Mitä teillä syödään tänään?

Tein tänään itselleni ihan uutta ruokaa. :) Saatiin sattumalta kesäkurpitsa. En ole ikinä tehnyt kesäkurpitsasta muuta kuin lapselle sosetta, kun hän oli ihan vauva. Nyt sai sitten hetken miettiä mitä siitä tekisi. Lopulta päädyin täytettyyn kesäkurpitsaan. Tätä tehdään joskus uudestaankin (ja laitetaan reilummin mausteita). :)
 
Meillä syötiin tänään makaronilaatikkoa, jossa jauheliha oli korvattu soijarouheella. Olen yrittänyt lisätä kasvisruokien osuutta ja vastaavasti tehdä vähemmän liharuokia. Makaronilaatikko soijarouheella maistuu lapsillekin hyvin.

Myös linssikastiketta on tullut tehtyä pari kertaa viime aikoina. Se on tosi helppo ja nopea ruoka: pannulle sipulia ja valkosipulia sekä mausteita (mustapippuri, kuivatut yrtit, paprikajauhe), sekaan tölkki tomaattimurskaa ja desi huuhdottuja punaisia linssejä. Sitten antaa porista kymmenisen minuuttia ja lopuksi lisää desin kaurakermaa. Suolan voi laittaa vasta lautaselle, jos mukana on pikkuisia ruokailijoita, joille ei pidä vielä laittaa suolaa ruokaan. Tämä maistuu pastan, esim. tagliatellen kanssa. :)
 
Meillä oli tänään lounaaksi nopeaa mutta hyvää kanapastaa. Paistoin kanasuikaleet pannulla ja kattilassa keitin paketillisen tuorepastaa, sitten yhdistin nämä ja heitin sekaan vähän pestoa, mozzarellaa ja halkaistuja miniluumutomaatteja. Vuosikkaalle jätin peston laittamatta jottei ruoka olisi liian suolaista.
 
Lounaaksi oli muussia ja eilistä jauhelihakastiketta, päiväruuaksi ehkä enchiladoja tai tortilloja :hungry:
 
Meillä oli lounaaksi spagettia ja jauhelihakastiketta. Illemmalla tulee vieraita ja mies savustaa lohta. :hungry: Sen kanssa on oman omaan perunoita ja fetasalaattia.
 
Saarioisten äitien tekemää lasagnea. Se uppoaa nirsolle kaksivuotiaallekin, ja aina ei jaksa työpäivän jälkeen väkertää itse.
 
Tänään syödään lasagnea. :) Lounaaksi oli ihan vain makkaraa, sillä tehtiin metsäretki läheiselle laavulle ja paistetiin siellä. Oli meillä sentään avomaankurkkuja mukana vihannekseksi. :grin Sen verran lihapitoista ruokaa ollut nyt viikonloppuna, että ensi viikolla pitää taas syödä kasvispainotteisemmin. Löysinkin viikolla hyvän vegereseptin - tämä kikhernepata maistui hyvin lapsillekin.
 
Tänään tein lounaaksi ihan superhyvää linssikeittoa tällä reseptillä. Suolan määrä tuntui vähän hurjalta, joten laitoin vain yhden teelusikallisen ja lisäsin sitten ripauksen omalle lautaselle. Oli pienetkin syömässä, joten en viitsinyt tehdä kovin suolaista. Kermana käytin kookoskermaa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
 
Tuoretta kuhaa paistinpannulla, kermaviiliä valkosipuliruoholla (olin mainosten uhri, vähän niin kuin ruohosipuli mutta valkosipulinen).
 
Eka kunnon flunssa lapsella ja ite myös kipeenä. Siks syödään eineksiä pari päivää... ei vaan jaksa kokata. Pakastekeitot on yllättävän hyviä esim. kasvissosekeitto ja lohikeitto. Niillä pärjää ja aika hyvin maistuu tytöllekin.
 
Tänään syötiin omatekoisia feta-lihapullia. Tuli tosi hyviä - varmaan koska feta oli hyvää ja laitoin paljon oreganoa sekaan. Huomenna samaa lounaaksi.
 
Mainosten uhri täälläkin :joyful: eli K-ruoka ohjeen mukaan Halloumi uunimakkaraa. Lisäks oman maan perunoita. Jos ahkera ois ollu niin ois vaikka paistanu ne lisäks voissa pannulla tai tehny muussiks, mut hyvin uppos näinkin :)
 
Lounaaksi oli tänään wokkia pakastewokkikasviksista. Päivällinen syötiin kaupungilla, kun oltiin ostamassa syksyksi/talveksi vaatetta ja reissu venyi sen verran pitkäksi.
 
Takaisin
Top