Mihin aikaan sänkyyn?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Tuossa kun olin yhtenä iltana kymmenen jälkeen iltakävelyllä näin paljon lapsia leikkimässä. Siis alle kouluikäisiä, nuorimmat selvästi omaani (kohta 4v) nuorempia. Toki perheillä on erilaisia päivärytmejä, mutta silti vähän kummeksuttaa että niinkin myöhään on pieniäkin lapsia ulkona. :confused004 Meidän poika kun on sängyssä kahdeksalta, näin lomallakin viimeistään puoli yhdeksältä (tai siihen pyritään). Mihin aikaan teidän lapset menee nukkumaan?
 
Meillä pyritään olemaan sängyssä kahdeksan yhdeksän aikaan mutta niin vain 3v nukahti tuossa juuri klo 23.45. Loma-aikataulut vähän sekoittaneet pakkaa. Arkena ihan sama tavoite mutta eipä lapsi aina silloinkaan nukahda ennen kymmentä, vaan makoilee sängyssä silmät auki.

Aika paljon meillä vaikuttaa seuraavan aamun herätys. Jos ei tartte olla missään, saa hieman valvoa jos uni ei tule. Ja harvemmin uni tulee pakottamalla, sängyssä lapsi kuitenkin pysyy ihan hyvin.

Tuttavaperheellä on sellainen rutiini että lapsi (nyt 5v, tämä ollut käytössä aina) menee nukkumaan 23 aikoihin että ehtii viettää isänsä kanssa aikaa joka siis tekee pitkää päivää. Aamulla saa nukkua pitkään (on äidin kanssa kotona) ja äiti saa rauhassa hoitaa pikkutilan aamuaskareet. Eli riippuuhan tuo perheen tilanteesta. Tärkeintä on varmaan saada riittävästi unta.
 
Liukuvasti. Nyt olemme ulkomailla, jossa päiväsaikaan on liian kuuma ulkoilla, joten koko kylä on vauvasta vaariin ulkona yöaikaan. Me olemme yleensä lähteneet kotiin nukkumaan puolenyön aikaan, koska lapsi simahtaa niille sijoilleen, mutta paikalliset taaperot ovat edelleen virkeinä leikkimässä. Ei näissä asioissa kannata olla liian joustamaton, vaan joustaa ihan olosuhteiden mukaan.

Taitaapa siellä Suomessakin olla nyt päiväsaikaan niin kuuma, että on parempi ulkoiluttaa lapset myöhemmin illalla.

Normioloissa taapero yleensä nukahtaa iltakuuden ja iltakymmenen välillä, oman jaksamisensa mukaan. Osaa yleensä itse pyytää nukkumaan, kun siltä tuntuu, ja aamulla herää 7-8 aikaan. Joskus heräisi hitusen aiemminkin, mutta nähdessään, että minä nukun, jatkaa uniaan.
 
Muokattu viimeksi:
Yleensä sänkyyn mennään meillä puoli yhdeksän ja puoli kymmenen välillä tai ainakin nyt kesän aikaan on ollut sellainen rytmi :) Totta kai jos lapset ovat hirmuisen väsyneitä niin tietenkin silloin mennään aiemmin. Eli siis ihan tilanteen mukaan mennään, kun olen kotona lasten kanssa ja kerhot sun muut on lomalla niin ei ole mitään tiettyä heräämis aikaakaan :)
 
Meillä kaikki kolme menevät kahdeksan aikoihin sänkyyn. Liukumaa on molempiin suuntiin puolisen tuntia.
 
Arkena 20.15 -21.00 sänkyyn , nyt reissussa ei ole niin justiinsa . Pyrkimys on klo 21 , mutta saattaa venähtää puolikin tuntia. Yhtenä päivänä vanhempi lapsi nukahti kuudelta päiväunille ja yritin että olisi nukkunut aamuun asti. Höpöksi meni ja lopulta neiti nukahti vähän ennen puolta yötä kun heräsi puol 8 illalla niiltä uniltaan:grin
 
Meillä on kesäloman aikana lasten nukkumaanmenoaika myöhentynyt selvästi ja jostain kumman syystä eivät edes ole väsyneitä vaikka me retkeillään paljon ja touhutaan kaikenlaista. Lomaa on jäljellä vielä pari viikkoa ja rytmiä pitäis alkaa vähitellen hilaamaan takaisin vanhaan ennenkuin päiväkotiarki taas alkaa. Normaalisti meillä mennään kahdeksan aikaan yläkertaan iltapesuille ja luetaan satu ja lapset ovat nukahtaneet yleensä 20.30-21 välillä.
 
Lapset menee joka ilta klo 20 sänkyyn. Pienet on unessa 20.30 mennessä, isot saattaa vielä 21-22 lueskella tjsp. sängyissään. Nyt isot sai katsoa mm-kisoja toisinaan. Ensi viikko kun ollaan lomalla ja iltapala vasta klo 20, niin nukkumaanmenot varmaan tunnilla-puolellatoista viivästyy ja se on ihan ok. Aamulla kaikki herää 7-8.
 
Kuopus menee yleensä noin klo 20, mutta aika joustaa hieman suuntaan tai toiseen. Taapero menee välillä 20-21 ja isommat (6- ja 8-vuotiaat) klo 21-22. Nyt kesällä nukkumaanmeno on välillä vähän venähtänyt, mutta se ei ole niin vakavaa kun ei ole aamuherätyksiä. :)
 
Mä olen hoitovapaalla. Mä olen iltavirkku ja tytär on sen myös perinyt. 2v menee nukkumaan noin 22:00-23:00. Herätään n. 9 aikaan. Eli kyllä me ollaan näin kesällä paljon ulkona vielä klo 21-22.
 
Takaisin
Top