Vau, olipas
grangerilta hyvä infopaketti! Mullehan kävi niin, etten kahden lapsen jälkeen (vapaat putkeen) saanut enää entisiä hommiani takaisin, vaan jouduin hanttihommiin vähän oman ydinosaamisen ohi. Tosin mun kohdalla vedottiin siihen, että hommien luonne oli muuttunut niin, että mun olisi pitänyt useamman kerran viikossa reissata pk-seudulle. En ollut valmis niin isoon venymiseen (pelkät matkat yli 4h/pv), joten en kokenut mulla olevan vaihtoehtoja. Vuoden tein hanttihommia, kunnes sain viime syksynä vähän takaisin niitä vanhan kaltaisia hommia – ja *keles, jouduin huomaamaan, että totta ne turisivat. Nää hommat sujuisi helpommin, jos reissaisin useammin tuonne ”päätoimistolle”. Jotenkuten olen tämän talven kitkutellut, mutta en saa parhaintani aikaan välimatkan vuoksi. Onneksi silti edes ON jotain hommia, tosin juuri tästä epäkohdasta johtuen joudun tämän uuden lapsen jälkeen todennäköisesti etsimään muita hommia. (Muutto ei tule kysymykseen, meidän muu elämä on täällä.) Tai mistäs sitä tietää, miten tuollakin tilanne ja hommat ehtii muuttua jälleen muutamassa vuodessa.
Mutta, kyllä ketutti palata töihin aivan muihin hommiin, enkä ollenkaan tiennyt tuosta erosta, että palaako vanhempain- vai hoitovapaalta. Oppia ikä kaikki.
Muutoinkin kyllä ERITTÄIN hyvin kirjoittettu tuo grangerin ”ohjeistus”. Kunpa joku olisi mulle yhtä kätevästi ja selkeästi jo esikoisen odotusaikana antanut vastaavia neuvoja ja miettimisen aihetta! :)
Sitten omaa napaa ja tätä kolmannen odotusta: Mä kerroin viime viikolla (12. rv) heti nt-ultran jälkeen pomolle, kun olin tällännyt meidän kehityskeskustelunkin siihen. Jännitti kertoa, vaikka pomo onkin tosi rento ja mukava. Meillä on kuitenkin tullut tiimiin yllättäviä muutoksia, joten vähän jännäsin reaktiota. Mutta onneksi hyvin meni ja pomo kommentoi selkeästi ja aidosti ilahtuneena että ”olipa
mainioita uutisia!” :D Samana päivänä kerroin sitten parille lähimmälle työkaverille ja onnitteluja tuli. Tänään lykkäsin viestiä HR:lle ja kävin sitä varten Kelan laskurilla laskemassa äitiys- ja vanhempainvapaan päivämäärät. Kummasti alkaa konkretisoitua vauvan tuli, kun saa ihan mustaa valkoisella päivämäärinä!