Millaista on useamman lapsen kanssa?

[Vargynja]

Vau:n uudemman bloggaajan Uusperhesadun viimeisimmässä blogipostauksessa puhutaan siitä onko useamman lapsen hoitaminen helpompaa ja vaikeampaa kuin yhden. Asialla on puolensa ja puolensa. Vilinää on enemmän, mutta toisaalta useamman lapsen hoitaneella on enemmän varmuuttakin.

Mitä mieltä sinä olet? Millaista on hoitaa kahta, kolmea, neljää jne lasta suhteessa pienempään lapsilukuun?

 

[elaffy]

Minulla on kokemusta vain useammasta lapsesta kerrallaan, kun en ole koskaan ollut vain yhden lapsen äiti. Kaikkien kolmen kanssa liikkuminen ja kaikkien lasten hallinta ovat välillä haastavia - johtuen varmasti melko pienestä ikäerosta. Kolme lasta ovat syntyneet 2v3kk sisällä..

Joskus, kun on liikkeellä vain yhden lapsen kanssa, tuntuu elämä ihan siltä kuin ei olisi lapsia ollenkaan. Yksi lapsi kerrallaan menee meillä vasurilla, yksi vauva ja yksi taaperokin ovat vielä helppo yhdistelmä. Toisaalta myös kaksi taaperoa ilman vauvaa ovat mukavaa seuraa. Kahdelle riittää aina käsiä ja syliä. Kolmas tuntuu välillä vähän ylimääräiseltä, mutta pieni määrähän tämä kolme lasta vielä on. :)

 

[Zeni]

Mun mielestä useamman lapsen kanssa on useinmiten helpompaa, kuin vain yhden. Meiltä löytyy siis viisi lasta joista vanhin täyttää juuri 8 ja nuorin on juuri täyttänyt vuoden. Isot viihdyttää mielellään hetken pieniä, että saan vaikka pyykit laitettua. Usein nuo myös leikkivät ihan porukalla.
Bloggaaja on kyllä ihan oikeassa siinä, että kaksi ei mene siinä missä yksikin jne. Vaikka miehelle olenkin hokenut, että menisi se kuudeskin tässä samoilla silmillä

 

[Lavinia]

Minusta kans on helpompaa ja hauskempaa kun lapsia on useampi. Ainakin silloin kun ollaan kotona.. Reissuun tai kauppaan ei mielellään lähde koko kolmikon kanssa vaan ottaa 1-2 mukaan ja kotiin tai mummolaan jääneet pääsevät sitten toisella kertaa. :)

Minusta välillä tuntuu että kotosalla kaksi MENEE siinä missä yksi, ja kolme siinä missä kaksi. Vasta kun lähtee jonnekin ihmistenilmoille niin tuntuu että yhden kanssa olisi helpompaa. Tosin, jos se toinen mukana olija on tuo vanhin eli 8-vuotias, niin sitten tietty menee siinä missä yksikin. Nuoremmat on 1v. ja 3v.

 

[......]

Helpompaa useamman kanssa :) Jotenkin sitä oli ekan kanssa ihan hukassa kun sattui vielä moniallerginen tapaus, mutta kolmen seuraavan kanssa mennyt ihan rutiinilla ja homma ollut heti hanskassa. Riittävästi ennakoi, pitää selkeän päivärytmin ja selkeät säännöt, on kaikkien elämä helpompaa. Parhaita hetkiä on yhteiset ruokahetket

 

[Minniski]

Minulla on kokemusta vain useammasta lapsesta kerrallaan, kun en ole koskaan ollut vain yhden lapsen äiti. Kaikkien kolmen kanssa liikkuminen ja kaikkien lasten hallinta ovat välillä haastavia - johtuen varmasti melko pienestä ikäerosta. Kolme lasta ovat syntyneet 2v3kk sisällä..

Joskus, kun on liikkeellä vain yhden lapsen kanssa, tuntuu elämä ihan siltä kuin ei olisi lapsia ollenkaan. Yksi lapsi kerrallaan menee meillä vasurilla, yksi vauva ja yksi taaperokin ovat vielä helppo yhdistelmä. Toisaalta myös kaksi taaperoa ilman vauvaa ovat mukavaa seuraa. Kahdelle riittää aina käsiä ja syliä. Kolmas tuntuu välillä vähän ylimääräiseltä, mutta pieni määrähän tämä kolme lasta vielä on. :)

Ihana kuulla! Täällä myös kaksoset ja kolmatta odotellaan, ikäeroa tulee 1v9kk. Pahin riittämättömyyden tunne on ehkä? jo takana, muuten iloitsen pienestä ikäerosta ihan hirveesti. Silti vähän mietityttää että koska ne omat hermot oikein pitenee?

 

[Rosalina]

Jokainen lapsi tuo perheeseen uuden lisän, myös työmäärässä mitattuna. Mutta jokainen lapsi on tuonut myös lisää rentoa otetta perhe-elämään. Siinä missä yhden kanssa oli tarkka kaikesta ja yritti ylisuoriutua, niin nyt useamman kanssa mennään ihan vaan lasten ehdoilla ja mahdollisuuksien mukaan mukavuuden kautta, lapset saa olla lapsia ja ääntä saa lähteä. En nipota pikkuasioista tai yritä liikaa kontrolloida lasten tekemisiä.

Kokemus on tuonut varmuutta ja se on vain elämää-asenteen.
Kun maitopurkki kaatuu pitkin pöytää ja lattiaa niin en ole sinkoutumassa perään ääntä nopeammin hirveällä hössötyksellä ja voivotellen. Pikemmin huokasen, lasken rauhallisesti kymmeneen, mietin hetken että noh, tuon saa siivottua, ja sitten siivoan sotkun vähin äänin ja elämä jatkuu. :D

Alusta asti on liikuttu lasten kanssa joka paikassa paljon, joten isommallakaan pääluvulla kulkeminen ei tuota ylettömästi harmaita hiuksia. Asenne- ja valmistautumiskysymys. Ei oikeastaan ole paikkaa mihin ei voitais lasten kanssa mennä. Näen mahdollisuuksia, en rajoitteita (vaikka lapset on pieniä, vanhin 6v).

Itsekseni joskus hyväntahtoisesti naurahdan, kun joku yhden lapsen äiti huokaa miten rankkaa on. No onhan se yhdenkin kanssa kun se on se sun elämä ja tilanne siinä. Mutta kun palaa ajatuksissa taaksepäin siihen aikaan kun meillä oli vain yksi niin kovin helpoltahan se näin jälkikäteen aateltuna tuntuu. (; enkä valita osaani useamman lapsen äitinä, sarkastisesti saatan asialle joskus naurahtaa. Mutta tämä on mun näköistä elämää kaikkinensa, vaikka välillä onkin hommaa ja huolta joka sormelle. Kyllä elämä useamman lapsen kanssa antaakin enemmän ja opettaa elämästä hirveän paljon!

Neljäs murunen syntyy lähiviikkoina. Eiköhän se arki siitä löydä uomansa taas melko pian, en jaksa tippaakaan sressata siitä miten se muuttaa arkea. Koska se arki on rakennettu jo ajan saatossa, uusi sisarus vain hyppää ympyrään mukaan (mikäli ei mitään poikkeuksellista tule, kuten vakavaa sairastumista tms) tuoden sen oman, ihanan lisänsä siihen.

Jokainen lapsi on yksilö. Suurin haaste on ehkä se yksilöllisten tarpeiden riittävä huomioiminen. Mutta siihenkin ajan kanssa oppii entistä paremmin.

 

[elaffy]

Ihana kuulla! Täällä myös kaksoset ja kolmatta odotellaan, ikäeroa tulee 1v9kk. Pahin riittämättömyyden tunne on ehkä? jo takana, muuten iloitsen pienestä ikäerosta ihan hirveesti. Silti vähän mietityttää että koska ne omat hermot oikein pitenee?

Tsemppiä! Ei oikein muuta voi toivottaa.. :D Meillä on ollut todella hyvät tukiverkot, enkä tiedä, miten ilman niitä olisi selvitty ikinä tähän päivään asti. Meillä tosin tuli etenkin juuri vauvan odotuksen loppupuolelle ja syntymään terveyshuolia kaksosten kanssa. Toisella tuplista on ollut viimeisen vuoden aikana lähemmäs parikymmentä sairaalakäyntiä, jotka ovat luonnollisesti kuormittaneet perhettä valtavasti..

Nyt, kun tuplat täyttivät jo 3v ja nuorin on 10kk, alkaa elämä tuntua ihan hauskallekin välillä. Ei ne omat hermot ole silti yhtään sen pidemmät kuin ennenkään.. :D Se riittämättömyyden tunne ei varmasti häviä koskaan, mutta kaksosten kanssa sitä on oppinut ehkä jo aikanaan käsittelemään. :)

Minusta parasta kolmannessa lapsessa on ollut se normaalin raskauden ja synnytyksen kokeminen, täysiaikaisena ja ilman mitään komplikaatioita syntynyt vauva ja se, kun saa antaa täyden jakamattoman huomion yhdelle vauvalle kerralla. Yhtä voi kantaa kainalossa ja pystyy vielä tekemään jotain siinä sivussa. Tavallaan olen surullinen yksöslapsen puolesta, ettei hänellä ole kaksospuoliskoa, mutta jääpähän minullekin joku, kun tuplat ovat niin tiivis tiimi jo keskenään. :) Meillä kolmas lapsi oli juuri sellainen eheyttävä kokemus kaksosten jälkeen, mitä todellakin tarvitsimme. ♡♡♡ Helppoa se ei todennäköisesti ole, mutta tuplaäidit ja - isät selviävät onneksi aika monesta!

 

[ViidesVauva]

Jokainen lapsi tuo perheeseen uuden lisän, myös työmäärässä mitattuna. Mutta jokainen lapsi on tuonut myös lisää rentoa otetta perhe-elämään. Siinä missä yhden kanssa oli tarkka kaikesta ja yritti ylisuoriutua, niin nyt useamman kanssa mennään ihan vaan lasten ehdoilla ja mahdollisuuksien mukaan mukavuuden kautta, lapset saa olla lapsia ja ääntä saa lähteä. En nipota pikkuasioista tai yritä liikaa kontrolloida lasten tekemisiä.

Kokemus on tuonut varmuutta ja se on vain elämää-asenteen.
Kun maitopurkki kaatuu pitkin pöytää ja lattiaa niin en ole sinkoutumassa perään ääntä nopeammin hirveällä hössötyksellä ja voivotellen. Pikemmin huokasen, lasken rauhallisesti kymmeneen, mietin hetken että noh, tuon saa siivottua, ja sitten siivoan sotkun vähin äänin ja elämä jatkuu. :D

Alusta asti on liikuttu lasten kanssa joka paikassa paljon, joten isommallakaan pääluvulla kulkeminen ei tuota ylettömästi harmaita hiuksia. Asenne- ja valmistautumiskysymys. Ei oikeastaan ole paikkaa mihin ei voitais lasten kanssa mennä. Näen mahdollisuuksia, en rajoitteita (vaikka lapset on pieniä, vanhin 6v).

Itsekseni joskus hyväntahtoisesti naurahdan, kun joku yhden lapsen äiti huokaa miten rankkaa on. No onhan se yhdenkin kanssa kun se on se sun elämä ja tilanne siinä. Mutta kun palaa ajatuksissa taaksepäin siihen aikaan kun meillä oli vain yksi niin kovin helpoltahan se näin jälkikäteen aateltuna tuntuu. (; enkä valita osaani useamman lapsen äitinä, sarkastisesti saatan asialle joskus naurahtaa. Mutta tämä on mun näköistä elämää kaikkinensa, vaikka välillä onkin hommaa ja huolta joka sormelle. Kyllä elämä useamman lapsen kanssa antaakin enemmän ja opettaa elämästä hirveän paljon!

Neljäs murunen syntyy lähiviikkoina. Eiköhän se arki siitä löydä uomansa taas melko pian, en jaksa tippaakaan sressata siitä miten se muuttaa arkea. Koska se arki on rakennettu jo ajan saatossa, uusi sisarus vain hyppää ympyrään mukaan (mikäli ei mitään poikkeuksellista tule, kuten vakavaa sairastumista tms) tuoden sen oman, ihanan lisänsä siihen.

Jokainen lapsi on yksilö. Suurin haaste on ehkä se yksilöllisten tarpeiden riittävä huomioiminen. Mutta siihenkin ajan kanssa oppii entistä paremmin.

Näin se on

 

[Uusperhesatu]

Me lähdettiin just junalla Helsinkiin neljän lapsen kanssa. Ollaan reissussa kaksi yötä ja suunnitelmissa on monenlaista ohjelmaa. Voin kertoa jälkikäteen, miten sujui ja kestivätkö hermot.