Vastaanpa nyt tähänkin ketjuun, kun innostuin kirjoittelemaan. Eiköhän nuo kotityöt vielä hetken odota...
Jännitti melko paljon kertoa omalle äidille, sillä meillä ei ole mitenkään erityisen lämpöiset välit. Hän on luonteeltaan melko arvosteleva ja tiedän ettei hän muutenkaan hyväksy tapaani elää. Tällä tarkoitan sitä, että en ole arvoiltani perinteinen, enkä ole (kristin)uskovainen. En koe enää tarvitsevani, enkä tavoittele vakavaa/sitovaa suhdetta tai avioliittoa, vaan olen paljon mieluummin itsekseni - se on minulle luontaista ja helpompaa. Olen jo vuosikausia kokenut, ettei minua hyväksytä ja heidän silmissään olen aina jollain tapaa huonompi kuin muut. Olen valinnut omat reittini elämässä ja ne ovat poikenneet hyvin paljon siitä mitä minulta on saatettu odottaa... Koen, että olemme tekemisissä lähinnä lasteni vuoksi. Vanhempani ovat hyviä isovanhempia. He nauttivat ajasta lasten kanssa ja järjestävät välillä kaikkia mukavia juttuja heille. Tästä olen kiitollinen.
Kasvatan siis kahta jo vähän isompaa lastani yksin ja nyt kolmas on tulossa. Kolmas on yllätysvauva, hyvin lyhyestä ja kevyestä suhteesta, joka päättyi miehen aggressiivisen käytöksen vuoksi. Alkushokin jälkeen olin onnellinen tästä uudesta tulokkaasta ja lasten kanssa odotamme innoissamme uutta perheenjäsentä. Pidin raskauden kuitenkin pitkään vain omassa tiedossani, mutta äidilleni oli pakko kertoa jossain vaiheessa...
Melkolailla ensimmäisenä sain kuulla olevani itsekäs, koska lapsi tulee vain minulle. Tämä oli mielestäni todella törkeää, varsinkin, kun äidin joskus aiemmin kysyessä olin kertonut miksi en enää tapaile tätä miestä. Olin siis kertonut miehen käyneen minuun käsiksi ja että päätin jutun siihen. Mietin, että mitä itsekästä on siinä, että otan kaiken vastuun kannettavakseni... Mietin olisiko hänen mielestään parempi ottaa saman katon alle arvaamaton, väkivaltainen mies, kuin asua lasten kanssa yksin - ihan vaan sen takia, että tulin raskaaksi.
Lisäksi hän kommentoi asioita tulotasostani tyyliin, ettei ymmärrä miksi näin köyhä tekee lisää elätettäviä. En minä koe olevani köyhä, en ainakaan koko aikaa. Toki opiskeluaika oli tiukkaa, kun en voinut tehdä töitä niin paljoa. Mielestäni tämäkin oli niin ilkeää...
Sain myös kuulla kuinka hän on asennoitunut siihen, että lapsenlapset olivat nyt tässä. Ei kysymyksiä raskaudesta, voinnista, lasketusta ajasta tai yhtään mistään. Ei silloin kun kerroin, eikä sen jälkeen. Ei mitään hyvää sanottavaa.
Itkunsekaisin tuntein kysyin itseltäni, että mitä minä edes odotin häneltä... Odotin käytöstapoja. Odotin hänen olevan, edes muodon vuoksi kohtelias ja kunnioittava. Raskaus ja lapsen saaminen on kuitenkin hyvin henkilökohtainen asia.
Isän kanssa asiasta ei ole keskusteltu.
Edelleen välillä v*tuttaa hänen ala-arvoiset kommentit. Eipä olla sen jälkeen juuri oltu tekemisissä.
Tästä tekstistä kaverit kyllä tunnistaa minut, tuskin on kahta näin samanlaista tilannetta. Moi vaan!