P
PettynytVaimo
Vieras
Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?
Mieheni siis valehtelee niinkin typerästä asiasta kuin tupakanpoltosta. On lopettanut vuosia sitten, mutta viime syksynä sain hänet kiinni salatupakoinnista. En toki pidä tupakoinnista, mutta pointti tässä oli se luottamus ja sen rikkoontuminen. Kävimme jopa parisuhdeterapiassa asian tiimoilta. Asian piti tulla selväksi, että valehtelua en voi hyväksyä, että polttakoon sitten avoimesti tai ainakin kertokoon minulle jos sen askin ostaa. Ja kun on näin tehnyt, olen antanut hänen rauhassa polttaa ilman valitusta asiasta. Kehunut olen, että kun on rehellinen. Eli mies osti vähillä rahoillamme salaa tupakkaa ja poltti sitä sitten esimerkiksi kun olin töissä, uimahallireissuilla ja sanoi menevänsä pienelle kävelylle selkäkivun takia, vaikka tosiasiassa menikin polttamaan. Hajua hän piilotti käyttämällä hanskaa, pastilleja yms.
Välillä hän on kertonut käyneensä ostamassa askin ja yleensä näin käy jos tulee riitaa jostain.
Mutta hän on myös sanonut, että se avoimesti polttaminen ei tunnu yhtä jännittävältä.
Autossaan piilottaa nytkin tupakkaa ja käy sitä polttamassa kun olen lasten kanssa ulkoilemassa. Varastossa on tupakointihanska jota käyttää, että saa peitettyä hajun. Ja suihkussa oli käynyt nytkin, etten haistaisi, vaan tuota hanskaa oli käytetty.
Miksi ihmeessä täytyy tehdä näin?
Olen melko varma, että muita valheita ei ole. Toisaalta mistäs minä sitten kuitenkaan sitä tiedän.
Meillä on pieniä lapsia, joten onhan se elämä tällä hetkellä kiireistä lapsiperhe-elämää vailla omaa aikaa, mutta antaako tämä valehtelu nyt tosiaan sitä jännitystä ja hohtoa millä tämän pikkulapsivaiheen jaksaa loppuun?
Ajatuksia?