Miten ilahdutat lastasi?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Millaisissa pienillä jutuilla ilahdutat / hauskuutat lastasi? En tarkoita nyt HopLop-reissuja tai muita vastaavia, vaan ihan sellaisia pieniä arjen juttuja.

Itse saan lapset takuuvarmasti nauramaan, jos jahtaan heitä Kutitushirviönä tai Suukkohirmuna tai jos laulan heille tai luen kirjaa niin, että muutan jonkun tietyn usein kirjassa tai laulussa esiintyvän sanan lasten ehdottamaksi toiseksi sanaksi (joka yleensä on yllättäen jotain tyyliin kakka, pissa tai pieru :rolleyes::grin).

Ilahdutan heitä myös mm. siten, että saavat joinakin iltoina päättää, millä kyydillä menevät sänkyyn, eli voivat esim. ratsastaa "hevosella" tai kulkea "ravun" selässä (arvatenkin minä olen se hevonen tai rapu :D) tms. Yksi keino on myös laittaa ruoka tarjolle lasta miellyttävällä tyylillä, esim. niin, että lautaselle muodostuu hymynaama.
 
Lymyilemällä esim. sohvan takana ja pomppaamalla sieltä esiin. Tai vetämällä vaipan päähän ja jahtaamalla ympäri kämppää, kun on vaipanvaihdon aika. Lapsi on siis 1-vuotias, ei ehkä naurattaisi enää kouluikäistä. :joyful:
 
Matkin Angry birds-leffan halivaa lintua. :D levitän kädet kuin haluaisin halata ja hymyilen leveästi äännähtäen samalla toiveikkaasti. Ja kun kukaan ei halaakaan lasken kädet alas, otan pettyneen ilmeen ja ynähdän harmistuneesti. Tätä jatkan eestaas. Lapset räkättää ja tulee leikkiin mukaan, muka tulevat halaamaan muttei tulekaan. Lopulta jokainen eksyy halaamaan. :p

Tänään ilahdutin 3v:ta (kun isosisarukset pääsi yökyläilemään, mutta hän ei) sillä, että syötiin aamupalaksi jäätelöä! :D joskus pitää olla vähän extremeä. :wink
 
Lymyilemällä esim. sohvan takana ja pomppaamalla sieltä esiin. Tai vetämällä vaipan päähän ja jahtaamalla ympäri kämppää, kun on vaipanvaihdon aika. Lapsi on siis 1-vuotias, ei ehkä naurattaisi enää kouluikäistä. :joyful:

Mä luulen että meidän kouluikäisiä (tai no toinen on vasta menossa kouluun syksyllä) moinen todellakin naurattaisi. :hilarious:
 
Peekaboo/kukkuu-leikit kun kurkitaan kulman takaa on parhaita :grin ja lapsi räkättää kun päristellään hänen ihoa :woot:
 
Meidän 4-v:n lempileikki on Virus ja valkosolu. Äitivalkosolu jahtaa virusta, vasta-aineet kutittaa ja lopuksi "ahmaistaan" kikattava pikkuvirus. (Joku saattoi arvata että täällä on katsottu Olipa kerran elämää). :)
 
Takaisin
Top