin kuumille kiville ja on tosi hyviä itsestänikin. Niitä kun pakastaa niin saa välillä napattuu niitä välipalallekin. Aamupalat ja välipalat meillä menee yleensä saman kaavan mukaan, aina on ne samat mitkä vaan vaihtuu; leipää, muroja, weetabixia, hedelmiä ja marjoja, jugurttia, niitä lettuja, joskus kaupan eines verilettuja tai porkkana- ja pinaattilettuja. Lounaaksi töissä mies syö aina eilistä samoin muksu. Teen sellaisia satseja että molemmille riittää lounaaksi annokset.

Kuopus syntyy vuoden lopussa ja on alkanut jo mietityttää kuinka hoidan ruuan järjestelyt suht mukavasti esikoisen ollessa myös kotona. Mulla ei ole sinänsä mitään vastaan eineksiä, joskus käytän niitä helpottamaan arjen ruuanlaittoa mutta eniten inhottaa kyllä ajatus jos pitäisi tarjota perheelle esimerkiksi jotain atrian lihapullia ja muusia rasiasta. Toivottavasti löydän hyvän tasapainon eineksien ja tuoreen ruuan välille. Hyviä niksejä mitä olen kuullut on että tekee kerralla isoja satseja ja pakastaa ruokaa. Oisko muilla "kokeneemmilla" vinkkejä tähän?
 
Kuopus syntyy vuoden lopussa ja on alkanut jo mietityttää kuinka hoidan ruuan järjestelyt suht mukavasti esikoisen ollessa myös kotona. Mulla ei ole sinänsä mitään vastaan eineksiä, joskus käytän niitä helpottamaan arjen ruuanlaittoa mutta eniten inhottaa kyllä ajatus jos pitäisi tarjota perheelle esimerkiksi jotain atrian lihapullia ja muusia rasiasta. Toivottavasti löydän hyvän tasapainon eineksien ja tuoreen ruuan välille. Hyviä niksejä mitä olen kuullut on että tekee kerralla isoja satseja ja pakastaa ruokaa. Oisko muilla "kokeneemmilla" vinkkejä tähän?

Me tehdään usein laatikoita ja kiusauksia iso satsi niin sitä syö muutaman päivän eikä tarvitse tehdä jatkuvasti ruokaa. :)

Tänään me syötiin lounaaksi jämiä. Mies söi aiemmin mainitsemieni muikkujen loput ja me syötiin pojan kanssa torstaina tekemääni jauhelihakastiketta. Kaverina perunaa ja kasviksia. Päivälliselle innostuttiin tekemään lettuja ja niihin täytettä niin tuli ruokaisampaa. :)
 
Meillä syödään tänään lounaaksi ihan vain itsetehtyjä sämpylöitä, paistettua munaa ja kasviksia. Leipä loppui ja ei jaksettu sen takia lähteä kauppaan, joten aloin leipoa, ja sämpylät valmistuvat sopivasti lounasajaksi. Pitää syödä heti koska ovat parhaimmillaan uunituoreina. :)
 
Lounaaksi oli hodareita, päivälliseksi grillataan porsaan pihvejä, perunoita ja kasviksia :hungry: Ei huvita paljoo sisällä kokastella....
 
Me syötiin tänään kanatortillaa (kanaa ja kasviksia täytteenä siis) ja toisella ruualla wokkia. Ainakin lapsen sai syömään helposti reilusti kasviksia. :)
 
Lounaaksi oli perus kana + riisi, ja toisen ruuan lapset syövät anoppilassa, jonne mies vie heidät tänään kun itse teen kotona töitä.

Huomenna ajattelin kokeilla sellaisia halloum-kasvispihvejä. Kerron sitten, onnistuiko. :grin
 
Mies teki tänään päivälliseksi friteerauskeittimessä ranskalaisia ja pannulla grillitassuja :hungover: oikein terveellisyyden multihuippu :sour:
Huomenna ajattelin tehdä päivälliseksi itse broiskun jauhelihasta pullia, niitä sit riisin ja currykastikkeen kera. Lounaaksi naahitaan pojan kanssa jotain. Näin kuumalla ei oo päivällä kummankaan oikein tehnyt mieli lämmintä ruokaa.
 
Päivällä oli kinkkukiusaus, illalla makaroonilaatikko. Klo 11.00 ruoka on itsellekin pakollinen, klo 17.00 voin syödä vaikka leipää, ja lapselle sulattaa valmiin ruoan pakastimesta. Jos siis ei ole ruokaa valmiina tai ei ehdi tehdä. Kaipaisin lisää helppojen uuniruokien reseptejä, meidän lapsen kanssa ei kokkailut suju yksin ollessa.
 
Tänään syödään lounaaksi eilisiä halloum-kesäkurpitsapihvejä. Tosi simppeli ohje: raastettua halloumia ja kesäkurpitsaa ja sekaan muna sekä halutessaan mustapippuria, paistetaan pannulla pihveiksi. Näiden kanssa sopii jugurttikastike, jossa turkkilaista jugurttia, limeä ja ripauksen suolaa, sokeria ja mustapippuria. Näitä syödään tänään kierremakaronien kanssa, joihin laitan mausteeksi vähän pestoa. 1-vuotias saa omia suolattomia pihvejään ja makaronia ilman pestoa. Kyytipojaksi kirsikkatomaatteja ja kurkkua.

Näin kuumilla keleillä ei välttämättä syödä toista lämmintä ruokaa ollenkaan. Tänään ollaan myös menossa kylään, joten toinen ruoka jäänee siksikin pois. Sen tilalla voi olla esim. rahkaa, leipää, kasviksia tms.
 
Tortillat on meillä kans suosittuja :)

Tänään tein ison jauhelihakeiton josta riittää huomisellekin. Tytöt teki hedelmäsalaattia jota syötiin kanelilla ja hunajalla maustettuna. Aamupalaksi oli kaura-omppu-pikapuuroa jossa ei ollu lisättyä sokeria. Välipaloina sitruunavettä ja täysmehuja näin kuumalla..
 
Takaisin
Top